Camilla piti yhä perhettään epätietoisuudessa suurilta suunnitelmiltaan. Hän esitti kansalaisille mukavaa ja järjesti paljon juhlia, joihin kutsuttiin jopa kaikista köyhimmätkin. Camilla möläytti joillekin kansalaisille ilmaston lämpenemisen mahdollisuudesta.
Pekkoa ärsytti esittää kilttiä Camillan järjestämissä juhlissa, sekä häntä risoi tietämättömyytensä vaimonsa suunnitelmista. Pekko yritti pysyä taka-alalla. Hän myös yritti saada Camillan rentoutumaan välillä, mutta nainen pysyi voitontahtoisesti suunnitelmissaan, eikä suostunut hellittämään otetta hetkeksikään.
Nikolas tuli hyvin toimeen monien Taikapölyssä asuvien lapsien kanssa, mutta Camilla ei moisesta pitänyt, ja hän haukkui Nikolasta laiskaksi. Poika joutui opiskelemaan kaiket päivät Camillan määräyksestä.
Nina syntyi ja Camilla riemuitsi kovasti perijän syntymästä, ja hän oli heti tekemässä Ninasta pahaa seuraajaansa. Tyttö ei kuitenkaan ollut mielissään siitä, sillä hän ei osannut olla paha.
Ja osaan:
Paholaisten arki oli sujunut rauhallisena Nina-vauvaa hoidellessa vallitsevista luonnonilmiöistä huolimatta. Camilla osasi sysätä talven ja "työasiat" syrjään tullessaan kotiin katsomaan pientä tytärtään. Hän saattoi nähdä tässä jo tulevan vahvan Paholais-perijän hallitsemassa koko Taikapölyn aluetta.
-Sinä saat nauttia siitä hienoudesta koko elämäsi, minä sen sijaan olen hallitsijana vain pienen hetken, Camilla totesi tavalliseen tapaansa opettaessaan Ninaa kävelemään. Kyseisen lauseen hokeminen on tullut Camillalle suorastaan pakkomielteeksi.
Hetken päästä pikkuinen haukotteli, ja Camilla vei Ninan päiväunilleen. Camilla silitteli lapsensa poskea. Suoraan sanottuna Camilla rakasti tytärtään paljon enemmän kuin laiskaa ja kelvotonta poikaansa. Nina oli tottelevainen, ja hän kehittyi kävely-taidossakin hurjaa vauhtia. Camilla hymyili ja kuiskasi tytölleen:
-Kauniita unia, mutta unien jälkeen ollaankin pahoja ja ilkeitä.
Nina nyökytti. Tyttö oli oppinut, ettei äidille kannattanut ryppyillä. Camilla silmäili Ninaa vielä kerran tyytyväisenä, minkä jälkeen hän asteli ylväästi pois huoneesta.
Sillä välin Jessica Paljula oli saapunut pihalle, ja Pekko oli mennyt tervehtimään häntä. Myös Olli seurasi innoissaan uutta isäntäänsä. Hänellä oli niin ikävä kaikkia entisen kotinsa asukkeja.
-Hei, ajattelin vain tulla katsomaan, miten Olli on pärjännyt teillä, kun olin tästä tieltä muutenkin kävelemässä ohitse, Jessica naurahti, hänen piti keksiä jokin pätevä tekosyy, etteivät Paholaiset pitäisi häntä stalkkerina.
-Hyvin olemme pärjänneet, ja tässä on kissa, Pekko tokaisi yrittäen kuulostaa neutraalilta kuitenkin epäonnistuen aikeissaan. Jessica katsahti kissaan, ja Pekko livahti sisälle.
Camilla huokaisi ja käveli vessaan. Samalla hän näki Pahis-kissan nukkuvan lattialla.
-On siinäkin minulla kissa, voisit tehdä välillä muutakin kuin nukkua vain siinä! Miten muka voit saada jälkeläisiä, jos et edes suostu katsomaan puolisoosi? Senkin tyhmä ja säälittävä kissa, Camilla karjaisi, mikä sai Pahiksenkin raoittamaan silmäänsä. Hetken päästä se kumminkin vaihtoi asentoaan mukavammaksi ja jatkoi uniaan. Camilla kiukustui entistäkin enemmän. Hän hoiti tarpeensa nopeasti ja saapui keittiöön.
Palvelija oli valmistanut lounaaksi salaattia, jota Pekko oli toivonut, hän kun oli edelleen kuntoiluinnokas. Kuntoiluinnokkuus oli levinnyt jooga- ja juoksutreeneistä terveelliseen ruokavalioonkin.
-Parin päivän päästä syöt kyllä muutakin kuin salaattia, Camilla totesi.
-Ai kuinka niin? Pekko ihmetteli.
-Koska juhlimme, Camilla vastasi viekkaasti.
-Mitä? Pekko ihmetteli Camillan pyöritellessä silmiään.
-No tietenkin sitä, että minusta tulee uusi hallitsija! Tämän viikon torstaina, Camilla huudahti.
-Älä! Pekko ihmetteli.
-Tietenkin! Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan. Olen saanut kansan inhoamaan Jonnaa! Ja jos he vain saisivat päättää, he varmasti äänestäisivät uuden hallitsijan Taikapölylle. Ja arvaa, kuka se on, Camille kehotti innoissaan.
-Nyt en kyllä ihan käsitä vaihtoehtoja, Pekko harmitteli.
-Pönttöpää! Tietenkin minä! Et varmaan vieläkää ymmärrä, joten saanko selittää loppuun asti? Camilla kysyi Pekon nyökkäillessä.
-Olen ollut kaikille niin mukava ties kuinka pitkään, että totta vie he äänestävät minut uudeksi hallitsijaksi! Kutsumme vain kaikki meille, ja homma etenee suunnitelmieni mukaan, Camilla huudahti.
-Oletko nyt aivan varma? Ethän edes tiedä, äänestävätkö he sinua. Jos he kuitenkin pitäisivät Jonnasta enemmän ja... Pekko alkoi kertoa omaa kantaansa.
-Vaiti! Tietenkin minut valitaan! Miten sinustakin on tullut noin nössö? Ennen tuit minua ja olit aina samaa mieltä kanssani! Camilla murahti.
-Niin, ennen kuin innostuin kuntoilemisesta. Olen edelleen sitä mieltä, että voisin taittaa niiltä kaikilta niskat nurin... Pekko ylpeili.
-Mitä suotta vaivautumaan. Oveluudella voi voittaa kaiken itselleen, vaikka muut tekisivät likaiset työt, Camilla totesi salaperäisesti naurahtaen ilkein äänin.
Samoihin aikoihin Nikolas oli mennyt vastaamaan soivaan puhelimeen. Nikolas tunnisti äänestä Päivin, mikä ei ollut yllätyskään, tyttö oli soittanut heille päivittäin Ollin muuttamisen jälkeen.
-Mitä Ollille kuuluu? Olethan leikkinyt sen kanssa tarpeeksi? Se on hyvin seurallinen! Kai meidän ihana pikkupallukka on saanut tarpeeksi ruokaa ja... Päivi luetteli puhelimesta.
-Anteeksi nyt vaan, mutta sanoit tuon kaiken jo eilenkin. Onko sinulla jotain uutta kysyttävää? Nikolas kysyi kyllästyneesti haukotellen.
-Aa tota joo... Onko niitä pentuja? Mä voin tulla kattomaan ja hellimään ja... Päivi aloitti jälleen puhetulvansa.
-Ei, ei, ei. Ei todellakaan. Hyvä, jos kissat edes vilkaisevatkaan toisiinsa päin. Pentuja saamme odottaa, jos niitä tulee lainkaan, Nikolas harmitteli.
-Voi voi, moikka! En ehdi enää puhua, Päivi kertoi katkaisten linjan.
Olli katseli Pahista, joka istui hiekkalaatikolla. Hän keräsi rohkeuttaan, että uskaltaisi sanoa jotain "tyttöystävälleen", tämä kuitenkin ehti tavalliseen tapaan kuitenkin ensin.
-Mitä sä siinä kyyläät? Häivy, mä oon sentään vessassa! Pahis murahti. Olli siirsi katseensa tassuihinsa maukaisten surumielisesti.
-Voitaisiinko jutella? Saan selkääni, jos et suostu leikkimään kanssani. Meidän pitää saada pentuja, Olli maukaisi harmistuneena.
-Puhu vain omasta puolestasi! Yhtä lailla emäntäni minullekin raivoaa. Mutta minä en kanssasi leiki, en tosiaan! Tahdon uuden miehen, enkä tuollaista nyhveröä! Pahis murahti hypäten pois hiekkalaatikosta.
Olli seisoi Pahiksen kulkuväylällä, mikä ärsytti mustaa kissaa. Se oli tottunut olemaan talon emäntänä, kissojen vinkkelistä katsottuna ainakin. Mutta sitten taloon oli tullut toinenkin kissa, ja nyt se nukkuu Pahiksen patjoilla ja syö ruokaa samasta kulhosta kuin Pahiskin. Kehtasikin vielä puhua pentujen hankinnasta, kamala pakko-avioliitto! Kyllähän Pahis ymmärsi, että pentujen hankinta olisi vielä edessä, sillä Camillaa Pahis ei uskaltanut suututtaa äärimmilleen. Niinpä nyt täytyi nauttia vielä näistä huolettomista sinkkupäivistä ilman lapsia.
Pahis tajusi uppoutuneensa täysin ajatuksiinsa, ja että Olli seisoi yhä samassa paikassa odottavaisen näköisenä. Sillä hetkellä Pahis keksikin pakenemistavan, ja lähti juoksemaan hirmuisella vauhdilla pois paikalta. Pahis irvisteli tuntiessaan Ollin katseen selässään, ärsytti tuollainen jatkuva kyttääminen! Pahiksen mentyä Olli huokasi apeana ja tassutteli hänkin hiekkalaatikolle.
Camilla oli päättänyt lähteä vierailemaan Jasminan luokse, hänellä olisi vielä pari asiaa hoidettava ennen torstaita. Hädin tuskin Camilla sai työnnettyä portin auki suuren lumimäärän takia. Camillaa ärsytti, kun lumi valui hänen kenkiinsä. Samassa naisen eteen ilmestyi kissa, ja juuri sillä hetkellä Camillan olisi tehnyt kiukuspäissään mieli potkaista lumet kissan päälle, muttei hän kuitenkaan niin tehnyt.
-Mikäs katti sinäkin luulet olevasi... Camilla murisi, mutta hiljeni pian huomatessaan vähän matkan päässä seisovan Samin, jolle kissa ilmeisesti kuului.
-Hei Camilla, Kolli tuntui kovasti ikävöivän pentuaan Ollia, joten sopiiko, että tulemme vieraisille? Sami tiedusteli.
Camilla antoi luvan, ja hetkessä hiukan nälkiintynyt Kolli sai vainun ruokakulhosta, ja pian kisu hotkikin vauhdilla suuhunsa Paholaisten hienoja pöperöitä. Kotona sai vain tavallista kuivamuonaa, mutta täällä oli laajempi valikoima! Pahis ei kuitenkaan ollut mielissään huomattuaan jälleen uusia tunkeilijoita reviirillään. Ollin korviin kantautui Pahiksen sähinä, ja niinpä tämäkin päätti tulla katsomaan, mitä oli tekeillä.
-Senkin rumilus, pois MINUN ruokakulholtani! Pahis karjaisi niin kovaa kuin vain sai ääntä tulemaan.
Kolli säikähti ja loikkasi välittömästi pois kulhon luota. Pahis lähestyi Kollia, ja Olli päätti kivuta korkean kissilän huipulle turvaan. Se nimittäin aavisti, ettei Pahis päästäisi Kollia helpolla.
-Millä oikeudella sinä söit minun kulhostani?! Pahis tiukkasi näytellen ilkeästi hampaitaan.
-Meillä kotona päästetään vieraatkin syömään, Kolli puolustautui.
-Mutta täällä onkin eri säännöt, ettäs tiedät! Pahis huudahti. Moni olisi tässä tilanteessa luikkinut pakoon häntä koipien välissä, mutta Kolli ei ollut moksiskaan, vaan ryhtyi sähisemään Pahikselle. Kissilän päällä oleva Olli tajusi, että nyt täytyisi mennä poikkaisemaan ikävä riidanalku, ennen kuin joku joukkaantuisi. Olli kuitenkin myöhästyi, sillä toiset ehtivät aloittaa tappelun juuri, kun tämä oli laskeutunut.
-Lopettakaa heti, tämä on ihan naurettavaa! Olli karjaisi niin kovaan ääneen, että tappelijat jopa keskeyttivät toistensa pureskelun hetkeksi. Samassa Kolli kuitenkin teki yllätys hyökkäyksen, eikä Pahis ehtinyt reagoimaan ajoissa...
Pahis kellahti kumoon lattialle niin, että tassut sojottivat mihin sattui. Pahis oli niin ihmeissään Kollin hyökkäyksestä, ettei se tajunnut nousta edes ylös, kölli siinä maassa vaan. Olli vilkaisi hermostuneena Pahista, tästä ei kyllä hyvää seuraisi. Irvistellen Olli kääntyi Kollin puoleen.
-Kehtaisitkin hävetä! Hyökkäät nyt naisen kimppuun! Tiedoksi vain, että Pahis on nyt minun vaimoni ja perheeni, ja minun on hyväksyttävä se, ja sinun on aivan turha vahingoittaa häntä! Olli sähähti isälleen. Pahis kiinnostui keskustelusta ja nousi varovasti seisaalleen jalkakivuistaan huolimatta. Puolustaisiko Olli tosiaan häntä?
-Paholaiset ja Pahis ovat sekoittaneet pääsi. Olkoon! Jos haluat leikkiä ennemmin tuon kanssa kuin minun, niin senkus leikit! Minä en välitä! Kolli karjaisi kääntyen loukkaantuneena keskustelusta pois.
Samalla vessanovi avaantui, ja Pekko saapui huoneeseen poikansa kanssa.
-Täällähän ne kaikki kissat ovat. Ehdimmekin jo ihmetellä! Kuka haluaa ruoantähteitä simien ravinnosta? Pekko julisti. Kissat kuitenkin vain murisivat ja sähisivät ilmeillen raivokkaasti.
-Noh, ovatpa kissat nyt levottomalla päällä, Pekko ihmetteli.
-Heitetään nämä sitten lavuaariin, Nikolas ehdotti avaten jo hanaa.
-Ei! Se on palvelijan puuhia! Pekko karjaisi, ja Nikolas jätti lautaset vessan pöydälle.
Sami kuuli aukinaisesta ovesta kissojen mouruamista, joten eläinrakkaana hän juoksi nopeasti paikalle. Hetkessä Sami oli nostanut jo Pahiksenkin syliinsä, ja hali sekä helli tätä antaumuksellisesti. Pahis ei tykännyt moisesta, ja se olisi varmasti paennut, ellei jalka olisi tuntunut niin kipeältä.
-Mitäs se pikku-Pahis? Oletkos tykännyt meidän kissoista? Sami kysyi Pahiksen näyttäessä tuiminta ilmettään.
-Kaikki merkit viittaavat, että kovasti olet tykännyt! Sami tulkitsi innoissaan.
Samassa miehen silmiin osui kuitenkin tyhjä ruokakulho, joten hän asetti Pahiksen maahan.
-Tämähän on aivan likainen! Ettekö ole muistaneet puhdistaa kulhoa perusteellisesti? Kulhoa pitää puhdistaa, muuten... Sami kyseli vakavana.
-Joojoo, kyllä se palvelija sitä hinkkaa. Ei varmaan tänään vielä ole ehtinyt, Pekko totesi kyllästyneenä. Jos Camilla ei olisi käskenyt olla ystävällinen alamaisille, olisi Pekko varmasti vetänyt Samilta niskat nurin! Turha nipottaminen oli ärsyttävää!
-Palvelija... Sanokaa sille palvelijalle, että tämä on tärkeää! Jos tuotte hänet tänne, niin minä voin opastaa oikeat kädenliikkeet. Vai opastanko teille? Sami kysyi Pekon menettäessä hermonsa. Hän käveli raivokkaana pois huoneesta.
Sami ihmetteli Pekon yllättävää lähtemistä. Sami kohautti olkiaan ja poistui lopulta itsekin kylpyhuoneesta. Hän jäi istumaan pehmeälle sohvalle. Palvelijakin oli huoneessa, ja tämä huusi:
-Pahis! Ruoka-aika!
Pahis juoksi palvelijan luo, ja nainen alkoi tarjoamaan pikkuisia, maukkaita herkkuja.
-Ettekö tiedä, ettei kissoille saa syöttää nälkään herkkuja? Ne ovat suurissa määrin epäterveellisiä kissalle! Sami järkyttyi.
-Minä kyllä toimin, miten Camilla on minun pyytänyt tehdä. En minä voi omia sääntöjäni keksiä, vaikka haluaisinkin, palvelija vastasi.
-Voih! En tiennyt, että jopa meidän köyhien perheessä on mahdollisuus tarjota eläimillemme parempi elämä kuin yläluokalla! Sami ihmetteli.
Pahis kuitenkin tykkäsi herkkupaloistaan välittämättä Samin mielipiteistä. Pahis nosti tassunsa pystyyn, tänään oli kaikesta huolimatta onnistunein päivä aikoihin!
Pahis oli nimittäin liikuttunut, kuinka Olli oli puolustanut sitä tänään. Kolli-kissan viimein häivyttyä kotiinsa Samin kanssa Pahis saattoi mennä Ollin luokse selittämään, miten ajattelematon oli ollut. Pahis kertoi tahtovansa tutustua Olliin paremmin, eikä poikakisulla ollut mitään ajatusta vastaan. He leikkivätkin toistensa seurassa monia tunteja, eikä Pahiksella ollut ollut koskaan aikaisemmin elämässään niin hauskaa! Kannattaa murtaa kova ulkokuori ja päästää toinen lähelle, sen Pahis oli tänään oppinut.
Samassa Camilla saapui huoneeseen ja huomasi, että kissat olivat alkaneet leikkiä tuosta vaan, ilman, että kukaan oli erikseen pyytänyt tuloksetta. Camilla käveli heti kissansa luo ja sanoi tyynen rauhallisena:
-Hyvä kissa! Kyllä minä tiesin, että tuo viimeinkin suostuu leikkimään kanssasi! Olisikos nyt pentujen hankinnan aika?
Pahis katsoi Camillaan silmiin. Pentuja olisi hankittava, siitä ei pääsisi mihinkään. Ehkei ajatus olisi kuitenkaan ihan mahdoton. Pahis käveli pois Camillan silityksistä.
Pahis päätti toimia viimein Camillan pitkään elättelevän haaveen mukaan, ja hän haki Ollin. Yhdessä he kävelivät uuteen koppiin ylväinä. Camilla katsoi tapahtumaa sivusta, eikä hän voinut olla iloitsematta. Viimein asia, joka oli tuntunut vielä aamulla mahdottomalta, olikin iltaan mennessä kulkenut omalla painollaan. Camilla toivoi, että pentuja olisi tullut ensi yrittämällä, ennen kuin kissat alkaisivat jälleen vihaamaan toisiaan!
Seuraavana aamuna Pekko oli päättänyt mennä hoitamaan Nina-taaperoa, täytyisi hänenkin vähän osallistua lastenhoitoon, vaikka Camilla pääosin halusikin valmentaa lapsiaan. Pekko päätti ryhtyä opettamaan Ninaa puhumaan.
-Sano "paha", Pekko komensi.
-Minä en halufa puhhua ilkettä tanoja! Nina kapinoi katsellen vieressään olevaa norsu-lelua, sen kanssa olisi paljon mukavampaa leikkiä.
-Kuules nyt tyhmä lapsi, koska sinä kuulut Paholaisten ilkeään sukuun, tulee sinun hallita rumien sanojen sanasto, Pekko karjaisi, mistä pikku-Nina säikähti.
Pekon pinna oli sen verran revennyt, että hän päätti lopettaa opettamisen tältä päivältä, ei tuo nössö saisi suustaan yhtäkään ilkeää sanaa. Siispä Pekko päätti antaa taaperolle rangaistuksen.
-No niin, teippaan sinut pottaan kiinni. Saat istua siinä niin kauan, että suostut puhumaan, Pekko määräsi asetellessaan Ninaa potalle.
-Ei potta-alettia, ei potta-alettia! Nina kirkui hätääntyneenä käsiään heilutellen.
-Kyllä potta-arestia, Pekko sanoi häipyen sitten paikalta.
Nina ei kuitenkaan joutunut kauaa kärsimään arestistaan, sillä palvelija tuli hakemaan lasta päivittäiselle aamupesulle. Palvelija oli kuullut huoneeseensa Pekon ärjynnät, sillä palvelijan huone sijaitsi lähellä vauvojen huonetta. Naisen kävi sääliksi pientä Paholaista, ei ollut helppoa syntyä tähän sukuun.
Sillä välin Camilla viihtyi puhelimen ääressä tyytyväisesti myhäillen.
-Hienoa, pääsette siis tulemaan torstaina? Hyvä, hyvä, kuulemiin, Camilla sanoi ja päätti puhelun. Hänen täytyisi soittaa vielä monta puhelua, sillä torstaiksi kylään pitäisi saada jokaisesta Taikapölyn perheestä ainakin yksi edustaja. Camilla ei aikaillutkaan, vaan ryhtyi edellisen puhelun päätyttyä näppäilemään heti seuraavaa numeroa.
Lopulta Camilla laittoi luurin paikoilleen loiste kasvoillaan - kaikki sujui täysin suunnitelmien mukaan! Camilla asettui vanhan patsaan eteen tuijottaen kivisen hahmon kasvoja. Patsas kuvasi hänen isoisoisoisoisoäitiään, Paholaisen suvun perustajaa. Alunperin Paholaiset olivat kuuluneet Pilvilinnojen hallitsijasukuun, mutta sitten heistä oli tullut kaksi eri sukua erimielisyyksien vuoksi. Siitä lähtien Paholaiset ovat yrittäneet nousta valtaan ja syrjäyttää Pilvilinnat, mutta koskaan se ei ole onnistunut.
-Älä murehdi, minä hoidan homman! Pian Paholaiset hallitsevat Taikapölyä, Camilla puhui patsaalle.
Camilla oli niin tohkeissaan, ettei tiennyt miten päin olisi. Niinpä hän päätti mennä magneilemaan, hytkytin sai käännellä häntä sitten miten halusi. Vaikka torstai tulisi ihan kohta, tuntui, että siihen menisi vielä monia viikkoja. Jännittyneisyys sai Camillan mahan muljahtelemaan (tai sitten se johtui magnetohytkyttimestä), mikä sai hänet kunnon taistelumielelle! Naisen kasvoilla loisti hymy, harmi vain, ettei se ollut vilpitön.
Camillalla tuntui riittävän ylimääräistä energiaa vaikka muille jaettavaksi. Hän ei saanut yöllä kunnolla unta ja valvoi myöhään yöhän asti. Camilla ei meinannut keksiä mitään tekemistä, sillä opiskeluun hän ei pystynyt keskittymään. Niinpä naisen täyti keksiä jotakin yksinkertaista puuhaa, jota pystyi tekemään samalla kun ajatteli. Ja mikäpä olisikaan parempaa tekemistä kui siivoaminen! Pahis tuijotti hämmästellen emäntänsä touhuja, ei tämä yleensä likaiseen hiekkalaatikkoon halunnut vapaaehtoisesti koskea.
Ei mennyt enää kauaa aikaa, kun Olli oli jo sopeutunut asumaan Paholaisten luona. Ollin muisti unohti hiljalleen, millaista oli viettää lapsuutta Paljuloilla. Talosta jäi vain sydämeen lämmin tuulahdus ja iloinen mieli, mutta kaikesta huolimatta Olli viihtyi nyt uudessa kodissaan, josta hän sai laadukkaita ruokia, joista muut perheenjäsenet saisivat vain uneksia! Olli sai nukkua pehmustetuilla patjoilla, ja Pahis oli mukavaa leikkiseuraa. Ainakin toivon mukaan jonain päivänä talossa töpöttelisi myös suloisia kissavauvoja, joita Olli rakastaisi mielellään. Tulevaisuus näytti lupaavalta!
Pekko sen sijaan kulutti juoksumattoa puhki juosten useita tunteja päivässä. Hän kohotti kuntoaan ihan vain varmuudeksi, sillä Camillan suunnitelma ei kuulostanut edelleenkään miehen korviin vakuuttavalta. Juoksemisesta oli ajan mittaan tullut Pekolle jonkinlainen paineiden poistaja. Kun Pekko juoksi, hän pystyi unohtamaan kaikki ikävät asiat hetkeksi. Juokseminen teki vielä iloiseksi ja pirteäksi!
Camilla puolestaan oli kuluttanut pari viime päivää kokonaan soitellessa ja tavatessa taikapölyläisiä. Hän oli halunnut varmistaa suunnitelmiaan ylimääräisellä työllä juuri ennen suuren tapahtuman koittamista.
-Jonna, haluaisin vielä kanssasi kasvotusten varmistaa, että pääsette meille kylään torstaina puoli kuudelta. Niistä juhlista ette halua jäädä pois, niistä tulee ikimuistoiset niin minulle kuin sinullekin, Camilla naureskeli. Jonna taatusti tulisi muistamaan koko loppu elämänsä, kun menettää kruunun sinä viattomana päivänä.
-Tietenkin. Niinhän jo lupasin. Ikävä kyllä minulla on hallitsijan töitä. En ehdi jäädä luoksenne pidemmäksi aikaa, Jonna selitti vaivaantuneena.
-Ei se haittaa, tietenkin menet linnaan. Onhan työt hoidettava, Camilla käski Jonnan jo hiukan hymyillessä. Camillasta oli tullut paljon mukavampi talven myötä.
Samassa Camilla kääntyi lähteäkseen itsekin sisälle. Mikään ei voisi mennä enää pieleen. Miten Jonna saattoikin olla niin tyhmä, ettei tajunnut mitään? Camilla hymyili entistä leveämmin ja viekkaammin, oli hän kyllä ovela. Kukaan ei osannut edes epäillä häntä mistään, varsinkaan Jonna.
-Tulisipa torstai nopeammin! Camilla tuumaili kävellessään sisälle lämpimään. Ulkona alkoi todellakin olla kylmää. Pakkasta oli tänäänkin luvattu 41 astetta.
Palvelija valmisti emännälleen herkullisen lautasellisen ruokaa välipalaksi. Muut eivät olleet olleet nälkäisiä. Camilla oli tuntunut olevan sellainen voimanainen viime päivinä, ettei ollut ihmekään, että hänellä oli nälkä. Nainen hoiti koko ajan jotain kiirellisiä asioitaan, ja silti hänellä oli energiaa komennella muitakin.
-Palvelija, muista, että tämän tilan tulee hohtaa huomenna, torstaina. Täällä ei saa olla ainuttakaan tahraa tai tuttipulloa. Onneksi Nina kasvaa pian tuosta tuttipullo-iästä, joten sen ei pitäisi tuottaa ongelmaa. Oletko ymmärtänyt? Camilla kysyi vaativasti.
-Kyllä, rouva, palvelija vastasi noukkien samalla lattialta yhden tuttipullon.
-Hyvä, Camilla naurahti.
Iltapäivästä Camilla saattoi rentouttaa itseään joogaten Pekon seurassa.
-En tiennytkään, että osaat joogata, Pekko kertoi ihmeissään, Camilla tosiaankin oli notkea!
-Kuule, osaan paljoa muutakin, mitä et tiedä. Olen voittamaton! Kruunu on jo minun! Camilla räkätti ilkeästi.
-Minä en näe sinulla kruunua. Oletko nyt aivan varma, että suunnitelma tehoaa. Ettet vain pety liikaa... jos minä kuitenkin... Pekko sanoi varovasti.
-Hiljaa! Jos olet kunnolla, palkitsen sinut kyllä, Camilla murahti.
Pekko päätti olla hiljaa. Hän vain pelkäsi, että Camilla lannistuisi kokonaan, jos hänen suunnitelmansa ei toimisikaan halutulla tavalla.
Illalla oli Ninankin aika kasvaa uuteen ikävaiheeseen. Taikapöly kertyi pikkuisen ympärille ja nosti hänet korkealle.
-Katsokaa nyt, miten sievästi hän kasvaa, minun rakas perijätyttäreni! Camilla huudahti lumoutuneena.
Nikolas katsahti äitiään varovasti. Tämä oli aina niin päättäväinen ja ylpeä Ninasta, Nikolas saattoi vain toivoa, että äiti voisi olla edes kerran ylpeä hänestäkin.
Tällainen tyttönen Ninasta sitten kasvoi. Heti kasvaessaan Nina tiesi, että musiikki kutsui häntä.
Nina oli saanut pyyntönsä ansiosta huoneeseensa pianon, jota soitteli mielellään. Camilla oli lahjoittanut tytölle suuren tyhjillää olleen huoneen, josta Nina sai olla kiitollinen. Camilla oli vain kepeästi todennut, että perijällä kuuluu olla suuri huone. Nina huokaisi. Pelkästäänkin perijänä olemisesta puhuminenkin sai hänet pelkäämään. Ei hänestä olisi niin suureen vastuuseen, hän ei ollut sellainen sim, jonkalaisen Camilla olisi halunnut perimään. Nina ei tuntenut itseään vahvaksi, ylpeäksi, pahaksi ja ovelaksi. Tyttö pimputti surumielisen sävelmän. Onneksi sentään musiikkiin pystyi hukuttamaan murheensa.
Sinä iltana Camilla oli luvannut palkita Pekon tämän kärsivällisyydestä. Camillan oli pakko myöntää, että häntä jännitti huomisen päivän kokous hirvittävästi! Olisihan se suuri askel hänen elämässään, mutta Camilla ei halunnut luovuttaa. Pekko auttoi häntä unohtamaan kaiken olemalla läsnä nyt. Eikä Camillaa olisi ollenkaan haitannut, vaikka yön tapahtumat olisivat johtaneet uuden elämän alkuun. Camilla tiesi suunnitelmansa olevan loppusuoralla, minkä ansiosta hänelle tuli halu keskittyä välillä perheeseensä. Camilla haluaisi vielä yhden lapsen, kun se vielä olisi mahdollista. Ikä alkoi jo pikkuhiljaa painamaan.
Camillan ja Pekon nukahdettua onnellisina vieretysten, jäivät enää kissat valveille. Pahiksen ja Ollin "suhde" oli lähtenyt laskuunpäin pentujen yrittämisen jälkeen, sillä Pahis ei vain yksinkertaisesti huolinut vierelleen ketään muuta kuin Camillan. Olli tunsi olonsa kovin yksinäiseksi, ja niinpä se aina välillä yrittikin leikkiä Pahiksen kanssa, mutta sai jokaisesta yrityksestä läpäytyksen naamalleen. Olli painui matalaksi suojaten vaalenpunaista nenäänsä, johon oli äsken ilmestynyt Pahiksen kynnen jäljet. Olli selvisi kuitenkin pienin vammoin, sillä Pahis ei viitsinyt nostaa suurempaa meteliä Camillan nukkuessa vieressä.
Aamu valkeni, ja Paholaisen perheen simit alkoivat yksi kerrallaan heräilemään. Nikolas kuuli Ninan huoneesta musiikkia, ja hän päätti käväistä siskoaan moikkaamassa. Huoneessaan Nina tanssahtelikin radiosta tulevan musiikin tahdissa, ja hän ilahtui kovasti huomattuaan Nikolaksen saapuneen. Poika ihasteli kateellisena Ninan suurta huonetta, hänen omansa oli puolet pienempi ja ahtaanpi. Nina kuitenkin lupasi, että Nilokas saisi koska vaan tulla hänen luokseen leikkimään isoon huoneeseen, mikä sai hymyn pojan huulille. Hän päättikin samantien opettaa pikkusiskolleen mukavan rallatusleikin, jonka hän puolestaan oli oppinut Meritaimenien Neri-tyttöseltä.
Varhaisina aamun tunteina Pahis koki valaistumisen kymmenien taikahippusten kerääntyessä tämän ympärille. Pahis oli aluksi hiukan hämillään tapahtumasta, mutta sitten se tajusi, että on synnytyksen aika! Pahis ryhtui puhisemaan ja ponnistelemaan.
Pahis sai tehdä kolme suurta ponnistusta, minkä seurauksena maailmaan oli ilmestynyt kolme pikkuruista kissanpoikasta! Pahis kuuli Jade-Jumalan äänen, joka käski nimetä kaksi tyttöpentua Petrolaksi ja Pamelaksi, ja poikapennun Proffaksi. Vaikka Pahis olikin päättänyt, ettei ryhtyisi vahtimaan pentujaan, ei hän mahtanut äidillisille tuntemuksilleen mitään, ja alkoi pesemään yhtä lapsistaan.
Pian Pahis kuitenkin havahtui, mitä se oikein oli tekemässä? Se ei halunnut pentuja, se halusi olla itsenäinen kissa. Äidillisyys haihtui samassa Pahiksen mielestä täysin, ja tämä päätti lähteä pian pois pentujen luota, etteivät nämä kiintyisi äitiinsä liikaa (tai toisinpäin.) Pikkuiset jäivät hämmästyneinä katsomaan, kuinka Pahis pinkaisi juoksuun ja jätti heidät yksin. Proffa yritti juosta äidin perään, mutta sen pienet jalat eivät pärjänneet Pahiksen treenatuille vauhtitassuille.
Hetken päästä Nikolas saapui alakertaan. Hänen Päivi-ystävänsä oli neuvonut, että kannattaa joka aamu paijailla Pahista, se kuulemma saattaisi laukaista vauvakuumeen kissalle, jolloin pentujen hankinta onnistuisi kätevästi. Nikolaksen kissitellessä Pahista paikalle (mikä on muuten aivan turhaa, sillä Pahis tottelee vain Camillan käskyjä) saikin poika kokea suuren yllätyksen huomattuaan Camillan ja Pekon makuuhuoneessa Pahiksen lisäksi pieniä pentuja.
Nikolas kyykistyi salamana yhden pennun tasolle ja alkoi silittää pientä päätä. Musta pentu ilahtui saamastaan huomiosta, ja Nikolaksestakin oli kivaa, kun kissa ei heti lähtenyt karkuun silitystä, kuten Pahiksella oli tapana tehdä. Poika päättikin opettaa nämä kissat tykkäämään silittelystä heti pennusta pitäen, jotta niistä tulisi huomionkipeitä sylikissoja. Päivi oli antanut hänelle siinäkin asiassa ohjeita, se tyttö tuntui kyllä tietävän kissoista aivan kaiken!
Nikolas päätti rynnätä heti kertomaan kissanpennuista Ninallekin, mutta matka yläkertaan keskeytyi ruokasalin kohdalla, sillä poika bongasi siskonsa ja äitinsä ruokapöydästä.
-Tulitpa sopivasti Nikolas, nyt syödään, Camilla käski. Nikolas oli sata kertaa mieluummin leikkinyt kissojen kanssa kuin syönyt, mutta Camillaa olisi toteltava. Ja eiväthän kissanpennut mihinkään yhden lätyn syönnin aikana katoaisi.
-Miksi isi ei tule syömään? Nina tiedusteli.
-Pekko nukkuu, hän treenaa itsensä aina ihan puhki, ja siksi hän tarvitsee pidemmät yöunet, Camilla selitti silmiään pöyritellen. Hänen mielestään Pekko teki aivan turhaa työtä kuntoilujensa kanssa, mutta miehen päähän oli mahdotonta takoa sitä ajatusta, että Taikapölyn saisi valloitettua ilman väkivaltaakin.
-Arvatkaa mitä, Pahiksen ja Ollin pennut ovat syntyneet! Nikolas kuulutti ilouutiset.
-Ai, enpä tuosta tiennytkään, Camilla hämmästeli, miten häneltä oli jäänyt sellainen asia huomaamatta. Mielessä taisi pyöriä ihan liikaa tänä iltana pidettävät pirskeet, nyt oli viimein se Camillan odottama torstai!
-Niin, muuten. Illalla saatte olla pois jaloista. Meillä on kaikkien eri taikavoimien hallitsijoiden sekä tavallisen kansalaisten kesken juhlat täällä ruokasalissa, enkä halua teidän tulevan tänne häiritsemään. Pysykää vaikka omissa huoneissanne. Minulla on kyllä keinot pitää teidät poissa, jos ryhdytte hankaliksi, Camilla selitti ankaralla äänellä. Nikolas ja Nina katsoivat äitiään nyökytellen.
-Me lupaamme pysyä pois tieltänne. Et edes muista, että olemme olemassa. Olemme niin hiljaa ja varovaisia, Nina selitti.
-Saatte luvan ollakin. Suunnitelmani eivät saa mennä piloille joidenkin penskojen takia, Camilla tokaisi.
Nina katsahti veljeensä päin, joka ahtoi suuhunsa lettua nopein annoksin. Nina ei ymmärtänyt aluksi, mistä oli kyse, mutta lopulta hän muisti erään merkittävän tekijän tämän päivän ohjelmassa.
-Mutta tänäänhän on Nikolaksen synttärit! Kyllä kai me niitä juhlimme, juhlimmehan? Nina kysyi rohkeana äidiltään.
-Minulla ei ole aikaa moisiin turhamaisuuksiin! Eihän Nikolas ole edes perijä, kasvakoot yksin huoneessaan! Camilla huudahti. Nikolas painoi katseensa alas. Noin paljon hänen äitinsä hänestä välitti, piti kasvua ja Nikolasta itseäänkin aivan turhana. Poika olisi vain halunnut lähteä huoneesta juoksien, jos olisi uskaltanut. Itku tuli silmistä usein, mutta poika peitti kyyneleensä, muuten Camilla haukkuisi häntä heikoksi itkupilliksi.
Nina huomasin veljensä harmistuneen ilmeen ja päätti piristää sanomalla:
-Älä sure, me kyllä voimme juhlia tänään kahdestaan synttäreitäsi. Mennään huoneeseeni. Voimme leikkiä, sinä kasvat ja minä soitan pianoa, hieno ilta siitä tulee.
Nikolas hivutti päätään ylemmäksi katsoen siskoonsa.
-Oikeasti? Nikolas kysyi epäuskoisena. Tyttö kuitenkin vakuutteli nyökyttämällä, ja Nikolaksen kasvoille syttyi taas pieni valonpilkahdus. Oli ihanaa, että edes sisko ymmärsi häntä tässä epäreilussa ja kurjassa maailmassa.
Camilla puolestaan oli jäänyt keskusteluista pois jo ajat sitten. Hän oli sulkenut silmänsä, ja hänen hymynsä oli venynyt täysiin mittoihin ajatellessaan tulevaa iltaa. Camilla oli suunnitellut, taistellut ja lopulta toteuttanut illan tapahtumia niin kauan kuin jaksoi muistaa, ja viimein kaikki oli käsillä. Camilla ei meinannut uskoa, että kaikki oli käynyt niin helposti. Etevä nainen osasi asettaa sanansa oikein ja saada lopulta kaikki puolelleen. Oi tätä elämän riemua!
Kissanpennutkin olivat samoihin aikoihin aamiaisella. Ne vuorottelivat ruokakipolla siten, että aina yksi pentu olisi syömässä ja kaksi muuta leikkisivät vieressä. Kisut olivat kiintyneet toisiinsa nopeasti, ja niillä oli kivaa keskenään. Kissat joutuivat opettelemaan toimimaan omatoimisesti ihan pienistä pennuista lähtien, sillä Pahis oli kadonnut jonnekin. Moinen ei kuitenkaan kissoja haitannut, olihan heitä kolme huolehtimassa ja puolustamassa toisiaan.
Kun Camilla ja lapset olivat saaneet syödyksi, menivät kaikki yhteisvoimin katsomaan suloisia kissanpentuja. Camilla nosti syliinsä pikkuisen Pamela-pennun, ja nainen oli kuolla liikutuksesta. Hän ei todellakaan ollut muistanut, miten suloisia kissanpennut mahtoivatkaan olla. Samalla Camilla oli tyytyväinen Pahikseen, sehän jälkikasvun olikin onnistunut tuottamaan oikein moitteettomasti. Nina leikki Petrolan kanssa, ja Nikolas hali parhaillaan Proffaa.
Kauaa ei kuitenkaan mennyt aikaa, kun Camilla jo kyllästyi Pamelaan, ja hän halusi päästä katsomaan muitakin kissoja. Camilla käveli Nikolaksen ja Proffan luokse murahtaen:
-Sait jo katsoa sitä. Nyt on minun vuoroni. Sinä voisit mennä vaikka opiskelemaan, olet laiskotellut viime aikoina aivan liikaa.
Nikolas vilkaisi äitiään varovasti, jätti leikit sikseen valittamatta ja lähti kävelemään kohti opiskeluhuonetta. Samalla Nikolas saattoi vain arvata, miksi Camilla oli kieltänyt häneltä leikin, eikä Ninalta. Poika tunsi olonsa niin syrjityksi ja kurjaksi.
Nikolas huokaisi kiskaisten kirjahyllystä mekaniikkaa käsittelevän teoksen. Poika luki pari ensimmäistä riviä, kunnes hän saattoi vain huokaista. Nikolas oli jo toivonut, että Camilla lopettaisi hänelle valittamisen Ninan kasvaessa pois taaperoiästä. Sen myötä Camilla olisi voinut keskittyä kunnolla perijään ja tämän kouluttamiseen, mutta sen sijaan mikään ei ollut muuttunut. Nikolaksesta tuntui, ettei Ninan tarvinnut edes opiskella, ainakaan yhtä paljon kuin pojan itse. Opiskelu oli vain tekosyy saada Nikolas pois näkyvistä. Poika huokaisi jälleen erittäin raskaasti.
Camilla ei kuitenkaan tuntenut tehneensä mitään väärää, vaan hetken kissanpentujen kanssa leikkimisen jälkeen hän päätti soittaa jokaiselle Taikapölyn asukkaalle varmistaen kaikkien olevan tulossa illalla. Kaikesta huolimatta Camilla oli päättänyt jättää parhaan ystävänsä, Jasminan, ja tämän miehen, Jorma Jääpuikon kutsumatta. Camillalla oli illasta jo tarkka kuva, eikä hän halunnut Jääpuikkojen pilaavan mitään.
Lopulta päivä muuttui pikkuhiljaa illan suuntaan, ja vieraita alkoi pulputa sisään Paholaisten portista. Camilla kävi henkilökohtaisesti tervehtimässä kaikkia ja pyysi heitä astumaan sisätiloihin ilomielin. Kaikki tuntuivat olevan iloisia, Pilvilinnoja lukuunottamatta, mistä Camilla oli tyytyväinen. Mukavat juhlat, joihin ei oltu Pilvilinnoja koskaan kutsuttu, olivat saaneet muut kansalaiset uskomaan, ettei heillä ollut vaaraa. Heitä olisi siis mahdollista taivutella kaikin mahdollisin tavoin, mikä ilahdutti Camillaa suunnattomasti.
Camilla ohjasi palvelijan avustuksella vieraat sisälle ja kehotti käymään pöytään. Juhlia varten Camilla oli suunnitellut tarkan istumajärjestyksen, joka jakoi ylväät ja tavikset eri pöytiin. Ylväden pöytä jäi tosin vajaaksi Jääpuikkojen poissaolon takia, eikä Aurora Sunkaan jaksanut talvesta aiheutuvan sairastelunsa vuoksi saapua paikalle. Niinpä vain James tuli Sunien perheeltä kylään, vaikka hänenkin olisi tehnyt mieli jäädä kotiin vaimonsa luokse. Camilla oli kuitenkin painottanut, että olisi ehdottoman tärkeää, että jokaisesta perheestä saapuisi joku paikalle, joten Jamesin oli toteltava.
Ruokasalissa oli käynnissä iloinen puheensorina, jopa Jonna ja Peter olivat ihmeissään, miten mukavasti Camillakin oli käyttäytynyt heitä kohtaan.
-Olin vielä puoli tuntia sitten varma, että Camillalla oli jotakin pahoja mielessä, kun hän järjesti juhlat, mutta onneksi taisin olla väärässä, Peter supisi Jonnalle.
-Aivan. Minusta tuntuu, että Camilla viimeinkin haluaa korjata erimielisyydet. Ehkä nämä ovat jonkinlaiset sovinto-juhlat, joissa Camilla näyttää sen hyvän puolensa, Jonna pohti.
Seuraavaksi Peter kääntyi vieressä istuvan ystävänsä, Jamesin, puoleen.
-Mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa! Eikö Aurora saapunutkaan paikalle? Peter tiedusteli huomattuaan, ettei rouva Sunia näkynyt missään.
-Jos et sattunut tietämään, Aurora makaa kotona sairaana tämän kirotun talven vuoksi! James tiuskaisi, jolloin Peterinkin hymy hyytyi. Hän ei ollut ollenkaan tiennyt Auroran sairastumisesta, ja siksi Peter kummastelikin, miksei James ollut kertonut asiasta aikaisemmin.
Vähän syrjenpänä olevassa tavis-pöydässä oli myöskin keskustelu käynnissä. Aluksi oli tullut valituksia, kuinka heidät oli täysin erotettu ylväistä, ja tarkkat silmät omaavat katselivat kateellisena toisen pöydän leivostarjoulua, heille oli tarjottu vain muutama vaivainen keksi. Kaikesta huolimatta hymy loisti jokaisen kasvoilla, oli sentään jotain syötävää tarjolla, ja muutenkin oli mukava jutustella muiden kanssa.
-Eikös Esko päässytkään paikalle? Eemeli kysäisi huomattuaan Ehlan vieressä olevan paikan ammottavan tyhjyydellään.
-Ean tied4ä, m,issä Esko otn, hä*n eai ollust kotgona ku3n lähdiän tänne, Ehla selitti katsahtaen itsekin tyhjän paikan puoleen. Eemeli kummasteli suuresti Ehlan vastausta. Miten niin tämä ei muka tiennyt, missä hänen miehensä kävi? Tai Eemeli itse ainakin kertoi menoistaan Floralle etukäteen, mutta ehkä se ei sitten ole tapana Kummaloilla.
Sillä välin lapset viettivät synttärijuhlia vaatimattomissa merkeissä kahden kesken. Nikolas oli tullut Ninan suureen huoneeseen juhlimaan. Nikolas tunsi olonsa onnelliseksi siinä mielessä, että hän saattoi viettää aikaa ilman Camillan latistamaa ilmapiiriä. Nikolaksella oli maailman ihanin ja hyväsydämisin pikkusisko, mitä hän oli saattanut vain toivoa. Nina soittelikin veljensä synttärien kunniaksi omatekemäänsä musiikkia, ja kummallakin oli hauskaa.
Hetken päästä Nikolaksen oli kuitenkin aika jättää lapsuus taakseen ja kasvaa teiniksi. Siskon läsnäolo ja iloiset kannustushuudot saivat Nikolakseen puhtia, minkä vuoksi pojan kasvu onnistui loistavasti suuren taikapölymassan ympäröivänä. Ninakin odotti jännittyneenä, millaiseksi Nikolas mahtoi kasvaakaan!
Tässä kasvanut Nikolas.
Ennen kuin Nikolas ehti edes tajuamaan, oli hänen pikkusiskonsa tyrkyttämässä hänen edessään lahjapakettia.
-Ota, se on sinulle, Nina kertoi hymyillen.
-Voi sinua, ei olisi todellakaan tarvinnut! Kiitos paljon! Nikolas puhui ääni täristen. Hän ei uskonut saavansa yhtäkään lahjaa synttäreillään.
-Täytyihän minun suosikkiveljeäni muistaa, Nina vain vastasi vaatimattomasti. Nikolas avasi paketin, ja sieltä löytyi todella upea lepakkokoriste-esine. Sellaisen hän olikin aina halunnut!
-Kiitos, olet elämäni valo ja ihana pikkusisko. En kestäisi ilman sinua, Nikolas kuiskasi Ninalle.
-Noh, älähän nyt. Sinä olet sata kertaa kivempi kuin minä. Olet niin viisas ja pidät minusta huolen, Nina puolestaan kehui veljeään. Kaksikko halasi vielä pitkään. Nikolas ja Nina saattoivat vain ihmetellä, miten Camillan ilkeä kohtelu oli saanut heidät, lapset, välittämään toisistaan hullun vahvalla tavalla, vaikka heillä oli paljon ikäeroa.
Lopulta Camilla päätti ryhtyä tositoimiin. Jännittyneenä hän työnsi tuolia sen verran taaksepäin, jotta mahtui nousemaan ylös. Tuolin liikuttelusta kuului ääniä, ja muutama utelias katse hakeutui Camillaan päin. Vaikka Camilla oli harjoitellut tätä kohtaa ainakin miljoona kertaa osatakseen sen täydellisesti näissä juhlissaan, tunsi Camilla silti käsiensä tärisevän ja valmiina oleva suunnitelma meinasi haihtua mielestä. Camillan mahassa kutkutti jännitys, pian valta olisi hänen käsissään!
Camilla rykäisi kuuluvasti, jolloin viimeisetkin älysivät siirtää katseensa Camillaan.
-Hyvät Taikapöyn kansalaiset ja hallitsija Jonna, haluan toivottaa teidät tervetulleeksi näihin juhliin, jotka varmasti tulevat syöpymään teidän tietoisuuteenne pitkäksi aikaa. Aluksi minun täytyy pahoitella tarjoilun vähäisyyttä, mutta olette varmaan kaikki huomanneet tämän oudon sääilmiön, jonka takia ruoka ei kasva enää maassa, Camilla puhui.
Työläisten pöydän väki kuunteli kiinnostuneena, kun Camillan puhe oli siirtynyt talveen ja maanviljelyyn. Monen sydäntä lämmitti Camillan ymmärtäväisyys asiaa kohtaan, kerrankin joku näki asian tämän puolen, eikä vain karjunut kasvisten vähyydestä, niin kuin melkein jokainen muu ylhäisen perheenjäsen teki. Camillan puhe jatkui:
-Tämä talvi on jatkunut jo turhankin kauan, ja mitä tekee hallitsija, Jonna Pilvilinna? Hän ei ole nostanut sormeaankaan tehdäkseen asian hyväksi mitään!
Jonna säpsähti pöydän päässä. Yllättäen rento olo oli muuttunut kireäksi ja jollain tavalla pelottavaksi. Miksi Camilla oli yhtäkkiä alkanut pilkkaamaan Jonnaa koko kansan kuullen? Peter käänsi katseensa vaimoonsa, ja Jonna kohautti olkiaan. Hetkeen hän ei osannut yhtään käsittää, mitä saattoi tapahtua seuraavaksi. Koko sali kuunteli Camillan puhetta haltioissaan.
-Täällä me kaikki näemme nälkää! Talvi on satuttanut meitä kaikkia jollakin tavoin. Eniten ovat tietenkin kärsineet ruoan kasvattajat ja onkijat, ja tietenkin James Sun, jonka vaimo on vakavasti sairastunut talven vuoksi. Jonna Pilvilinna ei taida välittää meistä muista ollenkaan, ajattelee vain itseään, Camilla puhui.
Silloin Jonnalta paloivat päreet. Hän potkaisi tuolinsa toisella jalallaan taaksepäin ja samassa nainen oli jo seisomassa pöytään nojaten. Jonnan silmissä paloi viha ja hänen suupielensä olivat kääntyneet hetkessä alaspäin.
-Ja tuo ei ole totta! En tiedä, miksi yrität jollain tapaa mustamaalata minua, mutta onneksi kaikki salissa olijat tietävät, ettei moinen ole totta! Olen aina tehnyt parhaani auttaakseni kansaani, ja olen pärjännyt siinä ihan hyvin. Ei ole minun vikani, että jokin pahuksen luonnonilmiö on tullut maahamme, ja meidän täytyy vain osata odottaa sen laantumista. Minulla ei ole mitään tekemistä syytöstesi kanssa, Jonna ärähti raivokkaasti kovaan ääneen. Peter katsahti varovasti vaimoonsa, tämä oikeasti näytti aika vaaralliselta. Jonna olisi voinut ties millä hetkellä hyvänsä mennä ja kuristaa Camillan vaikka samantien.
Camilla itse kuitenkin vain naurahti kevyesti. Nainen suorastaan kerjäsi kohtaloaan, pahentaa omaa asemaansa avaamalla suutaan väärällä tavalla väärissä tilanteissa. Camilla tunsi itsensä tuhat kertaa fiksummaksi ja ovelammaksi.
-Niin, kyllähän Jonna tosiaan hoitaa työnsä erittäin taidokkaasti ja loisteliaasti. Milloin hän on sitten masentunut ja milloin ei osaa edes ratkaista kinkkisiä tilanteita, Camilla totesi sarkastiseen sävyyn. Jonna kurtisti kulmiaan vielä enemmän.
-Minä olisin paljon parempi hallitsija sinun tilallesi. Eiköhän anneta kansan puhua. Kertokoot he, kumman haluavat Taikapölyn johtajaksi. Siinäpähän kumpikin meistä näkee, kumpi on oikeassa, Camilla pamautti yllättäen. Hetkeksi saliin tuli täysi hiljaisuus.
-Noh, mitä sanot, Jonna valtiatar? Pistetäänkö pystyyn äänestys? Camilla vielä kysyi uudelleen, kun ei ollut saanut vastausta.
Jonna oli aivan ymmällään Camillan ehdotuksesta, kerjäsikö tämä tahallaan verta nenästään? Eihän Camillalla olisi edes minkäänlaisia mahdollisuuksia, kuka kumma äänestäisi ilkeää Camillaa, joka kuului Paholaisten sukuun? Siitähän aiheutuisi valtava katastrofi, Camilla ei nimittäin saisi mitään hyvää aikaan, pelkkää kaaosta. Siksi Jonna päättikin suostua Camillan ehdotukseen.
-Hyvä on, pidetään sitten äänestys! Jonna huudahti itsevarmana. Kukaan ei varmasti äänestäisi Camillaa, koko Taikapölyn kansa tietäisi kyllä yhtä hyvin kuin Jonnakin, mitä silloin kävisi.
Ehdokkaat siirtyivät seisomaan näkyvälle paikalle, jotta kummassakin pöydässä olevat simit pystyisivät näkemään heidät paremmin.
-Ehdotan, että ensiksi me pidämme pienet puheet, ja sen jälkeen pidetään äänestys. Jokaisella perheellä on yksi ääni annettavana. Jonna voisikin aloittaa, Camilla sanoi siirtyen sen jälkeen taaemmaksi. Jonna ei ollut yhtään miettynyt etukäteen minkäänlaista puhetta, ja siksi se osio ei hänen osaltaan mennytkään kovin hyvin. Jonna kuitenkin uskoi olevansa vahvemmalla jäällä kuin Camilla, eikä viitsinyt murehtia.
Camillan puheen alkaessa astui Jonna nyt taka-alalle, ja jäi seisomaan ylväänä paikoilleen. Camillan suullinen vuoro meni hyvin, nainen oli nimittäin moneen kertaan harjoitellut puhettaan. Hän muistutti Taikapölyläisiä monista pitämistään pirskeistä, kuinka kaikilla oli ollut niin mukavaa, ja jopa köyhemmän perheen väki oli päässyt niihin mukaan. Jonnan mielestä se ei kuitenkaan olisi mikään pätevä syy valita Camillaa johtajaksi, mutta pian hyytyi Jonnankin hymy Camillan vetäessä viimeisen ässän hihastaan.
-Lisäksi minä tiedän, miten Taikapölyyn saadaan takaisin kaikkien toivoma kesä. Minä pystyn siihen, mihin Jonna ei ikimaailmassa kykenisi, ja se on varmaa. Jos äänestätte minua, annan teille kesän ja lämmön takaisin, mutta jos äänestätte Jonnaa, en ole yhteistyöhaluinen. Kyllä te tiedätte, miten kannattaa toimia, ettei Taikapöly huku lumeen ja jäähän, Camilla puhui itsevarmana. Jonna jäi tuijottamaan naista suu avonaisena. Miten tämä saisi muka tuosta vain kesän takaisin? Jonna alkoi jo epäilemään, että Camilla oli aiheuttanut koko talven itse.
Jonna tunsi itsensä erittäin petetyksi ja huijatuksi. Camilla oli tehnyt näin tahallaan. Jonna kuitenkin saattoi toivoa, että kansa olisi vielä hänen puolellaan, tuskinpa Camilla nyt sentään olisi onnistunut aivopesemään koko porukkaa. Kansahan oli aina arvostanut Jonnan aikaansaadoksia, joten miksi he haluaisivat luopua hyvästä hallitsijastaan? Jonna kyllä epäili hiukan omiakin ajatuksiaan, hänen ei auttanut muuta kuin toivoa, että kansa tajuaisi, mihin ansaan he lankeaisivat, jos valitsisivat Camillan hallitsemaan. Jonnaa alkoi jännittämään toden teolla.
-Eiköhän jo aloiteta äänestäminen. Kummatkin äänestäisimme itseämme, joten äänemme siis nollataan. Jääpuikot eivät päässeet paikalle, joten James Sun voisikin aloitta kertomalla, kumman meistä haluaa hallitsijaksi, Camilla kailotti.
-Sinä James-ystäväni varmastikin äänestät Jonnaa, eikö totta? Peter Pilvilinna kysyi toiveikkaana.
-Älä yritä puhua häntä puolellesi! James tekee niin kuin itse parhaaksi näkee! Pekko sähähti Jamesin taustalla. James näytti vaikeroivan vain enemmän.
-Kaikkihan tietävät, että Aurora on sairaana. Ja... minun on saatava hänet paranemaan millä tavalla tahansa. Minun on pakko äänestää Camillaa, vaikka olemmekin olleet ystäviä pitkään, James selitti.
-Yksi piste Camillalle! Camilla huudahti riemuissaan, tästä se lähtisi.
Samassa Esko istahti pöydän ääreen.
-Mitä täällä tapahtuu? hän kysyi katsellen ympärilleen, salissa vallitsi erityisen kiristynyt tunnelma.
-Äänesftämme uwutta halalitsijaa. Ebiköe olekin rvekkulia? Ehla hihkaisi innoissaan. Esko ei vastannut mitään Ehlan kysymykseen, vaan päätti ajatella omaa asiaansa.
-Mikset kertonut minulle, että Paholaisilla pidetään juhlat? Hyvänen aika, enhän minä tule heti huomanneeksi kirjoittamaasi lappua vessanpöntöstä! Esko murahti hiljaa. Ehla ei kuitenkaan vastannut, hän jäi vain hyräilemään omia hilpeitä säveliään, mikä sai Eskon pyörittelemään silmiään. Miksi hän olikaan saanut niin nolon vaimon?
-Emmeköhän siirry Merithaimenten mielipiteeseen! Hehän ovat salin seuraavaksi arvostetuimmat! Camilla julisti siirtäen katseensa toiseen pöytään. Jonna ajatteli automaattisesti Merithaimenten olevan heidän puolellaan, olihan heidän Kuha-lapsensakin menossa Jonnan Johanna-tytön kanssa naimisiin, mikä tarkoittaisi Merithaimenten nousua arvojärjestelmässä hullua nousua, tyhmä valitsisi heidän tilanteessaan Camillan.
-Mekin äänestämme Camillaa hiukan samantapaisista syistä kuin James: kalaa ei saa paksun jääkerroksen alta millään. Meidän on pakko saada kesä sulattamaan jäät, Mika kertoi hymyillen jo nyt kesästä haaveillen.
-Hahaa, 2-0 minulle, Camilla huudahti.
Jonna pudisti päätään, onneksi jäljellä olisi vielä yli puolet äänistä, vaikka Jonnan parhaat ystävät olivatkin kääntyneet häntä vastaan. Jokaisen äänen myötä Jonna kuitenkin menetti itsevarmuuttaan ja -luottamustaan. Camilla oli selvästikin tehnyt jotakin Jonnan kansalaisille, mistä Jonna oli todella vihainen. Jonnan hengitys kiihtyi ennen seuraavan äänen julistamista.
-Seuraavaksi vuorossa ovatkin Puskat. Kertokaahan tekin mielipiteenne, Camilla pyysi.
-Mekin odotamme kesää enemmän kuin muuta. Kasvit eivät kasva talvella, ja suuressa perheessämme on jo nyt nälänhätä. Emme ole kokeneet saavamme nykyisiltä hallitsijoilta armoa, mutta Camilla on ollut ystävällinen. Hän ymmärtää tilannettamme, äänestämme siis Camillaa, Eemeli kertoi. Flora olisi sanonut kehitysvammaisesta lapsestaan jotakin, jos olisi vain uskaltanut. Asia vaivasi häntä edelleen, ja hän oli erittäin vihainen Pilvilinnoille, jotka olivat Puskien tietojen mukaisesti syyllisiä talveen.
-Nyt minulla on jo kolme ääntä, Camilla piti yllä laskujaan.
-Ja Paljulat, kumpaa te äänestätte? Camilla kysyi.
-Mekin äänestämme Camillaa. Olen otettu siitä, kuinka arvostatte meitä ja eläimiämme halusitte Pahiksellekin puolison meidän kissoistamme. Kesää todellakin odottaisimme mekin, ja olisi mahtavaa, kun se saapuisi taas iloksemme. Ruokaa ei koskaan voi olla liikaa, Sami kertoi Jessican nyökkäillessä.
-Minulle jo neljäs ääni, eikä Jonna ole ansainnut vielä yhtäkään, Camilla huomautteli tyytyväisenä. Jonna ei voinut uskoa silmiään, miten kaikki kansalaiset olivat saattaneet kääntyä yhtäkkiä häntä vastaan?
Peli oli Jonnan osalta jo menetetty, mutta nyt hän ei enää edes tavoitellut voittoa. Hän toivoi saavansa edes yhden äänen, joka kertoisi, että Taikapölyn väki olisi edes joskus arvostanut hänenkin aikaansaannoksiaan. Jonna otti tiukan katsekontaktin köyhien päydän päädyssä istuvaan Eskoon. Esko huomasi sen, ja hänen mieleensä tuli välittömästi kauan sitten vietetty hetki porealtaalla*. Eskoa ei talvi niinkään haitannut, sillä laiskana simininä hän ei edes pitänyt kasvimaanhoidosta, mutta antaisiko Camilla Kummaloiden perheelle kurjat oltavat, jos he olisivat ainoat, jotka eivät häntä äänestäisi. Esko toivoi Ehlan möläyttävän suustaan jotain, mutta tämä oli enemmän kiinnostunut pöydällä olevasta keksilautasesta tuijottaen sitä lumoutuneena.
-Öh, tuota, mekin äänestämme Camillaa, Esko huomasi vastaavansa muiden tavoin, eihän heidän äänellä muutenkaan olisi ollut merkitystä.
-Koska Jonna ei suonut minulle työpaikkaa! Esko keksi vielä nopeasti jonkin perustelun kannalleen.
*katso osa 17
Jonnan mieli mureni kuin keksinpalanen Ehlan suussa, kaikki vihasivat häntä. Jonna kuitenkin kokosi itsensä nopeasti, hän ei luovuttaisi kruunuaan tuolle vieressään virnuilevalle käärmeelle näin helpolla.
-Nyt kaikki ovat siis äänestäneet, ja minut on valittu uudeksi hallitsijaksi! Ryhdyn maan lämmityshommiin mahdollisimman pian... Camilla puhui äänestyksen päätyttyä voittopuhettaan, kunnes Jonna keskeytti hänet.
-Mutta tämä äänestyshän on aivan epäreilu, sillä Jääpuikkojen perhe ei ole paikalla, Jonna huomautti.
-Aivan, hyvä, kun huomautit, olin aivan unohtaa, Camilla sanoi kääntyen Jonnan puoleen.
-Olen varma, ettei Jasmina äänestäisi sinua, hänhän pitää talvesta, Jonna muistutti.
-Palvelija, toisitko Jasminan lähettämän sähkeen? Camilla pyysi, ja hetkessä palvelija toi Jonnan nähtäväksi paperi lappusen, jossa luki:
"Äänestän Camillaa hallitsijaksi.
Jasmina Jääpuikko"
-Jasmina ilmoitti etukäteen, ettei pääse tänään saapumaan paikalle, joten pyysin häntä lähettämään nimellään varustetun sähkeen, jossa olisi hänenkin suostumuksensa sanottuna. Minä ja Jasmina olemme hyviä ystäviä, ja hän haluaa minut hallitsijaksi, vaikka se tarkoittaisi lämpimiä ilmoja, Camilla kertoi.
-Kruunuani et silti saa, tiedän kyllä, että käyttäisit hallitsijanvoimia pahoihin tarkoituksiin! Jonna karjaisi taistelunhaluisena.
Camilla oli ollut koko illan rauhallinen, mutta nyt hänen kärsivällisyytensä alkoi olla lopussa. Hänhän ottaisi kruunun, vaikka väkisin, jos olisi pakko toimia niin. Camilla kohotti kätensä Jonnan päässä olevaa voimanpesää kohti, mutta Jonna työnsi toisen kauemmaksi.
-Luovuta suosiolla, koko kansa on minun puolellani! Et muutenkaan voisi voittaa, pelisi on pelattu! Camilla huusi.
Peter katseli naisten kamppailua sydän pamppaillen, miten tällaiseen tilanteeseen oli ylipäätänsä edes jouduttu!? Jonna sai väisteltyä Camillan yrityksiä napata kruunu hänen päästään, mutta Jonnan tuntiessa seinän selkäänsä vasten, hän tajusi pelin olevan menetetty, hän ei päässyt enää pakenemaan.
-Eih! Peter kiljaisi Jonnan lyhistyttyä maahan.
Camilla oli viimein saanut kruunun hyppysiinsä, ja asetti sen nyt päähänsä, jolloin suuri taikavoimien virtaus kulki ympäri naisen kehoa. Kruunu loisti Camillan päässä, ja se aiheutti voimanpurkauksen, joka nostatti naisen ilmaan. Hallitsijan kruunu sisälsi valtavan määrän vomia, ja teki kantajastaan uskomattoman vahvan ja vaikeasti päihitettävän. Jonna makasi maassa liikkumattomana, hän oli menettänyt paljon taikaenergiaa Camillan riistäessä kruunun häneltä, ja se vei väliaikaisesti Jonnalta kyvyn pysyä pystyssä. Hän oli tottunut käsittelemään suurempia voimia kerralla, mutta nyt, kun osa niistä oli viety, tuli naiselle jotenkin veltto olo.
Peter syöksyi välittömästi vaimonsa luokse peläten pahinta.
-Jonna! Oletko kunnossa? Elätkö vielä? Peter hätäili ravistellen maassa makaavaa naista. Pian hän sai kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä Jonna avasi silmänsä, ja yritti miehestään tukea ottaen nousta ylös, vaikka olo olikin todella uupunut. Camilla katsoi parin puuhia hetken mietiskellen, mutta lopulta hän keksi, miten toimisi.
-Karkotan Pilvilinnojen perheen Taikapölystä! Ette saa enää milloinkaan astua Taikapölyn alueelle, onko selvä? Camilla sanoi tiukalla äänellä.
Jonna ja Peter nyökkäilivät, eivät he mitenkään pystyisi enää vastustamaan Camillaa, sillä tällä oli nyt hallitsijan suuret voimat, joita vastaan kukaan ei yksin pystyisi taistelemaan. Jonna ei pysynyt omilla jaloillaan, joten lopulta Peterin oli nostettava hänet reppuselkään.
-Vauhtia, menkää nyt, ennen kuin muutan mieleni tuomiostanne, se voi muuttua huonompaan suuntaan, Camilla ärähti, sillä häntä ärsytti Jonnan hidastelu. Jonna siirsi väsyneen katseensa Camillaa kohti luoden vihaisen katsauksen naista kohti. Peter puolestaan oli surullisella mielellä ja mietti, minne heidän perheensä voisi nyt asettua. Lopulta Pilvilinnat katosivat Paholaisten tontilta, ja Camilla oli varma, ettei heitä tultaisi enää näkemään.
Kutsuvieraat olivat jääneet katsomaan tilannetta peloissaan. He eivät olleet osanneet arvata, että Camilla todella olisi häätänyt Pilvilinnan perheen pois. Meri jäi miettimään, kenen kanssa Kuha nyt menisi naimisiin jos ei Johannan. Esko ajatteli, ettei näkisi enää koskaan Jonnaa. Vaikka hän oli saanutkin Jessican, jokin Jonnan lähdössä pisti hänen sydäntään. Muutkin vieraat miettivät hetken, millaista tulisi olemaan jatkossa, mutta he olettivat kaiken kääntyvän vielä hyväksi. Olihan Camilla luvannut palauttaa kesänkin takaisin.
-Ilta alkaa olla ohi, voitte palata koteihinne, palvelija tuli ilmoittamaan. Väki alkoi nousta tuoleiltaan, ja kaikki lähtivät kohtuullisen hyvillä mielin kotiinsa päin.
Palvelijan ilta jatkui juhla-aterian paistamisella. Juhlat olivat vieneet pidemmän aikaa, kuin mitä palvelija oli pystynyt edes ajattelemaan. Palvelija laittoi porsaankyljykset uuniin, ja hänen mielensä täytti kaikki keskeneräiset työt, jotka hänen olisi pitänyt jo tehdä, muttei ollut ehtinyt kiireisen illan vieton vuoksi. Samassa palvelija muisti possun ja otti sen nopeasti pois uunista.
-Voi ei, tämä on ihan pilalla! Camilla tappaa minut, palvelija voihkaisi. Hän kuitenkin huolestui enemmän huomatessaan, kuinka uuni roihusi liekeissä.
-Ei voi olla totta! Kohtahan tässä käy niin, että minä tapan Camillan tulipaloon! palvelija karjaisi. Hän nappasi nopeasti keittiön paloturvallisuus-kaapista vaahtosammuttimen ja ohjasi vaahdot sen sisältä liekkeihin. Palvelija ei voinut uskoa, kuinka hänen ajatuksensa olivat niin herpaantuneet! Aina ennen hän oli pystynyt keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Palvelija huokaisi syvään. Ei kai Camillan vallassaolo vaikuttaisi jopa palvelijaan? Palvelija ei uskaltanut edes ajatella, mihin kaikki johtaisi lopulta...
-Tuleeko sitä ruokaa? Etkö tajua, että olemme nälissämme? Camilla karjaisi raivoissaan.
-Teen tätä parhaillani, se on kohta valmista! palvelija huusi keittiöstä.
-Minusta kyllä tuntuu, että sinä vitkuttelet tahallasi! Pitkä ilta, tarkkaan suunniteltu puhe ja vallankaappaus. Johan tässä on nälkä ennättänyt tulla. Saat vielä kärsiä! Camilla murahteli.
-Minustakin kyllä tuntuu, ettei kaikki ole keittiössä ok. En tiedä miksi, mutta siltä vain tuntuu, Pekko selitti.
Lopulta palvelija oli saanut lieskat tuhottua. Hän kuitenkin pudisteli päätään, joka tuntui olevan aivan sekaisin kaikista päivän tapahtumista. Palvelija seisoi vain paikoillaan, kunnes heräsi ajatuksistaan Camillan ärjyisiin huutoihin. Samassa palvelija muisti juhla-ateriatehtävänsä, ja hän lähti kauhuissaan viemään ruokaa pöytään.
Palvelija asteli pelokkaana kohti päydässä istuvia Camillaa ja Pekkoa toivoen, etteivät he huomaisi ruuassa mitään epäilyttävää. Se oli kuitenkin turha toivo, sillä Pekko alkoi heti ruuan tultua hajuetäisyydelle kummastella äänen, että mikäköhän täällä haisi palaneelta.
-Muistithan varmasti laittaa uunin pois päältä keittiössä? Camilla kuulusteli.
-Kyllä muistin, haju tulee tästä ruuasta... Kokeilin uutta ruuan tummaksi värjäävää maustetta! Palvelija valehteli. Hän oli kerran saanut Camillan vihat niskoilleen, eikä se ollut mukavan tuntuista. Nyt tuska olisi varmaan vieläkin kovempi, kun Camillalla oli mahtavat hallitsijan voimat.
Palvelija sai huokaista helpotuksesta, kun Camilla ei huomannut ruuassa mitään vikaa. Myös Nikolas ja Nina saapuivat syömään myöhäistä illallista.
-Sinustapa on kasvanut hieno miehenalku, Pekko kehui saaden Nikolaksen hyvälle mielelle, kerrankin hänetkin huomattiin! Camilla halusi kuitenkin toimia huomion keskipisteenä, olihan hän sentään hallitsija nykyään Taikapölyssä! Nina tiedustelikin Camillan päässä olevan uuden koristuksen alkuperää, jolloin Camilla alkoi kertoa illan tapahtumista lyhennettyä versiota unohtamatta ylistää älykkyyttään ja oveluttaan.
Juhla-aterian jälkeen kaikki siirtyivät makuukammareihinsa, sillä kello oli jo paljon. Camilla huokaisi helpottuneena, ilta oli ollut raskas. Hänen oli täytynyt olla liian ystävällinen, ja luonteensa vääristäminen koitui loppujen lopuksi hulluudeksi. Onneksi Camilla pystyi jättämään tuon vaiheen nyt taakseen. Tästä lähtien hän voisi keskittyä vain pahan tuottamiseen ja muiden satuttamiseen. Camilla ja Pekko juhlivat voittoaan omassa huoneessaan ennen nukkumaanmenoa.
-Se onnistui, viimein! Niin paljon tarkkoja ja ovelia suunnitelmia, ja kaikki onnistui viimein! Tämä on sanoinkuvaamattoman hienoa! Camilla hurrasi halaten Pekkoa.
-Olet kyllä fiksu, kun selvisit ilman väkivaltaa, vaikka kyllä olisin mielelläni jonkun pistänyt lattialle anomaan armoa, Pekko naurahti.
-Hah, Pilvilinnat osaavat olla erittäin typeriä, olen aina tiennyt sen. Nyt kuitenkin olen päässyt heistä lopullisesti eroon! Ja tästä lähtien saan tehdä, mitä haluan, eikä kukaan tule enää estämään minua! Camilla huudahti.
-Niin, ja nyt sinulla on jälleen aikaa perheellesi, Pekko sanoi riemuikkaasti. Vihdoinkin kaikki muuttui hyväksi taistelujen jälkeen.
Kummankin mieli oli vielä aivan virkeänä, he olivat niin innoissaan Camillan uudesta asemasta Taikapölyn hallitsijana. Kuin telepaattisesti viestitellen kävivät molemmat parivuoteelle pitkäkseen mitään sanomatta. Camillan asetellessa tyynyä paremmin, tuli Pekolla mieleen vielä yksi asia, jota hän ei oikein käsittänyt vieläkään.
-Miten muuten sait Jasmina Jääpuikon suostumaan kesän palauttamiseen? Luulisi hänen pitävän talvesta enemmän, Pekko tuumi.
-Helposti, en tietenkään kertonut asiasta hänelle! Camilla nauroi.
Camilla asettui pitkäkseen ja otti katsekontaktin mieheensä.
-Mutta... siinä sähkeessähän oli nimikirjoitus ja kaikki, miten sinä... Pekko oli ymmällään.
-Etkö sinä koskaan kouluaikoina harrastanut vanhempien nimikirjoituksen kopiointia huonosti menneiden kokeiden allekirjoitukseksi? Mallin Jasminan nimmarista sain meidän Taikapölyn jäädytys -sopimuksestamme, jonka käskin Jasminan allekirjoittaa. Sitten vaan kirjoitin sähkeen ja laitoin sen lähettäjäksi Jasminan, Camilla nauroi.
-Olet sinä kyllä ovela, Pekko sai sanotuksi ennen kuin pari siirtyi vaatteet lennellen peiton alle.
En vielä itekään tiedä Pilvilinnojen perheen tulevaisuudesta, teen ehkä jossain vaiheessa jonkun ekstran heistä, mutta tästä lähtien Paholaiset tulevat kierroksen alottaja perheeksi, koska he ovat hallitsijoita. .-D Haluan vielä sanoa kiitokset Jade Essencelle, joka kissan nimeämis -kisan voitettuaan sai nimetä Proffan, Petrolan ja Paloman, sekä Xaldinille, joka opetti minut tekemään taikapallo-kuvanmuokkauksia! .-)
Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti