Osa 7: Suloisia pikkuisia (Paljula)

Eräänä sateisena aamuna Paljuloiden Jessica ja Sami olivat jalkeilla jo varhain. He olivat kävelleet kepeinä olohuoneen keskelle onnellisempina kuin pitkään aikaan.
-Oh, kuvitella, että meidän Eemeli on nyt naimisissa! Jessica mietiskeli.
-Sanos muuta, täytyisi varmaan soitella joku päivä ja vaihdella kuulumisia, Sami totesi.
-Aivan, mutta nyt meidän täytyy mennä kylvämään tomaatinsiemenia pelloille, jotta jumalat (tavalliset ihmiset pitävät Pilvilinnoja, Paholaisia, Jääpuikkoja ja Suneja jumalinaan) pysyvät tyytyväisinä, Jessica muistutti.

Ropisevasta säästä huolimatta Sami ja Jessica halusivat päästä pihahommiin heti.
-On tämä kevät sitten ihanaa aikaa! Jessica henkäisi katsellen pienten leppäkerttujen lentelyä kotonsa ympärillä.
-Sanos muuta. Osaisin nauttia kyllä enemmän, jos ei sataisi näin rankasti, Sami paljasti.
-Älä nyt jaksa valittaa. Minähän huomautin jo äskenkin jumalien suuttuvan, Jessica muistutti.
-Tiedän, tiedän... Sami ilmoitti.

Mitään marisematta Samikin aloitti lannoittamisen.
-Tehdään hommat vaan nopeasti ja saatamme pysyäkin kuivina! Jessica kannusti.
-Jos kuiva tarkoittaa samaa kuin läpimärkä, niin voisinkin uskoa tuohon, Sami sanoi.
-Älä viitsi olla noin negatiivinen, hauskaahan tämä on! Jessica huudahti.

Sami ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan jatkoi hommiaan entistä ahkerammin. Jessica katsahti tyytyväisenä raatavaan mieheensä.
-Katso nyt, ei tässä paljoa työtä ole. Toisin on meidän Eemelillä, Puskilla on ihan jättikokoiset pellot! Jessica muistutti.
-Tosiaan, hirveästi siellä onkin tehtävää, Sami vahvisti saaden kylmiä väreitä selkäänsä pelkästä ajatuksesta.

Molemmat päättivät pistää töpinäksi, jolloin Samikin huomasi, miten nopeasti yhteistyöllä oikein saakaan aikaan.
-Katso nyt, ei puutu enää paljoa, Jessica huomautti iloisesti.

Hetken päästä aikaisimmat naapurit olivat jo liikkeellä.
-Tuolta tulee joku, menehän tervehtimään häntä, Sami. Saat samalla ansaitsemasi tauon, Jessica komensi.
-Mikäs siinä, pikkuinen hengähdyshetki! Sami karjaisi innostuneesti.


Sami lähti kepeästi kävellen ohikulkijan luo Jessican jatkaessa vielä aherrusta.
-Huomenta! Tervetuloa vaan, käy kaikessa rauhassa sisälle taloon, Sami käski.
-Näytätte molemmat märiltä, sinä ja vaimosi. Oletteko olleet ulkona koko sateisen aamun? Esko kysyi tarkkasilmäisenä.
-Samaa voisi sanoa sinusta, tekin olette litimärkä. Pakottiko sinunkin vaimosi kasvimaahommiin? Sami tiedusteli.

-Ehei, minä... tuota, heräsin aikaisin, enkä jaksanut kotiinkaan jäädä, Esko kertoi.
-Outoa, minä olisin mielelläni kotonani Jessican kanssa, enkä missään pihatöissä tai kävelyllä, sadepäivinä ainakaan, Sami paljasti.
-Taidamme olla aika erilaisia... Esko mietiskeli. Lopulta miehet tutustuivat toisiinsa jo niin hyvin, että kertoivat salaisempiakin juoruja toisilleen. Rajun hihittelyn sai kuitenkin Jessica keskeytettyä.
-Lähden valmistelemaan ruokaa, vieraammekin on tervetullut maistelemaan kokkailujani, Jessica kertoi.
-Voi taivas, onko nyt jo päivällisaika? Esko kauhistui.
-Kyllä, taitaapa olla. Onpas aika rientänyt tässä jutustellessa, Sami hämmästeli.
-Niin, minun onkin varmaan jo lähdettävä, Esko kertoi.
-Harmi. Tule toki käymään joskus toistekin kylässä! Sami kehotti.
-Varmasti tulen, Esko lupasi ja lähti lampsimaan kohti kotiaan.

Kun Sami saapui sisälle, hän näki Jessican valmistamat leivät pöydällä.
-Näyttää herkulliselta, Sami kuolasi.
-Käy kimppuun vaan, Jessica kehotti.
-Eikö se vieraamme tullutkaan syömään? Jessica jatkoi.
-Ei, hänelle tuli jo kiire kotiin, Sami selitti. Niin he joutuivat syömään kahdestaan Jessican valmistaman leipäpinon, mutta se ei ollut ongelma. Peltotyöt olivat saaneet ison nälän aikaan, ja pian heillä oli jo viimeiset leivät menossa.
-Miten osaatkaan kokata näin hyviä leipiä? Sami ihasteli.
-Salaisuus, Jessica hymyili salaperäisesti.

Syötyään Jessica ja Sami olivat niin täynnä, että heidän piti mennä pötköttemään sängylle.
-Huh huh, kuinka syöminenkin voi olla rankkaa, Sami päivitteli.
-Sinulle nyt kaikki on rankkaa, Jessica naurahti, ja käpertyi miehensä kainaloon.
-Mitäs sanoisit, jos jätettäisiin loput peltojutut huomiseen, ja mentäisiin vähän aikaisemmin "nukkumaan" Sami vihjaili, ja se järjestelmä sepi Jessicallekin oikein mainiosi.

Seuraavana päivänä Sami heräsi auringonsäteiden loistaessa makuuhuoneen ikkunasta. Hän vaihtoi arkiset vaatteensa ylle ja kiiruhti sateen kastelemien tomaatintaimien kimppuun.
-Sade on tihkunut varmasti koko yön, ainakin tomaateista päätellen. Ne ovat litimärkiä, onneksi edes nyt aurinko on valaissut, Sami mietiskeli kiskoen ällöttävän märkiä rikkaruohoja taimien ympäriltä. Mukava poutasää ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja sade alkoi jälleen. Sami ei halunnut rehkiä pihalla ja märkiintyä, joten hän juoksi sisälle lämpimään ja kuivaan.

Jessica huomasi Samin menneen sisälle.
-Kai minun on hoidettava nämä hommat yksin, kun tuosta miehestä ei ole mihinkään, Jessica mietti turhautuneena. Häntä ärsytti, kun Sami meni laiskottelemaan, ja hän joutui raatamaan.

Hetken päästä joku käveli Jessican taakse. Jessica ajatteli sen olevan Sami, joten hän tiuskaisi katsomatta tulijaan:
-Tulithan sinä laiskuri viimein! Minä olen täällä raatanut yksin ja kastunut läpimäräksi. Saan pian varmaan flunssan, ja silloin sinun ainakin pitää hoitaa kasvimaata, ettäs tiedät! Jessica olisi varmaan jatkanut saarnaansa vaikka kuinka pitkään, ellei olisi kuullut vieraan miehen ääntä.
-Öh, en kyllä tiennyt joutuvani töihin tänne tullessani, Jessican takana ollut Esko sanoi vähän ujosti.

Jessica nousi ylös tajuttuaan, ettei ollutkaan puhunut Samille.
-Anteeksi, luulin sinua miehekseni, Jessica pahoitteli.
-Ei se mitään, Esko vastasi. Hän katsoi lumoutuneen Jessicaa, ja puhui siksi niin vähän. Jessica ei kuitenkaan tajunnut sitä, vaan selitti omia juttujaan.
-Täällä meillä on parin viime päivän aikana ollut sadetta taukoamatta, mutta peltotyöt on silti hoidettava, satoi tai paistoi, Jessica kertoi.

Samassa tapahtui ihme; sää kirkastui.
-Katsos, sade lakkasi, Esko huomasi.
-Oho, niinpä taisi käydä. Se taisi huomata teidän tulonne, ja kirkastui sen takia, Jessica tuumi.
-Tuskinpa sentään... Esko sanoi.
-Jessica kohtelee minua kuin jotain tärkeää henkilöä, vaikka minä olen ihan tavallinen, Esko mietti. Hetken päästä hän kuuli taas Jessican puhuvan.
-Tule toki sisälle, siellä on viihtyisämpää, Jessica pyysi, ja Esko lähti kulkemaan Jessican perässä taloon.

Jessica ja Esko viettivät aikaa shakkilaudan ääressä. Siinä he sitten keskustelivat pelatessaan ja tutustuivat toisiinsa paremmin. Ennen kuin kumpikaan huomasikaan, oli aurinko laskenut ja valaistus muuttunut pimeämmäksi ulkona.
-Ohoh, kello taitaa olla jo paljon, Jessia huomasi.
-Voi ei, minun pitäisi olla jo kotona! Esko kauhistui.
-Harmi, jos sinun on jo lähdettävä. Mutta tule toki käymään toistekin, oli mukava jutella, Jessica paljasti.

Samaan aikaan Sami oli köllöttelemässä sängyllä. Hän oli huonolla tuulella.
-Ensin minä herään aikaisemmin, ja menen kasvimaalle hommiin. Sitten pidän pienen tauon, ja palasin töihin, ja sain hoitaa kaiken ihan yksin, kun Jessica vietti aikaa vain vieraan kanssa. Minäkö muka laiska? Sanoisinpa jopa, että Jessica on ollut laiskempi tänään, Sami tuumi äreissään.

Hetken päästä Jessica saapui huoneeseen aikeenaan käydä Samin viereen rentoutumaan.
-Kyllä tuo vieraiden viihdytys on joskus kovaa puuhaa, Jessica naurahti, katsoen miestään, mutta Sami katsoi pois päin ja totesi:
-On sekin aika kovaa, kun joutuu hoitamaan pihatyöt kokonaan yksin.

Jessica oli vähän kummissaan, kun huomasi Samin äreyden.
-Mikä sinulla on? Jessica ihmetteli.
-Haukuit minua laiskaksi, vaikka tein tänään ahkerasti töitä, Sami kertoi suoraan mieltä painavan asian.
-Anteeksi, et tietenkään ole laiska. Olin silloin vain huonolla tuulella, Jessica pahoitteli käytöstään. Sen jälkeen molemmat kävivät nukkumaan hyvillä mielin. Uni tuli hyvin, kun kaikki mieltä painamat asiat oli saatu puhuttua.

Jessica heräsi keskellä yötä kauheaan mahakipuun. Hän työnsi peiton sivuun, ja jäi istumaan sängylle pahoinvoivan näköisenä. Kauaa Jessica ei kuitekaan ehtinyt istuskelemaan, sillä hänelle tuli kiire sännätä vessaan.

Vessaan päästyään Jessica oksensi pönttöön.
-Yöh, mitä ihmettä, olivatkohan ne leivät pilaantuneita, mitä eilen söimme? Jessica tuumi vetäessään pahanhajuisen vessan.

Samassa Jessica tajusi, että hänellä oli aivan kauhea nälkä. Hän meni keittiöön ja kaatoi muroja isoon tarjoilukulhoon. Sen jälkeen hän istui pöytään syömään aamiaistaan.
-Ensin pahoinvointia, sitten huutava nälkä. Ei vaikuta vatsataudilta, mutta mikä muukaan tämä olisi? Jessica tuumi ahmiessaan jo kolmatta kulhollista muroja.

Syötyään tarpeeksi Jessica huomasi olevansa todella väsynyt. Noustessaan pöydästä hänsi huomasi kuitenkin jälleen ikävän tunteen mahassaan ja katsoi parhaaksi rynnätä vessaan.

Päästyään pöntön luo Jessica oksensi jälleen.
-Mitä ihmettä tämä on? En yleensä voi pahoin, Jessica kummasteli. Samassa hänen mieleensä muistuivat ajat kauan sitten, kun hän oli ollut raskaana.
-Voisinkohan olla nytkin raskaana? Jessica mietti ja alkoi muistella sitä aikaa, kun odotti Eemeliä.

-Sillonkin minulla oli pahoinvointia, mutta ei muistaakseni näin paljon... Jessica mietti kävellessään kohti makuuhuonetta. Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun hän näki Samin.
-Miten sinä olet jo jalkeilla? Sami ihmetteli.
-Kävin syömässä pientä yöpalaa, Jessica selitti. Hän ei halunnut kertoa vielä mitään mahdollisesta raskaudesta, ennen kuin asia varmistuisi.
-Yöpalaa? Jaa, selvä. Kävitkö katsomassa jo kasvimaan? Sami tiedusteli.
-Ööh... Keskellä yötäkö? Jessica kummasteli.
-Ei nyt enää mikään yö ole! Nyt on jo aamu, Sami kertoi.
-Oh... Söinkö tosiaan niin kauan? Jessica ajatteli sanoen:
-Minä kuitenkin nukun vielä hetken.

Sami katsahti Jessicaan kummissaan. Oliko tämä menettänyt järkensä, vai miksi luulee aamua yöksi? Ihan kuin jotain kammottavaa olisi sattunut, ja se olisi saanut Jessican käyttäytymään todella oudosti.
-Taidanpa minäkin mennä hiukan napostelemaan. Kuinka paljon teit itsellesi "yöpalaa"? Sami kysyi.
-Hupsis vieköön, taisin unohtaa kupit ja tarjoutuastian pöydälle, kun minulle tuli pikaista asiaa vessaan... Jessica muisteli toivoen, ettei Sami kyselisi enempää aamusta saatika oksennuskohtauksesta...
-Ei se mitään, minä hoidan siivoamisen, nuku rauhassa, Sami sanoi ja lähti köpöttelemään keittiöön päin.

Keittiöön päästyään Sami katsahti pöydälle, jossa lojui monta nuukaan syöyä kulhosta.
-Jessicalla tosiaan taisi olla nälkä, Sami naurahteli ottaen itsekin annoksen muroja.
-Ei hän yleensä syö kyllä noin paljon. Onkohan jotain vialla? Sami pohti.

Viimein Sami oli saanut syötyä tarpeeksi ja oli aika mennä aamupesulle. Kävellessään vessaan Sami nuuhkaisi ilmaa ja tunsi pahan hajun liitelevän sieraimiinsa.
-Yh, ei pönttö kyllä tässä kunnossa eilen illalla ollut. Ettei vain Jessica olisi syönyt liikaa ruokaa ja tullut sen jälkeen oksentelemaan ylimääräiset ruoat ulos. Ei kai hänellä vain ole bulimiaa tai joitain muita syömishäiriöitä, voivoi... Täytyy puhua hänen kanssaan, Sami ajatteli ottaessaan kaapista rajua puhdistusainetta, jonka pitäisi puhdistaa likaisimmatkin pinnat.

Kellon käydessä heräsi Jessicakin viimein suunnaten vessaan kylpemään.
-Tuoksahteleepa täällä raikkaalta. Sami on ottanut itseään niskasta kiinni ja hinkannut kaiken aivan kiiltävän puhtaaksi, Jessica huomasi tyytyväisenä.

Sillä välin Sami oli jo hoitanut pikku pellot, ja juuri nyt hän oli juttelemassa poikansa Eemelin kanssa kuluneista päivistä.
-Mitä!? Sami karjaisi ihmetellen.
-Kuulit aivan oikein, meille syntyi poikavauva, Eemeli sanoi.
-Oho, täytyypä tulla joku päivä ihan itse tiirailemaan! Varmasti isänsänsä näköinen, Sami veikkasi.
-Olette tervetulleita koska vain. Nyt minun tyäytyy kuitenkin lopettaa. Nähdään, moikka! Eemeli huudahti.
-Toki, kerron Jessicallekin jymyuutisen, Sami lupasi ja katkaisi puhelun.

Samin laitettua luurin paikoilleen, juoksenteli iloinen Jessica kylpyhuoneesta pompaten Samin syliin.
-Mikäs sinulla on? Sami kysyi hiukan kummissaan. Yleensä Jessica on vakavampi ja järkevämpi.
-Minulla on sinulle tärkeää kerrottavaa, Jessica ilmoitti.
-Sama täällä, mutta kerro asiasi vaikkapa ensin, Sami komensi kiinnostuneena.

Jessica hypähti pois Samin sylistä ja karjaisi:
-Olen raskaana! Meille syntyy uusi pienokainen! Eikö ole hieno juttu?
-On kyllä tosiaan, tässä onkin vauvakuume alkanut kasvaa, kun sain juuri tietää Eemelinkin esikoisen syntyneen, Sami kertoi oman asiansa.
-Oih! Olen niin ylpeä hänestä! Meidän pojastamme on viimein tullut isä, ja mekin saamme toisen lapsen, Jessica intoili.
-Kaikki on kuin ihanaa unta, Sami iloitsi.

Onnellisina Sami ja Jessica istahtivat sohvalle tuumimaan asioita.
-Eikö ole kyllä aika noloa, kun olemme samaan aikaan isovanhempia ja odotamme vielä omia lapsiamme? Jessica kysyi mieheltään.
-Mitäs noloa siinä on? Taikapölyn alue olisi tylsää, jos kaikki olisivat samanlaisia, Sami muistutti.
-Erilaisia persoonia täällä kyllä onkin. Mitenhän pienokaiset tulevat pärjäämään täällä? Jessica mietiskeli.
-Tottahan toki he tulevat pärjäämään, selvisihän Eemelikin ja jok'ikinen muukin asukas, Sami kommentoi.

Eräänä sateisena aamuna Paula sattui kävelemään ohi ja päätti samalla jäädä hetkeksi rupattelemaan Paljuloitten kanssa.
-Oikein hauskaa, kun ehditte tulla käymään tällä kiireisellä ajalla. Teidän talossanne sitä hommaa tuntuu riittävän. Isovanhempina haluatte varmasti viettää Eetun kanssa paljon aikaa. Lisäksi teillä on vielä jättimäiset pellot hoidettavana, Jessica ihmetteli.
-Onneksi minulla on monta kättä auttamassa peltohommissa, mutta Eetun hoitaminen minua kyllä hiukan huolestuttaa, Paula paljasti.
-Kuinka niin? Onko jotain kamalaa tapahtunut? Jessica kiinnostui.
-Flora ei oikein ymmärrä, miten vauvoja pitäisi käsitellä. Minun täytyy kouluttaa häntä vielä. Nytkin epäilyttää, mitenköhän he siellä kotona pärjäilevät, Paula huolestui.
-Ei sinun ole pakko olla täällä. Saat mennä kotiisikin selvittelemään asioita, Jessica ilmoitti.
-Pakko on kyllä sanoa, että lähtisin mielelläni, Paula sanoi.
-Oli hauska keskustella! Jessica huudahti Paulan lähtiessä.

Samana iltana Sami oli köpöttelemässä pihalla ja oli melkein tallata suloiset pienet kissanpennut, jotka näyttivät langan laihoilta ja nääntyneiltä.
-Voi raukkoja, missä teidän emo on? Sami kysyi kissojen itkiessä.
-Ei teillä taida olla mamia, Sami tuumaili.

Sami katseli pikkuisia kissoja. Hänen sydäntänsä raastoi nähdessään raukat värjottämässä yksikseen pihalla ilman lämpimiä petejä ja maukasta ruokaa, vieläpä ilman rakastavia vanhempia.
-Täytyy hakea Jessica tänne, hän tietää, mitä pitää tehdä, Sami suunnitteli ja kertoi kissoille palaavansa pian. Sen sanottuaan hän lähti pikaiseen juoksuun kotiaan kohti.

Samin saapuessa sisälle kantautui hänen korviinsa kaunis musiikki. Jessica oli soittamassa pianoa olohuoneen nurkkauksessa.
-Jessica! Et kyllä ikinä arvaa, mitä liikuttavaa tuolla pihalla näin! Sami kiljaisi heti sisälle päästyään.
-En kyllä arvaa, kerro, Jessica käski soittaen yhä pianoaan.
-Tuolla pihalla oleskeli kaksi nälkäistä kissanpentua ilman emoa ja selviytymiskeinoja. Ne kuolevat sinne, ellet keksi äkkiä jotain viisasta! Sami huusi pelokkaana.
-Näytä minulle ne pennut, Jessica komensi ja pari lähti kiireisesti pentujen luo.

Kissat olivat edelleen samassa kohdassa kuin äskenkin.
-Nyt me palasimme! Sami kertoi pikkuisille.
-Voi kun ne ovat pieniä, Jessica katseli avuttomia kissanpentuja.

Sami ja Jessica nostivat heiveröiset kisuliinit syleihinsä katsoen niitä suoraan silmiin.
-Eivät nämä täällä kyllä yksin pärjää, Jessica totesi.
-Eivätpä tosiaan, sen takia sinut hainkin. Olisiko sinulla mitään ideoita? Sami tiedusteli.
-Mitäs mieltä olisit, jos pitäisimme nämä? Jessica kysyi.
-Oi, minusta se olisi mahtavaa! Rakastuin pikkuisiin jo nyt, Sami ilmoitti ja halasi innoissaan pentua.

Uusille tulokkaille keksittiin heti nimet. Tässä on Kolli.

Ja tässä Killi.

Kolli ja Killi olivat tosi nälkäisiä, ja heti kun he olivat saaneet ruokakupin eteensä, alkoi hurja taistelu siitä. Kolli ennätti kulholle ensimmäisenä, ja hotki ruokaa aivan hullun lailla. Killi tyytyi katsomaan sivusta ja jäi odottamaan omaa vuoroa.

Kun kumpikin oli saanut masun täyteen herkullista ruokaa, alkoi iloinen leikki keskellä olohuoneen lattiaa. Killi ja Kolli tulivat oikein hyvin toimeen keskenään, ja sehän on vain hyvä: Kun Jessicalla ja Samilla on kädet täynnä töitä, kissat voivat pitää toisilleen seuraa.

Vaikkei raskaus vielä näkynytkään, se väsytti Jessicaa, joten Samin piti hoitaa yksin kasvimaata. Jessica vietti päivät siivoillen paikkoja, sillä hänkin halusi olla jotenkin hyödyksi. Niinpä aina kun Jessica vain jaksoi, hän kuurasi paikkoja.

Jessica ja Sami olivat muuttuneet jotenkin lapsellisiksi. He leikkivät pöydässä ruualla maistellen toisen annosta ja heittämällä ruokaa toisen päälle. Molemmilla oli aina kuitenkin hauskaa. Pieni hupsuttelu ei ollut pahaksi, varsinkaan väsyneelle ja nälkäiselle Jessicalle, joka nauroi niin paljon kuin sielu vain sieti.

Kaiken huvin päätteeksi nostettiin vielä riemukas malja.
-Nostakaamme malja hyville ajoille ja mahtavalle tulevaisuudelle! Sami huudahti.
-Sanos muuta, kaikki näyttää kyllä valoisalta! Jessica totesi onnellisena.

Viimein Jessican raskauskin alkoi näkyä.
-Ahahihaa! Pikkuisemme kasvaa jo lujaa tahtia! Kohtahan hän syntyy, voi että miten ihanaa! Jessica huuteli iloisena.
-Olen niin onnellinen! Kaikki menee nappiin! Hihihii! Jessica kirkui innoissaan.

Jessica halusi mennä heti kertomaan mahan kasvusta Samille, joka myöhään yöhön asti joutui raatamaan pihatöissä.
-Sami, Sami! Mahani kasvoi äsken! Jessica kertoi iloisesti.
-Kiva juttu, Sami sanooi vähän äreästi. Jessica tiesi, että pitkät työpäivät ärsyttivät Samia, kun tämän täytyi tehdä yksin kaikki.
-Voisinko olla jotenkin avuksi? Jessica kysyi, mutta Sami pudisti päätään.
-Lepäile sinä vaan rauhassa. Kyllä minä nämä puskat hoidan. Olen sitä paitsi saanut kaiken melkein valmiiksi, enää pari rikkaruohoa, Sami kertoi, ja niin Jessica lähti sisälle jättäen Samin yksin.

Kun Sami oli saanut rikkaruohot kitkettyä, hän huomasi pensaiden kaipaavan harvennusta. Ja tietysti juuri silloin alkoi sataa.
-Pahus, kastun taas, mutta parempi hoitaa tämä nyt, ettei jää huomisen murheeksi, Sami puhisi.
-Tämä kevät on kyllä ollut tosi sateinen, sateisempi kuin moniin vuosiin, Sami mietti.

Vaikka Jessican maha oli kasvanut hän jaksoi silti touhuta kodonhoitohommissa.
-Kauheasti kärpäsiä, yöh, Jessica kauhisteli kaataessaan lavuaariin vettä tiskaamista varten.

Eräänä päivänä kuningas Peter sattui kävelemään ohi. Hänet otettiin tietenkin hyvin huomioon ja pidettiin huoli, ettei Peter joutunut olemaan hetkeäkään yksin tylsistymässä.
-Sato ei ole aivan vielä saapunut, mutta eiköhän se kohta. Kevät alkaa nimittäin kohta olla lopullaan, Sami lupaili.
-Ei meillä nytkään mitään nälänhätää ole. Joku tulee sitten hakemaan tuoreita vihanneksia, kun ne ovat valmistuneet, Peter ilmoitti.
-Onneksi ymmärrätte, Sami sanoi.
-Ettehän te talven aikana olisi edes pystynyt kasvattamaan mitään, Peter huomautti.
-Niinhän se kyllä on, Sami totesi.

Jessica oli ollut päivänokosilla tietämättömänä Peterin vierailusta. Hän ei ollut tajunnut vaihtaa arkivaatteita, kun hänellä oli vain niin nälkä, että oli pakko tulla kokkaamaan heti herättyään. Jessica kuuli vieraan kissan karjuvan tylsyydestä, mutta ajatteli vain Killin maukuvan oudolla äänensävyllä.
-Saisinpa jo syödä tätä, Jessica haaveili.

-Epäreilua, olen sentään kuningattaren lellikki, eikä kukaan silti silittele ja hali minua! Lilli vihoitteli. Hän oli tullut katselemaan Peterin kanssa alhaista väkeä.
-Lol, ollaan me muutkin arvokkaita, vaikkemme asukaan Pilvilinnojen luona, Killi ajatteli vihaten vierasta kissaa.
-Täällä ei ole edes mitään pehmoista patjaa, jossa voisin lepuutella sieviä pikkuisia tassujani, Lilli jatkoi valittamista.
-Lellitty piloille, Killi arveli.

Koska Lilli ei halunnut istahtaa lattialle, hän kapusi työtason päälle.
-Sivistyneet ja arvokkaat kissat eivät istu lattialla, Lilli ajatteli Samin saapuessa syömään.
-Täällä on likaista, en lähde enää ikinä Peterin mukaan. Milloinkohan palaamme takaisin kotiin? Lilli ajatteli.
-Kisumirri, tuletkos sinäkin maistamaan miedän simien ruokaa? Täällä on läskinpalasia ja kaikkea muuta syötäväksi kelpaavaa, Sami kertoi.
-Hyi! Minä syön vain kissoille tarkoitettuja herkkuaterioita, enkä sinun läskinpalasiasi! Voin pahoin, haluan kotiin! Lilli parkui.
-Sillä ei taida olla nälkä. Meidän kissoille kelpaa aina kaikki, Sami arveli.

Samalla hetkellä Jessican maha kasvoi kasvamistaan.
-Voi, potkaisipas pikkuinen voimakkaasti. Hän on aivan hirveän iso, Jessica huudahti töllöttäen suurta massuaan.

Jessica päätti mennä näyttämään megamahaansa myös Samille, joka putsaili lemmikkien ruokakulhoa.
-Katso, Sami! Vauvamme on jo tosi iso, Jessica huomautti.

Sami kääntyi ja tuli vaimonsa luo.
-Voi, en malta odottaa vaavin syntymistä, Sami kertoi.
-Samat sanat, Jessica vastasi.

Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset