Osa 3: Syökäämme jäädytettyjä leivonnaisia (Jääpuikko)

Jasmina Jääpuikko loikoili talon terassilla ja katseli surkeana kaukaisuuteen. Kevät oli saapunut inhottavine lämpöisine aikoineen jättäen taakseen täydellisen viileän ja kauniin lumisen talven.

Jasmina henkäisi raskaasti.
-Täytyy varmaankin yrittää nauttia ulkona olosta, kun täällä ei ole vielä niin lämmintä. Ääh, en kyllä käsitä, miksi hyvät hetket menevät ohi niin nopeasti. Lopputulos on se, että saan aina odottaa turhan kauan seuraavan talven saapumista, Jasmina puhui surkeana.

Samassa Jorma juoksahti paikalle.
-Täällä sinä oletkin! Etsin sinua kaikkialta, kuinka ihmeessä olet vielä ulkosalla? Eikö sinun pitäisi lepäillä kaikessa rauhassa sisällä? Jorma hössötteli.
-Ajattelin vain olla täällä niin kauan kuin se on mahdollista. On inhottavaa olla vain sisällä, Jasmina selitteli.
-Ymmärrän oikein mainosti, mutta asiat ovat nyt näin. Emme mahda lämpimän ajan pituudelle mitään, Jorma muistutti.
-Tiedän, tiedän, joskus olisi vain ihana nauttia pitkästä huolettomasta talvesta, Jasmina kertoi ja nousi ylös.

Jasmina meni miehensä luo ja melkein tuupertui tämän syliin.
-Oletko kunnossa? Jorma huolestui.
-Olen, pikkuisen huimaa vaan. Tämä alkukevät on kyllä inhottavaa aikaa. Sopeutuminen vie kauheasti aikaa, Jasmina ilmoitti.
-Tiedän, mutta yritä kestää. Palvelija valmistaa jäätäviä herkkuja, ja kohta olosi on jo paljon parempi, Jorma lohdutti.
-Niinpä kai, Jasmina sanoi ja lähti kävelemään ovelle päin. Hän oli ollut jo tarpeeksi kauan lämpimässä.

Jasmina kiiruhti vessaan katsomaan onnetonta naamaansa peilistä.
-Hyi että! Ihan etoo, kun huomaan ihoni voivan näin huonosti! Täytyy varmaan ruveta käyttämään taas kaikkia niitä tököttejä, Jasmina tajusi.

Hetken päästä Jasmina sai muuta ajateltavaa, kun maan porukkaa alkoi tulla vierailemaan. Jasmina meni innoissaan tervehtimään uusia kasvoja. Pieni jutustelu oli aina mukavaa - ainakin, jos molemmat osapuolet olisivat samalla aaltopituudella.
-Ihanaa, kun kesä taas alkoi! Pääsen viimein istuttamaan pelloille kasveja, ja nauttia raikkaasta kevätilmasta!
-Miksi kaikki ajattelevat noin? Kesäpäivät ovat liian kuumia! Jasmina yökkäsi.

-Minusta kesä on vuoden parasta aikaa, sanot sinä siihen mitä hyvänsä! Sami karjaisi ja lähti muualle Jasminan pudistellessa päätään.
-Mikseivät he voi ymmärtää, etteivät kaikki pidä kesästä? Olen niin erilainen, että karkoitan vain kaikki uudet simit pois luotani, Camilla ajatteli murheissaan. Hän tutustuisi mielellään muihin paikallisiin, mutta kaikki tuntuvat ajattelevan asiat eri tavalla.

Hetken päästä tontille saapui perhe Sun, joita Jasmina katseli varoen.
-Hyi, tuo mekko sokaisee silmäni! Jasmina ajatteli pitäen silmiä melkein kiinni.

Hetken rupattelun jälkeen Jasmina tajusi Auroran olevan karsea hienohelma ja muutenkin juuri sellainen sim, jonka tyyppisistä Jasmina ei ollut koskaan pitänyt mukavana. Lisäksi Auroran aurinkoinen erityislahja sai Jasminan voimaan pahoin.

Jasmina inhosi teeskenteleviä simejä ja teki ihan selväksi Auroralle, ettei viihdy tämän seurassa. Jasmina posautti oikein kylmän jäämehun Auroran lämpimille kasvoille.
-Hyi! Aikuinen nainen ja noin lapsellinen! Sulla taitaa olla jokin ongelma! Aurora tiuskaisi vihoissaan.
Jasmina katseli äreällä ilmeellä Auroran poistumista paikalta märkänä ja totisena. Yllättäen Jasminalle tuli entistä pahempi olo. Ehkä hän olikin vain kateellinen Auroralle, joka saa nauttia joka ikisestä pitkästä keväästä ja kesästä, toisin kuin Jasmina itse.

Illan lähestyessä tuli vähän viileämpää, jolloin Jasminalla oli parempi olo, ja hän päätti kutsua ystävänsä Camillan luokseen. Camillan saavuttua naiset menivät jääaltaalle. Siellä he sitten keskustelivat kaikenlaista.
-Oletko tavannut Sunien väkeä? Jasmina kysäisi.
-Olen ollut Jamesin kanssa tekemisisissä, mutta Auroraa en ole tavannut, Camilla vastasi.
-Minä juttelin tänään sen Auroran kanssa, ja hän on aivan kamala tyyppi! Hän pitää kesästä ja sen lämmöstä! Yöh, tulee paha olo jo, kun vain mainitsenkin kesä-sanan, Jasmina voihkaisi.

Samassa Aurora oli saapunut paikalle, ja katseli kauhuissaan hyytävää vettä. Hän ei ikinä pystyisi olemaan siellä. Jasminan ja Camillan huomatessa Auroran läsnäolon, he päättivät nousta pois altaasta.
-Kato, toi on se aurinkohullu! Jasmina kuiski Camillalle.
Aurora katsoi ihmeissään Jasminaa ja Camillaa. He tuntuivat olevan jotenkin outoja.

Illalla Jasmina ja Jorma söivät illalliseksi jääpalasalaattia.
-Kutsuin Camillan kylään tänään, Jasmina kertoi päivän kuulumisia.
-Mukavaa, että tulette hyvin toimeen, Jorma totesi.
-Niinpä! En usko koskaan tapaavani toista niin mukavaa ja samankaltaista ihmistä! Camilla ymmärtää minua, Jasmina kertoi.
-Se on hyvä, kun olet saanut luotettavan ystävän, Jorma sanoi hymyillen.

Pöydän toisessa päässä ruokalivat vieraat. Aurora näköjään on sittenkin käynyt jääaltaalla, kun hänellä on uikkari päällä, ja nyt hän syö jääsalaattia. Onkohan Aurora ihan kunnossa? :O Kuitenkin, Aurora, James ja Mika keskustelivat.
-Ärsyttävä tuo Jasmina, ja muutenkin ikävä tämä paikka, Aurora kertoi mielipiteensä.
-Minäkään en oikein pidä jäätävistä olennoista, Mika ilmoitti. Siinä he sitten juorusivat kaikkea pahaa Jääpuikoista...

Ennen nukkumaan menoa Jasmina ja Jorma löhöilivät sängyllä.
-Arvaas mitä, Jormuska? Jasmina leperteli.
-No? Jorma kysyi.
-Silloin kun me olimme illallisella Paholaisten luona, minä ja Camilla sovimme, että lapsemme voisivat mennä naimisiin, ja koska meillä ei ole vielä lapsia, niin..  Jasmina vihjaili.
-Ahaa, Jorma sanoi tajuten mitä Jasminalla oli mielessä.

Aamulla Jasminalla oli outo olo. Vatsaan koski ikävästi.
-Voisinko olla raskaana? Jasmina pohti.

Samassa Jorma saapui.
-Näytät pahoinvoivalta, onko kaikki hyvin? Jorma tiedusteli huolissaan.
-Kaikki on ok, tämä alkava kevät vaan riepoo, Jasmina väitti.
-Mene vain lepäämään, Jorma ehdotti.
-Ehkä menenkin tekemään jotain rentouttavaa, Jasmina suunnitteli

Jorma jäi yksikseen istuskelemaan ruokasaliin, kun palvelija tuli tarjoamaan aamiaista.
-Missäs Jasmina kuhnaa? palvelija uteli.
-Hän sanoi menevänsä käymään jossain, en tiedä tarkkaan missä. Hänelle tuli pahoinvointikohtaus, ankea tämä alkava kesä! Jorma harmitteli.
-Kai hän on silti tulossa syömään aamiaista? Tein varta vasten jäädytettyjä leivonnaisia. Ne ovat yleensä olleet maukkaimillaan kevään alusta, palvelija puhui.
-Tottakai Jasmina saapuu syömään, eihän kukaan voisi vastustaa näitä herkkuja! Jorma kehui.

Juuri sillä hetkellä Jasmina oli pihalla silittelemässä suloista kulkukoiraa.
-Olet sinä kyllä aika ihana, olisipa meilläkin lemmikki! Jasmina toivoi.

Kun Jasmina oli ollut hetken pihalla, hän päätti palata takaisin sisälle aamiaiselle.
-Onko olosi jo parempi? Jorma tiedusteli.
-On, olin juuri ulkona haukkaamassa raitista ilmaa, Jasmina kertoi.

-Pihalla? Luulin, ettet viihdy paahtavan auringon alla, Jorma kummasteli.
-En viihdykään, sanoinko muka, että siellä oli kivaa? Jasmina suuttui.
-Et, mutta... tai no, antaa olla, Jorma aloitti, mutta lopetti saman tien. Jasmina oli jotenkin erityisen äkäinen tänä aamuna, eikä Jorma halunnut haastaa riitaa.
Jormaa kuitenkin huolestutti Jasminan käytös; miksi tämä oli mennyt ulkoilemaan, kun Jorma nimenomaan oli käskenyt tehdä jotain rauhoittavaa. Toivottavasti Jasmina ei olisi sekoamassa.

Aamiaisen jälkeen Jasmina muuttui kuitenkin taas normaaliksi, ja kaksikko päätti mennä lukemaan yhdessä kirjoja.

Jasmina väsähti hetkessä aivan täysin, joten hän päätti ottaa pitkät päiväunet sohvalla Jorman lukiessa mitä kiinnostavimpia kirjoja.

Heti herättyään Jasmina vaati palvelijaa valmistamaan iltapalaa, sillä hän oli kovin nälkäinen. Jormaa kummastutti asia. Häntä itseään ei juurikaan nälättänyt, vaikka hän oli tehnyt pitkin päivää kaikenlaista. Jasmina sen sijaan oli vain nukkunut koko päivän ja silti näytti todella nälkäiseltä. Hän hotki ruokansa nopeasti ja haki aina vain enemmän ja enemmän. Illallisen jälkeen molemmat menivät nukkumaan.

Kesken kauneusunien Jasmina heräsi aivan yllättäin.
-Miten minulla on niin ahdas olo, vaikka täällä on tilaa, vaikka kuinka? Jasmina pohti noustessaan jaloittelemaan, kun ei pystynyt sängyllään pitkällään olemaan.

Jasminan noustessa seisaalleen, hän ymmärsi ajatelleensa oikein ja nyt asia oli selvinnyt. Hän oli raskaana, mutta ei kuitenkaan halunnut paljastaa asiaa kaikille, ei edes Jormalle. Jasminan pyjama oli ikävän kireä, eikä pikkuinen pullistuma mahassa näkynyt. Hän ei kuitenkaan jaksanut käydä kaapilla etsiskelemässä väljempiä vaatteita, eikä asialla Jasminan mielestä ollut niin väliä. Hän ei ollut niin perheellinen, että haluaisi näyttää kaikille olevansa raskaana.

Tuumaillessaan edessä olevaa raskautta ja tulevan vauvan nimien mietiskelyä Jasmina nukahti jälleen uneen ja nukkui aamuun asti.

Jasmina olisi nukkunut ties kuinka pitkään, ellei vainoava näläntunne olisi alkanut kolkuttaa.
-Missä sitä ruokaa on? Minulla on nälkä! Jasmina rääkyi kuin pikkulapsi.
-Minähän sain jo ruoan valmiiksi, enää se täytyy laittaa pöytään, palvelija huomautti.
-Onko ruoasta hyötyä, jos se ei ole pöydässä? Jasmina karjaisi.
-Ei tietenkään, palvelija sanoi ja alkoi laittaa ruokaa pöytään. Palvelija tajusi, ettei Jasminalla ollut mikään parhain päivä, eikä hän viitsinyt huomauttaa asiasta. Jasmina vain suuttuisi entistä enemmän.

Heti palvelijan asettaessa pöydälle lautasellisen jäädytettyjä leivonnaisia Jasmina ryntäsi oitis ahmimaan, minkä pystyi.
-Kauhea nälkä! Ihanaa, syötävää! Mums, mums, Jasmina maiskutteli innoissaan. Syöminen on kivaa!

Pitkän syömäilyn jälkeen Jasmina meni löhöilemään sohvalle. Mikään ei huvittanut. Jasmina pohti, pitäisikö hänen kertoa Jormalle raskaudestaan. Asia tuntui jotenkin vain kauhean vaikealta, mutta tuskin Jorma siitä suuttuisikaan. Kai hänkin nyt sen ymmärsi, että perijä olisi saatava.
-Kerron Jormalle heti, kun tulee sopiva tilaisuus, Jasmina päätti.

Samassa Jasmina kuulikin askelia takaansa, ja nousi säikähtäneenä istualleen. Ei hän ollut odottanut sopivan tilaisuuden koittavan näin pian. Jorma aisti vaimonsa hermostuneisuuden.
-Onko kaikki hyvin? Jorma kysyi.
-Tietenkin on! Jasmina naurahti iloisesti, mutta Jorma ei ollut tyytyväinen.

Jorma kävi istumaan Jasminan viereen, ja sanoi:
-Nyt kerrot, mikä on hassusti. Olen huomannut sinun käyttäytyvän oudosti viime päivinä. Voit kertoa kyllä minnulle kaikki murheesi, Jorma vakuutteli.
-No okei, mä olen raskaana... Jasmina viimein sai sanottua. Hän tarkkaili Jorman ilmeistä, miten tämä reagoi uutiseen.

-Sehän on kiva juttu, Jorma sanoi hymyillen. Jasminankin suulle levisi iloinen hymy.
-Niin, olen samaa mieltä! On mahtavaa, kun kohta talossa vilisee pikkuisia jalkapareja, Jasmina innostui.

Jorma siirtyi Jasminan viereen ja otti tämän kainaloonsa.
-Tästä se sitten alkaa, Jorma sanoi.
-Täytyykin tästä varmaan mennä soittelemaan Paholaisille, että meillä on jo vauva tulossa, Jasmina ehdotti.
-Mene vain, minä olen niin tohkeissani, ettei soitostakaan tulisi mitään! Jorma vastasi kepeästi.
-Miksen vain kertonut heti? Jorma on niin innoissaan! Jasmina ajatteli noustessaan sohvalta.

Jasmina kipitteli puhelimen luo ja näppäili Paholaisten numeron. Camilla vastasi nopeasti ja Jasmina kertoi ilouutisensa tulevasta vauvasta. Camillakin tuntui riemuitsevan asiasta. Jasmina puhui pitkään hehkuttaen kaikesta, sillä hän oli niin onnellinen.

Raskaus oli kuitenkin myös kaikkea muuta kuin ihanaa... Jasmina tunsi itsensä nopeasti todella väsyneeksi, joten hän päätti mennä lepäilemään pitkille unille.

Unet kuitenkin jäivät sikseen, kun Jasmina tunsi itsensä niin nälkäiseksi, ettei nukkumisesta tullut mitään, ellei hän kävisi syömässä. No, syömässä ollessaan hän tunsi itsensä niin väsyneeksi, ettei jaksaisi syödä. Jasmina kuitenkin taisteli ja sai syötyä lautasensa tyhjäksi. Sen jälkeen hän palasi takaisin nukkumaan.

Unet jäivät jälleen kesken, kun Jasmina pomppasi pystyyn huomaten vauvan haluavan syntyä. Jasmina alkoi pitää aikamoista ääntä, johon Jormakin lopulta heräsi unisena. Vaikka Jormaa inhottikin ajatus nousta kesken yön, hän kuitenkin päätti irroittautua pehmoiselta sängyltään Jasminan tueksi.

Jorma jäi katselemaan vauvan syntymistä kauhuissaan.
-Onneksi minä en joudu sentään synnyttämään, se ei näytä mukavalta, Jorma ajatteli

Onneksi tuska oli pian ohi Jasminan saadessaan pikkuisen vauvan käsiinsä.

-Oletpa sinä ihana! Ja äidin ikioma! Jasmina huudahti.

Lopulta Jormakin uskaltautui tulla karjumaan ja riemuitsemaan uuden tulokkaan syntymästä.
-Hip hurraa! Tyttö vai poika? Jorma tiedusteli.
-Pikkuinen poika, Jasmina vastasi.
-Mahtavaa, haen heti palvelijan tänne! Jorma kertoi ja lähti juoksuun.

Hetken kuluttua palvelija juoksi paikalle Jasminan leikittäessä suloista poikaansa.
-Oletko kunnossa? Haluatko, että hakisin sinulle jotain? palvelija kyseli.
-Ei minulle tarvitse mitään hakea, olen ihan kunnossa, Jasmina vakuutti.
-Se on hyvä, mutta saanko tiedustella, mitä nimeä ajattelit? palvelija kysyi.
-Mielestäni Julius Jääpuikko kuulostaa mainiolta, Jasmina paljasti.
-Niinhän se kuulostaa. Saanko vauvan, jotta voisin syöttää hänet? palvelija kysyi ja Jasmina ojensi vauvan.

Tässä näette pikku Juliuksen! Anteeksi nuo mega ripset ja huulikiilto, se kuuluu tuohon ihoon... Sitten kun Julius kasvaa taaperoksi arvon saako hän valkoisen vai blondin tukan, kun valkoistahan ei voi periä.

Palvelijan mentyä Julius mukanaan Jasmina jäi lepäilemään sängylle.
-Toivottavasti Paholaiset saavat tyttölapsen, jotta Julius pääsee naimisiin, Jasmina toivoi.

Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset