Aurora oli edelleen sairaana, vaikka Camillan lupaama kesä oli jo alkanut. Siitä ei kuitenkaan ollut apua, ja Aurora kuoli. Ennen kuolemaansa nainen tuli kuitenkin hetkeksi aikaa tajuihinsa ja antoi kantamansa Auringonvoimat Aamulle.
James uskoi edelleen vahvasti vaimonsa parantumiseen ja yritti olla mahdollisimman hyvä perheen isä lapsilleen. Auroran kuolema oli miehelle kuitenkin liikaa, ja hän syyttikin Aamua äitinsä tappamisesta vallanhimon vuoksi. James masentui Auroran kuoleman jälkeen.
Aurora luovutti Auringon voimat Aamulle ennen kuolemaansa. Aamu säikähti isänsä rajua reaktiota asiasta, ja niin tyttö pakeni yliopistolle, missä hän tapasi Pilvilinnojen Johannan ja Johanneksen sekä Kuha Merithaimenen.
Lapsiaikoina Antilla oli vaikeuksia koulun kanssa, mutta hommat alkoivat vähitellen sujua Jamesin avustuksella. Teiniksi kasvettuaan Antti innostui tyttöjen hurmailusta, ja poika olikin mielissään päästessään tapaamaan tulevaa vaimoaan, Neri Merithaimenta.
Aleksanterilla elämä sujui tasaisesti, koulussa meni ihan hyvin ja poika purki tunteitaan musiikkiin. Hän myös leikki Päivi Paljulan kanssa.
Anniina kasvoi lapsi-ikään. Tyttö tykkäsi vaaleanpunaisesta väristä, ja hän halusikin pukeutua enemmän siihen väriin kuin keltaiseen. Lisäksi tyttö piti paljon luovuuden opiskelusta, lähinnä maalaamisen merkeissä.
OSA ALKAA:
Auroran kuoltua Sunien perheen arki oli muuttunut ahdistavan elottomaksi. Etenkin James oli ottanut rakkaan vaimonsa kuoleman erittäin rankasti, eikä hänellä ollut enää halua eikä tahtoa yrittää jatkaa elämäänsä. Hänestä tuntui pahalta, kun Aurora ei ollut enää tuomassa hänen päiviinsä onnea, eikä James kokenut oikeutetuksi Auroraa kohtaan viettää elämäänsä onnellisena ilman tätä. Auroran poistumisen jälkeen mikään ei ollut ennallaan. James ei halunnut kokea mitään ilman vaimoaan. Siksipä hän nykyisin makoilikin ilmeettömänä sängyllään katsellen tyhjyyteen. James silitteli välillä paikkaa, jossa Aurora oli nukkunut ennen kuolemaansa. James ei ollut antanut edes palvelijan pedata petiä.
James tylsistyi ja murehti yksin onnetonta elämäänsä. Hän ei enää viettänyt aikaa lastensa kanssa, sillä nämä olivat hänen ja Auroran yhdessä aikaansaamia olentoja, eikä James halunnut hänen yksin saavan oikeutta viettää aikaa näiden kanssa. Se ilo, mitä James oli ennen kokenut lastensa kanssa olemisesta, oli nyt tyystin kadonnut. Ystävät ja perhe olivat kovin huolissaan Jamesista, mutta mies käski vahvasti palvelijaa lähetyttämään kaikki häntä tulleet katsojat jonnekin muualle. Niin James oli tottunut elämään nykyisin.
James nousi kuitenkin kerran päivässä ylös ja pukeutui parhaipiinsa, minkä jälkeen hän löntysteli yläkertaan itkemään rakkaan vaimonsa poismenoa. Välillä James vietti useita tuntejakin Auroran kanssa. Hän kertoi uurnalle, miten mahtava ja ihastuttava sim tämä oli ollut. Muistojen herätteleminen sai Jamesin entistäkin kurjemmalle mielelle, minkä takia suru pulpahti pintaan, mutta James antoi kaikkien kyynelten tulla ulos.
-Olisin niin onnellinen, jos saisin olla sinun kanssasi siellä jossain, missä oletkin. Minun olisi niin parempi olla, James kertoi uurnalle päivittäin montakin kertaa. Toisinaan James oli vihainen, ja hän saattoi potkia ja lyödä seiniä. Joskus taas miehellä ei ollut voimaa kuin itkeä hartaasti. Muut perheenjäsenet saivatkin olla huolestuneita oven toisella puolella, mutta James ei pystynyt hillitsemään itseään. Hänen ylpeytensä ja elämänhalunsa oli mennyt Auroran mukana, eikä muulla ollut väliä.
Pihalla Anniina silitteli Paljuloiden Elli-kissaa ja katsoi toista syvälle silmiin. Kissan katse rauhoitti häntä kaiken tuskan keskellä. Jamesin sekoaminen oli saanut Anniinankin lohduttomalle mielelle. Hän ei muistanut, millainen Aurora oli, mutta James oli puuhastellut hänen kanssaan niin paljon pienempänä, että isän poissaolevuus sai Anniinankin hajalle.
-Onpa suloinen kissa, niin pieni ja ymmärtäväinen, Anniina totesi.
-Jos haet isäsi tänne, voimme keskustella kisun myymisestä, Sami puhui. Siitä lähtien, kun Camilla oli antanut kissat takaisin pieneen Paljuloiden taloon, oli mies yrittänyt kaupata niitä.
-Enpä tiedä, Anniina ilmoitti yhtäkkiä ja katosi sisälle. Isää ei takuulla kiinnostaisi kuulla mitään Anniinasta tai kissahankkeesta.
Aleksanteri puolestaan hukutti suruaan musiikkiin. Hän viihtyi kovasti pianon äärellä, ja soittimesta oli tullut hänelle kuin pakotie nykyisestä maailmastaan. Aleksanterista tuntui pahalta menettää äiti, mutta vielä pahempaa olisi, jos hän menettäisi isänsä. Siihen teemaan Aleksanteri oli säveltänyt monta kaunissointuista kappaletta, jotka olivat toinen toistaan parempia. Poika kehittyi pianonsoittajana jatkuvasti.
-Vau, olet todella taitava soittaja! Aleksanteri kuuli yhtäkkiä selkänsä takaa. Hän vilkaisi puhujaan nopeasti ja huomasi simin olevan Nina Paholainen. Aleksanteri pamautti jokaisen sormensa kovakouraisesti koskettimille, mikä sai kappaleelle rajun lopun.
-Ei, älä lopeta vielä! Ei minun takiani tarvitse, Nina kehotteli, mutta Aleksanteri ei totellut.
-Mitä ylipäätä hiippailet täällä? Aleksanteri ärähti noustessaan pianon tuolilta ylös.
-Teidän palvelijanne päästi minut sisälle. Kuulin upeaa musisointia, ja minun oli pakko tulla katsomaan, mistä se tuli. Harrastan itsekin pianon soittamista, ja minua vain kiinnosti, kuka voi soittaa yhtä upeasti kuin sinä, Nina alkoi nopeasti selittämään.
-Ai, no, kiva, että tykkäsit, Aleksanteri sanoi nopeasti. Häntä hiukan nolotti tökerö kuulustelunsa. Eihän tyttö ollut pahaa tarkoittanut.
Lapset istahtivat viereiselle tuolille ja alkoivat keskustelemaan kolmisoinnuista ja muustakin musiikkiin liittyvästä. Molemmilla oli oikein hauskaa, ja Aleksanteri ihan yllättyikin, miten tummiin pukeutunut tyttö pystyi olemaan niin kiehtovaa seuraa! Hetken päästä Nina alkoi avautumaan kokemistaan pulmista. Hän oli joutunut livahtamaan kotoa tapaamaan naapuruston simejä, kun Camilla oli käskenyt hänen pysyä kotona peläten uhkaa. Aleksanterikin sai puhuttua hiukan omista huolistaan, ja Nina tuki ja kannusti häntä. Aleksanteri oli tyytyväinen, että oli vahingossa sattunut löytämään näin ymmärtäväisen simin!
Anniinakin purki tuskaansa ystävilleen. Toisinaan hän haluasi vain nähdä muita simejä unohtaakseen kaiket kotikauheudet. Puskien Niilo oli tytön ehdoton suosikkikamu, ja tämän kanssa Anniina tykkäsi viettää eniten aikaa.
-Hei Niilo! Haluaisitko tulla meille leikkimään? Anniina tokaisi puhelimeen.
-Olisi kovin mukavaa tulla, mutta lupasin viettäväni tämän päivän veljeni kanssa, Niilo selitti selvästi harmistuneena.
-Eihän siinä ole mitään ongelmaa! Tulkaa molemmat. Olisi hauska tutustua veljeesi, Anniina selitti, ja niin Niilo lupasi saapua hetken kuluttua.
Heti puhelun päätyttyä Anniina kiiruhti ulos odottamaan ystävänsä saapumista, mutta tällä kertaa Niilolla kesti todella kauan. Anniina ehti jo luulla, ettei poika tulisikaan, mutta sitten tytön yllätykseksi Niilo lopulta saapuikin, tyrkkien pyörätuolissa istuvaa veljeään.
-Moi, sori kun kesti! Oli äärettömän vaikeaa kuljettaa Leevi pyörätuolin kanssa meidän portaat alas, Niilo selitteli parkkeerattuaan pyörätuolissa istuvan Leevi-veljensä taidokkaasti roskapöntön ja postilaatikon väliin. Anniina kurkki uteliaana Niilon takana pyörätuolissa istuvaa Leeviä, jolloin Niilo esitteli lapset toisilleen.
Anniina meni rohkeasti juttelemaan vammajalkapojalle, hän ei moisia simejä säikähtänyt. Sitä paitsi olihan tytöllä omakohtaista kokemusta vastaavanlaisista tilanteista, hänen omat vanhempansa nimittäin eivät olleet viimeisten vuosien ajan olleet mitään normaaleimpeja simejä äidin sairastuttua fyysisesti ja isän psyykkisesti. Aluksi Leevi vastaili hiukan ujostuneena tytön kyselyihin, hän ei aiemmin ollut tavannut simejä perheen ulkopuolelta, joten tämä oli jännittävä hetki! Niilo katseli tyytyväisenä toisten tutustumista, nyt Leevikin saisi kavereita!
Myös Antti tukeutui ystäviinsä vaikeina hetkinä. Välillä poika piti isommatkin "pirskeet" kutsumalla ikäisiään kavereita kylään. Isossa porukassa huolet unohtuivat, ja Antti saattoi irtautua hetkeksi masentavasta arjesta. Toisinaan Antti kutsui kylään vain läheisimpiä ystäviään ja avautui näille tuntemuksistaan. Erityisesti tyttöystävä & tuleva vaimo, Neri Merithaimen, toimi pojan kuuntelijana ja tukijana, mutta myös Päivi Paljulalla ja Antilla oli hyvät välit. Tänään Antti oli jälleen kutsunut isomman porukan kylään, ja teinit hengailivat Sunien piharuokailu tilassa. Neri ja Nikolas Paholainen naureskelivat Nikolaksen salaiselle kylääntulokarkaamiselle, Antti tervehti juuri saapunutta Päiviä ja Ahven... oli ärtyisä itsensä.
Nikolas alkoi kertoa juuri saapuneelle Päiville uusimpia kissojen kuulumisia, ne kun kiinnostuvat tyttöä niin kamalasti, jolloin Antti sai varattua tyttöystävänsä omaan käyttöönsä. Poika laittoikin heti peliin vihjailevaa flirttiä saaden Nerin hihittelemään pojan hassuille puheille. Ahven puolestaan loi tarkkailevia katsahduksia Anttiin päin. Ahven ei oikein pitänyt siitä, että hänen siskonsa seurusteli Antin kanssa, sillä Ahven oli monet kerrat kuullut Antin kommentteja koulun muista tytöistä. Siksi Ahven pelkäsikin, että Neri joutuisi vielä pettymään tuohon naistenmieheen. Neri oli kuitenkin korviaan myöten ihastunut Anttiin ja myötäili tätä kaikessa, eikä ottanut Ahvenen varoituksia kuuleviin korviinsa.
Hetken päästä Ahventa alkoi ällöttää Nerin ja Antin söpöjen lepertelyjen kuuntelu. Hän oli edelleen harmissaan Pilvinnojen karkotuksesta ja Johannan menetyksestä, eikä hän mahtanut mitään sille, että nähdessään kaksi onnellista yhdessä olevaa simiä, alkoi häntä ärsyttää. Nikolaksella oli onneksi hauskoja juttuja, jotka saivat ärjyn Ahvenenkin nauramaan. Yllättäen paikalle saapui myös palvelija herkullisennäköisen ruoka-annoksen kanssa kysyen, oliko Antin kavereilla nälkä. Nykyään Suneilla ei enää syöty yhteisiä perheaterioita, jolloin ruokaa jäi yli, ja palvelijan mielestä se oli parempi jakaa köyhemmille kuin jättää kaappiin pilaantumaan.
Aurinkoista ja lämmintä päivää seurasi sateinen ja kolea yö. James katseli talonsa korkeimmalta kohdalta kaukaisuuteen ajatellen hänen tunnelmansa ja sään yhteensopivuutta. James oli onnistunut livahtamaan makuuhuoneestaan kenenkään huomaamatta, ja hän oli suunnistanut katolle. Ukkonenkin jyrähti kovaäänisesti, eikä James voinut olla pohtimatta, mitä tällainen sadesää merkitsi. Sadesää tunnetusti saa mielialan laskemaan. Olikohan sateen lähettäjäkin nyt masentunut? Siihen tuskin saamme koskaan vastausta, mutta James itse tiesi olevansa erittäin elämänhaluton, ja se riitti hänelle pohdittavaksi.
James sytytti mukaan tuomansa kynttilän jonkinlaiseksi symboliksi. Raju sade liplatteli liekille, joka hädin tuskin pysyi palavana. Vaikeuksista huolimatta kynttilä sinnitteli ja pysyi palavana.
-Kyllä sinä aikanasi sammut. Jokaisen kaunis liekki sammuu aikanaan. Vähän kuten Auroran. Niin pitkään hän sinnitteli, mutta kuitenkin kuoli. Sama tapahtuu minulle. En jaksa elää ilman onnea, James lausui hiljaa, vakavalla äänellä. Hän asetti kynttilän pöydälle.
James asteli takaisin reunan viereen. Hänen tunteensa olivat sekavat, ja niistä oli vaikea saada mitään irti. Tavallaan James oli iloinen, että pian kaikki paha olisi ohi, ja kohta hän pääsisi Auroransa luokse. Silti James vapisi peloissaan miettien, oliko hän valmis jättämään tämän kaiken.
-Kyllä olen. Aurora, minä tulen luoksesi! James karjaisi siniseen taivaaseen. James päätti olleensa kerännyt rohkeutta jo tarpeeksi pitkään. Hän astui reunalle, ja huomaamattaan James hyppäsi.
Siinä kohtaan Jamesilta meni tajunta ja todellisuuden taju. Hän vain putosi ja putosi yhä alemmas odottaen maahan tömähtämistä. Matka tuntui mahdottoman pitkältä, paljon pidemmältä kuin saattaisi ajatella. Jamesin raajat olivat aivan lötköinä, eikä mies hallinnut niitä. Ajatuksissaan James kutsui Auroran nimeä.
-Pian olen luonasi, James sai vielä jotenkuten sanottua.
-Ei! taivaalla liitelevä siivekäs nainen karjahti pelästyksissään. Hän oli seuraillut Jamesin tilannetta jo hetken aikaa loitommalla, sillä hänestä oli iltalennollaan tuntunut, ettei tällä miehellä juuri tässä talossa ollut kaikki kunnossa. Nainen kiristi lentotahtiaan. Hänen täytyi auttaa miestä. Miten joku oli muka valmis luopumaan kaikesta, mitä oli kokenut? Jokainen tekee virheitä, mutta mikään virhe ei ole liian paha, etteikö sitä voisi voittaa.
-Kunhan vain ehtisin ajoissa, nainen huokaili peloissaan pulssin ja hengityksen kiihtyessä.
Nainen ehti nappaamaan Jamesin sateen kastelemasta paidasta juuri oikealla hetkellä. James oli kuitenkin painavampi, mitä nainen oli uskaltanut edes kuvitella, ja hänelle tuotti suuria ponnistuksia saada tilanne hallintaan. Hän ja itsetuhoinen mies valuivat kummatkin uhkaavasti alas, ja nainen hetken ehti jo pelätä illan olevan molempien loppu. Silloin hän kuitenkin vannoi itselleen, ettei luovuttaisi, vaikka mikä tulisi.
Nainen vetäisi tajuttoman Jamesin lähemmäs itseään ja kietoi kätensä tämän ympärille. Nainen sai nostettua lentokorkeutta, ja kaiken ollessa lopultakin kunnossa hän sai vilkaistuksi, minkä näköisen miehen oli pelastanut.
-Voi raukkaa, hän on kärsinyt kovia. Hän tarvitsee hellää huolenpitoani, nainen kuiskasi hennosti silitellen miehen päätä toisella kädellään. Samassa nainen huomasi, että hänen lentoratansa oli jälleen kallistumassa uhkaavaan suuntaan, joten pelastaja päätti laskeutua alas.
---
James avasi silmänsä ja säpsähti. Hän makasi märällä nurmikolla ja katsoi tarkasti yllään näkyvää puuta, joka oli aivan varmasti pihamaalla. Oliko hän kuollut? Mihinkään ei ainakaan sattunut. Miten hän pystyi olemaan pihamaallaan ja tuntematta silti kipua? Se ei ole loogista. Niistä korkeuksista tippuminen sattuu. Kaikista mieleen pulpahtavista kysymyksistä Jamesin mielessä loisti kirkkaana eräs erittäin kummallinen tapaus.
-Näin ihan kummallista unta. Jokin kaunis nainen piti minua syleilyssään, mutta en ymmärrä, James avasi suunsa varovasti.
-Se olin minä, "unessa" ollut nainen kertoi yllättäen, ja James säpsähti nopeasti istualteen.
-Olenko minä vielä unessa? Vietkö minut pian pois tästä pahasta maailmasta? James pyysi hetken ihmettelytauon jälkeen.
-En, minä en vie sinua mihinkään. Olen Aimée. Kuka sinä olet? Aiméeksi esittäytynyt nainen puhui. James säpsähti uudestaan. Tästä Aiméesta tuli liiankin paljon mieleen Aurora.
-James, James sai vaivoin sanotuksi.
Aimée istahti sirosti Jamesin eteen, ja nainen katsoi huumaavalla tavalla miestä silmiin.
-Kerrohan minulle James, miksi hyppäsit katoltanne alas? Sehän on hengenvaarallista! Olisit voinut kuolla! Aimée kiljaisi selvästi aidosti huolestuneena.
-Itseasiassa, kuolema oli minun toiveenikin... James kertoi vaikeroiden. Vaikka nainen olikin hänelle tuntematon, jokin outo voima sai Jamesin uskoutumaan tälle naiselle.
-James, kuolema ei ole ratkaisu. Milloinkaan asiat eivät voi olla niin pahasti pilalla, että täytyisi poistua maailmasta kuolemalla, Aimée vakuutteli.
-Mutta minulla ei ole elämässäni enää mitään, James tokaisi surullisena.
-Ei James, minä olen eri mieltä. Minä näen sen sinusta: voiman ja mahdollisuuden. Minä voin opettaa sinulle, miksi sinun ei kannata kuolla, Aimée puhui painokkaasti.
James katsoi Aiméeta epäuskoisena, mitä tämä muka voisi tehdä? Ja miksi toista edes kiinnosti Jamesin murheet?
-En vaan jaksa enää! Kun vaimoni kuoli, vei hän mukanaan elämäniloni. En halua elää minään zombina täällä, vaan uskon kaiken muuttuvan paremmaksi, kunhan vain pääsen sinne, missä Aurorakin on nyt, James kertoi onnettomana. Silloin Aimée nousi polvilleen ja kumartui lähemmäksi Jamesia, jotta saattoi koskettaa tätä. Nainen vei kätensä lähelle Jamesin leukaa ja nosti sitä ylemmäksi, jolloin Jamesin oli pakko katsoa tätä silmiin. Yllättäen kaikki murheet ja kurjat ajatukset katosivat miehen pään sisältä. Aimée osaa lukea hyvin toisten simien tunnetiloja voimiensa ansiosta, ja kokemuksesta hän tiesi, että uhri oli helppo houkutella ansaan surullisen mielentilan keskeltä.
Aiméen hurmauskikat toimivat moitteettomasti, ja pian hän oli saanut Jamesin pauloihinsa. Hurmailun mestarina nainen tiesi, että rakkaus sai simien päät pyörälle, jolloin heitä oli hyvä käskyttää. Koko loppu ajan kaksikko vietti yhdessä viileässä sateen kastelemassa kesäyössä.
-Minun on pian mentävä, Aimée ilmoitti yllättäen.
-Ei! James hätääntyi uutisen kuullessaan ja tarrasi naisen kädestä kiinni, jotta tämä ei pääsisi karkuun.
-Lupaan tulla illalla taas uudestaan, Aimée kuiskasi suikaten suukon miehen poskelle. Aiméen ihana tuoksu huumasi Jamesin, jolloin hän päästi kunnolla edes tiedostamattaan irti naisen kädestä ja huomasi sopivansa tapaamisesta.
Aimée halasi vielä Jamesia hyvästiksi, minkä jälkeen hän nousi siipiensä avulla korkealle ilmaan. James kietoi kätensä ympärilleen säilyttääkseen näin Aiméen kosketuksen tunnun pidempään ihollaan. Hän katseli onnettomana naisen menoa, mutta samalla oli jo innoissaan tietäessään näkevänsä tämän pian uudelleen. James huokaili onnellisena seikkaillessaan vaaleanpunaisissa unelmissaan Aiméen kanssa. Vähitellen Jamesin tilannetaju palautui, ja mies huomasi aamun auringon ensi säteiden jo pilkottavan jostakin kaukaa.
-Toivottavasti pidät lupauksesi ja saavut illalla, James kuiskasi hiljaa, minkä jälkeen hän lähti tallustelemaan sisälle.
James suunnisti suorinta tietä makuuhuoneelle, hän oli väsynyt valvottuaan koko yön. Onneksi talon muu väki ei ollut vielä hereillä, he olisivat varmasti ihmetelleet, mitä James oli ulkona tehnyt. Riisuttuaan märät vaatteet päältään James käpertyi peiton alle toivoen sen lämmittävän. Vilkaistuaan edelleen koskematonta Auroran puolta, tunsi James pienen pistoksen sydämessään. Mietteet Aurorasta kuitenkin hälvenivät nopeasti Aiméen kauniiden kasvojen vyöryessä hänen mietteisiinsä. Pitkästä aikaa James nukkui levollisesti nähden mitä ihanampia unia.
Jamesin nukkuessa oli Anniina saanut seuraa jälleen kotoa karkailevasta Ninasta. Sattumalta myös Aleksanteri käveli silloin portaita alas ja näki tytöt lattialla leikkimässä rallatteluleikkiä, jonka Anniina oli ilmeisemmin opettanut Ninalle. Aleksanteri toisaalta katsoi tilannetta sivusta hiukan kateellisena. Olisi hänkin mielellään leikkinyt Ninan kanssa.
-Tunnetko sinä Ninan? Aleksanteri kysäisi.
-Aleksanteri, moi! Me tosiaan tapasimme Anniinan kanssa aivan hiljattain. Haluatko tulla leikkiin mukaan? Nina kysäisi, mikä sai hymyn nousemaan pojan kasvoille. Ninahan oli lähes lukenut hänen ajatuksensa!
Lapset päättyvät leikkiä jotain, mikä onnistuisi kolmisteen, ja nyt Nina puolestaan pääsi opettamaan Suneille läpsyttelyleikkiä. Muutaman erän jälkeen Anniina ja Aleksanteri olivat erittäin alakynnessä.
-Hah, hävisit! Nina kiljaisi riemuissaan läpsäyttäessään itsensä voittoon.
-Eikä! Minä kun olin niin lähellä! Aleksanteri raivosi vakavalla ilmeellä.
-Nina on mestari! Hän voittaa kaikki erät, eikä meillä ole veliseni mahdollisuuksia, Anniina totesi naureskellen.
-Noh, minä olen harjoitellut paljon. Kyllä tekin opitte, Nina vakuutteli.
Samassa ovi kolahti auki, ja Aleksanteri juoksahti heti katsomaan, kuka tulokas oli, tarkoituksenaan ihan vain piilottaa suuren kiukkupurkauksensa hävitystä pelistä. Ovesta tallusteli huomattavasti pirteämpi ja onnellisemman näköinen James kuin aikoihin.
-Terve poika! Kuinkas menee? Voi, ja Anniina-tyttäreni. Missäs se Antti on? James puhui kuin ei olisi koskaan masentunut ollutkaan. Sillä hetkellä Anttikin pyrähti paikalle katsomaan, kuvitteliko hän vain. Utelias Anniinakin käänsi päätään, ja hänkin jäi vain tuijottamaan Jamesta samalla, kun Nina voitti hänet ylihelpolla.
-Hei, sinun vuoro, Nina ilmoitti, mutta puheet menivät kuuroille korville.
Anniina juoksi nopeasti isänsä syliin halimaan tätä, ja Aleksanteri juoksi perässä.
-Isi! Isi! kuului Anniinan riemukas kiljunta.
-Oletko taas terve? Aleksanteri kysäisi hyväntuulisena.
-Voi lapseni, ette tiedäkään, kuinka onnelliseksi minut teette. Anteeksi kamalasti tämä käytökseni. En oikein ollut oma itseni, James selitti hiukan nolona.
-Se ei haittaa. Olemme kaikki kokeneet kovia. Silloin kaiken on aina mahdollista mennä pieleen, Anttikin viisaili.
-Oi, kyllä meidän on nyt hyvä olla! Mukavaa, kun olemme taas koko perhe koolla, James huokaisi oikein reippaasti onnellisena. Silloin Antin sisällä kuitenkin jokin räksähteli kuunnellessaan isänsä puhumisia. Entä Aamu, joka oli kadonnut? Miksi isä ei muistuttanut mitään Aamusta, aivan kuin sisko ei perheeseen enää kuuluisikaan. Asia jäi vaivaamaan Anttia.
Lapsien huonmaamatta Nina oli karannut kotiinsa katkeruudesta kitkeränä. Hänellä itsellään ei ollut hyviä väliä vanhempiinsa, ja tuntui pahalta nähdä jopa ystävänsäkin onnellisena isäänsä halaamista. Tosin, eivät Sunitkaan tytön lähtöä olleet huomanneet. Tänään olisivat Aleksanterin synttärit, ja hän kasvaisi pian teini-ikään. Hymy ei meinannut irrota pojan kasvoilta, aivan kuin isä olisi parantunut hänelle syntymälahjaksi. Oli muuten paras lahja, mitä Aleksanteri oli koskaan muistanut saavansa. Perhe kokoontui Aleksanterin ympärille. Muut hymyilivät, mutta Antti oli vakavana pohdiskellen Aamua.
Lopulta taikapöly kokoontui huoneeseen lattioiden ja seinien läpi, ja vihdoin Aleksanteri oli valmis pyörähtämään ja hyppäämään ylös kasvaakseen. Tällä kertaa taikapöly oikein leikitteli Aleksanterin ympärillä, aivan kuin nekin olisivat aistineet pojan onnen, vaikkei sekään mahdoton ajatus ollut.
Tällainen teini Aleksanterista sitten kasvoi.
Sinä iltana James juhli ja vietti aikaansa lastensa kanssa sekä soitteli vanhoille ystävilleen, joiden kanssa yhteydenpito oli jäänyt vähemmälle sairastumisen takia. James sai kuulla ikäviä uutisia Merithaimenilta perheriidoista, mutta James ei jaksanut vaivata päätään moisilla murheilla. Ongelma oli Merithaimenten, ja näiden tulisi asia itse vatvoa läpi. James oli oppinut, että kaikki voi kääntyä hyväksi aivan yllättäen. Hän oli itse lähes yhtä elinvoimainen kuin ennen sairastumistaan!
Sinä iltana James puki päälleen myös parastaan, eikä syynä ollutkaan tällä kertaa perinteinen käynti Auroran uurnan vierellä. Viime öinen tuttavuus, Aimée, oli luvannut tulla tänä iltana taas uudelleen. James ei voinut olla jännittämättä. Viimeksi hänellä oli perhosia vatsassa lähes yhtä paljon, kun hän ja Aurora olivat olleet ensitreffeillään. James kuitenkin pudisteli kuolleen rakkaansa pois mielestään, sillä nyt hän halusi tutustua tähän salaperäiseen ja viehättävään Aiméeseen, ja parhaan kuvan hän antaisi juhla-asulla. Samassa palvelija kuitenkin koputti oveen ja astui huoneeseen.
-Juhla-ateriasi on valmis. Lapset haluavat juhlia paluutasi, palvelija ilmoitti epäillen Jamesin ilahtuvan.
-En minä halua juhlia, näin on hyvä, James kuitenkin ärähti. Ei hän juhlia halunnut, vaan viettää aikaa Aiméen kanssa!
-Anteeksi, en tiennyt... Lapset kuitenkin pettyvät, jos et tule, palvelija sanoi hiljaa. James ymmärsi, että hänen pitäisi mennä. Lapset olivat hänelle kuitenkin tärkeitä.
Perheillallinen sujui mukavissa merkeissä, kun Sunin perhe keskusteli. Palvelija oli valmistanut erinomaista herkkua tuoreesta kalasta, ja Jamesista oli ihan hyvä, että hän saapui. Vaikka Aimée veikin hänen ruokahalunsa, olisi tietenkin hyvä olla täydessä puhdissa ja haukata jotakin ennen tapaamista!
-Tehdään läksyt sitten ruokailun jälkeen, Antti ehdotti.
-Oho! Melkein unohdin tehdä ne, Aleksanteri naureskeli. Kaikkea iloista ja tärkeää oli tapahtunut sinä päivänä, että ihan koulutus unohtui.
-Ohhoh! Noh, älkää tylsiä tehtäviä nyt ajatelko! Syödään, kun palvelija on meille kokannut! James huudahti, eivätkä lapset voineetkaan murehtia sillä hetkellä! Kaikkihan oli kääntymässä erittäin hyväksi!
Kaikki alkoivat ahtamaan ruokaa suuhunsa hirmuvauhdilla heti, kun palvelija oli laskenut kaikkien eteen lautaset. Tämä oli ensimmäinen yhteinen perhepäivällinen sitten Auroran kuoleman, ja kokonaisuudessaan tilanne oli siten hieman outo. Kaikki keskittyivät enimmäkseen lautasensa tuijotteluun, sillä isän äkillinen palautuminen "normaaliksi" tapahtui niin odottamatta, ettei kukaan oikein tiennyt, mistä olisi sopivaa puhua. Jamesia moinen ei haitannut, Aimée oli miehen mielessä niin voimakkaana, ettei hän kunnolla keskittynyt tapahtumiin ympärillään. Antti puolestaan mietti edelleen Aamua. Hän epäili Jamesin tietävän asiasta jotain, mutta nyt ei olisi sopiva hetki tentata tietoja.
Teinipoikien syötyä he siirtyivät Aamun vanhaan huoneeseen, jota he nykyään kutsuivat nimellä "läksyhuone" juurikin siksi, että siellä lapset useimmin läksynsä tekivät. Antti oli päättänyt ottaa mietteensä puheeksi veljensä kanssa.
-Eikö ollutkin outoa, että isä puhui perheen olevan koossa, vaikka Aamu puuttui? Antti sanoi.
-No... En tiedä, Aleksanteri kohautteli olkiaan keskittyen enemmän läksyvihkoonsa.
-Nyt kun aloin miettiä, niin tässä on jotain outoa: äidin kuolema, Aamun katoaminen ja Jamesin poissaolevuus alkoivat samana päivänä, voisiko... Antin pohdinnat keskeytyivät, kun hän kuuli oven kolahtavan auki ja Anniinan astelevan huoneeseen.
Antti päätti varmuudeksi vaieta äskeisestä asiasta, Anniinan ei ehkä olisi hyvä kuulla niistä.
-Mistä te puhutte? Anniina tiedusteli, jolloin Antti valehteli nopeasti heidän keskustelevan yhdessä eräästä läksytehtävästä. Anniina näytti nielleen valheen, mutta Antilla riitti ihmettelemistä, kun pikkusisko käveli hänen luokseen ja laski läksyvihkonsa pöydälle.
-Tee, Anniina määräsi.
-Miksi mä sun läksysi tekisin? Pyydä isältä apua, jos et osaa, Antti murahti, hänellä oli jo pelkästään omien tehtäviensä tekemisessä kova työ.
-Muuten kyllä, mutta iskä sanoi menevänsä ulos, Anniina kertoi, jolloin Antti huokaisten suostui auttamaan, kunhan saisi omat läksynsä kuntoon.
James oli tosiaan lähtenyt ulos Aiméeta odottamaan. Mies oli kierrellyt hetken aikaa puutarhassa ja kerännyt kimpun ruusuja lahjaksi Aiméeta varten. Aika kului eteenpäin, mutta Aiméesta ei vain kuulunut. Hetken James jo epäili kuvitelleensa eilisen yön tapahtumat. James kuitenkin hylkäsi tämän ajatuksen, sillä miten hänen mieleensä olisi voinut piirtyä niin selkeä kuva kauniin naisen kasvoista, jos hän olisi vain kuvitellut? Hermostuneena James vaihtoi hiukan asentoa ja suoristi muutaman asussaan olevan rypyn. Hiljaiseen yöhön tuli eloa sadepisaroiden alkaessa iskeytyä hiljakseen maahan ja kattoon. Onnekseen James seisoi katoksen alla, joten hänellä ei ollut vaaraa kastumisesta. Se oli kuitenkin sillä hetkellä pienin huoli miehen mielessä, eniten hän pelkäsi Aiméen tekevän oharit.
Sitten, aivan yllättäen James huomasi eteensä ilmestyneen hahmon, eikä hänen riemullaan ollut rajoja, kun hän tunnisti tulijan Aiméeksi. Nainen seisahtui vähän matkan päähän tarkkailemaan Jamesia. Kumpikin oli hiljaa, mutta he pitivät ahkeraa silmäpeliä keskenään.
-Tule nyt sieltä sateensuojaan, ettet kastu läpimäräksi, James kehotti ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Toisen käskystä Aimée lähti astelemaan lähemmäksi Jamesia, jolloin miehen sydän alkoi sykkiä aina vaan kiivaammin, mitä lähemmäksi nainen tuli. James tunsi ihanan tunteen leviävän kehoonsa nähdessään Aiméen tarkemmin, nainen oli tismalleen samannäköinen kuin hän oli muistellutkin.
Aiméen saapuessa Jamesin eteen kiihtyi miehen hengitys ja sydän hakkasi aina vaan lujempaa jännityksestä ja innostuksesta. Jälleen kerran James jäi vain hölmönä tuijottamaan tuota satumaisen kaunista naista, kun ei muutakaan tajunnut tehdä.
-Hei taas, Aimée rikkoi lopulta hiljaisuuden. James tunsi kylmän väreen selässää, hän ei muistanutkaan Aiméen äänen kuulostavan niin suloiselta.
-He-hei. Poimin sinulle kukkia! James sai kakaistua ulos kurkustaan häveten itseään. Miten hän eilen oli kyennyt käyttäytymään niin luonnollisesti naisen seurassa, kun tänään moinen ei onnistunut millään! Aimée otti kuitenkin tilanteen haltuun naparen ruusukimpun kiitellen miehen kädestä. Kauaa kimppu ei kuitenkaan pysynyt Aiméenkaan käsissä Jamesin yllättäen naisen suudelmalla.
Hetkiä myöhemmin kaksikko köllötteli mukavasti terassilla saamatta silmiään irti toisistaan.
-Harmi, kun taivas on pilvessä, olisi ihanaa katsella tähtiä, Aimée huokaisi nostaen katseensa sadepilvien peittämälle taivaalle.
-Minulle riittää, että saan katsella sinua, James virnisti saaden Aiméen kädeltä hellän hipaisun poskelleen.
-Kuule Aimée. Tiedän, että olemme tuntenee vasta hyvin vähän aikaa, mutta luulen, että olen rakastunut sinuun, James paljasti. Aimée ei miehen tunnustuksesta paljoa hätkähtänyt, vaan myötäili tilanteen olevan molemmin puolinen. Viimeistään sillä hetkellä häilyvä kuva Aurorasta katosi Jamesin mielestä, hän oli löytänyt elämäänsä uuden valon.
James ja Aimée alkoivat sopia tapaamisia joka ilta, ja aina James oli keksinyt tuoreelle rakkaalleen jotakin uutta ja mukavaa tekemistä. Kerran James oli tullut sytyttämään ulkoiluruokatilan kaikki valot, ja kuun kumottaessa tilanne oli satumainen. Kaikki tuntuikin Jamesista liian hyvältä ollakseen totta. Hän hädin tuskin muisti enää masennustaan tai menneisyyttään, ja nyt hänen silmissään pilkotti uusi elämä ja mahdollisuudet.
-Saanko luvan? James kysyi matalalla äänellä ja katseli samalla Aiméen silmiin.
-Tietenkin, Aimée vastasi kepeästi, ja pari pyörähteli pöllöjen huhuillessa tanssimusiikkia.
Päivien kuluessa Jamesin ja Aiméen suhde vain syveni yhä nopeammin ja nopeammin. Suhde ja sen kehittyminen oli tapahtunut aika nopeasti, mutta Jamesista itsestään aika tuntui matelevan. Suurimman osan päivästä hän nukkui, mutta loppu kuluikin iltaa odotellessa. Yöllä hän halusi viettää ajan mahdollisimman tiiviisti Aiméen kanssa.
-Aimée, olet elämäni valo ja lämpö. En halua koskaan luopua sinusta. Tahdon, että olet kanssani koko loppu elämäni, James kuiskasi.
-Ja aikaahan meillä on, Aimée vastasi painautuen lähemmäs Jamesia.
Seuraavana päivänä James heräsi vasta, kun kaikki lapset olivat ehtineet mennä jo kouluun. Se ei kuitenkaan Jamesta haitannut, sillä uutta seuraa lenkkeili jo tien vierellä. Camilla Paholainen oli ottanut päivähölkän stressin lievityskeinona.
-Tervehdys Camilla! James huudahti niin pirteästi kuin ikinä osasi.
-Hei tuota sinullekin... Etkö... hmm, tarkoitan, eikö sinun pitäisi olla vielä murheissasi Auroran menehtymisestä? Ymmärsin, että edesmennyt vaimosi oli sinulle hyvin tärkeä, Camilla sönkötti. Hän oli niin yllättynyt Jamesin reippaudesta, että ihan puhuminenkin otti koville!
-Oli Aurora minulle tärkeä, ja on vieläkin muistoissa. Eräs sim sai minut ymmärtämään, että kannattaa nauttia elämästä, ja nyt olen niin onnellinen, etten meinaa uskoa tätä todeksi! James hihkaisi.
Camillan naama sen sijaan vetäytyi koko ajan vihaisemman näköiseksi. Ärtymys nousi joka hetki, kun James selitti hyvästä voinnistaan ja iloisesta mielestään. Camilla oli ollut vielä varma, että James on pitkään niin masentunut, ettei hänen perhettään tarvitse vahtia niin tarkkaan aikoihin, mutta väärässähän Camilla oli ollut, mitä oli myös vaikea sekä inhottavaa myöntää.
-Ja kukahan on tämä sim, joka sai sinut ymmärtämään elämän merkityksen? Joku pojistasi vai? Camilla tuhahti.
-Ei! Heh, ovat lapset minulle rakkaita, mutta tämä sim on aivan erityinen. Hän on toivonut, etten kerro hänestä enempiä, James selitti. Juttutuokio pysähtyi hetkeksi, joten James näki parhaaksi tallustella sisälle muihin puuhiinsa samalla, kun Camilla vannoi itsekseen pilaavansa Sunien onnellisuuden täysin!
Camillalle tulisikin kova työnteko, sillä Jamesin parantuminen oli saanut muidenkin lasten mielen parhaaksi mahdolliseksi. Ennen huonosti koulussakin pärjännyt Antti sai todella hyvän numeron maantiedon kokeesta, ja poika oli ratketa riemusta.
-Aamun pitkä avustaminen todella tuotti tulosta! Hänen apunsa takia olen saanut nostettua lähes kaikkia aineita numerolla ylöspäin, jopa kaikista vastenmielisimpiäkin! Antti ajatteli kiitollisena.
-Aamu... Missähän sinäkin olet? Ja miksi minusta tuntuu, että isä tietää jotain olinpaikastasi? Miksi hän on sysännyt sinut ulos perheestä? Antin pää alkoi pian tulvia kysymyksiä, minkä vuoksi kokeesta riemuilu unohtui.
Antti päätti etsiä isänsä käsiinsä samantien aikomuksenaan saada vastaukset kysymyksiinsä. James löytyikin pian karismataitojaan parantavana yläkerrasta.
-Tervehdys poikaseni! Miten koulussa meni? James kysyi hilpeästi hymyillen.
-Ihan hyvin, isäpappa. Sain maantiedon kokeesta kiitettävän, mutta en tullut tänne puhumaan kanssasi kepeitä, Antti selitti pikaisesti. James käänsi päätään hiukan poikaansa päin.
-Sano vaan. Mikään aihe tuskin voi olla niin kova, etteikö se menisi läpi tällä mielentilallani! James arveli.
-Kerro, mitä mieltä olet Aamusta, ja miksi olet ihan kuin hän ei enää kuuluisikaan perheeseemme? Antti kysyi tomerasti.
-Aamu! Miksi sinä siitä puhut? Hänhän on kadonnut! Miten hän liittyy mihinkään? James alkoi heti syyttelemään kovaäänisesti.
-Sitä minäkin kysyisin. Jos hän ei merkitse sinulle mitään, miksi olet noin vihainen? Aivan kuin et olisi kertonut meille kaikkea, Antti kiisti takaisin.
-Sinä et tiedä, mistä puhut! James ärähti.
-Miksi te tappelette? Minusta ei ole kiva kuunnella teidän riitelyä, sivussa oleva Anniina tokaisi väliin.
James käveli oitis Anniinan luokse ja taputteli tätä olalle.
-Emme me Antin kanssa riitele, emme ollenkaan! Mehän vain vähän korotimme ääntämme, ja se on aivan normaalia, James vakuutteli, mutta Anniina ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta.
-Antti, kai sinäkin olet samaa mieltä kanssani? Mehän puhumme aina näin keskenämme, James puhui ja näytti siltä kuin ei tyytyisi muuhun kuin myöntyvään vastaukseen.
-No, asia juuri niin kuin isä sanoi, Antti ärähti. Hänestä oli typerää valehdella siskolle, eikä näyttää tilanteen oikeaa laitaa. Jamesilla oli selvästi jotain salattavaa, mitä mies ei suostunut kertomaan. Antti kuitenkin päätti ottaa kaikesta selvää itse!
Illalla myös Aleksanteri oli saapunut vessaan harjoittamaan puhumistaitojaan. Sattumalta Anniina oli tullut opettamaan Arttu-koiralle 'anna tassua' -komennon, sillä hänen mielestään tosikoiranomistajan tunnisti vain kyseisen käskyn opettamisen jälkeen. Hetken kuluessa Aleksanterikin kiinnitti enemmän huomiota taustamölyyn kuin omaan aikeeseensa, minkä takia poika päätti avata keskustelua.
-Kutsuisitko Ninan meille joku päivä kylään? Aleksanteri kysäisi hiukan hermostuneena.
-Ehkä. Miksi se sinua liikuttaa? Anniina puolestaan tenttasi.
-Hänkin on musikaalinen, ja ajattelin meidän voivan soittaa yhdessä, Aleksanteri vastasi nopeasti. Hänen oli vaikeaa ymmärtää, miksi hän oli itse niin vaikeana Ninan suhteen. Tyttö oli ymmärtänyt hänen huoliaan niin hyvin. Olisi hän itsekin voinut kutsua tytön vierailulle, mutta se tuntui niin vaikealta teini-lapsi-ikäeron takia. Sen takia Anniina voisi hoitaa kutsumisen.
Sisarukset eivät sattuneet huomaaman raollaan olevan oven takana seisovaa Camillaa, joka kihisi kiukusta kuultuaan Sunien lasten suusta, miten he olivat olleet tekemisissä hänen lapsensa, Ninan, kanssa, vaikka Camilla oli jyrkästi kieltänyt perheenjäseniään olemaan missään yhteydessä muuhun Taikapölyn väkeen. * Ninaa olisi rangaistava, mutta sen aika ei ollut vielä, ensin Camilla halusi tuottaa ongelmia Sunin perheelle. Varmistettuaan vielä kerran, että Anniina ja Aleksanteri eivät olisi lähdössä minnekään, suuntasi Camilla yläkertaan ja päätyi lopulta Anniinan huoneeseen. Nainen silmäili hetken huonetta, kunnes hänen katseensa osui lattialla olevaan lelunalleen.
-Hmm, nyt olen sitä mieltä, että pahuuspulverille on taas käyttöä! Camilla naureskeli ilkeästi sirotellessaan pulveria nalleen odottamaan seuraavaa lelulla leikkijää.
*Katso edellinen Paholaisten osa
Vähitellen ilta alkoi muuttua yöksi, jolloin kaikki Jamesia lukuunottamatta kävivät yöpuulle. James oli jälleen pukeutunut siistiin pukuunsa, ja ulos päästyään hän riensi rakkaansa luo. Tänään tunnelma oli kuitenkin erilainen, ja James aisti Aiméen suunnalta huokuvan hermostuneisuuden. Mies ei kuitenkaan ennättänyt kysyä mitään, kun Aimée tarttui Jamesia käsistä kiinni ja ryhtyi itse puhumaan.
-Minulla olisi sinulle eräs pyyntö... Voisinko muuttaa luoksesi asumaan? Huomasin nimittäin äskettäin olevani raskaana, ja sinä olet ainoa mahdollinen isäehdokas. En muuten tuppautuisi tällä tavalla, mutta minusta lapsi tarvitsee kunnollisen kasvuympäristön, ja koska olen vasta äskettäin tänne Taikapölyyn saapunut, ei minulla ole vielä mitään kunnon paikkaa, missä asua, Aimée selitti hermostuneena siinä pelossa, että James hylkäisi hänet vauvan takia.
Aimée oli kuitenkin turhaan huolissaan, sillä Taikapölyssä ei varmasti ole toista niin lapsirakasta simiä kuin James on.
-Voi, tietenkin saat muuttaa tänne! Et arvaakaan, miten onnelliseksi minut teit! Saan ryhtyä vielä kerran uuden simvauvan isäksi! James kiljui riemuissaan napaten Aiméen tiukkaan halaukseen. Jamesista oli myös hienoa se, että hän saisi pitää Aiméen vierellään tästä lähtien päivin ja öin, eikä enää tarvitsisi ikävöidä toista koko päivän ajan. Aiméelle Jamesin reaktio oli suuri helpotus. Taikapölyyn saapumisensa jälkeen hän oli piileskellyt päivisin milloin missäkin, mutta nyt tuntui hyvältä saada kerrankin katto pään päälle.
Kaksikko hipsikin hiljaa Jamesin makuuhuoneeseen. Kumpikin vaihtoi yöpukunsa ylleen, mutta nukkumaan ei kuitenkaan heti menty, vaan pari jäi kuhertelemaan sängyn päälle.
-Olen niin onnellinen juuri nyt! Ah, en malttaisi odottaa vauvamme syntymää! Tuleekohan tyttö vai poika? Vai kenties useampi vauveli kerralla? James arvuutteli silitellen Aiméen vielä melko olematonta mahakumpua.
-Olet ihan hassu, Aimée nauroi heleää nauruaan Jamesin innostukselle. Lopulta kaksikko päätti siirtyä peiton alle lämpimään, kun varpaita alkoi paleltaa.
Varhain seuraavana aamuna Anniinan teki mieli opettaa Arttu-koiralle lisää temppuja, kun illalla leikit olivat jääneet kesken nukkumaanmenon vuoksi. Niinpä tyttö sen enempiä ajattelematta säntäsi kohti Jamesin makuuhuonetta, sillä Artunkin peti sijaitsi sielä. Anniina sai kuitenkin kokea aikamoisen järkytyksen huomattuaan vaalean naisen makaavan Jamesin vierellä vuoteella. Aikuiset heräsivät oven kolahdukseen ja Anniinan sytyttämien valojen kirkkauteen, jolloin he kiiruhtivat nopeasti nousemaan istualleen.
Anniina epäröi hetken, mutta lähti lopulta kulkemaan lähemmäksi isää ja vierasta naista.
-Kuka toi on? Anniina tiedusteli hiukan töykeään äänensävyyn.
-Hän on Aimée, ööh... Isin uusi naisystävä, James yritti selittää, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Olisi ollut parempi miettiä etukäteen jokin tietty ajankohta lasten ja Aiméen esittelyä varten, mutta nyt tilanne oli tämä.
-Älä huoli, minä hoidan tämän, Aimée kuiskasi Jamesille nousten sen jälkeen jalkeille. Anniina otti pari askelta taaksepäin, ja Aiméekin tajusi jättää pienen hajuraon, lapsi ei selvästi halunnut päästää häntä lähelleen, eikä Aimée halunnut tyrkyttääkään itseään.
-No hei, sinä olet varmaankin Anniina, isäsi on kertonut minulle sinusta. Minä olen Aimée Amor, ja olemme Jamesin kanssa tapailleet jo jonkin aikaa, Aimée esittäytyi. Anniina tarkkaili vähän epävarmana edessään seisovaa naista, joka muistutti jollain tapaa edesmennyttä Aurora-äitiä.
-Sä oot ihan tyhmä, Anniina tokaisi yllättäen pinkaisten kiireesti juoksuun sanojensa jälkeen.
Anniina pinkaisi ovelle niin nopeasti kuin vain kykeni. Tilanne oli yhtäkkiä alkanut ahdistaa häntä. Jamesilla on uusi naisystävä, mutta miksi? Eikö isä enää kokenut saavansa riittävästi onnea lapsistaan, vaan täytyi joku täysin vieras tunkea mukaan soppaan.
-Anniina! Tuo oli epäkohteliasta! Tule heti pyytämään anteeksi! James karjaisi vihaisella äänellä perään, ja mies oli lähtemässä jo tyttärensä perään, ellei Aiméen vaalea käsi olisi tarttunut häneen ja pysäyttänyt.
-Anna hänen mennä. Tilanne on varmasti uusi ja haastava tyttärellesi. Kyllä hän taatusti ajan kanssa sopeutuu. Keskityttäisiinkö ennemmin tähän uuteen pienokaiseen? Aimée kysyi väläyttäen hurmaavan hymynsä, minkä nähtyään James ei voinut olla enää vihainen.
-Tosiaan, meidän pikku vauvamme! En edes muista, milloin olen viimeksi ollut näin onnellinen! James huudahti alkaen testaamaan käsillään kauniin raskausmahan kaarevuutta.
-Olet ihan höpsö! Ihanaa, että otat meidät näin hyvin huomioon, Aimée naurahti pienesti.
-Vaimo ja lapset - etenkin vauvat ovat suurinta intohimoani! James alkoi hössöttämään tapansa mukaan, kun puheenaihe siirtyi vauvoihin päin. James jatkoi juttuaan, mutta Aimée kuunteli vain puolella korvalla. Häntä oli vaivannut Anniinan käytös, eikä sen takia, että hän ajattelisi jäävänsä huonoihin väleihin Anniinan kanssa. Outoa oli, että Anniina ei ollut edes halukas tutustumaan, vaikka Aimée oli luonut taioillaan rauhoittavan ja leppoisan ilmapiirin. Joko hänen voimansa olisivat heikkenemässä uudessa elinympäristössä tai sitten Anniinaan vaikuttavat jotkin suuremmat voimat...
James ja Aimée piileskelivät huoneessaan koko aamupäivän, sillä he eivät halunneet järjestää enää suurempaa järkytystä vastaheränneille pojille, kun Anniinakaan ei ollut ottanut asiaa parhaalla mahdollisella tavalla vastaan. Niin James ja Aimée olivat makoilleet sängyllä ja keskustelleet suhteestaan ja tulevaisuudestaan, kunnes lapset olivat lähteneet kouluun. James pyysi palvelijaa valmistamaan heille jotakin syötävää.
-Aimée, en kyllä halua piilotella sinua yhtään pidempään. Kun poikani, Antti ja Aleksanteri, tulevat koulusta, esittelen sinut heille oitis, James selitti.
-Voi, kyllä minä voin itsekin hoitaa itseni esittelyn. Usko pois, kaikki menee hyvin, Aimée vakuutteli iskien silmää. Jamesin oli pakko suostua järjestelyyn.
Kun teinit saapuivat koulusta, olivat James ja Aimée odottamassa heitä olohuoneessa.
-Pojat, minulla on teille tärkeää kerrottavaa. Olen kohdannut uuden onnen tavatessani tämän simin, joka auttoi minut masennuksestakin irti. Eiköhän itse Aimée kumminkin kerro teille enemmän, James piti aloituspuheen.
-Hei vaan! Minä tosiaan olen Aimée, isänne uusi naisystävä. Älkää olko huolissanne, en aio viedä teiltä häntä, vaan pikemminkin liittyä osaksi Sunien perhettä. Toivon, että tulemme hyvin toimeen, vaikka en voikaan korvata entistä äitiänne. Haluan kuitenkin saada teidät ymmärtämään, että elämä muuttuu, ja muutostilanteessa ei pidä yrittää epätoivoisesti elää vanhoissa kuvissa, Aimée alkoi selittää. Vaikkeivat sanat kummoisia olleetkaan, sai Aimée täyden hiljaisuuden puheelleen.
Poikiin hänen puheensa kuitenkin tehosi, ja kumpikin huomasi nyökyttelevänsä Aiméen sanojen tahdissa.
-Mahtavaa isä, että olet löytänyt noin tärkeän simin elämääsi uudelleen, Aleksanteri onnitteli.
-Niin, ja aika hyvännäköisen, Antti lisäsi saaden kuitenkin pukkauksen veljensä kyynärpäästä. Pojat olivat kiitollisia Aiméelle siitä, että tämä oli auttanut heidän isäänsä vaikeiden aikojen yli. Auroran kuoleman jälkeen mies oli ollut pitkään masentunut, mutta nyt kaikki olisi ilmeisesti hyvin. Jameskin oli helpottunut saadessaan poikiensa hyväksynnän seurustelustaan ja oli varma, että koko perhe ystävystyisi Aiméen kanssa.
Siitä päivästä lähtien Aimée oli talon miesten mielessä ahkerasti, sillä kaikki pitivät naisesta kovasti. Teinit olivat ystävystyneet hänen kanssaan ja todenneet Aiméen hyväksi tyypiksi. Aimée ei voinut olla hymyilemättä kuullessaan Aleksanterin lesoilevan kaverilleen Olhille, kuinka mahtava äitipuoli Aimée olikaan.
-Isä on ollut yhtä aurinkoa löydettyään Aiméen, Aleksanteri kuiski.
-Vau, kävisiköhän munkin isälle samanlaista tuuria? Se on ollut aika poissa tolaltaan jouduttuaan yksinhuoltajaksi Ehlan kadottua. * Ei sillä, että mä sille mitään hyvää toivoisin, mutta alkaa tympiä pikkuhiljaa, kun suurin osa kotitöistä jää mun vastuulle, Olhi huokaisi.
-Hmm... Aimée pohdiskeli mietteliäänä kuunneltuaan jonkin aikaa poikien keskustelua.
*Katso edellinen Kummalien osa.
Ainoa, joka ei ollut iloinen uudesta perheenjäsenestä, oli Anniina, joka nytkin oli käppäillyt ulos leikkimään, kun hän ei muka voinut oleskella samassa rakennuksessa Aiméen kanssa. Vihaisena tyttö istahti nurmikolle pupunallensa kanssa ja alkoi hakata lelua kovakouraisesti purkaakseen ärtymystään. Anniina oli nopeasti menettänyt suosikkitytön maineensa isän silmissä, mutta ei tyttö siitä oikeastaan edes välittänyt. Tyttö oli itsekin huomannut muuttuneensa, muttei oikein tiennyt, mikä oli muutoksen takana. Maailma oli vain yhtäkkiä näyttänyt kovin erilaiselta yhtenä aamuna tytön herätessä. Siksi Anniina olikin varma siitä, että Aimée oli kaiken tämän takana.
Antti ja Neri tapailivat lähes päivittäin, ja heidät saattoi hyvinkin usein bongata milloin mistäkin kiinni toisissaan. Kaikki näytti päällisin puolin olevan kunnossa tämän parin suhteessa, mutta heidän odotuksensa siitä olivat aivan erilaiset. Neri oli innoissaan tulevasta perijyydestään ja oli hän ehkä vähän ihastunutkin Anttiin, kun taas poika eli mieluummin hetkessä ja käytti tytön ihastusta hyväkseen romantiikan nälkäänsä. Antti olisi myös mielellään tapaillut muitakin tyttöjä, mutta vielä toistaiseksi hän oli onnistunut tyytymään vain Neriin.
Aimée on siis vupiin tekemä sim, jonka valitsin parhaaksi muista kilpailijoiden simteoksien joukosta. .-)
Vuodatuksesta kopioidut kommenti & vastaukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti