Osa 40: Poissa (Kummala)

KERTAUS: 
  
  
Ehla haaveili omia kummallisuuksiaan. Ehla teki myös Eskon kanssa sopimuksia kodinhoidosta, mutta tämä päätti olla toteuttamatta niitä. Kaikki meni melkoisen samalla kaavalla kuin ennenkin.
Eskoa ärsytti, kun Ehla ei tullut millään raskaaksi. Yllätyksekseen Esko kuitenkin läheni Olhi-lapsensa kanssa ymmärtäessään isyyden merkityksen. Esko etsi edelleen töitä, joita tosin ei tuntunut löytyvän. Esko jäi myös kiinni Jessican kanssa salatapailuista Samille, ja miesten ystävyys ajautui karille.
Olhi alkoi pitää huolta talon siisteydestä lapseksi kasvettuaan. Lisäksi poika vietti aikaa isänsä kanssa, ja Eskosta tuli Olhille tärkeä.
Uhlo kasvoi vauvasta taaperoksi, ja pikkuinen sai kokea kovia Ehlan outojen hoitomenetelmien vuoksi.


Kuten muillakin taikapölyläisillä, ei Kummalillakaan mennyt järisyttävän hyvin. Lumi ei ollut vieläkään sulanut syrjäseudulla täysin, ja lisäksi Sami kävi turhankin useasti lesoamassa asioista Eskolle.
-Ihan tiedoksi vaan, että Jessica valitsi minut, joten sinun on aivan turha yrittää mitään. Niin, ja et ole enää tervetullut vierailemaan luonamme, Sami ärisi vaativana.
-Noh, se tulee olemaan hieman vaikeaa, kun lapsemmekin menevät naimisiin, Esko viisasteli pitäen leukaansa Samin silmiin hitusen liian korekealla. Esko ei ollut yhtään edes pahoillaan tai selitellyt mitään! Ketä Samikin oli luullut ystäväkseen?
-Meidän Päivimme ei mene teidän Ohlinne kanssa naimisiin. Minä ja Jessica sovimme asiasta yksimielisesti, Sami murahti saaden Eskonkin itsevarman asennon särähtämään.
-Mitä? Mutta mehän sovimme. Et sinä voi tehdä tällaista ilman minun suostumustani! Esko karjaisi yllättyneen vihaisena.
-Käsittääkseni sinäkin teit omin päin Jessican vohkimisen. Kyllä minullakin on oikeus päättää, kenen kanssa tyttäreni naitan. Sitä paitsi, meillä ei ole mitään velvollista kirjallista sopimusta, joten jää sinä vaan haaveilemaan tänne olemattomia, Sami tiuskaisi. Esko jäi toljottamaan paikoilleen, kun Sami kiiruhti sisälle taloon. Ilma oli kylmempi kuin tämä olisi voinut arvatakaan!
Toisaalla Kolli oli tuhotöissä. Kisu oli luvannut auttaa isäntäänsä kiusaamalla Kummalia, ja mikäs voisi olla hauskempaa ja tuhoisampaa kuin tavaroiden kynsiminen! Kotona moista ei saanut harrastaa, mutta Ehla ei välittänyt, eikä Esko ollut näkemässä, joten Kolli iski kyntensä aivan täydellä teholla hommiin. Vain pari taistelunhaluista miukausta ja läjä kynnenterotusääniä mahtui siihen tilanteeseen.
Ehla puolestaan oli sisällä, ja tämä yritti paimentaa Uhloa, joka joi innoissaan happaman maidon rippeitä lattian lukuisista tuttipulloista.
-Vyoi Uhloseni. Tueo pyuuha olwi miänunkin lempiitekemistäni vaeuvana, muztta Es.ko valiittaa mtinulle taaes, jo.s näkäee sipnut tuxon keimpussa. Liswäksi vanghaa maijtoa oyn liitan vähäwn. Otea tä.mä, Ehla selitti. Uhlo oksensi pilaantuneen maidon ulos, minkä jälkeen mielellään valitsi äidin antaman herkkupullon.
Kun Uhlo oli saanut hyppysiinsä tuttipullon, päätti Ehla vähän tanssahdella. Hänestä musiikki oli latteaa ja tylsää. Kotiplaneetalla oli aivan toisenlaista viihdettä. Samassa paikalle tömisteli myös vihainen Sami, joka töllisteli hetken Ehlan omaperäisiä tanssiliikkeitä.
-Minäpä kerron sinulle totuuden! Esko pettää sinua toisten naisten kanssa! Sami karjaisi vihoissaan. Hänestä Ehlan oli oikeus saada tietää, ja lisäksi Sami toivoi suloista kostoa Eskolle. Kääntyisipä vaimokin miestä vastaan!
-Mhinä tiedäfn. Eei mijnua hwaittaa olllenkaan, Ehla ilmoitti oikein leveästi hymyillen. Samin silmät pullistuivat päästä ihmetyksestä. Kummalat tosiaan ovat outoa väkeä. Ehkä ihan hyvä, etteivät lapset menneet keskenään naimisiin. Olisivat Paljulatkin vain saaneet huonon maineen!
Ehla jaksoi tanssahdella muutaman tunnin, ja hetken päästä pikkuinen Olhi kipitti huoneeseen.
-Minä sain ysin äidinkielen kokeesta! Minä olen lähes yhtä etevä puhumaan taikapölyä kuin toisetkin lapset sinulta saaduista perintötekijöistä huolimatta, vaikka ne vaikeuttavatkin opiskelua. Eikö ole hienoa! Olhi riemuitsi.
-Sitnä oleet mawhtava hlapsi, Ehla ilmoitti nopeasti, minkä jälkeen hän jatkoi keskittyneesti tanssiaan. Vanhat tavat kotiplaneetalta olivat ilmestyneet kuin tyhjästä mieleen ihan tuosta vain!
Esko puolestaan piteli nenästään kiinni. Kummaloiden talo oli saastautunut jälleen uudelleen. Ehla ei halunnut enää siivota, koska Esko oli jättänyt kokkaamatta sopimuksen mukaan. Pikkuhiljaa kaikki oli palannut samaan lähtöpisteeseen, kuin mitä yhteistyökyky oli ennen ollut. Esko yökkäili paikoille. Hänen oli pakko kiikuttaa vastentahtoisesti muutama löyhkäävä tuttipullo roskakoriin. Hän ei sietänyt hajuja yhtään enempää! Samikin sai jälleen yhden hyvän Eskon mollaamissyyn talon saastaisuudesta.

Olhi viskasi kotitehtävänsä lattialle ja ajatteli tekevänsä ne pikkuisen leikkituokion jälkeen. Koulupäivän päätteeksi Olhi oli välillä niin uupunut, että hänen oli pakko tehdä jotain kivaa ennen läksyjen tekoa. Onnettomaksi yllätykseksi poika sai pian havaita, ettei hänen suloista vihreää nalleaan enää ollut. Tilalla oli vain läjä roskaa. Olhi rupesi huutamaan onnettomana melkein itkien. Nalle oli ollut hänen rakkain lelunsa. Kolli sen sijaan naurahteli sivussa. Kerrankin hän oli saanut jotain aikaan, mikä miellytti myös isäntää.
Esko juoksahti pian paikalle kuultuaan suosikkilapsensa onnettoman huudahduksen.
-Onko kaikki hyvin? Esko kysyi jopa melkein huolissaan.
-Minun... minun nalleni oli hajotettu! Joku on rikkonut sen, Olhi nyyhkytti lohduttomana.
-Voi voi, eivät tosimiehet itke! Rauhoitu. Ei ole mitään hätää. Paitsi, että se oli hyvin kallis nalle! Esko alkoi itsekin vaikeroida. Ihme kyllä, isän ei-niin- vaikuttavista lohdutuksista huolimatta Olhi rauhoittui. Isä ja poika pelasivat muutaman erän taputusleikkiä, mikä sai Olhin olon hiukan paremmaksi.
Poikansa näkeminen sai Eskon jälleen muistamaan, mitä Sami oli sanonut. Olhi ei pääsisikään naimisiin, ja se oli kaikki Eskon oman nautinnonhalun syytä. Miestä ärsytti. Kaikki oli äsken menossa suunnitelmien mukaan, mutta sitten kaikki hajosi käsiin. Mitä ihmettä Jessica saattoi nähdä Samissa? Esko huokaisi hermostuneena. Hän joutuisi lähiaikoina kertomaan pojalleen, ettei tämä pääsisikään naimisiin. Ja vaikka asia ei hätkähdyttänytkään niin pahasti kuin hänen omat mahdollisuutensa Jessican suhteen, ei huonojen uutisten kertominen ollut koskaan kivaa. Pitäisi vain keksiä oikea tapa selittää kaikki.
Olhi oli nähnyt sattumalta ikkunasta simin kävelevän talon ohitse, ja innoissaan poju hyppeli tervehtimään tyttöä, joka paljastui Neri Merithaimeneksi. Tyttö katsahti hiukan pelokkaana Olhin ojentamaa kättä tämän yrittäessä tervehtiä kohteliaasti vierasta.
-Hyi! En ole ikinä nähnyt noin rumaa lasta! Neri lipsautti vahingossa järkytyksiltään. Olhin suupielet kääntyivät alaspäin kuullessaan toisen sanat.
-Erilaisuudessa ei ole mitään väärää, toisin kuin muiden haukkumisessa! Olhi tiuskaisi. Neri nosti katsettaan arvokkaan näköisenä.
-Minä en ainakaan haluaisi mennä tuollaisen kanssa naimisiin! Varmaan kurjaa jäädä ilman puolisoa, Neri totesi.
-Minulla on jo vaimo, ja minä pääsen naimisiin! Olhi karjaisi, minkä jälkeen poika lähti juoksien pois tilanteesta. Simit osasivat olla ilkeitä!

Neri oli kipittänyt pois tontilta hiukset hulmuten mahdollisimman vauhdikkaasti. Häntä kammotti Kummalien oudosti maalattu talo, ja lisäksi simit eivät vaikuttaneet täysjärkisiltä. Neri toivoi, ettei kukaan olisi nähnyt häntä tällä nololla perheellä vierailemassa, Merithaimenten mainehan saattaisi kärsiä pahasti moisesta! Olhi oli tottunut ennakkoluuloisiin simeihin eikä jaksanut masentua toisen rumista sanoista. Hän asteli sisälle ja istahti isänsä seuraksi mansikkapöydän ääreen.
-Voitko kuvitella isi, äsken joku koppava teini kehtasi väittää, ettei kukaan huoli minua puolisokseen, mutta minä panin vastaan ja sanoin, että minulle on jo vaimo tiedossa! Olhi kertoi ylpeänä, kun taas Esko kalpeni.

Eskon olisi tehnyt mieli livistää ikävästä tilanteesta, mutta pakko kai pojalle olisi kertoa totuus nyt kun asia tuli sopivasti esille. Kuten arvata saattaa, Olhi ei ollut huonoista uutisista mielissään.
-Mutta miksi se ei käykään? Olhi vaati tietää.
-No minulla tuli vähän erimielisyyksiä Paljulan väen kanssa, Esko kertoi.
-Sopikaa ne, Olhi ehdotti.
-Voi poika, tämä on sen verran paha asia, jota ei niin vaan sovita, Esko huokasi. Olhi nousi tuolilta ylös ja juoksi pois huoneesta. Eskon korviin jäivät pitkäksi aikaa soimaan pojan viimeiset sanat: "Mä vihaan sua!"

Olhi juoksi huoneeseensa paiskaten oven kiinni perässään. Hän tarvitsi lohdutusta, mutta rakas halinalle ei ollut muuttunut miksikään sitten viime näkemän, sen paikalla oli edelleen vain roskakasa. Pojan silmät kostuivat, mutta hän taisteli kyyneleitä vastaan.
-Minä olen jo iso poika, eivätkä isot pojat itke. Isot pojat eivät myöskään leiki enää nalleilla, hyvä vaan, kun se hajosi, Olhi päätti. Sydäntä raastoi hieman pojan kohottaessa kättään roskiin tarttuakseen, mutta lopulta hän sai kerättyä nallen rippeet jätesäkkiin ja viskoi sen sängyn alle pois silmistä tuomasta pahaa mieltä.

Seuraavaksi Olhin huomio kiinnittyi maassa lojuvaan läksyvihkoseen. Pojan olisi kovasti tehnyt mieli repiä vihko samanlaiseksi silpuksi kuin hänen ex-nallensakin oli tällä hetkellä, mutta malttoi kuitenkin olla toteuttamatta tuhmat aikeensa ja alkoi sen sijaan raapustella tehtäviin vastauksia. Olhi kuuli, miten joku asteli hänen huoneensa oven taakse, ja pian sieltä kuuluikin Eskon ääni:
-Tehtäisiinkö läksyt taas yhdessä niin kuin eilenkin? Esko kysyi.
-En halua apuasi, osaan kyllä itse. Mistä sitä tietää, vaikka läksyillekin kävisi huonosti, kun sinä puutut niihin? Olhi tiuskaisi takaisin.

Esko asteli masentuunena viereiseen huoneeseen, jossa Uhlo puuhaili omiaan. Pojan huomio kuitenkin kiinnittyi tulijaan, Esko oli harvinainen vieras hänen luonaan, yleensä Uhlon hoito jäi Ehlan vastuulle. Esko istahti Uhlon tasolle lattialle, ja poika ryömi kiinnostuneena katsomaan, mitä isä aikoi.
-Voisin vaikka opettaa sinua puhumaan, kun ei minulla ole muutakaan tekemistä. Normaalisti olisin tähän aikaan Olhin kanssa leikkimässä, Esko huokaili. Vasta nyt mies oli alkanut ymmärtää, miten tärkeä Olhi oli hänelle, ja häntä harmitti suuresti, että oli rikkonut välit pojan kanssa. Uhlon opettamisestakaan ei tullut mitään, sillä Ehla oli opettanut häntä puhumaan kummajaiskieltään eikä poika oikein ymmäränyt isän puhetta.

Vaikka Eskolla ja Uhlolla ei ollutkaan yhteistä kieltä, osasi Esko sentään päätellä pojan olevan unen tarpeessa suuren haukottelun vuoksi. Saatuaan pojan yöpuulle Esko suunnisti omaan makuuhuoneeseensa, jossa Ehla tapansa mukaan odotti miestään. Ehla ja Esko olivat yrittäneet hankkia vauva jo pitkään, mutta jostakin syystä Ehla ei vaan tullut raskaaksi. Tänään Eskolla oli niin huono omatunto, ettei hän jaksanut edes valittaa joutuessaan läheiseen kontaktiin ällöttävän vaimonsa kanssa, hän koki ansaitsevansa tämän rangaistuksen. Ehla sen sijaan oli innoissaan, kun mies ei vedonnut mihinkään tekosyihin vaan suostui mukisematta hommiin.

Aika kului, ja kaikkien yllätykseksi Ehla alkoi kärsiä aamupahoinvoinnista ja muista raskauteen viittaavista oireista. Eskon korville oli musiikkia kuulla Ehlan kakomisääniä vessasta, sillä jos kyseessä olisi raskaus tarkoitti se sitä, ettei hänen tarvitsisi taas yhdeksään kuukauteen olla tekemisissä vaimonsa kanssa. Ehlakin oli pahoinvoinnistaan innoissaan, hän toivoi kovasti, että tällä kertaa syntyisi viimein se kauan odotettu tyttövauva talon perimään.

Ehlasta alkoi tulla väsyneempi ja nälkäisempi raskauden takia, joten Olhi sai entistä enemmän harteilleen siivousurakoita. Eihän Ehla koskaan ollut pitänyt siivoamista tärkeänä, mutta joskus tämä oli sentään halunnut ilahduttaa ärtyisää Eskoa, jolloin nainen oli putsannut pari paikkaa. Esko puolestaan näki, että koko talo oli jo pilalla, joten sitä oli aivan turha yrittää pelastaa. Yksinäinen Olhi oli eri mieltä. Hän hankkasi kylpyammeen pohjaa niin kovaa kuin vain jaksoi manaten samalla isäänsä, joka ei päästänytkään häntä naimisiin!

James oli viimein vaivautunut tallustelemaan Kummalillekin asti Auroran kuolemasta aiheutuneesta masennuksesta huolimatta. Ehla hymyili tavanomaisesti Jamesille leveästi, eikä yhtään harmitellut rakkaan menettämisestä. Ehlan omassa kasvuympäristössä kuolemia ei jääty harmittelemaan. Kukaan ei tiennyt, minne kuollut joutui. Ehkä jonnekin vieläkin parempaan paikkaan, ja luonnollisesti silloin täytyy olla hilpeällä päällä.
-Onnrea pa3ljon! Ehla toivotti, mikä sai Jamesin oudoksumaan.

Illalla oli Uhlon syntymäpäivä. Esko ei olisi halunnut hoitaa kasvattamista, mutta näki sen velvollisuudekseen Ehlan mennessä vain nukkumaan. Esko huokaisi pienen lapsen hymylle. Kaikki olisi ollut niin paljon paremmin, jos ensimmäisestä lapsesta olisi syntynyt tyttö! Esko yritti saada Olhin puhaltamaan kynttilöitä, mutta pojan olisi tehnyt ennemmin mieli syödä ne. Esko pyöritteli silmiään ja huomasi, miten typerä hänen lapsestaan oli kehittynyt Ehlan seurassa.

Tällainen poju Uhlosta kasvoi.

Olhi otti pikkuveljensä mukaan leikkeihinsä erittäin mielellään. Hän oli kyllästynyt elämään aivan yksikseen, kun isänkään kanssa ei voinut olla riidan takia. Olhi oli erittäin katkera Eskolle, joten ensitöikseen poika päätti sivistää veljeään.
-Esko on todella ilkeä. Hän lupasi minulle, että pääsen naimisiin, mutta yhtäkkiä hän ilmoittikin, etten pääsekään. Hän on huijannut minua koko elämäni ja haluaa, että kärsin. Isään ei ole luottamista, Olhi selitti. Uhlo puolestaan kuunteli harmistuneesti veljensä kertomusta. Jos hän olisi tiennyt aikaisemmin Eskon pahuuden, hän olisi aina vauvana roiskinut isän päälle happamia maitoja tuttipullon jäänteistä lattialta.

-Ewi hätää. Mrinä olen sinaun uusi ystähväsi. Näytetään yhtdessä isälle, miteen tyhwmä hän oln! Uhlo ehdotti innoissaan erikoisella kielellään. Ehla oli opettanut pojan puoliksi puhumaan, ja Esko oli saanut omilla opetuksillaan puheeseen uuden sävyn. Uhlo puhui siis puoliksi Ehlan kieltä, mutta toisaalta myös Eskon kieltä.
-Onneksi minulla on edes joku tässä kylmässä maailmassa! Olhi huudahti hymyillen. Hänestä oli ihanaa, että Uhlo kuunteli häntä ja halusi olla hänen ystävänsä.

-Siivottaisiinko hetki täällä, niin kehtaisimme pyytää paremmin kavereita koulusta kotiin? Olhi ehdotti.
-Käy hdyvin! Uhlo karjahti innostuksissaan. Poika nappasi pari lemuavaa kipposta pöydältä ja vei ne juoksujalkaa pesuun tiskialtaaseen. Olhin suupielet kääntyivät jälleen suurempaan hymyyn. Nyt hänen ei tarvitsi siivotakaan koskaan yksin. Uhlo oli valonpilkku isoveljen elämässä, ja sinä päivänä Olhi päätti puolustaa Uhloa viimeiseen asti.

Esko sen sijaan puri huuliaan kaataessaan yksikseen lannotteita hiipuvana yönä. Hän oli kysynyt, tulisivatko pojat auttamaan häntä taimien istuttamisessa. Ilma oli viimeinkin lämmennyt niin, että jotain pystyisi maahan kylvämään. Vastaukseksi mies oli saanut pään kääntämisen toiseen suuntaan. Pojat olivat kuin eivät olisi edes kuulleet Eskon pyyntöä. Sen jälkeen kaksikko oli juossut huoneeseensa ja lukinneet oven, eikä Esko saanut heitä mukaansa. Esko ärisi mielessään. Hän luuli Ehlalla olevan jälleen asiaa lasten käytöksen kanssa, sillä mies ei nähnyt vikaa itsessään.

Tunnit kuluivat, ja pian Eskokin kömpi vuoteeseen nukkumaan. Muutaman tovin kuluessa Ehla heräsi, ja samassa hän huomasi vatsansa kasvaneen. Iloisesti nainen silitteli mahaansa.
-Jwos olhisit viim.ein tyttuö jae pääastäisit mi,nut täsutä tehteävästä, Ehla kuiskasi lapsenalulle. Sen sanottuaan Ehla pomppasi takaisin sängylleen, painoi päänsä tyynylle ja vaipui uniinsa uneksimaan pienestä tyttövauvasta ja kotimaastaan.

Ensimmäiseksi talossa heräilivät Uhlo ja Olhi. Uhlosta oli ollut mukavaa ja turvallista nukkua veljensä luona, ja hän päätti kiittää veljeään heti herättyään. Ikävä kyllä Olhi olisi halunnut vielä nukkua, muttei hän osannut olla vihainenkaan veljelleen. Yhdessä nämä jäivät leikkimään huoneensa lattialle kaikenlaisia loruleikkejä, ja yhdessä vaiheessa he jopa lentelivät ympäri huonetta kuin ufot!

Aamulla Ehla heräsi pirteänä ja entistä hyvätuulisempana. Eskolle nainen oli huikannut olevansa jälleen raskaana, mutta unenpöpperöinen Esko ei ollut saanut suustaan kuin ynähdyksen. Ehla kiiruhti pian pihalle katsoakseen hieman kasvimaata, mutta yllättäen pihalle astelikin Camilla Paholainen. Ehla meni antamaan naiselle satoa, ja mukaan lennähti huomiotta pari ylimääräistäkin kurkkua Ehlan ollessa anteliaalla ja tyytyväisellä mielellä.

Myös Olhi ja Uhlokin olivat iloisia aamulla. Vapaapäiväkin sattumoisin koulusta oli, joten kaksikko vietti koko päivän vuoroin leikkien toistensa kanssa, ja loppuajan he käyttivät kirjasta lukien hyödyllisiä tietoja. Uhlo harmitteli, ettei ymmärtänyt kaikkia sanoja kielimuurin takia, mutta onneksi hänellä oli veli auttamassa ja opastamassa. Uhlo oli erittäin kiitollinen, että oli saanut kaikista maailman veljistä juuri Olhin!

Päivä riensi nopeasti iltaan, ja pojat lupautuivat hoitamaan kasvimaan kitkemistyön väsyneen Ehlan puolesta. Olhi neuvoi tapansa mukaan kitkemisen hauskalla tavallaan, ja pikkuveli katsoi innokkaasti mallia isommasta. Pojilla olikin todella mukavaa työskentelyssä, ja työt saatiin päätökseen nopeasti. Uhlo oli vielä lopuksi ehtinyt harmittelemaan:
-Nytekö nämä jho loppuivat? Oliesi ollut ki,vaa repiä rikk3aruohoja enemmänkin.
-Kyllä sinä vielä saat elämäsi aikana niin paljoin kuin vain jaksat, Olhi lupasi. Hänestä oli ihanaa, miten positiivisesti veli kaiken haasteen eteensä otti, mutta hän ei voinut arvatakaan mallinantajana, että kaikki oli hänen omaa ansiotaan.

Illalla Ehla katsahti tarkasti kitkettyyn kasvimaalleen tyytyväisenä. Ehla ei voinut olla kuin ylpeä pojistaan. Hänen lapsensa pääsisivät vielä pitkälle elämissään. Ehla uskoi, että ajan kuluessa kaikki tottuisivat Kummalien ulkonäköön, ja yksi etappi maailman sivistämisessä olisi jo täytetty. Ehla hinkkasi Elhin saastaista turkkia Eskon suosikkikylpyvaahdolla, jonka lainaamiseen ei ollut tajunnut pyytää lupaa. Koira nimittäin oli pyöriskellyt mutalätäkössä. Mitä pidemmälle Ehlalle annettu tehtävä eteni, sitä haikeammalle mielelle nainen tuli. Hänelle annetut tilaisuudet olivat ainutlaatuisia ja opettavia. Kaikkea tätä tulisi ikävä tehtävän kurjista puolista huolimatta.

Seuraavana aamuna Uhlo ei ollut saanut veljeään nousemaan ylös, joten poika oli mennyt ottamaan jääkaapista eilisiä purilaisia. Sattumalta Eskokin saapui paikalle ja otti oman annoksensa syötäväksi. Uhlo oli vähän peloissaan, mitä hänen pitäisi tehdä, jos Esko rupeaisi juttelemaan hänelle. Veli nimittäin ei ollut auttamassa. Esko istahti pöytään ja haukkasi ison palan hampurilaisesta. Maku ei kuitenkaan ollut miehelle mieluisin Ehlan valmistaman matopihvin vuoksi, joten Esko päätti vain jututtaa Uhloa loppuajan.
-Uhlo, miten menee? Tiedätkö, miten saisimme Olhin paremmalle mielelle? Esko yritti udella Uhlolta. Mies oli nähnyt, kuinka läheiset veljeksistä oli tullut.
-Olhia eai vaivaa mikääjn muu kuiun sinä! Juos sinua epi olisi, kaibkki olisivat onnellisqempia! Uhlo lopulta uskalsi huutaa pienen miettimistauon jälkeen. Sitten poika oli juossut paikalta, ja Esko tunsi sydämessään puristuksen ajatellessaan asiaa. Ei hän huomannut olleensa pojilleen ilkeä.

Pojat olivat viimein saaneet siivottua taloa parempaan kuntoon, ja sen kunniaksi Olhi päätti kutsua Justus Jääpuikon kylään. Uhlo ei tuntenut vielä kovin hyvin muita taikapölyläisiä, sillä hän ei ollut ennättänyt koulussa oikein tutustumaan kehenkään. Hiukan kateellisena Uhlo katseli ikkunasta, miten tuo vieras poika vei kaiken hänen veljensä huomion, ja Uhlo joutui jäämään yksin. Poika pohdiskeli, uskaltaisiko mennä mukaan toisten poikien leikkeihin, mutta perui aikeensa viime hetkellä.

Ehla oli tavallista hilpeämmällä tuulella herättyään aamulla ja hytkyikin pyjamassaan innoissaan menevän biisin tahdissa kummallisia liikkeitä käyttäen. Ehla oli aivan varma, että seuraava lapsi olisi tyttö, sillä tämä raskausaika tuntui niin paljon erilaisemmalta kuin Olhia ja Uhloa odottaessa. Hetken päästä Ehla kyllästyi tanssimiseen, ja siksi hän suunnistikin vaatekaapille hakeakseen urheiluvaatteensa esille, oli jotenkin niin energinen ja paljon aikaan saava olo!

Muutamaa minuuttia myöhemmin Ehla jo hyppi ja pomppi jalkoja ja käsiään heilutellen. Ison mahan kanssa jumppaaminen otti voimille, aivan kuin olisi kantanut läskiä reppua, paitsi että paino oli mahan kohdalla. Olhi ja Justus tulivat sisälle ja Olhi päätti siistiä paikkoja vielä vähän lisää Justuksen mennessä käymään vessassa. Ehlan kovaääninen puuskutus kuului kauas, ja Olhi koitti vähän rauhoitella äitinsä menoa, ettei maha-asukki kärsisi rajusta menosta.
-Edi sle mittään kärsöi, vaasn hytkkyy mukdana! Ehla selitti huolettomasti.

Uhlo tunsi suurta iloa, kun Justuksen piti lähteä kotiin ja Olhilla oli jälleen aikaa leikkiä hänenkin kanssaan. Pojat suunnistivat yhdessä sohvalle lukemaan kirjoja.
-Olisit sinäkin voinut tulla mukaan minun ja Justuksen leikkeihin, Olhi huomautti Uhlon kerrottua olleensa yksinäinen koko aamupäivän.
-Nifin, mutta ekn minä oikeins tiedä, kuhn puhunkin vähdän huon6osti tätä taikakpölyn kieltä. Mituä, jos minullse olismi vain naurettpu, Uhlo murehti.
-Ai siitä kenkä puristikin! Älä huoli, minä kyllä opetan sinua puhumaan paremmin taikapölyn kieltä, Olhi lupasi ja sai veljensä kasvoille helpottuneen hymyn.

Aika kului, ja yllättävän nopeasti koitti Olhinkin aika siirtyä seuraavaan ikävaiheeseen. Kovin suurta yleisöä poika ei ympärilleen kerännyt, paikalla olivat vain isä ja Uhlo, sekä Kummalien talon ohi kulkenut Hauki Merithaimen. Hauki saapunut paikalle kuullessaan, että olisi kakkua tarjolla, vaikka Neri oli kyllä aiemmin varoitellutkin kummallisesta Kummalan väestä. Hauki ei kuitenkaan välittänyt siitä, hän oli niin kovasti kakun perään, sillä hänen perheessään kakkua ei ollut tarjolla, kun kaikki kasvoivat taikapölyn voimalla.

Niin oli kynttilät puhallettu ja Olhista kuoriutunut teini-ikäinen poika.

Kun kaikki olivat menneet nukkumaan, Ehla kylvetti Memmä-koiransa pihalla sijaitsevassa kylpyammeessa. Kylvettämisen jälkeen Ehla havaitsi suuren rikkaruohohyökkäyksen lähes kaikissa taimissa. Ja koska Ehlaa ei väsyttänyt, hän päätti jäädä nyppimään ruohoja irti. Hetken innokkaasti touhuten Ehla havaitsi pistelevää tunnetta mahassaan. Tunne oli Ehlalle tuttu. Nainen kapusi nopeasti kasvimaasyvänteestä ylös, ettei vahingossa talloisi taimia synnyttäessään.

Ehla asetti kätensä mahalleen ja parkaisi tuskasta. Ehla joutuisi kokemaan synnyttämisen tuskan jälleen. Onneksi tällä kertaa tapahtuma oli siunattu toteutumaan pihalla. Kerrankin Ehlalla oli oikeus tappaa kipuaan huutamalla, kun Esko ei ollut vieressä valittamassa kaipaavansa hiljaisuutta. Tämä synnytys oli kaiken lisäksi erikoinen. Se poikkesi jollain tapaa kaikista edellisistä - Ehla oli varma, että vihdoin sieltä tulisi tyttö.

Synnytys kävi lopulta todella nopeasti, nopeammin kuin Ehla olisi osannut toivoakaan. Uusi tulokas oli niin pieni ja heiveröinen, ettei synnytykseen kulunut aika ollut yllätyskään. Kyllähän niin pikkuinen vauva tulisikin nopeasti ulos! Ehla ei odottanut, vaan vilkaisi nopeasti vastasyntynyttä pienokaistaan. Ehlan suu venähti suureen ja riemukkaaseen hymyyn.
-Tyttrö! Minaä syknnytin viimteinkin tyttön! Tytteö! Ehla huudahteli onnellisena. Tällaista tunnetta hän ei ollut kokenut koskaan. Vihdoinkin hän oli tehnyt sen, mikä oli alun perin hänellä ollut tarkoituskin Taikapölyyn saapuessaan.

Ehla katsoi vielä kerran kaunista pienokaistaan. Sen jälkeen hän katsahti taloonsa, jossa oli saanut asua. Ehla tunsi ylpeyttä ja onnea mutta samaan aikaan haikeutta ja surua.
-Kiitfos tsyttöni! Sinlä vapuautit mineut täastä tehtäväsötä. Oilet arvokkayin lahjma, joköa minuelle ofn mailloinkaan seuotu, Ehla kuiskasi ja kaappasi vauvansa viimeiseen halaukseen.

Silloin taivas valaistui ja turkoosin sininen valo saapui kuin tyhjästä.
-Josko hee tulevatw hakejmaan mi.nua? Nto, minuen täytymy vainh mentnä, Ehla puhui itsekseen ja asetti vastasyntyneen tyttövauvansa yön kylmettämälle maalle. Vauva parkaisi pari onnetonta äänähdystä, mutta Ehla silitteli etusormellaan tämän poskesta saaden pienokaisen rauhoittumaan.
-Äläw olge yhtäwän pemloissasi. Esyko pitäeä sinunsta h,uolta. Huän orn hyv.ä mieus, Ehla lupasi. Vaikka Ehlan kotimaassa tunnehtimista harvemmin harrastettiinkin, ei Ehla tällä kertaa mahtanut mitään silmäkulmasta vierähtäneelle kyyneleelleen.

Samassa valojen täyttämä pallo saapui, eikä Ehlan auttanut muu kuin hypätä sisään. Ehla katsoi ympärilleen viimeisen kerran. Näitä maisemia hän tulisi tuskin enää koskaan näkemään. Vaikka Ehlan suru oli suunnaton, hän pystyi tekemään kotiinpalunsa hymyissä suin. Ehla oli tehnyt tehtävänsä - eli synnyttänyt jälkeläisensä tälle vieraalle planeetalle - ja nyt hänen pitääkin olla ylpeä. Ehla oli vain saanut kokea Taikapölyssä niin paljon kaikkea hyvää, ja sen takia hän oli liikuttunut ja kiitollinen. Maisemat loittonivat ja Ehla päätti unohtaa murheensa. Hän pääsisi vihdoinkin näkemään kaikki sisaret ja veljensä sekä tietenkin tapaamaan vanhempansa ja koko maailman. Vaikka Taikapölyssä Ehlaa oltiinkin pidetty epäarvostettuna, hän oli oman planeettansa sankari.

Olhi avasi silmänsä ammolleen. Hän oli kuullut jotain ääniä pihalta. Nuoren miehen sydän pamppaili ja väsymys painoi, mutta silti jokin sai hänet nousemaan seisomaan tarkistamaan tilanteen. Olhista tuntui kummalliselta. Jollain tapaa todella vieraalta ja yksinäiseltä, mutta kuitenkin myös uhkarohkealta ja elämänhaluiselta. Yhtäkkiä pojan sydän alkoi huutamaan äitiään, Ehlaa. Olhi heitti peitot, miten sattui, ja hän juoksi vaistonsa johdattamana vielä tietämättömään päämääräänsä.

Juostessaan ulos Olhi ennätti näkemään vilauksen taivaalla olevasta oudosta valoilmiöstä, kunnes se katosi lopullisesti. Poika tuijotti hämmästyneenä taivaalle pohtien, oliko kuvitellut äsken näkemänsä valon. Tähyiltyään hetken ympärilleen Olhi oli lähdössä takaisin sisälle, kunnes hän kuuli pienen vauvan rääkäisyn. Olhi katseli ympärilleen kunnes hänen silmiinsä osui kasvimaan toisella puolella pieni sätkivä olento. Olhi ei aikaillut, vaan kiiruhti vauhdilla juoksuun päästäkseen pienen luo.

Päästyään kohteen luokse Olhi tajusi olleensa oikeassa - maassa todella makasi vauva. Vauvan ulkonäkö paljasti heti, ettei se voisi olla kenenkään muun kuin Ehlan lapsi. Mutta missä itse Ehla oli? Naisesta ei näkynyt jälkeäkään, vaikka Olhi katseli ympärilleen ja huusi äitiään nimeltäkin pari kertaa. Maassa pötköttelevä vauva alkoi hermostua, joten Olhi katsoi parhaaksi ottaa pienokaisen syliinsä. Hiukan jännittäen poika nosti pikkuisen maasta, hän ei ollut ennen käsitellyt vauvoja.

Olhi tuki vauvan päätä ja tarkasteli samalla tämän piirteitä. Vauva muistutti täsmälleen muita Kummalan perheen lapsia ruskeine silmineen ja hiuksineen sekä Ehlan kummaihon myötä. (Esko nimesi vauvan myöhemmin itsensä mukaan Elinaksi. Hän halusi antaa edes yhdelle lapselleen normaalin nimen nyt, kun Ehla ei ollut sössimässä omiaan.)

Olhi kaappasi pikkusiskonsa hellään halaukseen ja hyssytteli rauhoittelevasti, jolloin toinen nukahti pian. Olhille oli alkanut valjeta tilanteen laita pikkuhiljaa: Ehla oli lähtenyt. Mutta minne ja miksi, siitä ei ollut selvyyttä. Oliko äiti kyllästynyt Eskon jatkuvaan pompotteluun vai mitä oli tekeillä? Olhi oli aivan ymmällään tästä kaikesta, ja pää täynnä kysymyksiä poika lähti kävelemään sisälle, ehkä Esko tietäisi asiasta jotakin.

Esko oli kuitenkin yhtä ymmällään tapahtumasta kuin Olhikin, eikä Uhlollakaan ollut mitään kerrottavaa. Päivät kuluivat, ja aika pian kaikille alkoi valjeta, ettei Ehla ehkä olisi tulossa takaisin. Eskoa kauhistutti ajatuskin kolmen lapsen yksinhuoltajuudesta, ja mies alkoi saada välillä kummallisia sekoilukohtauksia, jolloin hän vain istui ja tuijotti eteensä. Näinä hetkinä Olhi joutui hoitamaan pikkusisaruksiaan, jolloin hänen koulumenestyksensä alkoi laskemaan, kun välillä täytyi lintsata ja jäädä kotiin hoitamaan pientä Elinaa, kun Esko ei siihen kyennyt.

Uhlo yritti parhaansa mukaan auttaa veljeään kotitöissä ja poika siivoilikin ahkerasti taloa, eipä hän paljoa muuta osannutkaan tehdä. Uhloa harmitti, kun Olhi ei ehtinytkään enää viettää niin paljon aikaa hänen kanssaan, ja yksin oli niin pelottavaa mennä kouluunkin. Koulubussissa oli kurjaa istua yksin, kun kukaan ei halunnut istua kummajaisen vieressä. Ennen oli ollut helpompaa, kun heitä oli ollut kaksi, mutta nyt Uhlo tunsi olevansa niin yksinäinen koulussa, ja hän olikin joutunut pilkanteon kohteeksi monia kertoja kummallisen puhetapansa vuoksi. Kun isoveli oli paikalla, kiusaajat pysyivät poissa, mutta Uhlon ollessa koulussa yksin, sai hän kuulla haukkuja monia kertoja koulupäivän aikana. Poika petasi petiään masentuneena aamulla, jälleen olisi edessä yksi kurja koulupäivä...

Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset