Aurora sairastui Anniinan synnyttyä kylme-tautiin, sillä synnytyksen vaativuus ja kylmä ilmasto kävivät liian rajuiksi. Aurora joutui vuodelepoon, eikä hän ole kertaakaan avannut silmiään synnytyksen jälkeen.
James oli huolissaan Aurorasta ja hoivaili vauveleita. Äänestyksessä uudesta hallitsijasta James kääntyi ystäväperhettään, Pilvilinnoja, vastaan, sillä Camilla lupasi palauttaa kesän, mikä olisi Auroran parantumisen edellytys.
Aamu tuskaili valinnasta Hauki Merithaimenen ja Johannes Pilvilinnan välillä. Mahtaako valintaa helpottaa Pilvilinnojen karkotus Taikapölystä?
Antti pelaili shakkia ja mesetti Julius Jääpuikon kanssa. Antti oli innoissaan Aleksanterin kasvusta lapseksi, sillä nyt hän saisi ikäistään leikkiseuraa.
Aleksanteri innostui kasvunsa jälkeen musiikista ja tykkäsi pimputella parvekkeella olevaa pianoa.
Anniina syntyi ja eli huoletonta taaperon elämää tietämättä aiheuttamastaan hengenvaarasta Auroralle.
Ja uuteen osaan!! -->
James saattoi huokaista viimeinkin helpotuksesta, kun pikkuinen Anniina viimeinkin haukotteli ja näytti muitakin väsymyksen merkkejä. Tyttö olikin valvottanut Jamesia lähes koko yön, ja viimein auringon sarahdellessa ikkunasta sisään meni Anniina vasta nukkumaan. Sunien arki ei todellakaan ollut ollut herkkua lopputalvesta. Jotakin arvokasta Sunien elämässä oli muuttunut Auroran loukkaantumisen jälkeen, esimerkkinä juuri Anniina-vauvan yövalvomiset ja päivällä koisimiset.
Anniina kellahti nopeasti selälleen ja alkoi tuhisemaan omalla persoonallisella tavallaan. James vilkuili hetken tyttöään hymyillen, minkä jälkeen hän siirtyi ikkunan luokse seisomaan. Lumet kököttivät maassa edelleen, vaikka Camilla oli nimenomaan luvannut kesän saapumisesta. James saattoi silti toivoa, että lumet sulaisisivat nopeammin kuin hän uskaltaisi toivoakaan. James huokaisi. Milloin elämästä oli tullut niin vaikeaa? Onneksi hänellä oli sentään lapset piristeenä.
Muutkin saivat kärsiä pitkälle valvotusta yöstä, Aamu ja Aleksanteri olivat nimittäin vielä läksypuuhissa. Vaikka muilla taikapölyläisillä alkoivatkin jo kesälomat, Sunien käymässä aurinkokoulussa opiskeltiin kesäisinkin.
-Neuvoisitko minua taas matikassa? Se on niin vaikeaa, Aleksanteri harmitteli pähkäillen.
-Matematiikka on ihan helppoa, kunhan vain ymmärtää, Aamu viisasteli ja vilkaisi taas pikkuveljensä läksyvihkoon. Hän yritti selittää apuja nopeasti, sillä hänellä olivat vielä omatkin tehtävät erittäin vaiheessa.
-Äh, ehkä meidän pitäisi vain lähteä sinne kouluun. Emme kuitenkaan ehdi tehdä näitä nyt. Jätetään vain kirjat tänne ja valehdellaan niiden unohtuneen kotiin. Silloin emme saa isoa rangaistusta, Aamu opasti. Hän ihmetteli itsekin sanojaan. Nuorenpana hän oli ollut niin innoissaan koulusta ja tehnyt läksyt aina tunnollisesti. Viime aikoina puolestaan oli käynyt kaikenlaista, eikä Aamu ehtinyt kuin hutaista jotakin. Tyttö oli vain huolissaan. Jos Aurora ei paranisi, ei Sunienkaan tilanne näyttäisi yhtään kehuttavalta.
Aamu katsoi veljien lähtevän kouluun, minkä jälkeen hän hipsi sisälle sohvalle istumaan Jamesin viereen.
-Hetkonen, sinunhan pitäisi olla koulussa! James huomautti napakasti.
-Tiedän. Ajattelin kuitenkin jäädä tänne kotiin, Aamu kertoi mahdollisimman viattomasti.
-Tästä lintsaamisesta on alkanut tulla jo paha tapa. Sinun on käytävä koulut loppuun hinnalla millä hyvänsä! James muistutti.
-Älä huolehdi minusta. Luen läksyt kotona ja pysyn mukana etäältäkin. Minua tarvitaan enemmän kotona Auroran luona, Aamu vakuutteli päättäväisenä. James pudisti päätään, mutta turha hänen olisi sanoa Aamulle koko ajan vastaan. Tyttö tekisi kuitenkin, miten itse haluaisi. Olihan moinen asennekin jo ihailtavaa, ei vain Aamun tilanteessa järkevää.
-Nyt kun puheeksi oikein tuli, menenpä katsomaan Auroraa. Jää sinä tänne lukemaan niitä läksyjä, James komensi. Kyllä hän Aamuun luottaisi.
-Hyvä on, menen huoneeseeni, Aamu totesi huokaisten. Hänellä oli vahvat epäilykset, ettei läksyjen teosta tulisi taaskaan mitään. Hän ei kuitenkaan saisi pettää isäänsä, eikä Auroraakaan. Aamu ajatteli, että pian äiti heräisi ja kaikki muuttuisi hyväksi. Pakkohan niin on käydä!
James käveli vaimonsa luo sängyn viereen. Auroran iho näytti vaalenevan päivä päivältä yhä enemmän. Jamesille tuli jälleen ikävä eloisaa ja ihanaa vaimoaan. Hänellä kuitenkin oli vahva usko naisen selviytyvän ja parantuvan ennalleen.
-Hei taas. Tänään on valoisampi aamu kuin aikoihin! Camilla lupasi palauttaa kesän tänne takaisin. Taistele, kyllä sinä parannut! James puhui reippaaseen ja positiiviseen sävyyn. Hän uskoi Auroran kuulevan puheet, tämä ei vain pystynyt vastaamaan mitään.
James katseli Auroraa, joka hengitti tasaisen rauhallisesti. Hetken James pystyi kuvittelemaan, että Aurora avaisi silmänsä, ja kaikki kääntyisi hyväksi. Muutaman minuutin tuijottelun jälkeen James kuitenkin palasi todellisuuteen ymmärtäessään, ettei vieläkään ollut Auroran aika herätä. Kaikki ajallaan, kaikki ajallaan. Hyvää kannatti odottaa. James vilkaisi vielä kerran vaimoaan, ja hänestä näytti, että Aurora hymyilisi hänelle, niin kuin ennenkin.
James käveli makuuhuoneesta suoraan pöydän äärelle. Aamukin istui odottamassa lounaan saapumista. Samaan aikaan Jamesin huomio kiinnittyi myös palvelijaan, joka ruokki parhaillaan Anniinaa.
-Anteeksi! Olen todella pahoillani, etten tunnu saavan oikein mitään aikaan! Minulla on vielä Anniinan ruokinta kesken, mutta pian alan valmistelemaan teidän ateriaanne, palvelija pahoitteli.
-Me voimme ihan hyvin. Ruoki toki Anniina ensin, hän se tässä tärkein on, James vastasi ystävällisesti. Vaikka hänellä olikin järkyttävästi paineita, hän ei purkanut niitä toisiin simeihin.
Palvelijan mentyä Jamesin huomio keskittyi jälleen Aamuun.
-Noh, saitko nyt niitä koulutehtäviäsi hoidettua? James kuulusteli.
-Sain, sain, ei sinun oikeasti tarvitse huolehtia minusta. Olen jo lähes aikuinen ja pärjään kyllä, meidän on keskityttävä nyt Auroraan ja pikkusisruksiin, Aamu järkeili.
-Siinä olet kyllä oikeassa, mutta muista, että olet isäsi silmissä yhä se sama pieni tyttönen, jota pitelin sylissäni vuosia sitten... Minä ja Aurora olimme niin onnellisia esikoisemme syntymästä, James muisteli huokaillen.
Huoneeseen laskeutui vaivaantunut hiljainen ilmapiiri, joka jatkui siihen asti, kun palvelija tuo Jamesille ja Aamulla heidän ruoka-annoksensa.
-Mm, mieleeni muuten tuli, että meidän on mietittävä tulevaisuuden suunnitelmasi uusiksi, James alkoi viimein puhua vetäen samalla henkitorveensa kalanpalan, jolloin hänen piti yskähtää.
-Koska Pilvilinnat syöstiin vallasta ja karkotettiin Taikapölystä, et voikaan enää mennä naimisiin Johanneksen kanssa, James jatkoi puhettaan.
-Älä huoli, isä, kyllähän täällä Taikapölyssä teinejä riittää. Olen itsekin miettinyt asiaa, Aamu sanoi väläyttäen hymyn kasvoilleen. Todellisuudessa häntä suretti kovasti ero Johanneksen kanssa, mutta toisaalta se myös ratkaisi monta ongelmaa.
Ruokailun jälkeen James havaitsi Pekko Paholaisen kuljeskelevan Sunien talon pihalla, ja hän ryntäsi kiireellä tervehtimään uuden hallitsijan puolisoa.
-Ah, viimeinkin tänne saapuu joku teidän perheestänne! Minulla olisi vähän kysyttävää, James ilmoitti.
-Kysy pois sitten, Pekko tokaisi kylmästi. Todellisuudessa häntä ei voinut tippaakaan kiinnostaa joidenkin kansalaisten kyselyt, mutta Camilla oli pyytänyt Pekkoa käyttäytymään edes siedettävästi muita Taikapölyn simejä kohtaan, etteivät he aavistaisi mitään Paholaisten julmista suunnitelmista.
-Milloinkohan nämä lumet mahtavat sulaa täältä meiltä päin? Se olisi äärimmäisen tärkeää Auroran parantumisen kannalta, sillä tämä kylmyys vain pahentaa hänen tilaansa. Olen kierrellyt muualla Taikapölyssä, ja melkein joka paikasta lumet ovat sulaneet, mutta miksei täältä? James tiedusteli.
-No mistä minä voisin tietää? En ole mikään sääennustaja, Pekko huudahti vihaisena.
-A-anteeksi. Voisitteko kuitenkin ottaa asian puheeksi Camillan kanssa, kai hän jotain voi tehdä asian eteen, James sönkötti säikähdettyään Pekon vihaista suhtautumista asiaan. Pekko lupasi mainita asiasta Camillalle. Samoihin aikoihin myös koulubussi kaarsi Sunien talon eteen.
Aleksanteri hyppäsi koulubussista ulos harmistunein mielin. Tänään matematiikan tunnilla oli pidetty pistari, jossa testattiin samoja asioita kuin läksytehtävissäkin. Ja koska Aleksanteri ei ollut ennättänyt tekemään läksyjään, ei hän pärjännyt pistarissakaan. Vielä koulubussistakin tullessaan Aleksanteri katsoi paperia harmistuneena. Poika päätti olla näyttämättä koettaan Jamesille. Isä olisi liian pettynyt häneen. Aleksenteri sulloi paperin taskuunsa ja lähti sisälle.
Samoihin aikoihin Aamu oli myös vaivihkaa soittanut Juliukselle, ja tämä lupasi tulla vierailulle noin tunnin päästä. Ystävykset halasivat riemuissaan nähdessään toisensa.
-Oho, teilläpä on vielä kylmää ja lumista! Meidän kartanossamme lumet sulivat kokonaan jo viikkoja sitten, Julius ihmetteli pikkuisen hytisten t-paidassaan.
-Niinpä. Minuakin ihmetyttää, miksi meillä lumet sulavat hitaammin, vaikka omistamme aurinkovoimat! Toisaalta, Aurora on vielä sairas. Ehkä sen takia lumet eivät sula, kun hän ei ole avustamassa, Aamu kertoi harmistuneena.
-Älä huoli. Kyllä hän selviää, kun kesäkin saapui! Julius vakuutteli halaten Aamua uudelleen. Niin Aamukin uskoi.
Seuraavaksi tie johti Sunien katolla olevalle baaritiskille. Aamu teki muutaman lämpöä lisäävän juoman, joten teinit pärjäsivät mainiosti ilman takkejaan. Samalla katolla alkoikin kuulua järkyttävää ruikutusta.
-Minulla on kyllä erittäin harmistuttava tilanne! Kun Pilvilinnat ja Johannes häädettiin, ei minullekaan riitä puolisoa. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä! Aamu parahti.
-Minullakaan ei ole puolisoa, koska äitini sopi Paholaisten kanssa, että Justus menisi Ninan kanssa naimisiin ja Lumiana Nikolaksen. He eivät välittäneet, miltä minusta mahtoi tuntua, Julius vuodatti happamana.
-Uskon, että sinulle löytyy joku, kun pakkaa tuli sekoitettua niin paljon. Kaikki sovitut avioliitot Pilvilinnojen kanssa eivät ole enää voimassa. Itse varmaan menen naimisiin sitten Hauen kanssa, Aamu kertoi muistellen ihanaa punapäätään. Julius huokaisi. Hän oli melkein pystynyt kuvittelemaan hänet ja Aamun parina, mutta se ei tainnut olla mahdollista.
Harmistuneita keskusteluja saatiin kuulla muuallakin. Aivan kuin Aurora olisi vienyt sairastumisellaan kaiken ilon Sunien perheestä.
-Minä en sitten pärjää yhtään koulussa! Olen todella surkea jokaisessa aineessa! Antti tuskaisi.
-Minä pärjään vain musiikissa. Matematiikkaa vihaan, Aleksanteri kertoi muistellen vieläkin pistariaan.
-Sanos muuta! Minua ei sitten kiinnosta koulu yhtään. Kamalaa, että opettajat antavat vinon pinon läksytehtäviä! Antti huokaisi.
-Niin, minulta jäi eilisen päivänkin läksyt tekemättä. Nyt joudun tekemään kaiken tuplana! Aleksanteri harmitteli. Antti huokaisi. Hänenkin pitäisi suorittaa oma urakkansa.
Antin numerot olivat lähteneet laskemaan tasaiseen tahtiin, eikä poika enää tiennyt, miten hän selviäisi urakasta. Rehtori oli varoittanut häntä. Jos numerot eivät nousisisi, saisi Antti sanoa hyvästit hienolle Aurinkokoululle. Antti ei uskaltanut kertoa läksyjensä todellista määrää kenellekään. Kaikki pitäisivät häntä huonona ja hitaana. Poika otti pöydältä päälimmäisimmän läksyvihkosen toivoen siinä olevan helppoja tehtäviä. Hän ei kuitenkaan koskaan osannut tehdä tehtäviä, koska ne vain vaikeutuivat, eikä poika hallinnut edes perustehtäviä samoista asioista.
Aleksanteri taas oli työskennellyt kolme tuntia tehdessään läksyjään, mutta ainakin hän oli saanut kaikki valmiiksi. Poika saapui syömään illallistaan Jamesin seuraan. Kovan ahertamisen jälkeen nälkä oli yllättänyt lähes huomaamatta! James näytti yhtä synkältä kuin kaikkina muinakin päivinä.
-Miten äiti voi? Aleksanteri kysyi yrittäen aloittaa keskustelua. Hän ei muistanut paljoa Aurorasta, ainoastaan tämän iloisen äänen ja leveän hymyn. Siitä oli aikaa, kun äiti oli hänen kanssaan leikkinyt.
-Samaa kuin ennenkin, James kuitenkin vastasi lyhyesti. Kumpikaan ei jatkanut enää keskustelua.
Palvelijakin oli saanut kokea järisyttävän rankkoja hetkiä viime aikoina. Hänellä oli enemmän tehtäviä, kuin mihin tämä kykenisi. Usein kävikin niin, että palvelija pökertyi maahan taakan käydessä liian kovaksi. Pieni Anniina ei kuitenkaan jaksanut välittää hassusta hoitajastaan. Tyttö saattoi olla vain iloinen tuttipullostaan, ja kun hän oli saanut juotua tarpeeksi, jatkuivat leikit paukutus-rumpujen kanssa.
Seuraavana päivänä rehtori lähetti ikävän paperin kotiin. Jos poika ei saisi tehtäviään tehdyksi, hänet jätettäisiin luokalle, eikä hän saisi opiskella enää Aurinkokoulussa. Antti ei tietenkään toivonut niin käyvän, mutta hän ei myöskään mahtanut mitään, että opiskelu ei kiinnostanut häntä. Antti vietti tuntinsa mielummin jutellen kivojen etupenkin tyttöjen kanssa. Antti oli joka tapauksessa hyvin hädissään, eikä tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt edes tehdä! Hän olisi vain halunnut mennä piiloon peiton alle ja unohtaa tyhmän koulun ja kaikki muut ikävät asiat!
Samassa Antti kuitenkin päätti, että hänhän tekisi läksyt millä hinnalla hyvänsä! Eivät tehtävät edes voineet olla hänelle mahdottomia! Osasivathan muutkin tehdä niitä, eikä Antti todellakaan ollut huononpi kuin kaikki muut! Poika suunnitteli aloittavansa taistelun vihkojen, kynien ja kumien kanssa heti, kun hän jaksaisi. Ensin hän kyllä katsoisi telkkaria, leikkisi ja tekisi muuta mukavaa. Antti työnsi huomaamattaan tylsiä asioita kauemmaksi. Hän uskotteli itselleen pärjäävänsä yksikseen.
Aleksanteri sen sijaan oli päässyt jo voiton puolelle matematiikan vaikeiden yhtälöiden kanssa. Ovela poitsu oli keksinyt pyytää tehtäviin apua taitavalta Aamu-siskolta! Vaikka Aamulla oli ongelmia omien tehtävien kanssa, osasi hän kuitenkin Aurinkokoulun ala-astelaisten helpoissa tehtävissä auttaa. Aamu tiesi monia salaisia kikkoja, joita opettajat eivät tunnilla kertoneet, vaan pistivät suoraan koetehtäviksi hämätäkseen oppilaita. Saatuaan laskettua kaikki läksytehtävät oli Aleksanteri innoissaan, nyt hänen matikan numeronsa kohoaisi varmasti!
Aleksanteri oli ehdottanut samaa neuvoa telkkaria töllöttävälle veljelleen, ja lopulta Antti nousi sohvalta suunnaten isänsä luo.
-Iskä, voisitko sä auttaa mua vähän englanin läksyissä... Ja matikassa, bilsassa, hissassa ja äikässä, poika kysyi isältään hieman häpeissään. Oli noloa tunnustaa osaamattomuutensa luettelemalla melkein kaikki oppiaineet.
-Tietenkin voin auttaa, saanpahan ainakin muuta ajateltavaa, James huokasi katsahtaen Auroran huoneen ovea.
Kaksikko suunnisti Aamun huoneeseen, joka toimi nykyään yleisenä läksyjenteko huoneena.
-No niin, mikä noista on sinun läksyvihkosi? James tiedusteli osoittaen työpöydällä olevaa läksypinoa.
-Kaikki. Mulla on vähän vaikeuksia koulun kanssa, Antti sanoi hiljaa ja tunsi, miten häpeän puna levisi hänen kasvoilleen.
-Mitä, nuo kaikkiko?! Miksi et ole aiemmin ottanut asiaa puheeksi, tuollaisen läjän keräämisessä on mennyt varmasti jo monia viikkoja! James korotti ääntään vihastuessaan.
-No kun en minä uskaltanut kertoa aiemmin, Antti sai sanotuksi, minkä jälkeen hän purskahti itkuun. Oli kurjaa tuottaa isälle pettymys. Jamesin kävi sääliksi pientä poikaansa, ja tämä päätti kaapata Antin isoon lohdunhaliin.
-Ei mitään hätää, ei isin ollut tarkoitus huutaa. Otetaan ihan rauhassa, ja ruvetaan katselemaan noita tehtäviäsi, James puheli rauhoittavasti pojalle.
-Jo-joo, Antti niiskaisi tiukentaen haliotettaan.
James ehdotti, että heidän kannattaisi kokeilla ensin alimmaista vihkosta, sillä siellä olivat aikaisemmat ja helpommat tehtävät. Sitten he alkoivat käymään yksi kohta kerrallaan hyvin perusteellisesti tehtäviä läpi, jolloin Anttikin pysyi hyvin mukana. Opiskelu alkoi tuntua jopa ihan mukavalta, kun osasi tehdä tehtäviä Jamesin selitettyä kustakin aiheesta teoriaosuuden. Poikien pähkäillessä Antin tehtävien parissa saapui Aamukin omien kirjojensa eteen istumaan.
Koska Aleksanteri oli saanut omat läksynsä tehtyä jo aikaisemmin Aamun avustuksella, oli pojalla nyt koko loppuilta aikaa laiskotella ja tehdä kivoja juttuja! Pitkästä aikaa hän istahti pianon eteen ja alkoi soittaa erästä lempikappalettaan. Musiikki oli mieluisa asia Aleksanterille, ja koulussa hän ei meinannut pysyä housuissaan odottaessaan musiikintunteja, joita pojan harmiksi oli vain kahdesti viikossa. Siksi Aleksanteri halusikin ottaa kaiken irti niistä harvoista hetkistä koulussa, kun hänellä oli mahdollisuus kokeilla kaikkia hienoja musiikkiluokan soittimia. Kotona oli Aleksanterin harmiksi vain piano, mutta poika pelkäsi kuulostavansa tökeröltä, jos vaatisi tällaisina vaikeina aikoina vain itseään hyödyttäviä välineitä.
James oli päässyt hetkeksi levähtämään vuoteelleen, sillä Anttia auttaessa kello oli liikkunut hurjaa vauhtia eteenpäin. Kauaa ei unta Jamesille kuitenkaan suotu, sillä Anniina-taaperon huoneesta alkoi kuulua vikinää. Vauvojen hoitaminen yöaikaan oli palvelijan tehtävä, mutta James päätti tällä kertaa mennä hoitamaan itse lastaan, palvelija oli ollut kovin lujilla viimeaikoina. James alkoikin opettaa pienelle taapertajalle kävelytaitoa, ja Anniina oli heti ensi askelien jälkeen aika mestari kävelyssä!
Sinä päivänä Aamu vietti erityisen paljon aikaa Antin ja Aleksanterin kanssa. Aleksanteri halusi pelata shakkia ennen läksyjen tekoa huvin saamiseksi. Samalla hänen aivosolunsa saivat kovaa pohdintaa, kun Aamukin päätti tulla mukaan seuraksi. Aamu olikin simeistä loogisempi, mutta hän lupasi pelata löysemmin, jotta Aleksanterilla olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet voittaa. Vieressä Antti rustasi läksyjään. Vaikkei hän koulunkäynnistä erityisemmin pitänytkään, ei hän myöskään halunnut joutua niin huonoon jamaan kuin päivä sitten. Antin oli näytettävä opettajalleen todelliset taitonsa varmuuden vuoksi.
Läksyt tehtyään saikin Antti nauttia kasvustaan ja taikapölyn saapumisesta. Kyllä oli sitten mukava siirtyä teini-ikään, kun koulunkaan kanssa ei ollut enää pulmia! Saapuneen kesän myötä myös taikapölyt loistelivat kauniimmin kuin aikoihin, ja ne lennättivätkin Antin korkealle.
Tällainen Antista sitten kasvoi.
Aleksanteri ilmoitti menevänsä tekemään läksyjään. Opettaja oli kuulemma antanut paljon kaikenlaista tehtävää seuraavalle päivälle. Aamu ja Antti sen sijaan tulivat isänsä perässä katsomaan nuorimmaisen, Anniinan, kasvua.
-Onnea kamalasti! Outoa, että vielä äsken ajattelin sinun olevan pieni pikkuveljeni. Nyt melkein ohitat minut pituudessa! Aamu naurahti.
-Kiitos vaan, Antti sanoi väläyttäen kasvoilleen omahyväisen hymyn. Hän ei todellakaan ollut enää lyhyt lapsi, vaan vahva ja itsevarma teini!
-No niin, Anniina, kasva, James keskeytti sisarusten keskustelun.
Aamu ja Antti vaikenivat heti ja saapuivat Anniinan ympärille nähdäkseen paremmin tämän kasvun. Anniinakin nousi ylös korkeuksiin, melkein pidemmälle kuin Antti, mikä harmitti toista. Kesä tuntui voimistuvan aina vain paremmin jokaisen kasvun myötä! Niin Anniinakin siirtyi lapsi-ikään.
Tältä Anniina näyttää nykyään.
Kun kaikki kasvut oli siltä päivältä suoritettu, siirtyivät kaikki ruokasaliin, jonne palvelija oli juuri kattamassa kimaltelevaa juhlaruokaa Antin ja Anniinan synttäreiden kunniaksi. Tytöt siirtyivät eri pöytään muiden kanssa, ja siitä vasta syntyikin pälinää, kun heillä oli paljon salaisia tyttöjen juttuja. Anniina oli aina kovasti ihaillut isosiskoaan, ja nyt lapsi vasta riemuitsikin saadessaan käyttää siskonsa meikkejä ja muita asusteita. Aamu lupasi jopa lahjoittaa vanhan pupunallensa Anniinalle. Aamu kuunteli hymyillen pikkusiskon juttuja, ja mieleen tuli väkisinkin oma lapsuus. Kunpa ajassa pystyisi palaamaan taaksepäin, niihin hyviin aikoihin.
Illallisen jälkeen kaikki siirtyivät huoneisiinsa. Anniinaa ei kuitenkaan vielä nukuttanut, sillä hän oli nukkunut pitkät päikkärit. Niinpä tyttö päättikin siirtyä lahjansa, upouuden maalaustelineen kimppuun! Hetkessä paperille alkoi hahmottua sinistä väriä. Anniina piti kovasti luonnosta, mikä näkyi hänen asussaan ja huoneen tapeteissa, jotka molemmat ovat kivan kukkakuosin täyttämät. Tytön mieleen oli myöskin vaaleanpunainen väri, mikä oli saanut Jamesin äänen hiukan kireäksi, kun Anniina ilmoitti haluavansa keltaisen koltun sijasta vaaleanpunaisen kukkamekon. Lopulta James kuitenkin suostui, kun Anniina lupasi käyttää keltaisia asusteita, joista kyllä huomaisi hänen kuuluvan Sunien perheeseen.
Lasten ollessa koulussa James tunsi itsensä välillä kovin yksinäiseksi. Ennen Aurora oli viihdyttänyt häntä päivisin, mutta nyt se ei ollut mahdollista. James köllötteli vuoteella vaimonsa vieressä kirjaa selaillen. Välillä mies jutteli muutaman sanan vaimolleen, joihin Aurora ei kuitenkaan reagoinut mitenkään. James vilkaisi takanaan olevasta ikkunasta ulos, ja näki maassa jälleen ohuen lumipeitteen. Lumet olivat yhdessä vaiheessa jo sulaneet Sunienkin pihasta, mutta taas oli satanut lisää lunta. James epäili, oliko Pekko muistanut pyytää Camillaa tekemään mitään asian hyväksi.
Sunien teinit, Aamu ja Antti, saapuivat koulusta ensimmäisinä, ja kumpikin ryhtyi omiin puuhiinsa. Antti vaihtoi verkkarit ylleen ja alkoi hyppiä ja pomppia streoista soivan musiikin tahdissa.
-Mitä sä puuhaat? Aamu tirskui kävellessään veljensä ohi.
-Mä aion treenata mun vatsalihakset timmiin kuntoon, jotta saan sitten hurmattua kaikki meidän talon ohi kulkevat typykät, Antti selitti omahyväisenä. Aamun hihittelystä ei tämän jälkeen meinannut tulla loppua, ja vain vaivoin hän sai sanotuksi, ettei Taikapölyssä ollut hänen lisäkseen muita teini-ikäisiä 'typyköitä', joten Antti teki turhaa työtä.
Antti päätti lopettaa jumppansa kuultuaan Aamulta infoa Taikapölyn ikäpyramidista, ehtisi ne lihakset hankkia sitten, kun tilanne olisi hänelle sopivampi. Niin Anttikin päätyi siskonsa luokse sohvalle kirja kädessä. Teinit opiskelivat, kunnes Auroran huoneen ovi kolahti, ja James astui sieltä ulos surkea ilme kasvoillaan.
-Ei mitään muutoksia äidin tilassa? Antti arveli.
-Ei, mikään ei ole muuttunut, James huokaisi.
-Entäpä jos ottaisimme yhteyttä Jorma Jääpuikkoon? Aamu ehdotti varovasti.
-Vihaperheemme jäseneen! Miksi ihmeessä!? James karjaisi kovaan ääneen, jolloin hetki sitten koulusta saapunut Anniina loi pelokkaan katseen isäänsä, mutta syventyi pian shakin ihmeelliseen maailmaan.
-Jorma Jääpuikko on perustanut pienimuotoisen lääkärin tontilleen, Julius kertoi minulle. Ajattelin, että ehkä Jorma voisi tietää jonkin parannuskeinon Auroran tautiin, Aamu selitti.
-Jääpuikkojen perheeseen ei pidä luottaa, mitä jos he tappaisivat Auroran?! James huusi.
-Lääkärit auttavat, eivät tapa, Aamu uskalsi vielä sanoa, mutta sitten hän hiljeni.
James katsoi tytärtään hetken vihaisesti, mutta kääntyi lopulta sanaakaan sanomatta poispäin. Kun mies oli kuuloetäisyysalueen ulkopuolella, uskalsivat teinit hiljaa supista.
-Mikähän isää vaivaa, kun hän noin kimpaantui ja huusi meille? Antti kummasteli.
-Niin, aina lempeä isämme on muuttunut. Se johtuu varmasti Auroran sairaudesta, Aamu ymmärsi.
-Jep, kaikki on niin kovin erilaista. Aleksanteri ja Anniina eivät paljoa muista äidistä, mutta me voimme kyllä havaita selvän muutoksen Jamesin käytöksessä Auroran sairastumisen jälkeen, Antti totesi.
-Sanos muuta, toivotaan, että äiti paranee pian ja kaikki muuttuu normaaliksi, Aamu haaveili.
Aleksanteri oli jäänyt ulos tekemään läksyjä auringonpaisteeseen, pihalla ollut lumipeite oli sulanut melko nopeasti iltapäivän tullessa. Samassa hän huomasi Paljuloiden Päivin kävelevän ohi, ja kiiruhti ystävänsä perään.
-Hei Päivi, Aleksanteri tervehti, mutta tyttö käänsi selkänsä Aleksanteria päin.
-Pyh, en välitä leikkiä kanssasi, kun ette syöneet minun paistamiani leivoksia*, Päivi tuhahti. Aleksanteri raapi päätään hetken, kunnes hänen mieleensä muistui viime vierailu Paljuloilla, jolloin Päivi oli valmistanut hänelle ja Antille leivoksia, jotka hiukan kärähtivät.
*katso osa 31.
Päivi jatkoi matkaansa nokka pystyssä, mutta Aleksanteri ei halunnut ystävyyden rikkoutuvat jonkin leivoksen takia! Poika juoksi tytön eteen tukkien tältä tien.
-Väistä, Päivi komensi, mutta Aleksanteri ei hievahtanutkaan.
-Olen oikeasti pahoillani, jos loukkasin sinua silloin, se ei ollut tarkoitus. Voitko antaa anteeksi? Aleksanteri pyysi. Päivi oli selvästi ymmällään pojan äskeisistä sanoista, ja mietti tarkoin, mitä vastaisi.
-Noo... Hyvä on, saat anteeksi, Päivi lopulta sanoi. Huojennus paistoi kummankin kasvoilta, kun riita oli saatu sovittua. Hetkessä vanhat kaunat oli unohdettu, ja nauru raikui Sunien tontilla, kun lapset leikkivät yhdessä.
Vaikka Päivi oli antanut Aleksanterille anteeksi, hän oli kuitenkin vielä vihainen Antille. Antti katsoi hiukan kummissaan vieressään istuvaa Päiviä, jolla oli vihainen ilme kasvoillaan.
-Mitä, onko tää joku uus leikki? Antti tiedusteli.
-Kyllä sinulle nyt ruoka maistuu, muttei silloin minun kokkaukseni, Päivi mäkätti. Saatuaan asiansa kerrottua, nousi tyttö tuolilta ja Antti jäi hämmästyneenä istumaan. Hänelle oli teini-iän tultua tullut muut jutut mieleen, eikä hän jaksanut muistaa jotain lapsuusajan leivosriitaa.
Päivi lähti ruokasalista suu mutrussa päästä tupruttaessa savua. Hän näki ystävänsä, Aleksanterin, ja päätti mennä tämän luokse viettämään aikaansa. Olihan poika sentään ollut hyväkaytöksinen ja pyytänyt anteeksi, toisin kuin veljensä.
-Moi Aleksanteri! Leikittäisiinkö jotakin? Päivi kysyi pirteästi istahtaen sohvalle.
-Leikkisin mielelläni, mutta minun täytyy nyt opiskella, Aleksanteri ilmoitti.
-Miten niin täytyy? Sehän on tylsää! Päivi huudahti kauhuissaan. Hän ainakin mielummin leikkisi kuin mädäntyisi lukien jotakin tylsää kirjaa.
-Niin. Ole onnellinen, että saat olla niin vapaa. Meidän taikaperheessä asuvien täytyy jatkuvasti kilpailla opiskelemalla. Se, joka on viisain, on myös arvostetuin, Aleksanteri selitti, mikä sai Päivin järkyttymään. Mielummin hän eläisi nykyisessä asemassaan.
Anniina puolestaan oli viettänyt koko aamupäivän koulussa oppikirjojen parissa, joten tyttö päätti suoda itselleen pienen vapaatuokion. Samassa hän näki Sunien pihan ohitse kävelevän jonkun lapsen, ja uteliaana Anniina juoksi pihalle tapaamaan uusia kasvoja.
-Hei, olen Anniina Sun. Kuka sinä olet? tyttö esiintyi reippaana.
-Olen Eetu Puska. Hauska tavata, Eetukin vastasi. Hänestä oli mahtavaa päästä ylistettyjen Sunien tytön puheille!
-Sulla on todella kiva tukka! Ihana väri, Anniina kehaisi. Hänkin vaihtaisi mielellään tylsän mustat hiuksensa vaaleanpunaisiin, suosikkiväriinsä!
-Kiitos. Sinullakin on kiva kukkamekko, Eetu sanoi takaisin. Anniinan suupielet kohosivat ylöspäin. Näin positiivisen ensivaikutelman ansiosta syntyisi varmasti mahtavat keskustelut ja leikit!
Kun muut viettivät aikaansa haluamallaan tavalla, oli Aamu päättänyt tulla katsomaan Auroraa. Äiti vain nukkui, ja Aamulta alkoi pikkuhiljaa mennä toivo Auroran paranemiseen. Aamu huokaisi. Miksi ihmeessä James oli kieltänyt ehdottomasti Jorma Jääpuikon avusta? Typerät riidat. Aamusta James olisi voinut ajatella ennemmin kuoleman kielissä makaavaansa vaimoa kuin jotain typeriä muinaisia perheriitoja! Eikö tärkeintä olisi saada parhaimmat tulokset, vaikkakin eri tavalla kuin oli aluksi ajatellut. Aamu katsahti äitiinsä. Ihan kuin tämä olisi liikahtanut hitusen. Aamu odotti uutta liikettä jännittyneenä, mutta lopulta hän ymmärsi vain kuvitelleensa.
-Äiti, heräisit nyt! Me tarvitsemme sinua! Aamu sanoi hiljaa tarkoittaen kuitenkin jokaista sanaansa.
Samassa tapahtui jotain odottamatonta. Aurora nytkähti uudelleen. Aamulle tuli outo olo. Voisikohan Aurora herätä kuitenkin?
-Äiti, kuuletko, äiti? Aamu sanoi jo hiukan lujemmin. Silloin Aurora avasi vaivalloisesti silmänsä. Ne painuivat melkein heti takaisin kiinni, mutta nainen taisteli saadakseen pidettyä niitä edes hieman pidempään avonaisina.
-A-aamu... Aurora kuiskasi pinnistellen. Puhuminen oli selvästikin vaivalloista, mutta Aamu oli tavattoman kiitollinen ja onnellinen kuullessaan äitinsä lausuvan hänen nimensä!
Aurora potkaisi peiton päältään ja asettui istumaan sängyn reunalle kiivaasti hengittäen. Aamu ei saanut sanottua enää pihahdustakaan! Hänen suunsa lukkiutui avonaiseksi ihmeestä. Voiko tämä todellakin olla totta? Aurora on viimein herännyt, ja kaikki muuttuisi ennalleen juuri, kun toivoa ei tuntunut enää olevan. Niin ne tilanteet muuttuivat.
Aurora taisteli itsensä jälleen seisaalteen, vaikka tämä meinasi montakin kertaa horjahtaa jaloiltaan. Oli siitä aikaa, kun hän oli viimeksi askelia ottanut.
-Äiti, äiti, ota nyt ihan rauhallisesti. Olet vasta toipilas, älä yritä heti liikoja. Istu vain siihen sängylle. Minä haen isän ja palvelijan. En vain voi uskoa, että olet nyt siinä! Aamu hihkui silmät kosteina. Aamu oli juuri lähtemässä, kun Aurora tarttui tytärtään kädestä.
-Älä, haluan olla kanssasi kahden, hän kuiskasi. Aamukin päätti jäädä paikoilleen.
Aurora otti pari pientä tuskallista askelta päästäkseen lähemmäs tytärtään. Aurora nosti vapisevan kätensä Aamun poskelle ja silitteli sitä vähän.
-Onpa sinusta kasvanut kaunis nainen. Minun oma pikku Aamuni! Olet kasvanut niin paljon viime näkemästä, etten meinaa uskoa tätä todeksi, Aurora puhui vaivalloisesti.
-Näinpä on tainnut käydä. Ota sinä nyt vain ihan rauhallisesti. Istahda vuoteellesi ja lepää. Pian olet taas entisessä puhdissasi! Minä käyn hakemassa muut, Aamu kannusti hymyillen. Aamu ei edes pystynyt kuvittelemaan, miten onnellinen James olisi, kun kuulisi tapahtuneesta heräämisestä.
-Ei Aamu. Hienoa, että sinusta on kasvanut niin vastuuntuntoinen ja huolehtiva. Sinusta tulee mainio perijä, vaikka minä en pystynytkään tälle maailmalle paljoa antamaan. Kiitos, että olet nyt siinä, Aurora kähisi viimeisillä äänillään. Vaikka kaikista hänen eleistään saattoi nähdä tuskan, jaksoi nainen yhä hymyillä.
-Hei, ota nyt rauhallisesti! Sinulla on vielä paljon annettavaa! Olet nainen parhaassa iässä. Kunhan vain paranet ensin, kaikki on pian ennallaan, Aamu jatkoi positiivista asennettaan.
-Ei Aamu, mikään ei ole enää ennallaan, Aurora totesi ottaen muutaman askeleen taaksepäin. Aurora irvisti, mutta hetken päästä hän sai muotoiltua käteensä hehkuvan kultaisen pallon.
-Aamu, minusta ei ole enää mihinkään. Minulla ei ole enää mitään muuta, paitsi Auringon voimat, mutten voi pidellä niitä enää kauan. Olen kuluttanut niitä itseni elättämiseen aivan liian kauan. Sinun, Aamu, täytyy ottaa paikkani Auringon valtiattarena ja jatkaa Sunien tehtävää. Tässä ovat voimasi. Ota paikkani, Aurora puhui vaativalla matalalla äänellään. Aamu ei voinut uskoa korviaan!
Tyttö tuijotti edessään säkenöivää valopalloa hämmästyksissään, hän oli vähitellen alkanut ymmärtää, mitä Aurora tarkoitti. Aamu ei kuitenkaan halunnut alistua ja luovuttaa, hän yritti pakoilla totuutta.
-Älä äiti, pidä voimat itselläsi, en mitenkään voi ottaa niitä itselleni! Sinulla on vielä monia vuosia aikaa, kunhan terveydyt kunnolla, Aamu alkoi pikkuhiljaa hätääntyä.
-Voi Aamu, etkö nyt vain voisi ottaa Aurinkoa haltuusi ja antaa minun päästä tästä tuskasta? Aurora aneli ja yritti ojentaa taikapalloa tytärtään lähemmäksi. Samassa naisen jalat pettivät alta, ja Aamu tarttui hätääntyneenä äitinsä käteen, jotta tämä ei kaatuisi.
Tartuttuaan Auroran käteen Aamu tunsi kohoavan ilmaan. Auringonvoimat olivat siiryneet Aamuun tytön yrittäessä tukea kaatuvaa Auroraa. Uusi ja jännittävä tunne liikkui ympäri tytön kehoa Auringonvoimien imeytyessä uuteen haltijaansa. Samaan aikaan Aurora oli lyyhistynyt lattialle polvilleen, kun ei ollut enää voimia pysyä jaloillaan. Nainen oli kuitenkin hyvillään siitä, että oli lopulta saanut Auringonvoimat siirrettyä Aamulle. Samassa Aurora kaatui maahan makaamaan.
Aamu kävi istumaan Auroran vierelle, hautasi kasvonsa kämmeniinsä ja alkoi itkeä. Hän tiesi, ettei Aurora enää heräisi, vaikka hän miten ravistelisi tai yrittäisi elvyttää tätä, sillä kuten Aurora oli itsekin todennut, oli hän viimeisten päivien ajan pysynyt hengissä ainoastaan Auringonvoimien ansiosta, ja nyt hänellä ei ollut enää niitäkään. Aamusta tuntui kamalalta, ei näin pitänyt käydä! Ensin vietiin pois Johannes, ja nyt äiti, kaikki rakkaat otettiin pois hänen ympäriltään.
Hetken päästä huoneen ovi aukeni ja James astui sisään.
-Mitä täällä tapahtui, kuulin puhetta? James tiedusteli, mutta lamaantui täysin huomatessaan, ettei Aurora maannutkaan enää vuotellaan niin kuin pitäisi, vaan lattialla Aamu seuranaan.
James syöksyi Auroran luokse ja kyykistyi alas.
-Aurora, herää! Mitä on tapahtunut!? James huusi ravistellen maassa makaavaa naista yrittäen saada tähän jotain eloa aikaiseksi.
-Tuo on turhaa, Aurora on kuollut, Aamu sanoi surkeana ja niiskaisi.
-Mi-miten niin ku-kuollut? James järkyttyi esikoisensa sanoista, ja pian hänkin totesi, ettei Auroran sydän sykkinyt enää.
-Mitä sinä teit hänelle?! James käänsi vihaisen katseensa Aamuun päin.
-En mitään! Äiti heräsi hetkeksi ja käski minua ottamaan Auringon voimat haltuuni, Aamu selitti.
-Niin varmaan, sinä varmasti pakotit häntä antamaan voimat, koska olet ylimielinen ja halusit itsekäänä viedä Auroran elämän! James teki omia johtopäätöksiä.
-Hei, sä puhut tyttärellesi! Mä en ikimaailmassa olisi halunnut ottaa näitä voimia, mutta Aurora pakotti, Aamu puolustautui hätääntyneenä, mikä Jamesiin oli oikein mennyt?
-Koska tapoit elämäni rakkauden, saat kärsiä itse saman kohtalon! James uhkaili ja ennen kuin Aamu ehti tehdä mitään, oli James hyökännyt. Mies sai helposti paniikissa olevan tytön kumoon ja asetti kätensä tämän kaulalle kuristaakseen hänet. Aamu yritti huutaa apua, mutta suusta ei kuulunut pihaustakaan. Hän katsoi isäänsä, jonka kasvoilla paistoi tyytyväisyys. James oli pimahtanut aivan täysin huomattuaan Auroran kuolleen, eikä selvästi osannut ajatella enää järkevästi, eihän hän koskaan ollut pahoinpidellyt lapsiaan, vaan hellinyr rakastavaisesti. Aamun olo kävi yhä tukalammaksi Jamesin tukkiessa tytön hengitystiet. Tämäkö olisi nyt hänen loppunsa?
-Voimat! Aamu muisti samassa, hänellähän oli nyt Auringonvoimat! Aamu muodosti nopeasti taikapallon käteensä tähdäten sillä sitten Jamesia. Jamesin ote herpaantui taikapallon iskun takia, jolloin Aamu pääsi luikertelemaan pois kuristusotteesta. James tokeni kuitenkin nopeasti, ja oli hyökkäämässä uudestaan tytön kimppuun, mutta Aamu muodosti nopeasti toisen taikapallon, joka oli vähän suurempi kuin äskeinen. Voimaa siinä oli moninkertaisesti enemmän, ja James lensi kovaa vauhtia taaksepäin törmäten seinään.
Aamu tajusi tilaisuuden tulleen ja säntäsi juoksuaskelin pois paikalta. Hän mietti, pitäisikö hakea muutkin lapset turvaan, ettei James sekavassa mielentilassaan vahingoittaisi heitäkin. Pian hän kuitenkin tajusi, ettei se olisi tarpeen, sillä James syytti Auroran kuolemasta vain Aamua, koska oli sattunut näkemään hänet 'rikospaikalla'. Aamu siis uskoi sisarustensa olevan turvassa, mutta hänen olisi päästävä pian pois täältä!
Sen enempiä miettimättä tyttö suuntasi kulkunsa ovesta ulos ja lähti juoksemaan sinne minne jalat veivät. Hän ei uskaltanut jäädä pakkaamaan mitään tavaroita mukaansa, ainoa ajatus tytön pään sisällä oli pakeneminen. Aamu juoksi minkä jaloistaan pääsi uskaltamatta katsoa taakseen. Hän ei tiennyt, seurasiko James häntä vai oliko viimeisin isku taikapallolla saanut miehen liikuntakyvyttömäksi. Pian Aamu katosi tontilta sekavien ajatusten ympäröimänä ja tietämättömänä määränpäästään.
James puolestaan istuskeli lattialla epätodellisissa tunnelmissa. Eihän Aurora ollut piristämässä miehen päivää pitkiin aikoihin, mutta ei häntä voinut sanoa lopullisesti kadonneeksi. James ei pystynyt käsittämään tilannetta. Hän vain istua kökötti asennossaan, vaikka jokaiseen raajaan sattui ja sydän takoi ennätysvauhdilla. Välillä miehen katse osui lattialla makaavaan Auroraan, joka näytti niin suloiselta ja rauhalliselta kuolleenakin. James ei ollut varsinaisesti vielä surullinen, hän oli vain vihainen. Miksi joku öykkäri oli tullut tappamaan Auroran? James ei enää tunnistanut Aamua lapsekseen.
-Jos vielä näen sen kauheaakin kauheamman simin, tapan hänet kivuliaasti antamatta ainuttakaan armonpalaa, James puhui päättäväisesti itsekseen. Sen sanottuaan James alkoi karjua lohduttomasti. Hänelle oli ihan sama, mitä muut ajattelivat hänestä. Hän halusi kertoa kaikille, miten paha hänellä oli olla. Miksi elämä on epäreilua?
Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti