Jonna eli tavallista elämää vailla mullistuksia.
Peter oli huolissaan Johannan käyttäytymisestä ja hankki hänelle koiran.
Johanna tuskaili, kertoisiko hän hänen ja Ahvenen suhteesta. Kun hän lopulta sai suunsa auki, Pilvilinnat kävivät Merithaimenilla, ja yhdessä vanhemmat sopivat, että Johannan pitäisi mennä naimisiin Ahvenen veljen, Kuhan, kanssa. Johanna ei innostunut ja suuttui.
Johannes vältteli Aamua ja isäänsä, joka tiedusteli Johannan tilaa Johanneksen välityksellä. Sisko nimittäin uskoutui veljelleen.
Hannes kiusasi palvelijaa ja lappasi ruokaa hienostomasuunsa. Hannes esitti kultapoikaa vanhemmilleen.
Ihan osan lopussa kaksostytöt Hanna ja Anna syntyivät.
Ja osaan .------------------------->
Kaksostyttöjen synnyttyä oli Pilvilinnojenkin elämä muuttunut kiireen täyttämäksi säädöksi. Etenkin palvelijan arki oli nykyään ainaista paikasta toiseen juoksentelua, ja koko ajan hänen olisi täytynyt olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Palvelija ei ehtinyt nykyisin vetää ylleen edes virka-asuaan kaikessa kiireessään. Päivittäiset vauvojen ruokkimisjonotkin olivat jo tavallisia. Palvelija juoksi yläkerran uudesta lisäsiivestä puuskuttaen.
-Noniin, Hannes, saat seuraavaksi tuttipullon. Älä vain katoa siitä, palvelija pyysi. Hannes jos kuka pystyi arvaamattomiin toimenpiteisiin.
Palvelijan kävellessä ulos keittiön yksityisalueestaan hänen nenäänsä leimahti jälleen vanhentuneiden kissanhiekkojen inhottava haju. Nykyisin linna sotkeentui nopeammin kuin sitä ehti edes siivota. Palvelija oli juuri antamassa tuttipullon Hannekselle, kunnes nainen huomasi pikkupojan kadonneen.
-Kuten arvelinkin, Hannes on karannut. Nyt minun pitää etsiä hänetkin käsiini. Miksei mikään onnistu? palvelija murehti. Nykyään hän oli alkanut tuntemaan, minä hetkinä Hannes aikoi käyttäytyä hankalasti. Palvelija itsekin ihmetteli asiaa, mutta hänellä ei ollut aikaa mietiskellä sitä enempiä.
Palvelija ei ollut ainut, joka tunsi olonsa voimattomaksi ja masentuneeksi. Johanna oli ollut jo liian pitkään huoneessaan haikeasti ikkunasta ulos katsellen. Hänen pilvilinnansa olivat romahtaneet täysin, kun vanhemmat ja Meri ja Mika Merithaimen olivat pamauttaneet, ettei avioliitto Ahvenen kanssa kävisikään. Sen sijaan Johanna saisi viettää loppuelämänsä Ahvenen veljen, Kuhan, kanssa.
-Vaikka minusta tulee joskus Taikapölyn hallitsija, en siltikään saa päätäntävaltaa elämäni tärkeimmällä osa-alueella. En voi olla onnellinen, jos en rakasta tulevaa miestäni, Johannan pää tolkutti itselleen.
Johanna kuuli oveltaan koputuksen ja Jonnan huhuilevan äänen. Äiti asteli sisälle, ja Johanna nousi pois pöytänsä ääreltä.
-No mitä nyt taas? Johanna kysyi happamana. Hänen ei tehnyt mieli olla vanhempiensa kanssa missään tekemisissä, nämähän olivat pilanneet hänen elämänsä!
-Ai et ole vieläkään pukeutunut. Koittaisit yrittää ryhdistäytyä. Elämässä tulee alamäkiä ja odottamattomia tilanteita, mutta kaiken voi kääntää voitoksi, jos haluaa, Jonna sanoi ties kuinka monetta kertaa.
-Ja millä oikeudella sinä tulet haukkumaan minua ja toimintaani?! Onnellisuuteni ja elämäniloni oli sinun käsissäsi, mutta itsekkäästi ajoit kaiken pois! On sinulla otsaa tulla jakamaan omia neuvojasi, vaikka kaikki on sinun syytäsi! Olisin onnellinen, jos saisin olla Ahvenen kanssa! Johanna kiljui kurkku suorana. Hän ei keskustelisi sivistyneesti kenenkään kanssa. Vaikka olisikin ylväs ja arvostettu, saisi silti olla oikeus näyttää tunteensa, kuten muutkin, eikä tarvitsisi esittää kilttiä ja täydellistä pikku tylleröä, jolla olisi kaikki aina mainiosti.
Jonna ei viitsinyt enää edes vastata, Johanna ei olisi vieläkään juttutuulella. Jonna oli ollut varma, että Johanna rauhoittuisi vielä joku päivä, mutta pikkuhiljaa nainen oli alkanut epäilemään luulojaan. Tällä menolla Johannakin tulisi seuraamaan masentuneen hallitsijaäitinsä jalanjälkiä. Jonna syytti kaikesta itseään, lapset olivat ottaneet mallia hänen masentuneisuudestaan. Jonna oli varma, että jos olisi osannut tehdä menneisyydessään jotain toisin, asiat olisivat nyt paremmin. Jonna huokaisi lähtien kävelemään poispäin Johannan huoneelta.
-Täällähän sinä olet, pikkuriiviö! Ettäs kehtaatkin aina tehdä työstäni mahdollisimman vaikeaa, kiittämätön lapsi! palvelija puhui hiljaa itsekseen. Hän oli stressaantunut ja tunnetilat tuntuivat heittelevän laidasta laitaan kuin jollain teinillä. Palvelija ei tiennyt, kuinka pitkään kestäisi samaa menoa.
-Ota nyt vain tuttipullo ja lopeta vainoamiseni! palvelija murahti. Hannes katsoi vihoissaan palvelijaa saaden samalla ajatuksen.
-Äääääitiii, isiiiii! Palvelija on tyhmä täti ja kiusaa! Hannes karjui.
-Älä viitsi. Minä en ole tehnyt mitään, itse olet inhot... palvelija kihisi kiukusta.
-Niin mikä inhottava? Jonna kysyi astellessaan opiskeluhuoneesta aulaan.
-Äiti, palvelija on paha. Aina vain huutaa minulle, Hannes parahti alkaen itkemään.
-En minä tahallani! Ihan kuin Hanneksella olisi jotain minua vastaan. Hänkin härnää minua jatkuvasti, palvelija uskoutui. Jos Jonna tietäisi tilanteen, hallitsija osaisi tehdä kiusaamisesta lopun. Toisin kuin palvelija oli ajatellut Jonna sanoikin:
-Voisit sinäkin joskus kääntää katseen itseesi, eikä tarvitsisi syyttää muita, eteenkään viattomia lapsia! Talo on sotkuinen, ja olet muutenkin hoitanut tehtäviäsi viime aikoihin huonosti. Hoida hommasi itse paremmin ennen kuin alat syyttelemään muita, Jonna tokaisi huonotuulisena. Kireä ilmapiiri oli hiipinyt jokaisen asukin mieleen enemmän tai vähemmän.
Palvelija odotti Jonnan korkokenkien kopinan loittonevan, ja kumartui sen jälkeen virnuilevan Hanneksen viereen. Poika oli jälleen onnistunut tehtävässään: kiusannut palvelijaa. Kun Hannes oli saanut ruokansa, kiiruhti palvelija ruokkimaan Anna-vauvan, ennen kuin Jonna valittaisi jälleen tehtävien laiminlyönnistä. Ei palvelija mahtanut asialle mitään, kaksostyttöjen synnyttyä hänellä oli ollut niin hirvittävä määrä työtä, ettei kaikkea ehtinyt millään, varsinkaan, kun pieni Hannes kepposteli jatkuvasti. Palvelija odotti kauhuna niitä päiviä, kun Hannes olisi isompi - hän ei nimittäin uskonut, että poika rauhoittuisi ja alkaisi käyttäytyä sivistyneesti. Päinvastoin, Hanneksesta tulisi vielä pahempi kauhukakara muutaman päivän päästä olevan syntymäpäivän jälkeen.
Johannes kolkutti Johannan huoneen ovea kolmesti, jolloin tyttö käski veljensä tulla huoneeseen. Sisaruksilla oli omanlainen koodikieli: kolme koputusta oveen tarkoitti, että Johannes olisi tulossa. Johannes oli ainoa perheen simeistä, jolle Johanna ei ollut vihainen, ja heidän välinsä olivat myöskin tulleet läheisimmiksi kuin ennen. Nyt kumpaakin harmitti tuleva avioliittonsa: Johanna Kuhan kanssa ja Johannes Aamun kanssa, ja nyt sisarukset ymmärsivät toisiaan paremmin ollessaan samassa tilassa.
-Ai hienoa, sä oletkin jo pukeutunut, Johannes totesi tullessaan hakemaan Johannaa kouluun.
-Tietenkin mä olen, en kai mä alusvaatteisillani kouluun menis? Johanna vitsaili, muttei kuitenkaan nauranut. Hän ei ollut nauranut kertaakaan huonojen uutisten jälkeen.
Teinit kulkivat käytävässä olevan Jonnan ohi. Äiti toivotti hyvää koulupäivää lapsilleen, mutta vain Johannes vastasi, Johanna puolestaan käveli ylpeänä ohi. Jonna ei kuitenkaan tällä kertaa kiinnittänyt siihen huomiota, hän tutkaili nimittäin huolestuneena sähköpostinsa saapuneet-kansiota, joka oli täyttynyt ei-niin-mukavista viesteistä.
-"Olet surkein hallitsija ever!" "Lol, miksi lumet ei sula jo?!" "Voisiko kökkö Jonna tehdä jotain?!" "Kesä tänne tai tapahtuu hirveitä!!" Jonna luki lyhyitä haukkumaviestejä.
Jonna oli aivan kauhuissaan, oliko Taikapölyn väki todella näin raivona hänelle? Eihän Jonna edes tavallaan voinut mitään talvelle, olisi Sunien tehtävä tuottaa aurinkoa, mutta sairas Aurora ei siihen pystynyt. Jonna pudisteli harmistuneena päätään, mitä oikein voisi tehdä? Tilanteeseen olisi pitänyt puuttua jo heti aluksi, kun kylmiä ilmoja oli ilmennyt paria kuukautta aiemmin kuin tavallisesti, mutta eihän Jonna osannut mitenkään aavistaa, että kylmyys muuttuisikin aina vain pahemmaksi.
Jonnan tuskaillessa huonoa hallistsijaoloaan Peter yritti opettaa Hannekselle kävelyä. Mies oli herännyt vasta äskettäin, oli niin rentoa kuulua hallitsijaperheeseen, suurimmaksi osaksi sai vain laiskotella ja määrätä itse unirytmistään. Tänään Hannes köpötteli oikein sulavasti Peterin luokse, ja isä ihmetteli kovasti pikkuisen suurta edistymistä. Hannes hihitteli itsekseen, aamuisesta palvelijan pakoilusta oli ollut apua, sillä kahdella jalalla pääsi pinkomaan nopeammin kuin maassa ryömien. Poju oli siis aamulla harjoitellut kävelyä omatoimisesti.
Kauaa Hanneksella ei kuitenkaan riittänyt hupi harjoitteluun, sillä pikkuista aamuvirkkua alkoi väsyttää. Pojalla oli tapana tahallaan herätä kauhean aikaisin, jotta palvelija saisi lyhyet yöunet, kun hänen olisi noustava samaan aikaan ylös. Ehkä unenpuute on osasyynä palvelijan ärtyisyydelle? Tällä kertaa Peter päätti viedä poikansa kehtoon, vaikka vauvojen varsinainen hoito kuuluikin pääosin palvelusväelle, mutta lapsia rakastavana isänä Peter ei voinut vastustaa sääntörikkomusta, ja niin hän vei Hanneksen nokosille. Poikaa tietysti harmitti, hän olisi halunnut palvelijan vievän, jotta tätä olisi voinut kiusata, mutta kai se näinkin käy.
Hanneksen nukahdettua Peter sai itselleen pari tuntia vapaaksi. Miekkonen kävelikin innoissaan yläkerran uuden karaoke-laitteen luokse. Peter oli viime aikoina koukuttunut kovasti tälle hauskalle vempaimelle, ja siinä samalla saivat luovuus- ja laulutaidot melkoista parantamista. Parin viikon laulamisen jälkeen Peter oli ihmetellyt, kuinka oli ennen tullut toimeen ilman lauluvehjettä.
Laulaminen täytyi kuitenkin lopettaa Pekko Paholaisen kävellessä linnan ohi. Peter juoksi yläkerrasta suorinta tietä pihalle päästäkseen Paholaisten puheille.
-Heippa vain, Pekko. Teitäpä ei ole tullut aikoihin nähtyä. Olisi mukavaa viettää pieni juttutuokio kanssanne! Peter huudahti energisesti vieläkin hiukan läähättäen juoksumatkasta.
-Hei. Emme tosiaan ole ehtineet näkemään aikoihin. Sää kylmenee ja kaikkea. Ovatko muut kansalaiset reagoineet sään mullistumiin? Pekko kysäisi muka ohimennen.
-Tuota, välillä joku mainitsee, mutta ei erityisemmin. Kuinka niin? Peter kysyi. Hän ei ollut tietoinen Jonnan saamista sähköposteista.
-Ööh... tulipa vain mieleen! Täytyy mennä, Pekko huudahti lähtien samaan suuntaan, josta äsken tuli. Peter kummasteli hetkisen, minkä jälkeen hän tallusti takaisin sisälle.
Hanneksen huoneesta kuului raikuvaa parkumista, joten Peter säntäsi seuraavaksi sinne. Hannes ei ollutkaan nukkunut pitkiä päiväunia, ja koska palvelijaa ei näkynyt missään, päätti Peter tulla hoivaamaan lastaan.
-Pottahätä! Hannes kertoi heti, joten Peter päätti viedä poikansa pottailemaan. Potassa oleskelivat kuitenkin vielä edelliset jätökset. Peter huokaisi ja päätti tyhjentää potan tällä kertaa omatoimisesti.
-Yäk! Tämä on kuvottavaa! Miksei se palvelija ole voinut tyhjentää edes pottaa? Ei luulisi sen kestävän niin kauan, vaikka kuvottavaa tämä onkin! Peter rääkyi kuin pikku prinsessa. Hän ei voinut vain uskoa, että olisi koskaan joutunut tekemään jotain niin epämiellyttävää.
Peter ei tiennyt, mitä potan sisällölle olisi pitänyt tehdä, joten viisaana miehenä hän haki roskista vanhoja säilykepurkkeja, joihin sitten sujautti sopivan verran potan sisältöjä. Säilykepurkit Peter päätti jättää palvelijan korjattavaksi. Mies tunsi itsensä kokeneemmaksi ja ylpeämmäksi kuin aikoihin, hänhän oli hoitanut aivan uudenlaisen tehtävän! Peter saattoi tuoda Hanneksen potalle ylpeydestä hehkuen!
Hetken päästä Johanna ja Johanneskin tulivat koulusta. Palvelija oli valmistanut maukkaan kala-aterian perheenjäsenille, mutta Johanna ilmoitti, ettei ollut nälkäinen. Jonna lähti selvittämään tyttärensä mielialaa tämän huoneelle päin, joten ruokapöytään jäivät tällä kertaa vain Peter ja Johannes.
-Tiedätkö uutta Johannasta? isä kysyi heti Johanneksen istahdettua pöytään.
-Ääh, tuota... ei mitään uutta. Johanna on vihainen teille, koska ette päästäneet häntä Ahvenen kanssa naimisiin. Siinä kaikki, mitä tiedän, Johannes vastasi vastenmielisesti. Kurjaa, että hänet oli vedetty juttuun, jossa ei ollut osallinen.
-Tiedustelethan häntä? Sinua hän kuuntelee, Peter pyysi.
-Minä yritän, Johannes huokasi.
Johannan kanssa riidelty aika sai Jonnan surkealle mielelle, joten nainen päätti jättää ruokailun kokonaan välistä, ja sillä ajalla hän meni hellimään Anna-vauvaa. Lasten kanssa vietetty aika sai Jonnan aina paremmalle tuulelle. Jonna painoi Annaa tiukasti itseään vasten kuiskaten tämän korvaan:
-Toivottavasti edes sinä ymmärrät, että välitän teistä, lapsistani, todella. Joskus minun täytyy vain tehdä hyväksenne päätöksiä, jotka sattuvat. En kiusaa teitä tahallani. Jonna sulki silmänsä, kyyneleiden purkautuminen ei ollut kaukana.
Jonna jätti lopulta Annan nukkumaan, ja hän päätti mennä rauhoittumaan porealtaan ääreen. Kauhukseen Jonna kuitenkin huomasi lillumassa Eskon, jonka kanssa Jonna oli kerran jäänyt muhinoimaan sekavassa olotilassa. Jonna ei kuitenkaan jaksanut välittää menneistä, sillä hän kaipasi oikeasti laiskottelua.
-Mitä teet täällä? Kuka sinut päästi sisään? Jonna alkoi heti tenttaamaan Eskolta astuessaan altaaseen.
-Tulin katsomaan Taikapölyn hallitsijoita. Eihän siinä ole mitään pahaa. Peter ei ainakaan hätistänyt minua pois, Esko kertoi. Jonna katsoi mieheen päin ilmeettömänä.
-Ymmärräthän, että olen onnellinen Peterin kanssa, enkä kaipaa mitään ylimääräisiä lohduttajia. Meillä menee hyvin ja... Jonna puhui yhtä päätä, kunnes Esko hänet pysäytti.
-Älä hätäile, en tullut tänne takiasi. Minullakin menee hyvin elämässäni, ja olen saanut pitkäaikaisen haaveen omakseni. Joten rauhoitu. Yhtä asiaa kuitenkin toivoisin, sen takia tulinkin. Voisitteko, te ihanainen ja mahtava hallitsija, Jonna Pilvilinna, laittaa työhakuilmoituksiin minulle soveltuvia töitä? Esko kysyi toiveikkaana. Jonna huokaisi.
-Pahoittelen, muttette päästäneen Johannesta vessaan hänen vieraillessaan luonanne. Päätimme rankaista teitä huonoilla töillä. En voi asialle mitään, Jonna selitti vakavana. Hetkessä Eskon kasvot kurtistuivat vihasta, ja mies nousi poreammeesta raivokkaasti ylös. Sen jälkeen Esko katosi huoneesta, ja Jonna sai haluamansa rauhan.
Johannan koiranpentu, Hely, kasvoi ja kehittyi kovaa vauhtia isommaksi, kunnes lopulta alkoi päästä täysiin mittoihin. Iso koira pienestä pennusta onkin kasvanut!
Jonna tykkäsi viettää aikaa eläinten kanssa, niiden seurassa huolet ja murheet unohtuivat, sillä elukat olivat niin hupsuja, ettei niiden puuhille voinut muuta kuin nauraa! Helykin viihtyi nykyään enemmän Jonnan kanssa, sillä Johanna ei oikein huomioinut koiraansa tarpeeksi Ahven-murheidensa takia. Jonna antoi maukaita herkkupaloja koiralle, ja tämä maiskutti niitä niin innokkaasti, että kuola vain lensi!
Lilli tuli hiukan kateelliseksi, kun Jonna, hänen pääemäntänsä, ei enää huomioinutkaan kisuaan eniten, vaan nyt leikki jonkun koiran kanssa vaan. Lilli ei muutenkaan ymmärtänyt, miksi taloon oli hankittu koira, hän olisi toivonut mieluummin kissaseuraa. Kateellinen kisu meni puskemaan itseään Jonnan jalkoja vasten ja saikin lopulta haluamansa - nimittäin pääsi emäntänsä sylkkyyn.
-Mistäs sinulle tällainen hellyyden puute on iskenyt? Jonna naureskeli Lillin puskiessa päällään Jonnan kasvoja.
Koitti viimein ilta, jolloin Hanneksen tulisi kasvaa! Koko perhe oli Johannaa lukuunottamatta seuraamassa tilannetta. Johannaa ei kiinnostanut muiden ilot silloin, kun häntä itseään masensi. Mitään hienoja synttäribileitäkään ei ehditty järjestämään, joten paikalla oli vain muutama random-tyyppi Taikapölyn naapurustosta. Vähäinen simien määrä ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, ja taikapöly kerääntyi pikkuisen ympärille auttaen tätä kasvamaan.
Jonna yritti keskittyä lapsensa kasvun seuraamiseen, mutta hänen katseensa ja mielensä harhailivat vieressä seisovan Eskon suuntaan. Jonna oli pannut merkille, että Esko vieraili heillä todella usein, yritti kai jatkuvasti saada vessakirouksen unohtumaan. Ei Esko muuten olisi häirinnyt, mutta Jonna pelkäsi hetken mielenjohteesta lankeavansa miehen kaulaan hakemaan onnea ja turvaa. Hän oli nimittäin saanut lisää ikäviä sähköpostiviestejä, ja jokaisen viestin nähdessään Jonnan itsevarmuus katosi pala palalta, ja hän tunsi itsensä huonoksi ja kelvottomaksi hallitsijaksi.
Samassa Jonna otti muutaman juoksuaskeleen ja lukittautui vessaan. Kaikki hämmästyivät naisen käytöksestä, ja Peter tulikin ovelle kyselemään, mikä oli hätänä.
-Ei tässä mitään, kohennan vain meikkini, Jonna vastasi sen enempiä miettimättä. Oikeasti hän halusi pois Eskon viereltä, ennen kuin sortuisi tekemään jotain, mikä sekoittaisi kaikkien päät. Jonna vilkuili vessassa olevaa akvaariota, ja naureskeli jo hetken päästä äskeiselle lähdölleen.
-Muka meikkiä korjaamaan, hah. Kuka lähtisi kesken lapsensa synttäreiden huippuhetken vessaan meikkaamaan? Jonna naureskeli nolona.
Hanneksen kasvu sujui kuitenkin ilman ongelmia, vaikka äiti ei ollutkaan kaikkea katsomassa. Tämän näköinen pojasta sitten tuli.
Hannes oli vähän väsyksissä kasvun jälkeen, se vei yllättävän paljon energiaa! Palvelija joutuikin tekemään pikakalustuksen pojan vanhaan huoneeseen. Hän vei nopeasti kehdon ja muut taaperon tavarat pois, sillä niille ei olisi enää käyttöä. Sen jälkeen palvelija toi Hanneksen huoneeseen välttämättömimmät tavarat, loput hän toisi sitten, kun kiireiltään ehtisi. Palvelija hymyili tyytyväisenä huomatessaan pojan nukahtavan, nyt olisi hyvä hoitaa askareita, eikä tarvinnut pelätä mitään kepposteluja, kun kauhukakara oli unessa.
Pikkuhiljaa muukin linnan väki alkoi painumaan yöpuulle. Peter oli ennättänyt vetäistä jo yöhousunsa päivävaatteidensa tilalle, kun hän päätti kipaista vielä yläkerrassa vauvojaan katselemassa ja hellittelemässä. Kaksostytöt olivat sulattaneet Peterin mielen, kuten edellisetkin lapsukaiset aivan pieninä vauvoina. Peterin suosikiksi oli tullut Hanna, vaikka mies tiesikin, ettei kunnon isällä ollut omia lellikkejä. Kyllähän Peter Annaakin rakasti, ehdottomasti.
Yö vaihtui hiljalleen aamuksi, ja perheen "miehet", eli Johannes ja Hannes, olivat saaneet itsensä ylös sängyistä. Pojat päättivät mennä opiskelemaan ennen kouluun lähtöä. Hanneksesta opiskelu oli mälsää. Kirjoissa jauhottiin vain samoja tympääntyneitä käsitteitä. Niinpä poika sortuikin usein sarjakuvien lukemiseen. Lisäksi Hanneksen lempipuuhaa oli heittää tylsät kirjat lattialle palvelijan kerättäviksi, ja itse Hannes meni kirjahyllylle kaivamaan kiinnostuneempaa luettavaa, joka hetken päästä päätyi lattialle muiden tylsien kirjojen joukkoon. Maalaustelineen luona häärivä Johannes kummasteli, mitä hauskaa mekaniikkakirjassa oikein oli, kun Hannes koko ajan repeili. Eiväthän hallitijaperheenjäsenet tietenkään mitään mekaniikalla tai muillakaan taitopisteilla tehneet, heillähän oli palvelija. On kuitenkin hienoa olla sivistynyt, ja tietää kaikki kaikesta, jopa parhaat vessanpuhdistusvinkit!
Peter oli myöhäisestä valvomisestaan huolimatta onnistunut heräämään tervehtimään aamukävelyllä köpöttelevää Sami Paljulaa. Perässä tapusteli myös Killi-kissa, josta Peter sai idean.
-Kuulin, että annoitte Paholaisten kasvatettavaksi yhden kissoistanne. Huhut kertovat, että Pahis-kissa ja teidän Olli-kattinne hankkivat pentuja. Minulla kävi mielessä, haluaisittekohan antaa jonkun kissoistanne meidän Lillille mieheksi? Peter kysyi leveästi hymyillen. Sami meni vaikeaksi. Suoraan sanottuna hän ei olisi halunnut antaa Pilvilinnoille kissojaan, nämähän olivat antaneet talven vain jatkua.
-Tuota noin, poikakissamme ovat kyllä vähissä... Lupaan kyllä katsella, jos teille sopivia kisuja ilmenisi. Nähdään! Sami huudahti lähtien nopeasti kävelemään poispäin. Peter jäi yksinään ihmettelemään.
Myöhemmin iltapäivällä Pilvilinnojen ovelle kasaantui raivostuneita taikapölyläisiä, jotka olivat päättäneet tulla takaamaan oikeuksiaan.
-Lampi on jäässä! Miten voimme kalastaa? Merithaimenten Mika ja Meri karjuivat vuorotellen.
-Kasvit eivät kasva talvella, ja teidän takianne minulle syntyi kävelykyvytön lapsi! Flora Puska parkui.
-Minun vaimoni! Aurora on kuolemaisillaan! Tarvitsemme sen kesän tänne ja äkkiä! James Sunkin raivosi, mikä tuli yllätyksenä Pilvilinnoille, sillä koko Sunien perhe oli aina ollut heidän hyviä ystäviään.
Taustalla puolestaan seisoivat Camilla ja Pekko Paholaiset. Pekko kalisutti hampaitaan ja jalatkin tärisivät. Camilla taas katseli vihoittelevaa väkijoukkoa.
-Miksi meidän piti tulla tänne? Emmehän edes valita muiden mukana, täällä vain seisoskelemme! Pekko ärsyyntyi, kylmyys sai hänet negatiiviseksi.
-Pöhkö! Haluan tietenkin nähdä, miten väkijoukkoni hoitaa hommat. Jos emme olisi tulleet mukana, he eivät välttämättä olisi pitäneet lupauksiaan, Camilla totesi kylmästi.
-Voisitko kohta jo kertoa jotain suunnitelmastasi? Olen elänyt epätietoisuudessa jo liian pitkään. En tiedä, mihin varautua, Pekko harmitteli.
-Usko pois, lähettämäni vihasähköpostit ja kokoamani väkijoukko hoitavat tämän homman loppuun itsellään. Kohta voitto on minun, Camilla tuumasi naurahtaen pahisnaurua.
-Päästäkää minut sisälle! Minä vaadin! Aurora tarvitsee apua! On meilläkin hallitsijaperhe, eivät mitään saa aikaan! James karjui ovea vasten. Hänen huutonsa kantautui mainiosti sisälle. Palvelija seisoi oven edessä hiljaa hiukan kiusaantuneena keinautellen painonsa minuuttien välein jalalta toiselle. Tilanne oli uusi ja hämmentävä, näin ei ollut koskaan ennen tapahtunut Pilvilinnojen hallitsijakaudella.
Palvelijan hermoilu oli kuitenkin pientä verrattuna Jonnan oloon. Nainen oli ihan poissa tolaltaan, ja Peter oli kaapannut Jonnan syliinsä suojellen tätä kaikelta pahalta ympäröivältä.
-He vihaavat minua. Olen huono hallitsija, Jonna huokaisi.
-Et ole. Kaikki kääntyy hyväksi. Kunhan lumet sulavat, kansa rauhoittuu, Peter lupaili, mutta Jonna pudisti päätään.
-Luulenpa, etteivät lumet sula enää koskaan, Jonna harmitteli rimpuillen ulos Peterin otteesta.
Peter yritti tarttua Jonnaan, mutta nainen oli vikkelämpi ja pujahti nopeasti vessan ovesta sisään lukiten itsensä sinne. Vessasta oli tullut Jonnalle jonkinlainen turvapaikka, sinne oli hyvä vetäytyä aina, kun alkoi ahdistaa. Ainoa huono puoli oli vain se, että äänet kantautuivat helposti vessan seinien läpi, ja vihaisen väkijoudon ilkeudet kuuluivat edelleen Jonnan korviin. Jonna niiskaisi äänekkäästi, minkä jälkeen hänen silmistään alkoi pulputa kyyneleitä. Jonna nojautui seinää vasten ja laittoi kädet kasvoilleen. Hän tunsi ties kuinka monetta kertaa epäonnistuneensa tehtävässään.
Iltaan mennessä pakkanen kiristyi, mikä ajoi kapinoitsijat tiehensä, ja rauha laskeutui linnaan. Kaksosilla oli nimittäin kasvun hetki, eikä juhlinnasta olisi tullut mitään, jos pihalta olisi kuulunut ikeilyjä. Sattuneesta syystä tällä kertaa kasvuja seuraamassa ei ollut muita kuin perheenjäsenet. Taikapöly lennätti kikattavat tytöt oikein korkealle, ja laskeuduttuaan heistä olikin tullut tämän näköisiä:
Tässä Hanna.
Ja Anna. (Muistisääntö tyttöjen erottamiseen: Koska Hannalla on hiuspanta, voimme kutsua häntä Hiuspanta-Hannaksi. Anna on sitten se, jolla ei ole hiuspantaa. En tiedä auttaako tämä teitä, mutta.. .-D)
Heti, kun palvelija oli löytänyt kivan mekon Hannalle, päätti Jonna alkaa opettaa tyttöä kävelemään Annan jäädessä vielä stailattavaksi. Hannan jalat olivat kuitenkin vielä kovin huterat, eikä seisomisesta tullut mitään, joten homma meni enemmän konttaamiseksi kuin kävelyksi. Johannakin ollut seuraamassa pikkusiskojensa kasvua, ja jäänyt sen jälkeen opiskeluhuoneeseen tanssimaan. Hänellä oli ikävä tanssiharrastustaan, ja omassa huoneessa ei ollut radiota. Eipä tanssi silti kovinkaan innokkaalta näyttänyt, kädet nousivat kyllä ilmaan, mutta katse oli maassa ja mieli musta.
-Voi sinua, uusien sukkahousujesi polvet menevät ihan puhki, jos sinä konttailla aiot, Jonna torui leikkisästi. Kaksosten kasvu oli todella saanut Jonnan iloiselle mielelle. Pian Peterkin saapui paikalle Anna sylissään. Peter hymyili nähdessään vaimonsa kasvoilla jälleen riemua.
-Anna on vähän väsynyt, minä vien hänet nyt samantien nukkumaan, Peter kertoi.
-Hyvä idea, Hannankin voi kohta viedä, kunhan hän nyt vähän kuluttaisi energiaansa tähän kävelynopetteluun, jotta hän jaksaa sitten nukkua koko yön, Jonna selitti.
-Täällä on muuten aivan hirveästi kirjoja lattialla, miksiköhän palvelija ei tee asialle mitään? Peter kummasteli astuessaan vahingossa kokkikirjan päälle.
Vähän myöhemmin palvelija saapuikin opiskelijahuoneeseen ja ryhtyi kasaamaan lattialla olevia kirjoja.
-Outoa, vastahan minä siirsin kaikki kirjat hyllyyn, ja nyt ne ovat taas lattialla, Palvelija mietiskeli ääneen.
-Tai sitten vain muistelet toimineesi niin, eiväthän kirjat itsellään kävele lattialle. Sinun tulisi kyllä olla vähän ahkerampi, Jonna määräsi. Palvelija huokaisi, hän oli varma, että sotkun takana oli Hannes, mutta hänellä ei ollut oikeutta väittää vastaan hallitsija-Jonnalle.
Juuri sillä hetkellä palvelijan mietteissä ollut Hannes puuhasteli kiltisti läksyjen parissa omassa huoneessaan. Kotitehtävät olivat jääneet vähän myöhään, sillä Hannes oli viettänyt paljon aikaa tyhjentäessään kirjahyllyä palvelijan kiusaksi. Hannes oli jälleen sitä mieltä, että opiskelu, koulunkäynti ja läksyt olivat turhia asioita, miksi hän joutui tekemään sellaisia? Lopulta poika kyllästyi läksyvihkoseensa ja ryttäsi sen muiden koulukirjojen alle. Hän ei nimittäin saisi jälki-istuntoa, vaikka jättäisi läksynsä aina tekemättä, sillä opettajilla ei ollut oikeutta käskyttää hallitsijaperheen lapsia.
Myös Johannalta oli jäänyt läksyjenteko iltamyöhään, vaikkei hänellä ollut ollut päivälläkään mitään kummempia tekemisiä. Johanna vain harmitteli elämäänsä, vihan ja surun sekoitus vei yllättävän paljon energiaa ja aikaa, vaikkei sitä itse sillä hetkellä käsittänytkään. Johanna huokaisi, hän ei ollut panostanut kouluun aikoihin, minkä vuoksi Johanna alkoi pudota pikkuhiljaa kärryiltä. Tyttö huokaisi ja painoi päänsä pöydälle, kunnes hänen korviinsa kajahti pamahdus.
Johannan mielenkiinto heräsi, ja tyttö katsahti heti ikkunasta ulos. Johanna oli jämähtää kauhusta, kun näki pihalla kävelevän jonkun, ties mikä murhaaja oli kyseessä! Katsomalla tarkemmin Johannan pelästyminen muuttui riemuksi, Ahvenhan se siellä käveli ja heitteli Johannan ikkunaan lumipalloja. Johannan mielessä kävi väkisinkin jonkun romanttisen elokuvan kohtaus.
Johanna avasi ikkunan ja työnsi päänsä pihalle. Kylmä viima tuulahti heti naamalle ja hiukset lähtivät lentämään sen mukana. Ulkonäkö oli Johannalle kumminkin siinä tilanteessa välinpitämätön asia.
-Ahven! tyttö kiljaisi.
-Johanna, Ahven vastasi.
-Mitä sä täällä? Johanna huudahti.
-Halusin vain nähdä sinut... ja kuulla ihanan äänesi. Voitko tulla alas? Ahven kysyi.
-Voin. Odota vain pieni hetki, Johanna vastasi.
Johanna pinkaisi pois huoneestaan, vaikka hänellä olikin vain pyjama päällä. Vanhemmat eivät todennäköisesti huomaisi, jos Johanna juoksentelisi käytävien kautta, näin myöhään lähes kaikki perheenjäsenet olivat menossa jo nukkumaan, eikä kukaan kiinnittäisi Johannaan mitään huomiota, tai niin tyttö ainakin toivoi. Hänen täytyisi olla vielä varuillaan.
Pihalle päästyään Johanna kaappasi Ahvenen tiukkaan halaukseen ja hellintään.
-Voi Ahven, onpa ihanaa nähdä! Mulla on ollut sua niin ikävä, ja mun elämä tuntuu ihan merkityksettömältä ilman sua! Johanna huudahti.
-Samat sanat, mutta meillä ei ole loputtomasti aikaa. Mun täytyy sanoa asiani tässä heti. Porukat vahtii jokaista liikettäni, mutta eivät pystyneet estämään minua saapumaan luoksesi, Ahven selitti.
Johanna irrottautui hymyillen.
-Tuo kuulostaa niin ihanalta! Tulit tänne ihan minun vuokseni! Johanna huudahti, hän hymyili ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.
-Tosiaan. Sustahan tulee hallitsija ajallaan, Ahven arveli Johannan nyökytellessä myöntävästi.
-Ja sähän saat säätää Taikapölyyn uusia lakeja, Ahven sanoi Johannan ihmetellessä, miten Ahvenen sanat liittyivät johonkin suunnitelmaan.
-Kun saat täydet päätäntävallan, eroa vain Kuhasta, jolloin me voimme mennä naimisiin. Silloin kenelläkään ei pitäisi olla mitään sanottavaa asian suhteen, Ahven totesi kepeästi.
Johannan ilme muuttui yllättyneen rajuksi.
-Voisiko se todellakin tepsiä? Miten edes keksit tällaista! Johanna hihkaisi.
-Miksi ei. On minulla ollut paljon aikaa. En ole muuta pystynyt ajattelemaankaan kuin vain sinua. Eikä tätä ollut niin hankalaa kehitellä, se tuli kuin itsestään, Ahven naurahti.
Johanna muiskautti jälleen ison suukon Ahvenen huulille. Ehkäpä kaikki alkaisi sittenkin järjestyä haluamallaan tavalla. Ei pidä antaa kenenkään muun pompotella ja määrätä omaa elämää. Jokaiselle asialle pystyy aina tekemään jotain, kunhan osaa olla tarpeeksi ovela ja varovainen. Hetken päästä Ahvenen oli lähdettävä, mutta pojan vierailun jälkeen Johanna oli saanut aivan uudenlaista asennetta elämään! Hyvää kannattaa odottaa!
Kello oli kaksi yöllä, eikä ruokapöydässä istuva Hanneskaan voinut arvata, että Johanna oli vielä pihalla. Hannes pisteli suuhunsa yöpalaa, jonka palvelija oli hänelle valmistanut. Hannes oli jättänyt iltapalan väliin, ja nälän tunne heräsi sen vuoksi tietenkin yöllä. Hannes paukutti palvelijan huoneen ovea, jolloin väsynyt nainen lopulta kömpi ylös, ja pienen käskyn jälkeen palvelija oli valmistanut Hannekselle maittavan kalan.
Hetken päästä pieni masu alkoi kuitenkin olemaan täynnä. Kyllähän Hannes olisi pystynyt ponnistelemaan ja syömään loputkin, mutta hänestä oli niin hauskaa tuottaa palvelijalle ylimääräistä vaivaa ja harmia, joten Hannes jätti tahallaan lautaselle ruokaa.
-Oho, en mä jaksakaan syödä tätä enempää, Hannes sanoi muka harmitellen.
-Mutta ethän sinä syönyt kuin sienet reunoilta. Ja äskenhän sinulla oli vielä niin kova nälkä, palvelija huomautti.
-Noh, se menikin ohi. Kiva kuitenkin, kun jätit yöunesi väliin turhan takia, Hannes naurahti ivallisesti palvelijan suupielien kääntyessä alaspäin. Mitä pahaa hänkin oli Hannekselle tehnyt, että tämän täytyy jatkuvasti kiusata? Palvelija huokaisi, mutta vei kuitenkin keskeneräisen ruoan jääkaappiin ja meni jatkamaan uniaan.
Vaikka Johanna oli valvonut edellisenä yönä myöhään, oli hän silti jo aikaisin aamusta virkeänä.
-Huomenta veli, eikös olen ihana päivä? Johanna toivotti pirteänä jä iloisena Johannekselle, joka katseli käytävässä telkkaria.
-Sinulla ainakin näyttää olevan, mistä nyt tuulee? Johannes tiedusteli.
-Mä päätin viime yönä suostua Kuhan vaimoksi ihan vapaaehtoisesti. Turha haikailla Ahvenen perään, kun Meri ja Mika ei hyväksy meidän tapailua, Johanna kertoi etukäteen miettimänsä selityksen.
-Sehän on hienoa kuulla! Kuhan ystävänä voi taata, että teit hyvän valinnan, Johannes iski silmää.
Melko pian Johanna oli saanut kutsuttua Kuhan kylään, täytyihän pojallekin kertoa, että heidän seurustelunsa kävisi nyt Johannallekin - tosin vain väliaikaisesti. Johanna jättäisi Kuhan heti, kun se vain olisi mahdollista. Johanna ajatteli hänen ja Ahvenen tulevaisuutta, mikä sai hymyn tytön kasvoille. Hän tarttui Kuhaa käsistä ja katsoi pojan silmiin.
-Mä olen viimeinkin päässyt yli Ahvenesta, ja menisin oikein mielelläni sun kanssasi naimisiin, jos vain vielä huolit mut, oon käyttäytynyt tosi typerästi, Johanna pahoitteli.
-Sä siis haluat seurustella? Ihanaa! Kuha riemastui kietoen kätensä tyttöystävänsä ympärille halaukseen.
-Et kyllä usko, mutta Ahvenkin pyysi minulta tänään anteeksi, ja sanoi, että hän hyväksyy meidän seurustelumme, eikä enää ole katkerana siitä, että "vein" sinut häneltä, Kuha tiedotti.
-Olipas kiva sattuma, Johanna virnisti. Sattuma tosiaankin. Suunniteltu sattuma.
Pienen hetken ajan Johanna sisällä tuntui väärältä, omatunto yritti härnätä, olisi väärin valehdella Kuhalle. Mutta sitten Johannan mieleen tuli kuva hänestä ja Ahvenesta joskus kaukana tulevaisuudessa, kun he voisivat viimein olla ilman esteitä yhdessä. Siihen menisi kuitenkin vielä vuosia, ja siihen asti täytyisi pitää kulissit pystyssä. Teinit suunnittelivat yliopistoon lähtöä, pian sekin olisi käsillä.
Kuhan lähdettyä Johanna oli niin täpinöissään, että hänen oli pakko kuluttaa energiaansa johonkin. Lopulta tyttö asettui shakkilaudan eteen ryhtyen pelaamaan itseään vastaan. Johannasta tuntui, että hänen logiikkataitonsa olivat kehittyneet eilisen jälkeen ovelaa suunnitelmaa pohtiessa, niin hyvin peli meni.
-Olen kuin kuningatar-nappula shakissa: pystyn liikkumaan mihin haluan ja tekemään mitä haluan, kaikki on sittenkin mahdollista! Johanna pohti hymyillen syödessään valkoisella kuningattarella mustien kuninkaan.
Peterillä ja Jonnalla oli niin kiire kaksosten kanssa touhutessa, etteivät he ehtineet kuunnella heti Johanna ilouutista. Heidän piti opettaa tytöille kaikkia taitoja, jotta nämä pärjäisivät sitten tulevaisuudessa. Hommaa olikin paljon, kun opetettavia oli kaksi, mitä tarkoitti sitä, että kummankin vanhemmista oli yhtä aikaa oltava hommissa. Peter teki tämän kaiken kuitenkin mielellään, ja kesken opetusten ehdittiin myös hassuttelemaan: Peter antoi Hannan kiskoa isiä aina nenästä, kun tyttö sai käveltyä huoneen päästä päähän. Tämä oli hyvä innostuskikka, Hannasta oli hauskaa, kun Peterin ääni muuttui kummalliseksi, kun hänen nenästään piti kiinni.
Jonnan opetuksesta oli leikki kaukana, eikä siitä muutenkaan meinannut tulla mitään. Jonna oli koko aamun yrittänyt saada Annan puhumaan, mutta itsepäinen tyttö vain pudisteli päätään Jonnan kehottaessa häntä sanomaan edes yhtä ainutta sanaa. Lopulta Jonna päätti luovuttaa, Anna ei selvästikään ollut oppimistuulella. Anna ilahtuikin, kun Jonna ilmoitti tauon pitämistä. Tyttö nappasikin heti vieressään olevan lelun kätösiinsä ja aloitti leikit.
Jonna katsoi masennuksissaan pientä Annaansa, jolle hän ei saanut äitinä opetettua edes yhtä vaivaista sanaa. Ihan ymmärrettäväähän se oli ottaen huomioon, kuinka Jonna oli ollut masennuksen pauloissa Johannan ja Johanneksen ollessa taaperoikäisiä oppivaisia. Ei hän ollut koskaan ketään opettanut, eikä tiennyt siihen soveltuvia kikkoja. Jonna alkoi yllättäen tunteamaan itsensä erittäin epäonnistuneeksi äidiksi: hänestä ei ollut mitään hyötyä lapsilleen, masennuksissaan vain oli ollut, ja nytkin lapset ovat kääntäneet päänsä hänestä poispäin. Myös kansa tuntui vihaavan Jonnaa, ja nainen tunsi itsensä maailman surkeimmaksi ja onnettomimmaksi simiksi.
-Minä vain pilaan muiden elämät. Olen surkea ja epäonnistunut sim! Miksi minun kaltaisiani on edes olemassa? Jonna ajatteli masentuneena.
Hannes sen sijaan oli paennut pihalle opiskelua, ja sattumoisin hän oli huomannut Neri Merithaimenen kävelleen ohitse. Kohteliaana poikana hän meni tietenkin tervehtimään tätä. Neri alkoi kertomaan innoissaan juttua murtovarkaista, ja tyttö pystyi kuvastamaan veljeään samanlaisena. Ahven ei enää laisinkaan totellut vanhempiensa tahtoa, vaan kiukutteli karkasi ties mihin kuin hullu. Lisäksi Neri kertoi inhonneensa siskoaan, Maria, jota kaikki huomioivat ja lellivät. Pikkusisko oli hirvittävä ja ärsyttävä!
Hannes kuitenkin revähti nauruun, mitä Neri hiukan kummasteli. Oliko juttu tosiaan niin hauska? Neri meinasi ihan loukkaantua, ellei Hannes olisi puolustautunut.
-Ehei, palvelija tulee. Niitä on kivaa härnätä. Niille voi tehdä mitä vain, eivätkä vanhemmat suutu, koska he ovat ennemmin omien lapsiensa kuin jonkun aliarvostetun siivoojan puolella, Hannes supatteli. Lisäksi poika kertoi muutamat parhaat jekkunsa palvelijan päänmenoksi, jolloin Nerikin alkoi hihitellä. Yllättäen Hannes astui lähelle Nerin korvanjuureen kuiskaten jotakin.
Lapset rakensivat nopeasti lumesta suuret lumipallot, jotka he laittoivat käsiinsä taisteluasentoon.
-Palvelija, sinulla on pari minuuttia aikaa pyytää viimeisiä toivomuksia ennen kuolemaasi! Hannes julisti pikkuisen Nerin kikatellessa. Palvelija käänsi pelokkaat kasvonsa lapsiin päin. Miten Hannes oli saanut mukaan jonkun vieraskasvoisen pikkutytönkin?
Palvelija asetti kätensä suojakseen, mutta se ei paljoa auttanut tilanteessa. Lapset alkoivat pommittaa häntä lumipalloilla, kaatoivat hänet lumeen ja kiduttivat niin paljon kuin lumi apuvälineenä saattoikaan pystyä satuttamaan. Palvelija sai käyttää kaikki voimansa ylöspääsemiseen ja pakenemiseen lapsien jäädessä nauramaan hänen peräänsä. Palvelija saattoi vain kuulla, kuinka tyttökin kehui, miten hauskaa kiusaaminen oli. Jos tämä oli vasta alkua, ei palvelija pystynyt edes kuvittelemaan, mitä Hannes pystyi vielä tekemään. Kenties manipuloimaan koko maailman häntä vastaan.
Johanna ilmoitti Johannekselle, että hän ja Kuha olivat jo sopineet yliopistoon lähdöstä, joten Johanneksen ja Aamun olisi tehtävä sama, mikäli he aikoisivat lähteä samaan aikaan kampukselle. Johanneksen selatessa kännykästään Aamun numeroa tuli pojalle mieleen, etteivät he olleetkaan aikoihin olleet yhteyksissä. Aamuhan oli ennen jatkuvasti hinkunut kylään pääsystä, mutta nyt tyttöystävästä ei ollut kuulunut mitään. Puhelimessa Aamu ei kuulostanut kovinkaan aurinkoiselta, eikä hän mitenkään hehkunut saapuessaan Johanneksen huoneeseen kylään tultuaan. Aamu syöksyi kuitenkin nopasti halimaan, mutta se oli niin pikainen tapahtuma, ettei Johannes ehtinyt edes käsiään kääriä tytön ympärille.
-Johannes, mä olen todella pahoillani siitä, etten oo pitänyt suhun yhteyttä... Aamu kertoi lattiaan katsellen surullisen näköisenä.
-Voi, ei se haittaa ollenkaan! Johannes sanoi nopeasti, eikä voinyt välttää pienen hymyn nousemista kasvoille. "Loma" Aamusta oli ollut pojalle unelmien täyttymys, viimeinkin hän oli saanut tehdä kaikkea häntä kiinnostavia juttuja, kun Aamu ei koko ajan pyörinyt ympärillä. Aamu ei kuitenkaan edelleenkään kiinnittänyt huomiota muuhun kuin lattiaan, joten häneltä jäi Johanneksen virnistys näkemättä.
-Mä en vain yksinkertaisesti ole ehtinyt ajatella meidän seurustelua. Aurora on todella huonossa kunnossa tämän talven takia, ja mulla on mennyt kaikki aika hänen sairasvuoteensa luona istumiseen tai jotenkin muuten kotona auttamiseen, Aamu kertoi.
Hymy kaikkosi Johanneksen kasvoilta tämän kuunnellessa Aamun keromusta. Tyttö oli tosiaan joutunut kokemaan kovia.
-Mä en yhtään osannut arvata, että teillä menee noin huonosti, Johannes kauhisteli.
-Niin, eikä siinä vielä kaikki. James on todella vihainen sun vanhemmillesi, kun ne eivät ole tehneet mitään tämän talven loppumisen eteen. Mä en kuitenkaan halua antaa vanhempien huonojen välien vaikuttaa meihin, mä todella rakastan sua, Aamu sanoi nostaen viimein katsettaan ylöspäin kohdatakseen pojan silmät.
Johannes ei oikein tinnyt miten reagoida Aamun tunnustukseen. Tavallaan olisi ollut helpompaa, jos Aamu olisi jättänyt hänet, eipä olisi enää tarvinnut esittää mitään. Olihan se tietysti myös imartelevaa kuulla, että tyttö välitti hänestä niin kovasti, vaikka vanhemmat eivät olleet väleissä.
-Mun piti muuten yliopistosta puhua, Johanna on lähdössä sen poikaystävän kanssa sinne jo pian, ja mä aattelin lähteä niiden mukaan, miten sä? Johannes muisti lopulta sen alkuperäisen aiheen.
-Hmm... Mä en tiedä. Musta tuntuu, et mun pitäisi kuitenkin jäädä kotiin vielä joksikin aikaa, mut jos mä tulisin vähän myöhemmin perässä, jos se vaan käy? Aamu ehdotti.
-Jo-joo, käyhän se. Mä tekstaan sulle sitten sen asuntolan osoitteen, Johannes lupasi.
Seuraavana päivänä Peter ja Jonna istuivat kaksistaan ruokasalissa ihmetellen maailman menoa. Johanna ja Johannes olivat lähteneet aamulla kohti kampusta, ja asia puhututtikin vanhempia kovasti.
-On se vaan jännää, miten lapset kasvaa ja lentää pesästä, Peter sanoi haikeana.
-Niin, mutta palaahan Johanna takaisin. Ja ajattele, nyt saimme kaksosille valmiit huoneet kun he kasvavat, Jonna etsi asian hyviä puolia.
-Niin, mutta Johanneksen huonetta täytyy kyllä vähän rempata. Minun tyttöjeni huoneiden sisustukseen kuuluu pitsiä ja röyhelöitä! Peter määräsi Jonnan kikatellessa. Mies sai hänet aina niin iloiseksi.
Johannan lähdettyä yliopistoon, ryhtyi Hannes huolehtimaan Helyn voinnista. Hannes opetti koiralle kuitenkin pahoja tapoja, kuten lätäköissä kieriskelyä, jolloin palvelijan työtaakka olisi jälleen astetta kovempi, kun pitäisi putsata laajalle alueelle levinneet vedet pois lattialta.
Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti