RKC Taikapöly: Osa 66: Häähumua ilmassa

♪ Johanna seisoskeli makuuhuoneessaan joutilaana aamutakissaan, vaikka hänen olisi jo pitänyt aloittaa tulevaan päivään valmistautuminen. Vaaleanpunaiset tohvelit lipuivat puista parkettia pitkin naisen laahustaessa verkkaisesti huoneen poikki. Hän seisahtui nurkkaan asetettujen tavaroiden kohdalle ja liu'utti etusormeaan kehdon kaidetta pitkin. Tulevaa vauvaa varten oli alettu tekemään hankintoja heti kun Kuha oli saanut tietää kihlattunsa raskaudesta, ja makuuhuoneen nurkkaan asetettu karhupatsas oli saanut kaverikseen sievän puisen kehdon ja hullunkurisen pupulelun. Johanna oli sanonut aavistelevansa odottavansa suvun taikavoimat perivää tyttövauvaa, ja tietenkin äidinvaiston varassa kehdon pehmusteet oli hankittu vaaleanpunaisissa sävyissä. Tuntui tosin oudolta puhua perijästä, kun Johannalla itselläänkään ei ollut vielä voimia.

Johanna huokaisi. Kunpa hän vain voisikin jo periä äitinsä taikavoimat ja saada sen myötä täyden päätäntävallan itselleen, jolloin hän voisi välttää ikävät velvollisuudet, joista raskaimmin naisen harteita painoi tuleva kulissiavioliitto Kuhan kanssa. Jokaisen tulisi iloita omasta hääpäivästään, mutta Johannan selkää pitkin alkoi kulkea virunväreitä pelkästään siitä että hän sattui näkemään vihkikaaren pihalla. Raskauspahoinvointi oli toiminut hyvänä tekosyynä Johannalle vetäytyä hääjärjestelyistä, joten Kuha oli hoitanut kaikki valmistelut Jonna ja James apunaan, ja kolmikko kunnosti parhaillaan vihkipaikkaa iltapäivän seremoniaa varten.

Sinänsä avioliitto ei tulisi muuttamaan nykyistä tilannetta mitenkään, mutta jokin soti Johannan sisällä ajatusta vastaan. Tuntui väärältä virallistaa suhde sellaisen simin kanssa ketä ei oikeasti rakastanut, ja ennen kaikkea Johanna pelkäsi, että Ahven kyllästyisi hänen jatkuviin tyhjiin lupauksiinsa yhteisestä tulevaisuudesta ja ottaisi hatkat.
-Miten olenkaan ajautunut tällaiseen umpikujaan? Olen menossa naimisiin vaikka sydämeni kuuluu aivan toiselle simille, Johanna voihkaisi onnettomana. (K1) Yhtäkkiä hän tuli häiritsevän tietoiseksi siitä, miten vieressä oleva karhupatsas tuijotti häntä tummilla nappisilmillään ja tuntui suorastaan nauravan naisen ahdingolle.

-Tiedetään, sinä olet Kuhan puolella, Johanna murahti patsaalle ja potkaisi sitä, mistä ei tietenkään seurannut muuta kuin kipeä isovarvas ja lisää pahaa mieltä.

Aivan liian pian koitti se hetki, kun Johannan piti astua vihkikaaren alle Kuha seuralaisenaan. Johanna ei voinut tehdä muuta kuin seistä tönkkönä paikoillaan, sillä kaikki hänen energiansa meni naaman peruslukemilla pitämiseen itkua pidätellessä. Kuha seisoi kaaren vastakkaisessa päässä valkoisessa frakissaan, jonka kangas oli samaa sävyä kuin Johannan valkea häämekko. Tyttärensä ahdingosta täysin tietämätön Jonna istui tietenkin yleisön eturivissä muiden lastensa kanssa. Hän oli hoitanut hääkutsujen lähettämisen varmistaen, että kaikki voimaperheiden jäsenet saapuisivat seuraamaan hänen tyttärensä avioon astumista. Jonna oli myös laatinut tarkan istumajärjestyksen, joka kuvasti taikapölyläisten voimasuhteita: Toisiksi vaikutusvaltaisimmalle perheelle eli Jääpuikoille oli myös varattu eturivin paikat, ja heidän takanaan istuivat Sun ja Amor. Työläistaustaiset Puskat joutuivat tyytymän seisomapaikkoihin, mitä raskaana oleva Flora oli pitänyt epäoikeudenmukaisena. Ainoastaan vedenvaltijatar puuttui taikasimien joukosta, sillä yliopistolta oli sen verran matkaa etteivät opiskelijat olleet saapuneet paikalle. Tarjoilut olivat vielä kylmässä odottamassa ruokailun alkamista, mutta useampikin juhlavieras oli jo alkanut nauttia juomapuolesta ja saapui vihkipaikalle samppanjalasi kourassaan.

Eturivipaikalla istuva Jonna nousi ylös ja asteli vihkikaaren alla seisovan parin luokse.

-Ennen kuin teidät julistetaan aviopuolisoksi haluaisin lausua muutaman sanasen, Jonna julisti. Johanna pyöritteli silmiään, äidin ylistyspuhetta hän kaipasi kaikista vähiten.

-On erittäin liikuttavaa nähdä oma esikoistytär astumassa avioon, vieläpä tuollaisen kunnollisen herrasmiehen kuin Kuha Merithaimenen kanssa. Teidät kaksi on kuin luotu toisillenne! Jonna hehkutti ja osoitti puheensa seuraavat sanat varta vasten Kuhalle:

-Olen saanut sinusta mitä parhaimman kuvan, sillä olet ahkera ja tunnollinen tekemisissä, huomioit muiden ympärilläsi olevien simien tarpeet ja olet erittäin hyväntahtoinen - kaikin puolin unelmavävy!

Tervetuloa Pilvilinnojen sukuun!
-Oi kiitos kauniista sanoistanne arvon rouva Pilvilinna, tämä on jo aivan liikaa! Kuha hykerteli Jonnan kehuille.

Kuha seisahtui hetkeksi aikaa kelaamaan omia muistojaan taaksepäin ja mietti, miten ei olisi nuorena pikkupoikana osannut edes unelmoida vaikutusvaltaisen perheen esikoistyttären naimisesta. Hänhän oli vain työläisperheestä lähtöisin oleva tuikitavallinen sim, mutta ilmeisesti ihmeitä tapahtui ja kova työ palkittiin lopulta. Lisäksi hän oli myös erittäin otettu Jonnalta saamastaan kunnianosoituksesta ja iloitsi saamastaan hyväksynnästä tulevan anoppinsa silmissä. Miehen asema omassa perheessään Merithaimenien luona ei ollut aina ihanteellisin, kun kolmosten piti taistella vanhempiensa huomiosta ja Kuha oli kokenut jääneensä välillä varjoon, mutta nyt hän tunsi viimein löytäneensä oman paikkansa. Johanna oli oikea unelmien nainen, ja Kuha koki olevansa äärimmäisen onnekas saadessaan viettää koko loppuelämänsä yhdessä rakkaansa kanssa.

Hääseremonian jo alettua paikalle asteli vaivihkaa vielä yksi vieras. Ahven ei liittynyt muiden kutsuvieraiden joukkoon katsomon puolelle, vaan jäi mieluummin maleksimaan yksinään juhlapaikkaa rajaavan ruususeinän vierustalle. Jos totta puhutaan hän olisi mieluusti jättänyt koko tilaisuuden väliin, mutta Kuha ihmettelisi veljensä poissaoloa, joten Ahvenen täytyi olla paikalla ja esittää onnellista veljensä puolesta. Ahven tuijotti murheen murtamana vihkikaaren alla olevaa kaksikkoa ja tunnisti salarakkaansa Johannan ilmeettömiltä kasvoilta saman epätoivon mikä kalvoi hänenkin sisintään. Vain he kaksi olivat tietoisia siitä seikasta että Johanna oli naimassa väärän miehen, eikä kumpikaan voinut tehdä asialle mitään.

♪ Johannalla kesti tovi paikantaa Ahven muun yleisön joukosta, mutta huomattuaan rakkaansa porukan perällä hän ei saanut silmiään irti suosikkikalapojastaan. Kun heidän katseensa kohtasivat Johanna pelkäsi saavansa Ahvenelta katkeran mulkaisun, mutta tämän kasvoilta paistoikin suru. Vasta silloin Johanna ymmärsi miten itsekkäästi hän oli murehtinut vain omaa kohtaloaan, vaikka Ahven oli yhtälailla tismalleen samassa tilanteessa joutuessaan seuraamaan vihkiseremoniaa, jonka lopputulos satuttaisi tätä sisältä. Rakkaan näkeminen onnettomassa tilassa käynnisti automaattisesti tunnepohjaisen reaktion, ja sillä hetkellä Johanna ei olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin rutistaa Ahvenen tiukkaan halaukseen ja vakuuttaa kaiken vielä järjestyvän.

Juuri kun olisi koittanut Johannan vuoro lausua oma vihkivalansa hän päätyikin harppaamaan pois vihkikaaren alta. Niin Kuha kuin koko katsomo seurasi yllättävää käännettä hämmentyneenä, eikä kukaan uskaltanut hiiskahtaakaan mitään jännitysnäytelmää seuratessaan. Johanna tiedosti jokaisen askeleen vaarantavan hänen tulevaisuutensa, mutta sillä hetkellä hän halusi työntää kaiken järjellisen ajattelun syrjään ja seurata sydämensä ääntä, joka johdatti häntä Ahvenen luokse. Ahven ei voinut uskoa näkemäänsä ja yritti vaistomaisesti viestittää naista kääntymään takaisin, mutta Johannan lähestyessä määränpäätään oli selvää ettei entiseen ollut enää paluuta. Jostain syystä kumpikaan ei ollut kuitenkaan huolissaan paljastumisen seurauksista, ja kaikki muu tuntui katoavan ympäriltä rakastavaisten nähdessä vain toisensa.

Marssittuaan määrätietoisesti katsomon halki Ahvenen luokse juhlapaikan takaosaan Johanna polvistui miehen eteen ja kaivoi esille vihkitilaisuutta varten varatun sormusrasian.

-Ahven Merithaimen, rakkauteni sinua kohtaan on voimakkain tunne minkä olen koskaan kokenut, enkä halua enää elää ilman sinua. Ota tämä tarjoamani sormus vastaan ja tule aviopuolisokseni! Johanna lausui improvisoidun puheen täydestä sydämestään. Rasiassa oleva sormus kimmelsi auringonsäteen osuessa siihen, mutta vielä enemmän loisti hymy Johannan kasvoilla hänen katsoessaan rakastaan silmiin.

Ahvenella oli yhä vaikeuksia sisäistää sitä seikkaa että hänen elämänsä nainen oli juuri polvistunut hänen eteensä, ja hän vitkasteli tarkoituksella sormukseen tarttumista pitkittääkseen tätä taianomaista hetkeä. Leveä hymy miehen kasvoilla ja liikutuksen kyynel silmäkulmassa kertoivat Johannalle etukäteen tulevan vastauksen.

-Johanna Pilvilinna, olen sanoinkuvaamattoman onnellinen. Olet elämäni valo, elämäni tarkoitus. Tiedän että tulevaisuuteni on täynnä hyviä asioita kunhan sinä seisot rinnallani. Kyllä, tietenkin vastaan myöntävästi, Ahven lausui käheällä äänellä ja poimi sormuksen vapisevin sormin rasiasta. Kun kultainen rengas oli sujahtanut miehen nimettömään pari syöksyi toistensa käsivarsille tiukkaan halaukseen.

Koko katsomo oli seurannut silmä tarkkanana rakastavaisten tunteikasta hetkeä, ja Aimée puhkesi ensimmäisenä taputuksiin. Hän ei voinut vastustaa kauniita rakkaustarinoita ja aisti voimiensa ansiosta tämän kaksikon välillä olevat vahvat tunteet. Aiméen ei tarvinnut taputtaa yksin kauaa, sillä hetkessä muukin katsomo yhtyi aplodeihin - jopa Jonna, vaikka hämmennys paistoikin selvästi tämän kasvoilta. Hän oli ollut koko ajan siinä uskossa, että tänään piti juhlistaa Kuhan ja Johannan häitä, mutta ilmeisesti hänen tyttärellään oli taas ollut omat suunnitelmat, joista tämä "unohti" mainita äidilleen etukäteen.

Myös paikalla olevilla veronalalaisilla Oberonilla ja Titanialla riitti näissä häämenoissa hämmästeltävää, sillä he olivat hieman kummissaan aviomiehen ottaessa morsiamen sukunimen - Veronalassa kun oli tapana että sukunimi tuli automaattisesti miehen mukaan. Johanna ja Ahven yllättyivät hieman havahtuessaan aplodien myötä siihen että paikalla oli muitakin, sillä he olivat olleet hetken aikaa niin keskittyneitä toisiinsa että muu maailma ympäriltä tuntui kokonaan kadonneen. Kaksikko loi vienon katseen yleisöä kohti, mutta aistittuaan muiden hyväksynnän pari rohkeni vaihtamaan ensimmäisen suudelman avioparina kaikkien edessä, jolloin aplodien lomasta kuului myös äänekäs vislaus.

Paikallaolijoista ainoastaan Kuha ei iloinnut uuden parin puolesta, mikä oli odotettavissakin - olihan mies juuri hylätty alttarille ja pakotettu sen jälkeen seuraamaan kihlattunsa ja veljensä rakkaudentunnustuksia. Vähitellen hänelle valkeni että Johannan ja Ahvenen välillä on täytynyt olla jotain jo pidemmän aikaa, ties vaikka nämä olisivat tapailleet salaa jo teinivuosista asti. Kuha koki tulleensa petetyksi pahimmalla mahdollisella tavalla, ja sitten muut vielä hyväksyivät hänen kaltoinkohtelunsa kääntämällä hänelle selkänsä ja juhlistamalla tuota petollisten käärmeiden pariskuntaa. Kuha puristi kätensä nyrkkiin ja lähti kävelemään pois juhlapaikalta. Hänellä ei ollut selkeää päämäärää, ainostaan se että hän halusi päästä mahdollisimman kauas Ahvenesta ja Johannasta.

Vihkipaikalta siirryttiin juhlatarjoilujen pariin, ja simit tungeksivat vesi kielellä avioparin takana toivoen Ahvenen ja Johannan suorittavan kakunleikkausrituaalin pikaisesti, jotta kaikki pääsisivät herkulliselta näyttävän kolmikerroksisen hääkakun kimppuun. Osa vieraista päätyi hakemaan juotavaa litkittäväkseen kakkuvuoroaan odotellessa, ja Eemeli laahusti shampanjapulloa hipelöivän vaimonsa luokse.

-Pitäisiköhän sinun hieman rajoittaa tuon juomisen suhteen? Olet sentään raskaana, Eemeli huomautti vaimolleen, joka haki itselleen jo toisen santsilasin kuohuvaa.

-Jos et ole sattunut huomaamaan, ovat kaikki tarjolla olevat juomat alkoholittomia. Olen varma että Johanna on raskaana, ja häät järjestettiin kiireellä ettei kukaan tajuaisi, Flora supatti miehelleen.

-Noh, meillä ei ainakaan ole varaa tuomita heitä, sillä omat hääjuhlamme ajoittuivat aikoinaan tismalleen samalla tavalla, Eemeli nostalgisoi ja tarrasi sitten Floran ojentamaan juomalasiin, minkä jälkeen pari kippisti muisteloinneilleen. (K2)

Leikattuaan kakusta muhkean palasen Ahven tarjosi ensimmäisen makupalan vaimolleen. Kalapojan pöytätavat eivät olleet hienostuneimmasta päästä ja Ahven käytti lusikan sijasta käsiään, jolloin kermavaahtoa valui pitkin miehen sormia ja Johannan kasvoja, mutta pieni sotku vain nauratti avioparia. Äskeisestä vihkimisskenaariosta yllättynyt Jonna tuuppi vieraita raivatessaan tietä parin luokse. Nähdessään Jonnan kasvoilla olevan hämmentyneen ilmeen Johanna arvasi, että äiti odotti häneltä selitystä.

-Olisit voinut kertoa minulle etukäteen, olisin tietenkin tukenut päätöstäsi. Vieraatkin varmaan kummastelivat pitäessäni puheen väärällä vävymiehelle, Jonna huomautti hivenen häpeissään.

-Älä suotta kanna huolta moisen takia. Kaikkihan olivat haltioissaan odottamattomasta käänteestä vihkimisjärjestelyissä, eikä kukaan tuskin enää muista mitä tapahtui ennen sitä. Hääjuhlista tuli paljon kiinnostavammat! Ahven hihkaisi rempseästi, ja vastanainut pariskunta purskahti jälleen yhdessä nauruun.

-Eikö Ahven olekin mahtava? Johanna hihkaisi nauramisensa lomasta.

-Todella... Jonna mutisi ei-niin-innokkaasti.

Nälkäisimmät vieraat eivät olleet malttaneet odottaa hääkakun leikkausta ja siirtyivät muiden juhlatarjoilujen kimppuun. Ruokapuolen järjestelyt olivat olleet Kuhan vastuulla, ja tämä oli saanut ostettua edullisesti paikallisilta kalastajilta kunnon satsin kaloja ja muita mereneläviä, joiden ympärille hääjuhlien menu oli rakennettu. Jääpuikkojen perhe oli asettunut syömään saman pöydän ääreen, ja myös Flora ja Eemeli juomalaseineen hakeutuivat kyseiseen paikkaan. Jasmina huokaisi turhautuneena, sillä hän arvasi Floran pyrkivän hänen puheilleen kaksikon yhteisen valonaran salaisuuden vuoksi. (K3)

-Voisimmeko puhua myöhemmin? Etkö näe että vietän aikaa perheeni kanssa, Jasmina yritti saada hienotunteisesti Floran pois kimpustaan. Jäänainen tiesi että hänen vierellään istuva lehden toimituksessa työskentelevä tyttärensä oli oikea salapoliisi vainutessaan mehukkaan aiheen, eikä tämän läsnäollessa kannattanut möläyttää ilmoille ihan mitä tahansa.

-Mutta kun minua ahdistaa! Selvisin ehkä poliisikuulusteluista viimeksi, mutta pelkään jatkuvasti että minuun otetaan uudelleen yhteyttä, Flora supatti ääni väristen. Jopa naisen kannattelema shampanjalasi helisi tärisevässä kädessä.

-Mehän puhuimme tästä jo. Peitetarinamme tarjosi sinulle alibin, ja nyt sinun on vain jatkettava elämääsi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuollainen vainoharhaisuus päinvastoin luo sinusta epäilyttävän vaikutelman, Jasmina huomautti.

-No hyvähän sinun on sanoa kun olet yhtä kylmäpäinen kuin jäiset taikavoimasi! Sitä paitsi kukaan ei edes epäile sinua. Epäreilua että kaikki kura sataa minun niskaani, Flora tuhahti. Sillä hetkellä hän olisi toivonut, että hänen kannattelemansa juomalasi olisi sisältänyt promillepitoista nestettä. Flora olisi halunnut unohtaa murheensa edes hetkeksi, mutta raskaana ollessa se ei onnistunut edes alkoholin avulla.

Juhlavan valssikappaleen käynnistyttyä Ahven nousi ruokapöydästä ja kumartui Johannan eteen pyytäen tätä tanssimaan. Vastaus oli tietenkin myönteinen, ja Ahven pääsi taluttamasn tuoreen aviovaimonsa tanssilattiaksi tarkoitetulle avaralle puutarha-alueelle. Muut ottivat heistä mallia, ja hetkessä useampikin pariskunta oli liittynyt hääparin seuraan. Jopa keppostelusta tunnettu Hannes käyttäytyi kerrankin herrasmiesmaisesti tanssittaessaan ihastustaan Lumianaa.

-Vau, sä viet tosi luontevasti, Lumiana kehaisi. Kestohymy koreili tytön kasvoilla hänen antautuessaan täysin Hanneksen varmoille otteille, ja toki mukavalla tanssiparillakin saattoi olla vaikutusta vaalean tyttösen suupielien asentoon.

-En malta odottaa yliopistolle lähtöä. Ei tietenkään siksi että haluaisin hikkeopiskella, vaan jotta meillä olisi enemmän mahdollisuuksia olla yhdessä kun pääsemme asumaan saman katon alle, Hannes hihkui, ja Lumiana paljasti odottavansa ihan samaa.

Tanssien alettua Jonnakin alkoi viimein toipua hääjuhliin sisältyneestä yllättävästä käänteestä, eikä se jäänyt Jamesiltakaan huomaamatta.

-Näytät olevan jo paremmalla tuulella. Ihanaa nähdä sinun hymyilevän, James hihkaisi pirteästi samalla kuin kiepautti Jonnan pienen pyörähdyksen kautta takaisin käsivarsilleen.

-Eihän noin komean tanssittajan seurassa voi olla hymyilemättä! Jonna kehaisi. Vanha nainen tunsi olonsa höyhenen kevyeksi liikkuessaan tanssilattialla.

-On kyllä ilo seurata tuota nuorten lempeä. Johanna ja Ahven vaikuttavat onnellisilta ja Hanneksellakin vaikuttaisi olevan sutinaa Jääpuikkojen perijän kanssa. Vielä kun Annalle löytyisi joku erityinen, Jonna lausahti huomattuaan nuorimman tyttärensä yksinään seinäruusuna tanssialueen reunalla.

-Minun pojallani Antillakaan ei ole ketään, joten mitäpä jos pistäisin hänelle sähköpostia ja kehottaisin häntä tekemään tuttavuutta Annaan kun hän saapuu yliopistoon? Heistä tulisi taatusti hyvä pari, James hehkutti.

-Kuulostaa hyvältä! Sinulla on aina loistavia ideoita, Jonnakin innostui.

Titania vaelsi ympäri tanssialuetta yrittäen paikantaa katsellaan kihlattuaan Oberonia, mutta mies tuntui mystisesti kadonneen sillä välin kun Titania oli pistäytynyt WC:ssä. Nainen käänteli päätään niin vimmatusti että oli suorastaan ihme ettei tekojalokivin koristeltu tiara pudonnut hänen päästään.

-Mihin kummaan se mies on hävinnyt? Titania mutisi itsekseen. Lopulta hänen ei auttanut kuin tyytyä kohtaloonsa ja seurata sivulta muiden pyörähtelyä tanssilattialla voimatta osallistua mukaan.

Aimée oli iskenyt silmänsä Oberoniin pian sen jälkeen kun hän oli päässyt muuttamaan Unelmaloille, ja nyt nainen oli päättänyt tehdä aloitteen. Heti kun Titanian silmä oli välttänyt Aimée oli tarrannut Oberonin käteen ja johdattanut tämän syrjäiseen paikkaan juhla-alueen reunamille yksityisyyden takaamiseksi. Rakkaudenvoimien haltijattarelle ei ollut minkään sortin ongelma hurmata miestä, ja pelkkä silmien räpyttely ja lämmin hymy saivat Oberonin totaalisesti ihastumaan hurmaavaan kaunottareen. Kun he vaihtoivat ensisuudelman Aimée vapautti vaivihkaa ilmoille romanssipölyä, jonka myötä Oberon ei voisi vastustaa häntä. Aimée nautti vastaanottamistaan hellyydenosoituksista. Oli sitä paitsi ikuisuus siitä kun hän oli viimeksi päässyt flirttailevaa katsekontaktia pidemmälle romanttisessa kanssakäymisessä. Pitkä kuiva kausi oli suorastaan rikos hänen kaltaiselleen romantiikkasimille, mutta nyt jokainen kosketus ja suudelma kihelmöi sitäkin voimakkaammin pitkin naisen kehoa. Kaksikko lopetteli salaisen kuhertelutuokionsa vasta tanssien loppupuolella, ja he luikkivat ruusuaidan takaa takaisin muiden juhlavieraiden joukkoon kuin mitään normaalista poikkeavaa ei olisi tapahtunut.

Johanna ja Ahven keinuivat musiikin tahdissa, ja valssipariaan vievä Ahven johdatti vaimonsa takaisin sille samaiselle paikalle, missä he olivat aiemmin vaihtaneet sormukset. Musiikkikappaleen tullessa päätökseen onnensa kukkuloilla olevat rakastavaiset heittäytyivät toistensa käsivarsille. Kumpikin oli pelännyt tätä päivää, mutta lopulta tapahtumat olivatkin menneet paremmin kuin he olivat edes uskaltaneet unelmoida: Nyt he olivat naimisissa eikä salailulle ollut enää tarvetta. Kaikki juhlavieraat vaikuttivat vieläpä suhtautuvan paljastukseen hyvin, eikä vanhempien sopimuksien mukaisen avioliittosuunnitelman vastustaminen aiheuttanutkaan kaaosta.

-Sinä teit sen, Ahven lausahti ja rutisti rakastettuaan hivenen tiukemmin itseään vasten. Ahven oli ylpeä Johannasta, koska tiesi ettei tämän ole helppo puhua vaikeista asioista, mutta nyt naisen aloitteesta suhde tuotiin julki.

-Oli tämä sinunkin ansiotasi. Uskalsin tehdä sen, sillä tiesin kuuluvani rinnallesi ja kun olemme yhdessä pystymme mihin vaan! Johanna julisti mahtipontisesti. Juuri sillä hetkellä kumpikin uskoi onnellisen yhteiselon olevan edessä eikä mikään voisi mennä pieleen.

Jorma oli yrittänyt houkutella vaimoaan kanssaan tanssilattialle, mutta Jasmina joutui torjumaan kumppaninsa ehdotuksen, sillä juhlapäivälle osunut lämmin päivä ja kirkas auringonpaiste aiheuttivat jäänaiselle huimausta ja hän oli kokenut turvallisemmaksi istuskella mieluummin paikoillaan. Myös Aamu oli pysytellyt tanssien ajan omissa oloissaan, sillä hän oli saapunut juhliin ilman avecia eikä juhlavieraiden joukosta löytynyt mieluisaa tanssiparia. Aamu tuijotti toisissaan tiiviisti roikkuvaa vastanainutta pariskuntaa pohdiskellen mahtoiko hän olla ainoa paikallaolija, joka muisti Kuhan olemassaolon. Yllättävän vihkitilaisuuden aikana Aamu ei ollut voinut tehdä muuta kuin luoda pahoittelevan katseen alttarille hylätylle ystävälleen. Hän ei ollut halunnut erottua muiden joukosta ja aiheuttaa lisää eripuraa hänen ja Johannan jo valmiiksi hieman tulehtuneille väleille, joten Aamu oli katsonut tuolloin parhaaksi esittää iloista parin puolesta vaikka Kuhan kohtalo harmittikin häntä. Missäköhän Kuha mahtoi olla tällä hetkellä..?

♪ Jalkakäytävän vieressä vihertävä nurmipeite oli vaihtunut harmaaseen alfalttipinnoitteeseen askelten johdattaessa Kuhaa kauemmaksi Veronalan vehreiltä niityiltä. Vaikka takana oli jo toistakymmentä kilometriä talsittua matkaa Kuha ei kyennyt päästämään irti ja pakenemaan ajatuksiaan, sillä hääpaikan kuvottava skenaario toistui hänen päänsä sisällä uudestaan ja uudestaan. Lopulta rutikuiva suu ja jalassa epämukavasti pikkuvarpaan tyvinivelen kohdalta hiertävät juhlakengät viestittivät miehelle tauon olevan paikallaan. Kuha seisahtui hetkeksi paikoilleen tähyillen ympärilleen.

-Onnenkantamoinen muka, pah! mies tuhahti halveksuvasti nähdessään edessään olevan baarin nimikyltin. Mies päätyi kuitenkin astumaan rakennuksen ovesta sisään, sillä baaritiskin juomatarjonta toisi paitsi helpotusta hänen janoonsa mutta samalla hän saisi myös hukutettua murheensa.

Muutaman alkoholipitoisen juoman nauttimisen jälkeen Kuha löysi itsensä korttipelipöydän äärestä. Sillä hetkellä parhaalta rahantienauskeinolta tuntui pokeripeliin osallistuminen ja pääpotin voittaminen. Kuha vaihtoi vähäiset taskurahansa pelikiekkoihin ja liittyi pelaamaan kolmen itseään vanhemman rouvashenkilön kanssa. Mies arveli mummeleiden olevan helppoja vastuksia, ja näiden käsilaukuista pullottavat kukkarot kielivät siitä että rahaa olisi hyvin jaossa. Ensimmäinen kierros ei kuitenkaan ollut tuottoisa, eivätkä sitä seuranneetkaan kierroksetkaan menneet yhtään paremmin, mutta Kuha päätti jatkaa peliä, sillä hän uskoi voittavansa vielä menetetyt rahat takaisin. Valitettavasti onni ei ollut Kuhan puolella, ja mies yritti piiloutua käsissään pitelemiensä korttien taakse muiden pelaajien katsoessa häntä odottavasti. Hänellä ei ollut enää yhtään rahaa, ja hän oli jäänyt jo muutaman kympin velkaa vastapäätä istuvalle vanhukselle.

Siinä samassa pelastava käsi saapui paikalle. Kuhan epäonnista peliä sivummalta vaivihkaa seurannut Pirkko työnsi Kuhalle tarvittavan määrän simoleoneja.
-Maksahan velkasi ja lopeta tämä uhkapelaaminen ennen kuin on liian myöhäistä, nainen komensi, eikä Kuhaa tarvinnut käskeä kahdesti.
-Kiitos. Maksan kaiken kyllä takaisin, kunhan saan rahaa kokoon, Kuha lupasi. Hävetti vähän ottaa rahaa vastaan itseään köyhemmältä, vaikka toisaalta rahaton ja koditon Kuha taisi olla heikommassa taloudellisessa tilanteessa Pirkkoon verratessa. Kuha ojensi saamansa setelit käsi ojossa odottavalle peliseuralaiselleen ja nousi sen jälkeen pois pelipöydän ääreltä.

Kuha seurasi Pirkkoa baarin ulkopuolelle, missä olisi rauhallisempaa jatkaa keskustelua. Samalla saisi myös raitista ilmaa, mikä päihitti tunkkaisen baarin sisäilman. Ulkona oli jo hämärää, ja vain pieni seinävalo valaisi syrjäistä pihapenkkiä, johon kaksikko asettautui istumaan. Pirkko oli pitänyt Kuhaa silmällä, ja miehen juomisesta ja apeasta olotilasta näki ettei kaikki ollut kunnossa.

-Nyt kun alkoholi ja uhkapelit on hyödynnetty voisit vuorostaan kokeilla avautua huolistasi puhumalla. Kerrohan mistä kenkä puristaa, Pirkko kehotti.

-Kuinka tarkkaan oikein stalkkasit tekemisiäni? Kuha murahti hieman häpeissään tullessaan tietoiseksi siitä, että toinen oli seurannut hänen sekoiluaan pitkin iltaa.

-Sanotaan vaikka niin että erotuit joukosta saapuessasi moiseen räkäläkapakkaan poikkeuksellisen juhlavassa asussasi. Muutenkin taikapölyläisiä pyörii täällä Stadissa harvakseltaan, joten kiinnitin läsnäoloosi huomiota, Pirkko selitti.

Pirkko saattoi olla utelias, mutta ihan yhtä lailla Kuha kaipasi kuuntelevat olkapäätä, ja niin mies alkoi selittämään päivän tapahtumien kulkua.

-Tämän piti olla elämäni onnellisin päivä. Olin menossa naimisiin unelmieni naisen kanssa, ja sitten hän hylkäsi minut alttarille ja lähti veljeni matkaan! En edes voi kutsua Ahventa enää veljekseni tämän jälkeen, Kuha kertoi synkkänä.

-Ymmärrän näkökulmasi, Pirkko vastasi apeana, ja nyt oli vuorostaan Kuhan vuoro tivata keskustelukumppaniltaan tarkentavaa selitystä.

-Kun kohtasin Pekon vuosien jälkeen, hän ei enää ollut se sama lapsuudesta muistamani isoveli, vaan Camillan seura oli muuttanut hänet tunteettomaksi ja kylmäksi. Vaikka me näytimme aivan toisiltamme, en tunnistanut häntä enää veljekseni, Pirkko muisteli kohtaamistaan Pekon kanssa Taikapölyyn saapumisensa jälkeen. (K4)

-Näyttää siltä että olemme molemmat joutuneet pettymään sisaruksiimme, Kuha summasi tilanteen, ja Pirkko hymyili surullisesti miehen kommentille.

-Lähdin paikalta kesken hääjuhlien, enkä aio enää ikinä palata Johannan luo. Nyt minulla ei ole rahaa tai asuinpaikkaa, Kuha kurjisteli. Vilunväreitä kulki miehen selässä hänen ajatellessa joutuvansa viettämään tulevan yön ulkona taivasalla. Toki hänet otettaisi varmasti vastaan taikapölyläisten yhteisasunnolla, mutta juuri sillä hetkellä Kuha ei halunnut päätyä suuren simpaljouden keskelle selittelemään yllättävää paluutaan.

-Sinä tulet tietenkin minun luokseni siksi aikaa että saat töitä ja rahaa kokoon, Pirkko ratkaisi tilanteen.
-Ehei, sinä pelastit minut jo maksamalla pelivelkani. En halua olla haitaksi, Kuha toppuutteli.
-Oikeastaan minä olen Merithaimenille palveluksen velkaa. Edesmennyt veljesi Hauki otti minut ikään kuin siipensä alle sen jälkeen kun Pekko oli lähettänyt minut tylysti pois linnaltaan. Nyt on minun vuoroni auttaa teitä, Pirkko perusteli tarraten Kuhan käteen. Päivä oli ollut raskas niin henkisesti kuin fyysisestikin, eikä väsynyt Kuha jaksanut enää panna vastaan edes velvollisuudentunnosta, ja niin hän lähti lopulta Pirkon matkaan.

---

Aiméen takaraivo painautui pehmoista sohvatyynyä vasten Oberonin kallistaessa sylissään pitelemänsä naisen selinmakuulle sohvalle. Päässä pyöri hassusti eikä Aimée ollut varma, johtuiko huimauksen tunne äkkinäisestä asennon vaihdoksesta vaiko siitä seikasta että Oberon makasi hänen päällään hukuttaen naisen suudelmiin. Aiméen sormet seikkailivat miehen yläselän seutuvilla, ja hento sively takinkauluksen kautta niskan taakse sekä Aimeen huulilta karannut huokaisu suudelmiin lomassa viestittivät Oberonille hänen seuralaisensa nauttivan heidän yhteisestä lemmenleikistään, jota kumpikaan ei halunnut keskeyttää. Rakastavaiset olivat niin toistensa lumoissa etteivät he tajunneet kiinnittää huomiota portaista kantautuviin askeliin Titanian saapuessa yläkertaan. Kukaan ei osannut ennalta aavistaa, miten salasuhteen paljastuminen tulisi vaikuttamaan tulevaan. Entiseen ei olisi enää paluuta, ja nyt olisi kohdattava tekojen seuraukset.

Päästyään portaiden yläpäähän Titania ei ollut uskoa todeksi verkkokalvoilleen piirtyvää kuvaa hänen todistaessaan kihlattunsa ja ystävättärensä kiihkeää kuhertelutuokiota sohvalla. Järkyttävä ja odottamaton näky sai hänet aluksi voimattomaksi ja hämmentyneeksi, mutta vähitellen nämä tunteet korvautuivat valtavan vihanaallon syöksyessä niiden ylitse. Titaniasta tuntui kuin hänen sisimpänsä olisi suorastaan kuohunut raivosta hänen astellessaan sohvan viereen.

-Mitä tämä tarkoittaa? Titania kajautti ilmoille kommentin pistävällä äänensävyllä. Oberon ja Aimée jähmettyivät muutamaksi sekunniksi paikoilleen tajuttuaan jääneensä kiinni. Oberon nousi Aiméen päältä ja nainen suoristi hameensa helmaa käydessään istumaan salarakkaansa viereen. Titanian katse porautui Oberonin olkapään takana piileskelevään vaaleaverikköön, joka oli luonut kasvoilleen pahoittelevan ilmeen.

-Hankin sinulle työpaikan ja tarjosin katon pääsi päälle. Tämäkö on kiitos siitä mitä olen tehnyt hyväksesi? Olisi pitänyt arvata, että tuollainen katala lutka on mieheni perässä, Titania raivosi.

Aimée oli aikeissa vastata, mutta Oberon ehti ääneen ensin.

-Älä puhu tuohon sävyyn Aiméesta, Oberon puolusti rakastettuaan. Titania kavahti kihlattunsa kylmää äänensävyä. Hän yritti tarrata Oberonin käteen, mutta mies veti kätensä sivuun.

-Oberon rakas, meidän rakkautemme piti olla ikuista, mutta sitten tuo kiero noita-akka lumosi sinut puolelleen, Titania lausui onnettomana.

-Sinä tässä se noita olet! Häivy silmistäni, en halua enää nähdä sinua, Oberon karjaisi. Aimée oli jättäytynyt seuraamaan pariskunnan riitelyä taustalta. Rakkauden voimien haltijan kykyihin olisi toki sisältynyt myös tällaisten negatiivisten tunteiden tyynnyttäminen, mutta Aimée ei käyttänyt niitä tällä kertaa. Hänestä oli parempi pitää Oberonin ja Titanian vuorovaikutus vihamielisenä, sillä näin hän saisi erotettua lopullisesti Oberonin ja Titanian, minkä jälkeen hän kykenisi omimaan miehen kokonaan itselleen.

Aimée tarrasi rakastettuaan kädestä, ja hetkessä Oberonin olemus muuttui lempeämmäksi ja tämä kiersi kätensä Aiméen olkapäälle vetäen naisen lähelleen.

-Etkö näe että minä ja Aimée olemme onnellinen pari? Sinua ei kaivata täällä, Oberon julisti.

-No hyvä on, minä lähden. Pulma tulee mukaani, Titania tokaisi ja toivoi saavansa Oberonilta hätääntyneen reaktion omimalla toisen heidän yhteisistä lapsistaan. Oberonia ei kuitenkaan vaikuttanut liikuttavan tippaakaan se mitä hän oli menettämässä. Mies katseli vain hymyillen Aiméeta, aivan kuin nämä kaksi olisivat olleet omassa onnellisessa kuplassaan eivätkä tiedostaneet mitä ympärillä tapahtui. Titanian kämmenet puristuivat nyrkkiin. Hän oli vuoren varma siitä että Aimée oli kaiken takana, sillä eihän hänen elämänsä rakkaus olisi noin vain voinut lähteä toisen naisen matkaan. Titaniaa alkoi kuvottaa toisten eleistä välittyvä onnellisuus, ja lopulta hän käänsi selkänsä ja marssi tiehensä.

Titania keräsi nopeasti välttämättömimmät tavaransa kangaskassiin ja kävi sen jälkeen noutamassa Pulman, joka oli ollut leikkimässä huoneessaan täysin tietämättömänä aikuisten draamoista. Titania ei sanonut sanaakaan, tarrasi vain tyttöä kädestä ja kiskaisi hänet mukaansa.

-Mennäänkö me eväsretkelle? Tuleeko isi mukaan? Pulma uteli, sillä tilanne toi tytön mieleen yllätyspiknikin, jonka vanhemmat olivat järjestäneet lapsille vähän ennen kuin Puck oli suunnannut kampukselle. Titania puristi kassin olkainta ja nielaisi kurkussaan olevan palan ennen kuin kääntyi tyttärensä puoleen.

-Tästä alkaa meidän kahden yhteinen seikkailu, jossa isä ei ole enää mukana, Titania halusi tehdä asian lapselle selväksi. Titania marssi määrätietoisesti kauemmaksi hänen ja Oberonin yhteisestä asunnosta jättäen jokaisella askeleellaan taakseen talossa vietetyt onnenhetket, jotka oli nyt turmeltu, ja niiden miettiminen nostatti pintaan pelkkää katkeruutta. Oberonin viimeiset sanat kaikuivat edelleen Titanian pään sisällä: "Sinä tässä se noita olet!"

---

♪ Aterimien kilinä, kevyt puheensorina sekä taustahälystä juuri ja juuri erottuva jukeboksista soiva svengaava rock 'n' roll -musiikkikappale säestivät Aamun ja Kreivin ravintolaillallista. Tämä oli vasta heidän toinen tapaamisensa, mutta Aamusta tuntui että hän oli oppinut tulkitsemaan Kreivin mieltymyksiä, joista selkeimmin erottui kiintymys kaikkeen vanhaan, vuosikymmenten takaisiin asioihin. Siksipä ei taatusti ollut sattumaa, että mies oli ehdottanut tapaamispaikaksi juuri 50-luvun henkistä ravintolakuppilaa. Aamu tunsi itsensä suorastaan kuninkaalliseksi Kreivin seurassa, sillä kohtelias herrasmies oli luvannut kustantaa tyyriin hummeriaterian kokonaan omasta kukkarostaan. Aamu nojautui taaksepäin tuolissaan ja veti juomalasin huuliensa eteen peittääkseen suunsa, sillä jostain syystä aina hänen ja Kreivin katseen kohdatessa Aamu huomasi hymyilevänsä idioottimaisen leveästi suupielet lähes korvissa asti.

Aamu hämmentyi itsekin Kreiviä kohtaan kokemistaan voimakkaista tuntemuksista, sillä kaikki tuntui tapahtuvan aivan liian pian. Kuitenkin mitä kauemmin he olivat istuneet saman pyödän ääressä sitä pienemmäksi järjen ääni naisen pään sisällä kävi, eikä hän enää malttanut taistella vatsanpohjassa kutkuttelevia perhosia vastaan. Kreivi pyysi Aamua kertomaan itsestään, mihin kenen tahansa luulisi olevan helppo vastata, mutta Aamun täytyi vältellä menemästä liian tarkkoihin yksityiskohtiin historiastaan tai siitä seikasta, että hänen hallussaan oli taikavoimia. Siksi hän kertoikin vain lyhyesti saapuneen vastikään Veronalaan osana varsin monenkirjavaa seuruetta, ja he asuivat yhteisasumuksessa.

-Osa ystävistäni on jo saanut hankittua rahaa omaa asuntoa varten, mutta minun ja isäni kylpyläbisnes (K5) ei ole vielä toistaiseksi osoittautunut tehoikkaimmaksi rahanlähteeksi, Aamu selitti ja vaikeni sitten hetkiseksi hykerrelläkseen itsekseen, miten viehättävä piirre hänen keskustelukumppanillaan oli hypistellä paitansa hihassa olevaa kalvosinnappia keskittyessään kuuntelemaan toisen puhetta.

-Tuollainen kuvaamasi yhteisasumus ei vaikuta kovin rauhalliselta, Kreivi totesi.

-Älä muuta sano, yksityisyydestä ei ole tietoakaan! Mutta minä olen kyllä ollut ihan liikaa äänessä, nyt on sinun vuorosi kertoa jotakin itsestäsi, Aamu käänsi keskustelun mieheen.

-Minäkään en ole asunut Veronalassa vielä kovin kauaa. Muutin tänne kaupunkialueelle isoisoisältäni perimääni kartanoon, Kreivi kertoi, ja Aamun silmät laajenivat innostuksesta Kreivin kuvaillessa hulppeaa kolmikerroksista asumustaan.

-Haluaisin joskus käydä siellä! Aamu huokaisi haaveillen.

-Ehkä niin käy pian, Kreivi vastasi silmää iskien, ja miehen flirttaileva ele sai Aamun jalat niin veteleksi että hän olisi todennäköisesti kaatunut ellei olisi ollut istumassa. Ilta kului rattoisasti hyvässä seurassa, eikä kummallakaan tuntunut olevan kiire kotiin vaikka mentiin jo yön pikkutunneilla.

Aterian jälkeen kaksikko jäi maleksimaan ravintolan ulkopuolelle viileään kevätyöhön. Keskustelu oli tyrehtynyt ja molemmat aistivat eronhetken lähestyvän, mutta kumpikaan ei tehnyt aloitetta hyvästien jättämiseksi venyttääkseen yhteistä aikaa vielä muutamalla minuutilla. Aamu värisi tuulenvireen pureutuessa hänen paljaisiin käsivarsiinsa. Hän oli nimensä mukaisesti aamuvirkku sim, ja myöhään valvominen ja kaupungilla hilluminen puolenyön jälkeen ei todellakaan kuulunut hänen tapoihinsa, mutta Kreivin seurassa hän ei tuntenut väsymystä. Aamu kohotti kätensä ja jäi hetkeksi hypiselemään Kreivin paidanrinnuksessa olevaa kunniamerkkiä vetäen samalla vaivihkaa miestä lähemmäksi itseään.

-Sinun kanssasi on niin mukavaa! Ei yhtään houkuttelisi palata kotiin, Aamu lausahti suorastaan epätoivoisena. Pelkkä ajatus Kreivin luota lähtemisestä toi palan kurkkuun.

Kreivi liu'utti kätensä Aamun vyörärölle, ja kosketus sai naisen hypähtämään kuin sähköiskun saaneena hassusti kihelmöivän tunteen vallatessa hänen kehonsa.

-Minulla saattaisi olla ratkaisu ongelmaasi: muuta luokseni. Tiedän että tämä on vasta toinen kerta kun näemme ja ehdotukseni saattaa tuntua aika nopealta etenemiseltä, mutta suuressa kartanossani on niin tilavaa että saat tarvittaessa vaikka kokonaisen kerroksen omaan käyttöösi, Kreivi lupaili suuria.

-Voih, kuulostaa upealta! Olen valmis muuttamaan vaikka saman tien, Aamu hihkaisi onnensa kukkuloilla hypäten miehen käsivarsille. Nainen ei tarvinnut enempää myyntipuheita suostuakseen yhteenmuuttoon, eikä hän muutenkaan ensisijaisesti kartanon neliömäärän perusteella tehnyt päätöstä, vaan hänelle olisi kelvannut vaikka rähjäinen vuokra-asunto kunhan hän vain saisi olla yhdessä Kreivin kanssa.

-Se on sitten sovittu, Kreivi ilmoitti ja lähti johdattamaan Aamua kohti uutta määränpäätä.

♪ Aamu asteli Kreivin johdolla suuren kartanon ovesta sisään. Mies lähti saman tien johdattamaan Aamua vierashuonetta kohti, ja he kulkivat usean huoneen läpi siirtyessään kartanon toiseen kerrokseen. Ympärillä olisi ollut vaikka miten paljon nähtävää antiikkisista huonekaluista näyttäviin koriste-esineisiin, mutta Aamun kaikki huomio oli sillä hetkellä hänen charmikkaassa seuralaisessaan. Hän ehtisi katsella paikkoja myöhemminkin, mutta juuri nyt ilmassa oli vatsanpohjaa kutkuttava maaginen olotila, ja Aamusta tuntui että ensimmäisestä yöstä kartanossa tulisi ikimuistoinen. Lopulta Kreivi seisahtui erään oven eteen.

-Tässä lupaamani huone. Haluatko asettua rauhassa taloksi, vai jäänkö seuraksesi? Kreivi kysyi kohteliaasti. Aamu ei harkinnut vastaustaan kauaa:

-Jää.

Kreivi tulkitsi Aamun vastauksen juuri niin kuin nainen oli toivonutkin, ja pian näiden huoneen ovella vaihdettujen viimeisien sanojen jälkeen kaksikko oli päätynyt parivuoteelle makaamaan. Aamu yllättyi hieman itsekin spontaaniuttaan, sillä tämä olisi hänen niin kutsuttu eka kertansa, mutta ilmeisesti jännitys kaikkosi silloin kun toista halusi intohimoisesti. Aamu asettui selinmakuulle ja antoi Kreivin ottaa ohjat. Mies oli vähintääkin yhtä haltioissaan edessään olevasta näkymästä ja tutki naisen vartaloa sivelemällä tämän paljaita sääriä samaan aikaan kun toinen käsi avasi haparoiden mekon selkäpuolella olevaa vetoketjua. Jokainen kosketus ruokki Aamun sisällä entisestään voimistuvaa lemmennälkää, mutta ei tarpeeksi tehokkaasti hänen makuunsa. Aamu päätyi kiertämään kätensä miehen niskan taakse vetääksen tämän kasvot nopeammin lähemmäksi.

-Olet oikea kaunotar, Kreivi lausui juuri ennen kuin heidän huulensa kohtasivat ensimmäistä kertaa.

Ensisuudelma oli ikimuistoinen kokemus, mutta hieman toisenlaisella tavalla kuin Aamu oli kuvitellut. Naisen kehon vallannut euforinen olotila pysähtyi kuin seinään hänen tuntiessa Kreivin terävien kulmahampaiden painautuvan hänen suupieltänsä vasten suudelman ohessa. Sillä sekunnilla palapelin palaset loksahtivat paikoilleen: viittaan pukeutuminen, kiinnostus vuosikymmenen takaisiin asioihin, punaiset silmät, harmaan kalvakka iho, terävät kulmahampaat... Kreivi oli... Vampyyri. Pakokauhu valtasi Aamun mielen, sillä tuon yöaikaan elelevän verenimijän voimat olivat täysi vastakohta hänen Auringonvoimilleen: Auringonvalossa oleskelulla on kohtalokkaita seurauksia vampyyrille, ja yhtä lailla vampyyrin puremalla on kuolettava vaikutus Auringonvoimien kantajalle. Sillä hetkellä kauhusta kangistunut Aamu ei kyennyt tekemään muuta kuin pidättämään hengitystään odottaen pahinta. Suorastaan ikuisuuden kestäneen ajan jälkeen Kreivin hampaat loitontuivat suudelman päättyessä ja Aamu saattoi huokaista helpotukesta - mies ei ollutkaan purrut häntä. Aamua oli jo pikkutytöstä asti opetettu varomaan vampyyrejä, ja nyt hän oli mennyt rakastumaan sellaiseen.

---

Muutosta oli kulunut kuukausi, ja asetuttuaan kunnolla taloksi Aamu päätti kutsua läheisimmät ystävänsä sekä isänsä kylään esitelläkseen näille kartanoa. Simit jäivät aluksi pyörimään alakerran suureen aulaan, ja Aimée kierteli ympäri huonetta silmäillen kiinnostuneena vanhanaikaisia huonekaluja. Johanna askelsi hieman hitaammassa tahdissa, sillä hänen raskausmahansa oli alkanut paisua melkoisesti pian hääjuhlien jälkeen.

-Pelkästään tämä yksittäinen huone on laaja-alaisempi kuin minun ja Ahvenen pieni koppero ja talonne on vieläpä kolmikerroksinen! Johanna päivitteli elehtien käsiään levitellen huoneen suurta kokoa.

-Kyllä tällainen luksuskartano kelpaisi minullekin ja olen suorastaan kateellinen tuuristasi asumisolojen suhteen! Johanna jatkoi puhumista.

-Eikö sinulle mikään riitä? Pääsit naimisiin unelmiesi miehen kanssa ja silti jaksat aina valittaa? Aamu sihahti ajatuksensa ilmoille kärttyisämmin kuin oli tarkoittanut. Aamu ylipäätään mietti miksi oli pyytänyt tuon hienohelman kylään, sillä heidän keskustelunsa tuntui aina päätyvän ikäville raiteille.

-Rauhoitu, minähän vain vitsailin. Kommenttini oli tarkoitettu kehuksi, Johanna selvensi hivenen loukkaantuneena.

-Tehän räyhäätte pahemmin toisillemme kuin minä ja James, vaikkette ole ex-pariskunta, Aimée naurahti turvallisen välimatkan päästä ja vapautti varmuuden vuoksi ilmaan hieman rauhoittavaa energiaa taikavoimiensa avulla. Olisi ikävää jos koko tapaaminen menisi kinasteluksi kahden riitapukarin vuoksi.

-Olen onnellisesti uudessa parisuhteessa ja päässyt yli erostamme, joten ei ole syytä kiukutella vanhojen juttujen vuoksi, James perusteli.

-Ja olen onnellinen puolestasi, Aimée lausui vilpittömästi ja kääntyi sen jälkeen talon emännän puoleen.

-Parisuhteesta puheenollen, milloinkas Aamu ajatteli esitellä uuden miehensä meille? Aimée tiedusteli utelias virne kasvoillaan.

-Niinpä! Jos pidätte kiirettä ehditte vielä järjestää kauniit kesähäät auringon paisteessa, Jameskin hihkaisi hilpeästi. Pappa ei olisi malttanut odottaa esikoistyttärensä saattamista alttarille.

-Joo, ja minä olen tietenkin kaasosi! Johannakin innostui.

-Öm, hääjuhlat eivät taida vielä olla kovin ajankohtainen ajatus... Mehän olemme olleet yhdessä vasta vähän aikaa. Kreivi on niin kovin kiireinen liikemies ja viettää kaikki päivät toimistossaan. Hän on painottanut ettei häntä saa häiritä kesken töiden, Aamu sepitti nopeasti vastauksia muiden ilmoille heittämiin kysymyksiin. Todellisuudessahan Kreivi vietti valoisan ajan vuorokaudesta vampyyri-arkussaan, joten isän toive kesähäistä ei olisi toteutettavissa.

Muiden siirtyessä ihailemaan jykevillä goottikalusteilla sisustettua valtavaa ruokasalia Aamu hivuttautui vaivihkaa syrjemmälle ja seisahtui silmäilemään ikkunasta avautuvia maisemia. Katseen harhaillessa pihalla olevan lehdettömän puun kiemuraisessa oksistossa Aamu vaipui hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Nainen sätti itseään siitä miten surkea ystävä hän oli ollut viime aikoina. Taas tuli sanaharkkaa Johannan kanssa, eikä Aamu ollut edes saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä Kuhaan ja tiedustella tämän jaksamisia. Omassa elämässä oli niin paljon tapahtumia meneillään ja ylipäätään muutto Stadiin tuntui syrjäyttäneen Aamun muista taikapölyläisistä. Aamu painiskeli myös päivittäin sen ajatuksen kanssa, että hänen seurustelukumppaninsa oli vampyyri.

-Kuinkas meidän päivänsäde näyttää niin vakavalta? Aamun vierelle hipsinyt James tiedusteli tyttäreltään. Aamu hätkähti ja kääntyi nopeasti ympäri kohdatakseen isänsä.

-Äh, eihän minua mikään vaivaa, Aamu yritti vakuutella väkinäisen hymyn kera, mutta ilme muistutti enemmänkin irvistystä.

-Ei sinun tarvitse isällesi esittää vaan voit avautua huolistasi. Näytät jotenkin normaalia kalpeammalta, aivan kuin et olisi oleskellut auringonvalossa viikkokausiin. Tämä talokin on väritykseltään niin synkkä, ihan täysi vastakohta sinun aurinkoiselle olemuksellesi, James luetteli tekemiään havaintoja.

-Ei kun kaikki on kunnossa. Ihan totta, Aamu intti yhä, tällä kertaa hienoinen ärtymys äänensävyssään. Ärsytti moinen utelu ja ulkopuolisten puuttuminen hänen asioihinsa, vaikka kyllähän Aamu tiesi, että isä tarkoitti vain hyvää. Hän ei kuitenkaan voisi kertoa Jamesille Kreivin vampyyriuudesta, sillä tämä pitäisi rotua vaarallisena ja painostaisi häntä jättämään miehen saman tien.

---

Aamun ja Aiméen asustaessa vakituisesti saman katon alla seurustelukumppaneidensa kanssa ei mennyt aikaakaan, kun myös Rakkauden ja Auringoivoimien edustajat olivat liittyneet raskausklubiin Floran ja Johannan tapaan. Tulevat äidit olivat päättäneet kokoontua yhteisiin illanistujaisiin Aiméen luokse jakaakseen ajatuksia raskaudesta ja ylipäätään viettääkseen rauhassa aikaa tyttöporukalla. Oberonilla oli sinä iltana työvuoro, joten naisilla olisi koko Unelmaloiden hulppea rakennus käytettävissään! Alkajaisiksi he päättivät asettautua istuskelemaan alakerran avaraan porraskäytävään, jossa oli Floran makuun ihanan luonnonläheinen sisustus. Aimée seurasi hivenen huvittuneena, miten hyvällä ruokahalulla hänen vierustoverinsa lappoi suuhunsa naposteltavaksi tarkoitettuja keksejä. Herkkuövereiden vetäminen oli ollut yksi Johannan raskausajan paheista, ja nytkin hän oli ominut yksin koko pussin.

Kun kaikki olivat asettuneet istumaan mukavasti Aimée kaivoi esille muistikirjan ja kynän.

-Suunnittelin että voisimme täyttää yhteistä vauvakirjaa. Jokainen voi sitten vuorollaan jakaa kirjan sivuilla suloisia valokuvia pienokaisestaan. Lisäksi voimme kommentoida toistemme kirjoituksia ja kuvia, Aimée esitteli kehittelemänsä idean.

-Kuulostaa hauskalta, olen mukana! Flora hihkaisi, ja myös Aamu ja Johanna yhtyivät tähän mielipiteeseen.

-Tehdäänkö heti ensimmäinen kirjoitus? Voisimme vaikka kirjoittaa ylös odotusajan fiiliksiä, Johanna ehdotti.

-Jos totta puhutaan olen tullut stressaantuneemmaksi synnytysajankohdan lähestyessä... Flora tunnusti.

-Älä suotta stressaa, olet tehnyt sen niin monta kertaa aiemminkin että kaikki menee taatusti hyvin, Johanna huomautti.

-Eihän minua tietenkään synnyttäminen jännitä. Pyöräytettyäni edellisellä kerralla neloset pystyisin kevyesti synnyttämään vaikka seistessäni käsilläni silmät kiinni. En kuitenkaan ole enää nuorimmasta päästä ja olen melko varma että tämä tulee olemaan viimeinen raskauteni. Jos tuleva vauva ei ole tyttö, en tiedä mistä ihmeestä saan hankittua taikavoimilleni perillisen, Flora selitti mahakumpuaan tuijottaen.

-Tulet takuulla saamaan perijän juuri oikealla hetkellä. Taikavoimat ovat kulkeneet suvussasi sukupolvelta toiselle satojen vuosien ajan, joten kohtalo pitää kyllä huolen siitä että saat vielä siirrettyä voimasi jälkeläisellesi. Kaikelle on tarkoitus, Johanna yritti valaa Floraan uskoa samalla kun Aimée rustasi keskustelun pääpointteja talteen kirjan kansien väliin.

-Minuakin jännittää yksi synnytyksessä selviävä juttu... Nimittäin vauvan ulkonäkö. En tiedä miten Ahven suhtautuisi asiaan, jos ilmoille putkahtaisikin punatukkainen vauva, sillä on 50% mahdollisuus että vauvan isä onkin Kuha, Johanna huokaisi. Aamu pyöritteli silmiään toisen kertomukselle ja olisi halunnut tokaista "sen siitä saa kun pyörittää kahta miestä yhtä aikaa", mutta piti kuitenkin tällä kertaa mölyt mahassaan. Onneksi Aimée otti seuraavan puheenvuoron ja totesi, että odottamattomat geenit voisi hätätapauksessa perustella edesmenneiden sukulaisten kautta tulleina yllätyksinä. Aimée samaistui toisen kertomukseen, sillä hän oli itsekin aiemmin ollut samankaltaisessa tilanteessa, ja tuolloin oli tullut kehiteltyä etukäteen liuta enemmän tai vähemmän uskottavia tekosyitä siltä varalta että vauvan ulkonäössä olisi jotakin epäilyttäviä yksityiskohtia.

-Minun edellinen synnytykseni päättyi traagisesti odottamieni kaksosten keskenmenoon. En tiedä mitään hirveämpää kuin elottoman vauvan synnyttäminen... Ylipäätään mietin onko minua tarkoitettu äitihahmoksi, kun kaikki jälkeläiseni ovat kuolleet. (K6) En halua enää ikinä kokea oman lapsen menettämisestä aiheutuvaa surun tuskaa, Aimée avautui synkistä ajatuksistaan. Vaikka tapahtumista oli jo aikaa asian muistelu sattui yhä, ja jutun kertomisen yhteydessä poskelle valunut kyynel läiskähti Aiméen sylissä kannatteleman kirjan sivulle sekoittaen musteen. Muut naiset osoittivat tukeaan kerääntymällä Aiméen ympärille, ja hetkeksi aikaa kaikki hiljenivät pitääkseen kunnioittavan hiljaisen hetken viattomien liian nuorena menehtyneiden pienokaisten muistolle. Florakin tirautti kyyneleen, sillä Taikapölyssä syttyneessä sodassa oli menehtynyt monta hänenkin lastaan. Veronalaan muuton myötä itse kukin oli yrittänyt jättää Taikapölyssä sattuneet traagisuudet taakseen ja uuden alun myötä se oli jopa onnistunut aika hyvin, mutta muistojen tukahduttaminen ei auta pääsemään traumoista lopullisesti yli, ja jotkut haavat ovat niin syviä etteivät ne ehkä arpeudu ikinä täysin.

-En voi edes kuvitella kokemaanne tuskaa. Vaikka oma vauvani ei ole vielä edes syntynyt on minulle kehittynyt vahva suojeluvietti ja haluan tehdä kaikkeni sen eteen että pienokaiselleni ei tapahdu mitään pahaa, Aamu lausahti.

-Niinpä. Minun huoleni vauvan isästä alkaa tuntua tosi turhanpäiväiseltä teidän kokemuksiinne verratessa, Johanna tuumi katsoessaan omaa tilannettaan laajemmasta näkökulmasta.

-Noh, älähän nyt. Murheet ovat jokaisen henkilökohtainen subjektiivinen kokemus. Ei ole tarkoitus vertailla kuka on kärsinyt eniten, vaan yhdessä keskustelemalla voimme keventää taakkaa puhuessamme avoimesti mieltä painavista asioista. Vaikeudet voi jopa kääntää voimavaraksi ja osaksi kunkin henkilökohtaista selviytymistarinaa, Aimée huomautti.

-Entäpä sinä Aamu, painaako jokin mieltäsi? Flora käänsi seuraavaksi keskustelun Aamun puoleen, sillä tämä ei ollut vielä saanut omaa puheenvuoroa huoliringissä.

Kaikkien katseet siirtyivät Auringonvoimien haltijaa kohden, ja Aamu huomasi harkitsevansa jälleen Kreivin vampyyrivoimien puheeksi ottamista. Jokin kuitenkin esti häntä paljastamasta tuota yksityiskohtaa. Mitäpä hänen parisuhdeasiansa edes kuuluivat toisille?

-Mikä minua nyt vaivaisi? Odotan esikoiseni syntymää unelmieni miehen kanssa upeassa kartanossa, Aamu julisti tekohymyn kera.

-Aamu katsoo kyllä asioita hyvästä näkökulmasta: Meidän on tärkeää huomata myös ne puolet jotka ovat kunnossa ja olla kiitollisia siitä mitä meillä on, Johanna huomautti. Kun Aamulla ei kerran ollut huolia jaettavaksi Aimée lopetteli kirjoituksen ja sulki kirjan. Nyt kun murheet oli käsitelty tapaaminen olisi hyvä päättää hyvänmielen energiameditaatioon.

♪ -Onko meidän varmasti turvallista käyttää taikavoimiamme? Flora kysyi. Innostuksissaan hän oli jo kasvattanut valopallon käsiensä väliin meditaation alkajaisiksi.
-On ehdottomasti. Oberon ei palaa töistä vielä pariin tuntiin, Aimée vakuutteli, mikä rauhoitti muut.
Flora vanhimpana sai kunnian sanoa meditaation aloituslauseet:
-Meillä kaikilla on omat taikavoimamme, ja tarkoituksemme on vahvistaa niitä meidän kaikkien erityisvoimien kautta. On aika sulkea silmät ja keskittyä.

-Rakkaus on ikuista. Rakkaus näkee kaikkien särkyneiden palasien taakse ja eheyttää niitä. Emme voi unohtaa, mitä olemme kokeneet, mutta voimme tuntea rakkauden energian parantavan meitä. Minun rakkausenergiani tukee meitä kaikkia tässä hetkessä. Voimme tänään avautua turvallisesti voimillemme, koska rakkaus suojelee meitä, Aimée sanoi lempeällä äänellä.
Ne sanat saivat kaikkien selät väreilemään. He tunsivat, miten rakkaus kulki heidän kehojaan pitkin, miten se oli kaikkialla heidän ympärillään ja miten se yhdisti heitä. Taikapallot kasvoivat heidän käsiensä väliin.

-Auringolla on voima polttaa se, mikä ei ole totta. Kutsun auringonenergian sieluihimme ja pyydän, että se polttaa kaikki valepolut edestämme, jotta näkisimme totuuden valon, mitä kohti kulkea. Se valo hoivaa meitä ja pitää lämpimänä, Aamu jatkoi. Hän itsekin hiukan yllättyi sanoistaan, sillä usein hän oli kokenut auringonvoiman kirkkaana ja iloa purskahtavana, mutta nämä sanat halusivat tulla sanotuksi tässä hetkessä.
Aurinkopallo putosi Aamun käsiin. Siitä muodostui usea pieni valopallo, jotka jatkoivat matkaansa kunkin sydämeen. Kaikki tunsivat piristävän lempeän energiapurkauksen kehossaan, ja he tunsivat olevansa linjautuneet omalle tarkoitukselle ja totuudelleen vahvasti.

Johanna lumoutui täysin energioiden vaikutuksesta. Vaikka hänellä ei ollutkaan vielä omia taikavoimia, hänestä oli uskomattoman inspiroivaa kokea muiden energiat ja nähdä niiden hyvyys ja syvyys. Oli ihmeellistä, miten muiden energiat vaikuttivat häneen niin kauniilla tavalla, ja ne vahvistivat jopa hänen omia voimiaan, mitä hän ei ollut vielä edes vastaanottanutkaan! Hän ottaisi vielä suurella kunnialla vastaan Pilvilinnojen voimat. Suoraan sanottua hän ei malttanut edes odottaa, että pääsisi ihan tosissaan käyttämään niitä.

-Minun on suuri kunnia pyytää myös ikuiset luonnonvoimat tähän hetkeen tueksemme. Kasvit tarvitsevat rakkautta ja valoa kasvaakseen. Se muistuttaa, että olemme voiminemme kaikki yhtä, ja kaikkia tarvitaan elämän toteutumiseksi. Voimme mielikuvissamme kasvattaa suuret paksut juuret yhä syvemmälle ja syvemmälle maan ytimeen. Voimme hengittää maan energiaa kehoomme. Muistaa, että kuulumme maan asukkaiksi ja luonnonlapsiksi. Hengittäkäämme kohtuihimme maan tasapainottavaa energiaa sisään ja ulos, jotta lapsemme tuntevat olonsa rakastetuiksi. Olemme kaikki yhtä, Flora sanoi.
Naiset asettivat kätensä raskausvatsojensa päälle, ja yhdessä he vielä heiluttelivat kehojaan rennosti ja humisivat äännähdyksiä keskittyneinä.

Lopuksi Flora kurotti Aiméeta kohti ja toi heidän voimapallonsa yhteen. Syntyi kaunis vihreä-punainen valopallo, joka säkenöi voimakkaana. Aimée ja Flora tunsivat voimiensa moninkertaistuvan ja kulkevan harmonisena mielessä ja kehossa.
-Elämme rakkaudessa, valossa ja luonnon tasapainossa ikuisesti, Aimée kiteytti.
Aamu avasi silmänsä ja irrottautui transsista hieman ennen muita. Toisten keskittyessä yhä meditaatioon kukaan ei huomannut, miten Aamu kurottautui poimimaan käteensä Aiméen vieressä olleen kirjan ja rustasi sivun alalaitaan vielä lyhyen tekstipätkän.

-Vau, se oli mahtavaa! Tällaiset hetket ovat ihan erityisen tärkeitä meille, kun elämme vieraalla maaperällä toisten ehdoilla. On tärkeää muistaa oma voimamme, Johanna kiljaisi innoissaan meditaation päätyttyä. Kaikki olivat samaa mieltä.

---

Puskien kolmihenkinen perhe oli saanut Monttupuiden kasvimaalla työskentelyn ja Floran tekemien kukkakimppujen myymisen myötä viimeinkin kokoon tarpeeksi rahaa oman asunnon hankkimista varten. Muuton myötä Flora ja Eemeli olivat taas päässeet viljelemään ikiomaa kasvimaata, ja tämä heille arvokas ja tutun turvallinen elintapa loi kummallekin tietynlaista mielenrauhaa. He suhtautuivat tähän askareeseen kuin kasvimaan hoitaminen olisi heidän suurin tarkoituksensa. Takapihan pieni kasvimaa ei tietenkään vetänyt vertoja Taikapölyssä nähtyyn suureen peltoon, mutta oli se parempi kuin ei mitään. Kasvimaan lisäksi Flora oli pystyttänyt pihalle myös lämmitettävän kasvihuoneen, joten nyt talvi ei pääsisi yllättämään ja viljelyä pystyi harjoittamaan ympäri vuoden. Heidän poikansa Leevi ei pyörätuolin vuoksi ollut hyödyksi kasvimaan kanssa, vaan poika luki kaiket päivät kirjoja omassa huoneessaan. Hän oli päässyt aloittamaan lukion, ja tämä älykäs ja kirjaviisas nuorukainen ansaitsi kokeista tietenkin huippuhyviä arvosanoja.

Oma asunto toi myös rauhaa, mikä oli Floran tilaan nähden tarpeen, olihan hän sentään raskaana. Raskausviikoissa mentiin jo lähellä loppusuoraa. Flora odotti tietenkin vauvan syntymää malttamattomana, mutta samalla vauvan saamiseen liittyi omat huolenaiheensa. Flora stressasi edelleen tulevan vauvan sukupuolta, sillä hän pelkäsi ettei ennättäisi saada tyttölasta perimään suvussaan kulkevia Luonnonvoimia. Ylipäätään iäkkäämpien naisten raskauteen ja synnytykseen liittyi suurempi komplikaatioiden riski, minkä tiedostaminen ei ainakaan helpottanut oloa.

Arkea varjosti myös huoli Floran saamista murhasyytöksistä, ja vaikka Jasmiina oli kannustanut häntä pitämään pään kylmänä Flora ei voinut olla murehtimatta asiaa. Flora hoiti tilannetta parhaaksi katsomallaan tavalla, eli työsti Eemelin vaalikampanjaa (K7). Siltä varalta että hän jäisi kiinni, voisi Eemeli hallitsijan pestissä armahtaa hänet oikeudenkäynnissä. Flora kirjoitti vaalipuheita ja tutoroi miestään, jotta tämä olisi mahdollisimman vakuuttava vaalikamppailussa muita ehdokkaita vastaan. Eemelin suhtautuminen vaaliehdokkuuden toimivuudesta oli edelleen hivenen epävarma, sillä hän ei ollut niin lahjakas puhumaan yleisön edessä ja Floran laatiman kampanjan asiat eivät tulleet yhtä luontevasti hänen suustaan. Hän oli kuitenkin valmis tekemään kaikkensa auttaakseen Flora, täytyyhän omaa vaimoa tukea vaikeina hetkinä.

♪ Floran pahin pelko kävi kuitenkin toteen, kun yhtenä aivan rauhallisenoloisena päivänä kaksi poliisimiestä saapui yllättäen paikalle. Puutarhahommissa ollut Flora jähmettyi kauhusta eikä pystynyt kuin katsomaan, miten poliisit lähestyivät häntä askel askeleelta. Hän tiesi tarkalleen, miksi virkavalta oli paikalla. Sinipaitaiset miehet talloivat säälimättä kasvimaaistutuksien päälle, ja omistamiensa Luonnonvoimien myötä Flora pystyi kuulemaan tomaatintaimien tuskaiset voihkaisut. Miten kuvottavaa ja epäinhimillistä etteivät jotkut ajattele kasvien tunteita! Flora oli kuitenkin liian paniikissa läksyttääkseen poliiseja asiasta, eikä hänen muutenkaan kannattaisi nyt osoittaa mieltään. Rikkaruohoja katse maassa nyppivällä Eemelillä kesti kauemmin havaita poliisien saapuminen, mutta huomattuaan tunkeilijat hän siirtyi vaimonsa vierelle.
-Flora Puska, tulimme pidättämään sinut Kreivi Capulan murhasta, toinen poliiseista ilmoitti.

Flora tunnisti kyseisen poliisin samaksi, joka oli aiemmin kuulustellut häntä murhapäivän tapahtumiin liittyen. Todennäköisesti tämä johti murhatutkimusta. Ilmeisesti Floraa pidettiin niin vaarallisena paatuneena rikollisena, että pidätystä oli lähetetty hoitamaan kaksi miestä. Flora päätti yrittää esittää viatonta ja loihti kasvoilleen hämmentynyttä koiranpentua mukailevan ilmeen.
-Voi, olette erehtyneet henkilöstä. Katsokaa nyt, minähän olen rauhaa ja luontoa rakastava sim, ja vieläpä viimeisillään raskaana. Ette kai usko, että minä olisin kykenevä moiseen hirmutekoon? Flora lausui lempeällä äänellä.

-Todisteet puhuvat puolestasi. Vertasimme Kreivin ruumiin vieressä olleesta juomalasista löytyneitä sormenjälkiä sinun kuulustelukerran juomalasiin jättämiisi sormenjälkiin, ja ne olivat identtiset. Täten meillä on perusteet pidättää sinut, poliisi julisti. Flora avasi suunsa, mutta hänellä ei ollut mitään poliisien syytöksiä kumoavia perusteita, joten hän oli kuin kala kuivalla maalla haukkomassa ilmaa, mikä itse asiassa kuvasti liiankin hyvin Floran valtaamaan ahdinkoa, kun hän ymmärsi jääneensä kiinni.
-Mennäänpäs sitten, poliisi komensi ja kiskaisi napakasti naisen käsivarresta, eikä Floran auttanut muu kuin antaa poliisien johdattaa häntä kohti talon edustalle parkkeerattua poliisiautoa.
-Älkää menkö! Tässä on sattunut jokin väärinkäsitys, ei vaimoni ole murhaaja, Eemeli huuteli poliisien perään, mutta nämä eivät vaivautuneet edes vastaamaan.

Tapauksen tutkintaa johtava poliisi marssi edellä määrätietoisin askelin, ja varmistaakseen ettei pidätetty pääsisi pakenemaan toinen poliisi kulki Floran takana. Floran päässä suhisi ja hänestä tuntui ettei hän kyennyt kontrolloimaan oman kehonsa toimintoja. Voimakas supistus palautti hänet kuitenkin maan pinnalle, ja Flora tarrasi molemmin käsin vatsakumpuunsa.
-Liikettä nyt, ei meillä ole aikaa jäädä tähän seisoskelemaan koko päiväksi, poliisi hoputti kun Flora oli vatsaansa viiltävän kivun voimasta joutunut pysähtymään.
-M-minusta tuntuu että synnytys käynnistyi, Flora sai lopulta sanotuksi.
-Älä valehtele, poliisit eivät uskoneet naisen väitteitä vaan luulivat tämän pilailevan keplotellakseen itsensä vapaaksi. Miehet tarttuivat yhdessä Floraan, mutta perääntyivät säikähtäen naisen kiljaistessa uuden supistuksen tuottaman kipuaallon pyyhkäistessä vartalon läpi.
-Rupesiko se oikeasti synnyttämään? toinen poliiseista ihmetteli, ja hetkeksi aikaa tämä pidätyksen sisältynyt omituinen käänne sai poliisit ymmälleen eivätkä he olleet varmoja miten pitäisi toimia.

-Älkää nyt vain seiskö siinä toimettomana, ettekö näe että hän synnyttää? Paikalle sännännyt Eemeli huomautti. Poliisit katsoivat parhaaksi perääntyä ja antaa Eemelin liittyä vaimonsa seuraan. Vaikka uusi supistuksen aikaansaama kipuaalto poltteli jälleen Floran vatsan ja lanneselän seutuvilla naisen kasvoilta paistoi helpotus Eemelin saapuessa hänen vierelleen. Rakkaan aviomiehen läsnäolo oli juuri sitä mitä hän nyt tarvitsi.
-Voi Eemeli, olen mokannut pahemman kerran ja joudun vankilaan, Flora nyyhki epätoivoisesti.
-Älä mieti nyt sitä vaan keskity synnytykseen. Miten sinä ja vauva voitte? Eemeli tiedusteli tunnustellen Floran vatsaa.
-Paljon paremmin nyt sinä olet siinä. Supistuksia tulee niin tiheään tahtiin että luulen pääseväni pian ponnistamaan, Flora selitti. Toinen poliiseista tarjoutui kuskaamaan Floran sairaalaan, mutta nainen tiuskaisi synnyttävänsä paljon mieluummin ulkona päivänvalossa kuin kolkossa sairaalahuoneessa. Sen jälkeen poliisit eivät enää tohtineet puuttua Puskapariskunnan touhuun, vaan antoivat näiden hoitaa synnytyksen mieleisellään tavalla.

Lopulta pikkuruinen vihreä käärö lepäsi Floran käsivarsilla, ja hän veti välittömästi vauvan rintaansa vasten pitääkseen tämän lähellään. Hän oli ehtinyt jo unohtaa, miten taianomaiselta tuntui pidellä vastasyntynyttä ensikertaa sylissä. Sivusilmällään Flora kuitenkin näki, miten poliisit ottivat askeleita häntä kohti, ja hidastaakseen näitä hän loihti miesten jalkoihin piikkiohdakkeita.
-Mistäs nämä tähän ilmaantuivat? poliisit menivät hämilleen housunlahkeissa roikkuvista rikkakasveista ja yrittivät riuhtoa itsensä vapaaksi. Flora päätti hyödyntää saamaansa perheenkeskeistä lisäaikaa tarkastamalla vauvan sukupuolen.
-Se on tyttö! Saimme tytön perimään taikavoimani, Flora supatti vieressään seisovalle Eemelille. Kummastakin tuntui huojentavalta kun perijäpulma oli viimein ratkaistu.

Rikkakasvit eivät pidätelleet poliiseja ikuisesti, ja Floran oli ojennettava vauva Eemelille kun poliisit vaativat häntä lähtemään mukaansa.
-Äidin on nyt mentävä, mutta lupaan palata vielä luoksesi. Isä pitää sinusta huolta poissaollessani Pihlava-rakas, Flora puhui juuri nimeämälleen tyttärelleen. Pihlava oli nimimuunnelma heidän edesmenneestä perijä-paikan ansainneesta Pihlasta. Floran sydäntä särki hänen joutuessa jokaisen askeleen myötä kauemmas pikkuisestaan, mutta samalla se loi hänelle määrätietoista taistelutahtoa. Pihlava tarvitsisi äitiään, ja Flora aikoi tehdä kaikkensa, jotta pääsisi pois vankilasta taksin tyttärensä luokse. Poliisit tunkivat Floran autonsa takapenkille, jolloin Eemeli jäi Pihlavan kanssa kahdestaan.

Eemeli katsoi haikeana käsivarsillaan lepäävän tyttärensä sinisiä nappisilmiä. Vaikka lapsen saamisen riemu oli täyttänyt hänet kalvoi Floran poisvienti samanaikaisesti miehen mieltä. Ilmassa oli jännitteinen katkeransuloinen tunnelma Eemelin jäädessä katsomaan loittonevaa poliisiautoa.