Meri kärsi ikävistä painajaisista, jotka perustuivat hänen nuoruuteensa. Lopulta Meri ei enää jaksanut elää valheessa, ja hän päätti paljastaa Mikalle salaisuuden, jota oli piilotellut koko avioliiton ajan: Meri oli oikealta nimeltään Mari, oikean Merin sisko, jonka Mari tappoi halutessaan päästä Mikan kanssa naimisiin.
Mika oli huolissaan Merin käytöksestä, ja hän kehotti vaimoaan kertomaan huolistaan. Kun tämä lopulta avautui, suuttui Mika pahemman kerran.
Hauki jutteli paljon Julius Jääpuikon kanssa Aamun etsimis -suunnitelmista, kunnes Julius kertoi menevänsä ennemmin opiskelemaan kuin etsimään Aamua. Hauki päätti etsiä tytön käsiinsä omin avuin.
Ahven ikävöi kovasti Johanna Pilvilinnaa, ja hän alkoi viimein hyväksyä sen tosiasian, ettei hänestä ja Johannasta tulisi paria Pilvilinnojen karkotuksen vuoksi. Siksi Ahven alkoikin sopeutua perheeseensä ja tekemään kotitöitä enemmän.
Neri kasvoi teiniksi, ja kasvettuaan hän halusi oppia hyväksi perijäksi. Neri sai toisinaan kokata ja tapailla tulevaa aviomisestään: Antti Sunia, joka tosin ei ollut suhteessa yhtä vakavissaan kuin Neri.
Mari eli lapsen elämää vaikeiden läksyjen parissa.
Merithaimenten arki oli ollut hyvin kiukun ja vihan peittämää siitä asti, kun Merin, vai pitäisikö sanoa Marin, salaisuus paljastui. Katkeruus oli kulkenut Mikan kanssa siitä päivästä lähtien. Hänestä oli kamalaa ajatella, että hänen vaimonsa ei ollutkaan se, jonka Mika luuli tämän olevan. Mika oli elänyt kaikki nämä vuodet valheessa, ja koko hänen elämänsä oli tuntunut räsähtävän Marin valheen paljastuttua. Mika havahtui ajatuksistaan onkensa nykimiseen, ja mies kiskaisi maalle kirjolohen.
-Näin pieni. Huoh, kaikki menee pilalle. Miten minä elätän lapseni ja maksan rikkaille veroa? Mika huokaisi raskaasti.
-Parempi se on kuin ei mitään, Neri huomautti hymyillen isälle.
Mika tuhahti ja heitti kirjolohen kalasäiliöönsä. Neri huokaisi. Nykyään kaikki olivat äreitä ja salailevia. Neri oli varma, etteivät vanhemmat olleet kertoneet muille perheenjäsenille kaikkea, mutta urkkimallakaan Neri ei saanut mitään selville.
-Hei, mikä sinun on? Näen, että kaikki ei ole kunnossa. Miksi riitelitte äidin kanssa aamulla? Minä haluan tietää! Neri alkoi yhtäkkiä kyselemään paljon. Se siitä hienovaraisuudesta, mutta olisi hänelläkin oikeus viimeinkin saada tietää.
-Sinä olet liian utelias. Kaikki on aivan hyvin. Ei sinulta pimitetä mitään, Mika valehteli päin näköä. Hän toivoi, että Neri pian uskoisi ja lopettaisi nuuskimisen. Tyttö olisi paljon onnellisempi, jos ei tietäisi Marista.
Tosin, ei Marillakaan ollut helppoa. Hän oli elänyt koko elämänsä Merinä, eikä oikea identiteetti enää tuntunut hänen omaltaan, ja siksi hän esiintyikin Taikapölyssä edelleen Merinä. Mari tiesi tehneensä väärin. Katumus oli kasvanut yhä suuremmaksi, vaikka Mari luulikin päässeensä teostaan yli. Sanonta "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" piti paikkansa niin hyvin, ettei Mari olisi uskonut sitä itsekään nuorempana. Silloin hän oli ollut tyhmä ja kateellinen, ja hänen oli maksettava velkansa nyt. Toisinaan Mari katui, että oli paljastanut menneisyytensä, mutta hän tiesi sen olleen ainut oikea vaihtoehto. Marin suurin toive oli, että Mika pystyisi antamaan hänelle vielä anteeksi ja elää tulevat vuodet yhdessä kuten tännekin asti. Kaikki ei kuitenkaan ollut enää ennallaan. Marin täytyi vain odottaa Mikan tuomiota.
Perheen toinen Mari, viaton pikkutyttö, sen sijaan vietti elämänsä tiedottomuudessa ja onnellisena. Isän ja äidin sanat siitä, ettei mikään ollut vialla, olivat uponneet uhriin lähes täydellisesti. Vanhemmat osasivat riidellä tytön selän takana, eikä Marilla omasta mielestään ollut mitään syytä olla uskomattakaan. Toisinaan Mari vietti päivänsä uiskennellen auringon lämmittämässä vedessä tai sadepäivinä hän lukittautui yläkertaan huoneeseensa leikkimään lelulaatikon antimilla.
Marin ainoa huoli oli vain Mursu-koiran siisteystottumukset. Hauva oli oppinut tekemään tarpeensa takaoven terassille, ja koska vanhemmilla ja muilla perheenjäsenillä ei ollut kiinnostusta puuttua asiaan, sai terassi lainehtia. Mari alkoi kuitenkin saamaan jo tarpeekseen, ja tyttö vannoi opettavansa itse koiran paremmille käytöstavoille, jos muut eivät asiasta piittaisi.
-Tämä ei ole sinun vessasi! Katso, mitä olet saanut aikaan. Mene pissimään muualle! Mari kivahti raivoissaan koiralle, joka tosiaan oli saanut pienen terassin lainehtimaan.
Mari haki paikalle pari siivousvälinettä, minkä jälkeen hän kulutti aikansa terassia luuttuillen. Tyttö liikkui sulokkaasti puolelta toiselle tehden samalla lätäköistä selvää. Joskus siivoaminenkin voi olla hauskaa, jos sen osaa tehdä oikealla tavalla. Mari pääsi mielikuvitusmaailmaansa, ja hän puheli itsekseen vuorosanoja tehden tilanteesta uskottavamman. Välillä hän eläytyi köyhän piian rooliin ja toisinaan hän leikki olevansa noita luutansa kanssa. Lopulta koko terassi kiilteli puhtaana nopeammin kuin Mari olisi uskonutkaan. Häntä melkein harmitti, kun siivoaminen oli loppunut niin lyhyeen. Niinpä Mari päättikin kaataa terassille lisää vettä, jotta voisi leikkiä saman leikin uudestaan.
Vaikka Ahven oli ryhtynyt vähän ahkerammaksi kotitöiden ja muiden askareiden kanssa, ei häntä edelleenkään nähty lammella ongen päässä kalastamassa, ja siihen Mika aina vetosikin puhuessaan Ahvenen hyödyttömyydestä. Haukea harmitti kuulla isän valituksia veljestään, sillä Ahven oli oikeasti hyödyksi, vaikka välillä laiskempi sim olikin. Nytkin Hauki ihaili veljensä taitoa jakaa kaloja ylväille: Ahven vei toisen huomion muualle esimerkiksi kertomalla jonkun juorun, ja nappasi samalla kalapaketista pari kalaa pois, jolloin Merithaimenet jäivät vähän hyödyn puolelle! Eihän pari kalaa paljon ollut, mutta kumminkin.
-Hmm, aivan kuin paketin paino olisi vajaa, Jorma tuumaili pakettia heilutellen.
-Antakaas kun minä kokeilen, Ahven pyysi tuumaillen, oliko poistanut liian isot kalat laatikosta, kun paino-eron huomasi niin helposti.
-Kyllä täällä minusta on oikea määrä kalaa, Ahven valehteli uskottavasti, ja lopulta Jorma tyytyi pakettiin sellaisenaan.
-On kyllä mukavaa saada taas kunnon ruokaa, meillä on ollut siitä vähän pulaa*, Jorma paljasti kiiruhtaen sitten kiireesti kotiin.
*Katso edellinen Jääpuikkojen osa.
Hauki oli ottanut tavaksi lukea päivän lehden aina huolella läpi, jos sinne kirjoiteltaisiin lisää uutisia, joista voisi olla apua Aamun löytämisessä. Poika puristi lehteä ärsyynnyksestä hiukan tiukemmin Julius Jääpuikon tullessa hänen mieleensä. Heidän oli alun perin pitänyt yhdessä lähteä etsimään Aamua, mutta Julius oli viime hetkellä jättäytynyt tehtävästä vedoten tärkeisiin opintoihinsa. Hauki ei voinut ymmärtää Juliuksen päätöstä, oliko hänelle oikeasti opiskelu ystäviä tärkeämpää? Tai sitten se hienostelija ei vain uskaltanut enää lähteä etsintäseikkailulle, kun tosi alkoi olla kyseessä. Hauki oli kuitenkin päättänyt lähteä vaikka yksin etsimään ystäväänsä. Suunniteltu lähtö sijoittuisi jonnekin hänen syntymäpäiviensä paikkeille, sillä täysi-ikäiseksi tullessa hänellä olisi oikeus määrätä itse itsestään.
Mika ärisi ja huokaili ärsyyntyneenä keittiössä kaappeja kolistellen, kun hänen lempimausteensa oli hukassa. Mari tuli ihmetellen katsomaan, mitä oikein oli tekeillä, ja hän yllätti Mikan kokkauspuuhista. Mika oli juuri silppuamassa ahventa, ja nähtyään Marin saapuvan keittiön ovelle, leikkasi mies vahingossa sormeensa.
-Voi simpukka, Mika suuttui painaen haavaa talouspaperin palalla.
-Minä voisin kyllä laittaa ruokaa, Mari tarjoutui auttamaan, mutta Mika ei sitä halunnut:
-En halua mitään sinulta. En halua syödä tekemääsi ruokaa, en halua viettää samassa huoneessa liian pitkän aikaa kanssasi... En halua mitään tuollaiselta petturilta, Mika vaahtosi vihoissaan, eikä Marin auttanut muu kuin antaa miehen toimia oman päänsä mukaan.
Neri oli niin ihastunut Jääpuikoilla ollessaan karaoke-laitteeseen ja sai lopulta kinuttua kotiinsakin sellaisen. Kalliin härvelin ostamien tarkoitti kuitenkin sitä, että Neri joutuisi asumaan entistä pidemmän aikaa samassa huoneessa pikkusiskonsa kanssa, mutta hän päätti sinnitellä. Sitä paitsi Neri oli alkanut sietää Maria paremmin tämän kasvettua vanhemmaksi, kun pikkusisko ei enää herättänyt Neriä keskellä yötä itkuunsa. Karaoke-laitteesta tuli hetkessä monen perheenjäsenen suosikkivehje, ja lähes koko ajan ympäri taloa kuului parempaa ja vähemmän parempaa lauleskelua luovuuspisteiden kohottamisen toivossa.
Aika riensi, ja Hauen ja Ahvenen syntymäpäivät lähenivät. Hauki oli päättänyt järjestää synttäreiden kunniaksi suuret juhlat, johon hän kutsui kaikki ystävänsä. Juhlat toimisivat salaa myös Hauen läksiäisinä, sillä hänen suunnitelmissaan oli lähteä mahdollisimman pian kasvunsa jälkeen Aamua etsiskelemään. Hauki ei ollut kertonut suunnitelmistaan kenellekään, sillä hän oli melko varma, ettei perhe antaisi lupaa lähteä, sillä kotonakin oli paljon töitä. Hauki soitteli synttäreitään edeltävänä päivänä kavereilleen ja varmisti, että kaikki pääsisivät paikalle.
Päivän pimentyessä kohti iltaa alkoi väkeä pikkuhiljaa kertymään Merithaimenten talolle. Samaan aikaan Ahven ja Hauki tunsivat, kuinka taikapölykiteet kasvoivat heidän sisällään odottaen ulospääsyä. Kun lopulta vieraita oli kertynyt tarpeeksi poikien ympärille, teinit pyörähtivät ja kasvoivat seuraavaan elämänvaiheeseen.
Tässä kuva kasvaneesta Hauesta.
Tämä puolestaan on aikuinen Ahven.
Kasvamisen jälkeen Hauki päätti esittäytyä vieraille oikein kunnolla. Hän melkein pakotti itsensä moniin paikkoihin yhtä aikaa, sillä hän koki velvollisuudekseen hyvästellä jokaikisen simin. Hauen lähtö lähestyi hetki hetkeltä, ja mitä enemmän aikaa kului, sitä nopeammin Hauki havahtui tulevaisuuteensa. Hauki yritti olla jokaiselle simille mukava, jotta nämä voisivat muistella häntä hyvällä. Hauki näkisi samat simit vasta, kun hän on saanut Aamun käsiinsä, ja siinä tosiaan voi mennä useampikin tuokio.
-Kivat hiukset Nikolas! Voisin itsekin pitää samanlaisia, ellen olisi kiintynyt tähän hiustyyliin, Hauki selitti hiukan kummallisia yrittäen puskea ulos niin paljon tavaraa kuin vain suinkin kykeni.
-Ai, kiitti, Nikolas vastasi hiukan oudoksuen. Poika kuitenkin kykeni pidättämään hämmentyneisyytensä, joten Hauki pääsi jatkamaan matkaansa.
-Päivi! Miten hehkeältä näytätkin tänään! Muistan sinut varmaan aina siitä, että olit lähes jokaisen Merithaimenen kaveri. Oli mukavaa viettää aikaa kanssasi, Hauki selosti innoissaan.
-Lopeta! Kuulostat siltä kuin pitäisit läksiäispuhetta! Päivi huudahti yllättäen, että Haukikin asteli muutaman askeleen taaksepäin. Päivi keksisi ihan kohta hänen suunnitelmansa!
-Hei, älä näytä noin vakavalta! Vaikka kasvoitkin aikuiseksi, ei se tarkoita, että meidän väliemme tarvitsisi huonontua. Olet aina ystäväni, vaikka eri ikäisiä olisimmekin, Päivi vakuutteli. Hauki sai huokaista helpotuksesta, sillä onneksi Päivi ei ollutkaan tajunnut "puheen" todellista syytä.
Mari sen sijaan päätti ottaa hiukan rauhallisemmin, ja hän istuskeli sohvalla yksinään, kunnes Camilla liittyi hänen seuraansa.
-Missäs Mika on? En ole nähnyt häntä koko iltana, Camilla uteli. Mari katsahti hallitsijaa, joka näytti liiankin kiinnostuneelta, että tätä olisi voinut petyttää puhumattomuudella.
-Tuota... Minulla ja Mikalla on hiukan riitaa, eikä hän halua näyttäytyä samassa huoneessa kanssani, vaikka olisi sitten poikien synttärit. Viime aikoina meillä ei ole todellakaan mennyt hyvin, Mari puhui hiljaa ja harmistuneena. Camillan kasvoilla puolestaan alkoi loistaa hymy hänen kuullessaan, ettei Merithaimenilla mennyt hyvin. Hän nautti niin paljon toisten epäonnesta.
Ahven taas oli karannut kasvamisen jälkeen istuskelemaan yksikseen pihapenkille. Vaikka hän oli juuri saavuttanut elämänsä aikuisuuteen asti, tuntui kaikki silti tyhjältä ja suorastaan masentavalta. Elämä oli tylsää, kun ei ollut mitään odotettavaa. Kaikki haaveet ja toiveet olivat tuhoutuneet Johannankin kadotessa. Nyt hänen elämällään ei ollut enää mitään virkaa.
-Meidän piti saavuttaa Johannan kanssa niin paljon, mutta kumpikaan meistä ei silloin voinut arvata kaiken päättyvän tällä tavoin. Missä edes olet? Ahven huokaisi onnettomana.
Johannan muistelu aiheutti suuren tunnekuohon nuoren miehen mielessä, eikä Ahven lopulta voinut estää itkun tuloa. Hän kirosi kovaan ääneen maailman epäreiluutta ja sitä, miten hänen koko elämänsä oli ollut täynnä kurjutta. Ensimmäistä kertaa Ahvenen teki mieli todella luovuttaa. Aina ennen hän oli keksinyt jonkin keinon saada haluamansa, mutta Pilvinnojen karkotukselle hän ei mahtasi mitään. Hän ei näkisi enää ikinä simiä, jota aidosti rakasti, simiä, jonka kanssa hänen ei tarvinnut esittää mitään ja joka hyväksyi Ahvenen sellaisena kuin hän on. Ahven oli jo pitkään tuntenut, ettei kuulut perheeseen: Mika oli aina syrjinyt häntä, ja Merikin oli unohtanut Ahvenen pikkusiskojen synnyttyä. Nyt kun Johannaa ei enää ollut, ei Ahven tiennyt, oliko hänellä oikeastaan enää mitään virkaa.
Yllättäen Ahven kuuli rasahduksen jostain läheltä. Surullinen mielentila vaihtui salaman nopeudella peloksi, ties mikä epämääräinen hiippari hyökkäisi hänen kimppuunsa pusikon takaa. Miehellä oli edelleen vahvassa muistissa jokin aika sitten sattunut murtovarkaan vierailu, ja Ahven olisi melko varmasti menehtynyt roiston otteisiin, ellei Hauki-veli olisi saapunut apuun.* Nyt Hauki oli kuitenkin sisällä bilettämässä, ja hätäpäissään Ahven nappasi penkin virestä kukkaruukun ja lähti kulkemaan rasahduksia kohti. Hänen sydämensä hakkasi hullun lailla, ja Ahven pelkäsi elimen tulevan kohta rinnasta läpi.
-Tu-tule esiin! Ahven yritti sanoa mahdollisimman möreällä ja pelottomalla äänellä.
*Katso edellinen Merithaimenten osa
Kun Ahven lopulta tunnisti tulijan, putosi kukkaruukku hänen kädestään suuren hämmästyksen vuoksi.
-Johanna! Ahven huudahti rynnäten saman tien syleilemään rakastaan. Ahven rutisti Johannaa tiukasti, ja hetken aikaa pari vain oli kiinni toisissaan mitään sanomatta. Puhua ehtisi myöhemmin, nyt olisi tärkeää saada nauttia toisen kosketuksesta, sillä viime näkemisestä oli pitkä aika. Lopulta Ahven hiukan hölläsi otettaan ja siirsi tyttöystävänsä kasvot omiensa eteen.
-Mulla on ollut niin ikävä sua, Johanna kuiskasi onnenkyyneleet silmissään.
-Mäkin olen viettänyt monia öitä ikävissäni sua ajatellen. Mut missä sä olet oikein ollut nämä vuodet? Teidäthän karkotettiin, Ahven hämmästeli. Johanna katsoi maahan Ahvenen mainitessa karkotuksen, kumpa hänellä olisikin tietoa perheensä nykyisestä tilanteesta.
-Camilla ei ilmeisesti ottanut huomioon sitä, että mä ja Johannes oltiin lähdetty yliopistolle ennen karkottamismääräystä, ja hän jotenkin unohti meidät. Mä olen jo pidemmän aikaa halunnut tulla katsomaan sua, mutta siinä on niin iso kiinnijäämisen riski, etten ole uskaltanut. Muistin kuitenkin, että tänään on sun synttärit, ja ajattelin tuoda itseni lahjaksi, Johanna kertoi.
-Olet paras lahja, jonka olen koskaan saanut, Ahven henkäisi vetäen Johannan jälleen lähelleen.
Johannan kerrottua nopeasti hänen, Johanneksen, Kuhan ja Aamun suunnitelmista, piti naisen lähteä.
-Olisi liian riskialtista jäädä pitemmäksi aikaa, Johanna selitti Ahvenen yrittäessä suostutella Johannaa jäämään. Ahven saattoi Johannaa jonkin matkaa, ja lopulta tuli hyvästien aika. Pari ei pusutellessaan huomannut Camillaa, joka tarkkaili jonkin matkan päästä heitä. Camilla ei saanut selvää, kenen kanssa Ahven oli, mutta nainen oli illan aikana saanut tuntemuksia siitä, että joku oli liikuskellut Taikapölyn ja yliopistoalueen rajoilla.
-Pitänee ottaa selvää asiasta, Camilla tuumi lähtiessään kulkemaan kotiin päin.
Illan saavuttua jo yöksi Hauki teki viimeiset valmistelut lähtöään varten. Hauki oli pakannut laukkuunsa parin vaatekerran, eväitä ja hiukan rahaa omista säästöistään. Hauki oli jättänyt keittiön pöydälle viestin lähdöstään, ettei perhe alkaisi murehtia liian paljon asioista. Hauki jäi seisomaan lapsuudenkotinsa eteen jättääkseen hyvästit tälle mahtavalla talolle. Kyllä Hauki vielä tänne palaisi, mutta silloin hänellä olisi jo Aamu mukanaan. Hän ei halunnut olla toimettomana enää yhtään kauempaa, ja samalla hänellä olisi aikaa miettiä, kuka oikein oli ja mitä annettavaa hänellä on maailmalle. Hiljalleen loittoneva hahmo katosi yön pimeyteen.
Aamulla Neri oli ensimmäisenä jalkeilla, ja tyttö oli tulossa tekemään aamupalaa perheelleen, kunnes hän näki edessään paperin palan. Kiinnostukseltaan Neri katsahti lappusta ja tajusi kyseessä olevan Hauen käsialaa. Neri luki ensimmäisen rivin, joka sai hänet kauhistumaan. Samassa tyttö ahmaisi kerralla koko kirjeen ja pudisteli päätään.
"Rakkaat vanhempani Mika ja Meri sekä tärkeät sisarukseni Ahven, Neri ja Mari, minun täytyi lähteä. Älkää turhaan olko huolissanne, voin aivan hyvin. Muistan teidät aina, kun näen merisen allokon pauhun. Muistelkaa tekin minua hyvällä. En tiedä, milloin palaan ellen sitten ole matkalla koko loppu elämääni, mutta älkää pelätkö. Osaan pitää huolta itsestäni. Terveisin Hauki"
-Tämä ei voi olla totta! Neri huokaisi.
Sinä päivänä Merithaimenten koko perhe oli vielä kurjemmalla tuulella kuin viime viikkoina, jotka olivat myös olleet täynnä tuskaa ja vaikeuksia. Etenkin Mikan mieli oli todella ärjy. Hän ei voinut uskoa, että hänen suosikkipoikansa ja huippukalastaja katoaisi noin vain ilman kunnon perusteluja! Mikaa suututti, sillä hän tiesi, että joutuisi pinnistelemään yksin paljon nykyistä enemmän. Ahven ei suostunut kalastamaan, ja Mika joutuisi kalastamaan tämänkin edestä aivan yksin. Lisäksi hän oli menettänyt jo kaksi poikaa, ja vain laiskin jäi jäljelle. Mika oli heittää kattilan ruokineen pitkin seiniä ajatellessaan, miksi oli ajautunut tällaiseen tilanteeseen.
Seuraavana päivänä Mika rauhoitti mieltään kalastamalla, ja onnekseen mies saikin napattua ihan kunnon saaliin. Lisääkin olisi vielä tulossa! Samassa Mika kuuli kahden jalan tömähdykset, ja taakse katsottuaan Mika tunnisti tulijan Mariksi.
-Isi katso, isi katso! Minä sain ympäristötiedon kalapistareista ja järvituntemuksesta kympin! Mari huusi riemuissaan. Mikan päiväkauden hapan naama nousi pieneen hymyyn.
-Hieno tyttö, olen sinusta ylpeä, Mika kertoi ja halasi lastaan. Samassa kalakin tarttui koukkuun, ja Mika kiskoi ylös oikein jättimäisen monnin!
Marin voitokas päivä huipentui, kun hänen tuleva aviomiehensä, Eetu Puska, saapui yllätysvierailulle. Iloissaan Mari ehdotti pientä taputusleikkikisaa, joka loppujen lopuksi venyikin pitkäksi kunnon kisailuksi naurun ja riemun kera.
-Minulla on pian synttärit. Tulethan käymään silloin? Mari kysäisi nostaen päätään ylemmäs nähdäkseen Eetun.
-Tietenkin! Haluan nähdä, kun sinä kasvat, Eetu vastasi, mikä sai Marin hymyn kohoamaan entisestään.
-Voitin! Otetaanko vielä yksi erä, kun Mursu repii läksykirjojani, enkä millään pysty tekemään niitä", Mari kikatti, eikä Eetulla ollut mitään asiaa vastaan.
Lopulta Mursu lopetti läksyjen järsimisen, minkä takia Marin oli pian istahdettava alas läksyjen pariin. Tyttö laski kyllästyneenä kaikki matikan tehtävät, joiden jälkeen oli äidinkielen kieliopin vuoro. Mari haukotteli kyllästyneenä. Kuka hullu voisi muistaa kaikkia ihme sääntöjä tuosta vain. Kyllähän Mari lopulta tehtävät sai tehtyäkin huolellisesti loppuun, mutta tyttö ei voinut olla syyttelemättä Mursua.
-Jos koira olisit vain repinyt kirjani kappaleiksi, en olisi pystynyt tekemään läksyjä. Sinun on huomenna parasta repiä kirjani rikki, tai tulee tupenrapinat! Mari uhkaili Mursun kuunnellessa kummastuneena.
Puhelin pärähti soimaan, ja Ahven kiiruhti vastaamaan. Soittaja oli Julius Jääpuikko, joka kyseli Haukea puhelimeen.
-Hauki lähti eilen pois aivan yllättäen, eikä pääse siksi puhelimeen, Ahven tiuskaisi. Häntä ärsytti, kun sama tarina täytyi toistaa jokaiselle Hauen tuttavalle, vaikka eiväthän nämä tietenkään voineet tietää.
-Lähtikö hän jo nyt? Julius kysyi yllättyneenä.
-Miten niin "jo nyt"? Aivan kuin tietäisit jotain asiasta, Ahven pani merkille.
-Öh tuota... Mitä kuvittelet? Minä en tiedä mitään veljesi lähdöstä. Heippa, Julius tokaisi nopeasti katkaisten puhelun. Jokin Juliuksen olemuksessa sai Ahvenen kielloista huolimatta epäilemään. Ahven päätti pitää Juliusta silmällä.
Eräänä aamuna Neri oli tapansa mukaan laittautumassa yläkerran vessan peilin edessä. Saatuaan kaikki tarvittavat meikit naamaansa, ei tyttö vielä raaskinut jättää kuvajaistaan vaan jäi ihailemaan itseään peilistä. Hän huiskautti pitkät hiuksensa olkansa yli ja asetti huulilleen lempeän hymyn. Sen jälkeen Neri alkoi keikistellä peilin edessä kuvitellen olevansa ties missä mallikuvauksissa. Teiniksi kasvettuaan Neristä oli tullut itsevarmempi, ja tuleva perijän paikka oli tytön mielessä useinkin. Perijänasema oli myös muuttanut Neriä ehkä hiukan ylimieliseksi, varsinkin alempiarvoisia perheitä kohtaan. Kaikki eivät pysy omana itsenään maineen noustessa tärkeämmäksi.
Neri saikin usein toimia ruuanlaittajana ja harjoitella perijyyden vastuita kotitöiden hoidossa. Koska Mika ei enää suostunut syömään vaimonsa tekemää ruokaa, oli Neri vallannut keittiön kokkaustehtävät, sillä on taloudellisempaa valmistaa enemmän ruokaa kerralla kuin vain yhtä annosta. Puristellessaan leikkaamiensa kalasiivujen päälle sitruunan palasista mehua mausteeksi, Neri pohdiskeli vanhempiensa huonontuneita välejä. Meri puuhasteli usein allapäin kotitöitä, ja kaikkosi jostain syystä huoneesta aina isän saapuessa huoneeseen. Mika puolestaan meni aina heti aikaisin aamusta kalaan ja palasi vasta myöhään illalla takaisin, aivan kuin hän välttelisi jotakin.
Mika haistoi paistettujen kalojen herkullisen tuoksun lammelle asti, ja kiiruhti pian nälkäisenä pöydän ääreen, jossa myös Ahven ja Mari olivat syömässä.
-Mitäs hyödyllistä olet tänään tehnyt? Lammella sinua ei ainakaan ole näkynyt, Mika tiedusteli Ahvenelta. Työnteko olisi nimittäin suotavaa, sillä pojan koulutkin olvat jo loppuneet, hän kun ei yliopistoon päässyt.
-Jos rehellisiä ollaan, niin en mitään, eikä minua kyllä lammen lähettyvillä tulla näkemäänkään! Ahven ilmoitti tietäen ärsyttävänsä isää kertomalla laiskottelustaan.
-Kuule poika, ei tuollainen vetelehtiminen käy, sinun pitäisi osallistua elannon hankkimiseen! Nyt kun luottopoikani ovat kadonneet, en mitenkään saa yksin tarpeeksi kalaa kasaan, Mika huomautti. Ahven ei kuitenkaan jaksanut kuunnella isänsä saarnaa ja niin hän päättikin lähteä paikalta ja jättää iltapalansa kesken.
-Minä voin kyllä auttaa sinua, Mari lupasi saaden hymyn Mikan kasvoille.
Mari oli kutsunut ystävänsä, Jamesin, kylään tilittääkseen tälle murheitaan.
-Tämä on niin kamalaa! Kerroin Mikalle yhden ikävän jutun menneisyydestäni, mistä hän suuttui. Nyt välimme ovat olleet tulehtuneina jo pidemmän aikaa, Mari kertoi.
-Voi, kaikki kääntyy varmasti pian hyväksi! Itsekin olin onneton vaimoni kuoltua, mutta vähitellen huomasin, että elämä voittaa! James rohkaisi ystäväänsä lesoillen samalla omaa hyvää tilannettaan. Hän ei kuitenkaan vielä uskaltanut paljastaa kenellekään mitään Aiméesta, varmuuden vuoksi.
-Tule nyt halaamaan, olet kyllä halin tarpeessa, James totesi levittäen kätensä, jolloin Marin oli helppoa kietoa kätensä Jamesin ympärille.
-Voi James! Saan olla kyllä onnekas, että minulla on noin ymmärtäväinen ja tukeva ystävä kuin sinä! Tiedät kyllä ihan taatusti, mistä puhut, mutten yhtään tiedä, voiko minun ja Mikan suhteelle tehdä enää mitään. Jotkut teot vain ovat niin kamalia, Mari huokaisi.
-Usko minua, kaikki kääntyy hyväksi. Sinun on kuitenkin itsekin uskottava samaan, sillä muuten tilanne voi kääntyä päinvastoin. Aika parantaa suuremmatkin haavat, James yritti hillitä Marin väitöksiä.
-Niin minäkin kerran luulin... Tosin, on sinunkin sanoissasi perää. Yritän olla positiivisempi. Sinulla on varmaan kuitenkin kiire kotiin, on jo myöhä, Mari selitti, ja hetken päästä James lähtikin.
Neri sen sijaan oli rauhoittamassa omaa mieltänsä takapihan uima-altaan äärellä. Mitä vanhemmaksi tyttö kasvoi, sitä enemmän tuleva perijyys ja vesi tuntuivat tuovan Nerille voimaa. Neri lipui haaveisiinsa ja pystyi kuvittelemaan, kuinka tulevaisuudessa hän ja Antti uisivat, kalastaisivat ja viettäisivät ihanaa perhe-elämää keskenään. Neri itse olisi valmis tekemään kaikkensa, ettei hänen liittonsa särkyisi samalle tasolle kuin vanhempien. Neri pomppasi altaasta ja päätti mennä sisälle tekemään jotain muuta vielä ennen nukkumaan menemistä.
Neri tallusteli kylpyhuoneeseen käydäkseen vielä nopealla iltapesulla. Moinen kuitenkin unohtui Nerin huomatessa, miten likaiselta suihkun siniset lasiseinämät olivat. Neri huokaisi ja tajusi, ettei kukaan oikeasti enää välittänyt talon puhtaudesta. Vanhemmat keskittyivät nykyisin pelkästään itseensä, eikä Neri voinut olla ärsyyntymättä. Hän kipaisi hakemassa puhdistusainetta ja sienen, jolla hinkkasi koko suihkun kimaltelevan puhtaaksi. Olisihan koko talo jonain päivänä Nerin omaisuutta, eikä tyttö halunnut tuhota sen arvoa jättämällä paikat sotkuisiksi.
Epäolennaisiin asioihin vanhemmat kyllä keskittyivät. Öiset tappelut eivät olleet poikkeuksellisia, ja jo joku heräsi kysymään, mitä ihmettä toiset melusivat, vanhemmat kiistivät riitansa ja valehtelivat kaiken olevan hyvin. Neri ainakin tiesi, että jotain oli vialla, Ahven ei jaksanut välittää ja Mari eli omissa haaveissaan. Oikeasti Mika toi Marin törppöilyä esiin kerta toisensa jälkeen, eikä ollut valmis unohtamaan tai antamaan anteeksi.
-Kuvitella, että voisin tälläkin hetkellä elää onnellisena sen oikean Merin kanssa, eikä minun tarvitsisi nähdä sinua enää ikinä. Olet itsekäs ja ilkeä nainen, aivan toisenlainen kuin minun Merini, Mika ärähti.
-Mutta minkä minä menneilleni mahdan? Anna minulle mahdollisuus, Mari jaksoi pyytää joka kerta uudelleen Mikan kuitenkin vain pudistellessa päätään.
Päivän saavuttua jälleen taloon karkottuivat riitakumppanit ainakin hetkeksi omiin puuhiinsa. Nerikin oli päättänyt, ettei sinä päivänä murehtisi mitään. Hän suunnitteli Antin kanssa tapaamista innoissaan, ja hyväntuulisuutensa kunniaksi päätti ottaa pari riemun tanssahteluaskelta. Nerin täydellisen hetken pilasi kuitenkin Ahven tullessa pilaamaan rauhan.
-Tällä pojalla on kuulemma jotakin asiaa, joten taidan jättää teidät tänne keskustelemaan keskenänne, Ahven ilmoitti. Neri katsahti taakseen ja hänen onnelliset suupielensä kääntyivät heti laskuun nähtyään tulijan. Hän jo haaveili Kummalan pojan olevan Antti! Mikä pettymys!
-Mitä sä täällä teet? Mulla ei ole sinulle mitään sanottavaa! Neri kiljaisi heti nähdessään Olhi Kummalan.
-Ajattelin vain tulla keventämään mieltäsi antamalla sinulle anteeksipyydön mahdollisuuden. Kommenttisi ulkonäöstäni * oli turha, Olhi kertoi vahvasti.
-Minulla ei ole mitään anteeksipyydettävää! Oma mokasi, kun olet tuollainen rumilus! Ei ole minun vikani, että olet noin kamala. Kerroin vain totuuden, Neri huokaisi muka itse loukattuna.
-Puhdista suusi ja opettele olemaan suvaitsevainen. En minäkään päästele suustani mitä sattuu, enkä loukkaa sinua, Olhi huomautti.
-No ehkä siksi, että olen niin nätti ja täydellinen, ettei minusta löydy mitään vikaa, joten anna mun vain olla, Neri karjaisi karaten sisälle. Olhi jäi paikoilleen seisomaan järkyttyneenä. Hän ei tiennyt, että kukaan voisi olla niin pinnallinen.
*Katso edellinen Kummalien osa
Hetken päästä oli myös Marin aika siirtyä teini-ikään. Taikapöly kerääntyi tuttuun tapaansa kutittelemaan ja ponnauttamaan Marin ilmaan.
Camilla tuppautui aina mielellään toisten kasvuja katsomaan, sillä se oli loistava tekosyy sadonhakuvierailulle. Eihän häntä mitkään lasten lasvut ollenkaan kiinnostaneet, vaan ainoastaan omat etunsa.
-Nyt, kun kesä on edennyt jo näin pitkälle, olen päättänyt korottaa hallitsijaperheelle annettavien ruoka-aineiden määrää, Camilla tiedotti, ja ilkikurinen virne kävi naisen kasvoilla Marin järkyttyessä silminähden tiedosta.
-Yhm, toki ymmärrän näkemyksenne, mutta pitkä talvi kulutti kalavarastomme aivan loppuun. Vaikka kala onkin syönyt hyvin, ei meillä silti oikein olisi varaa antaa niin paljoa, Mari yritti selitellä, mutta Camilla ei ollut taivuteltavissa, ja lopulta hallitsijanaisen käsissä oli täyteenahdettu paketti tuoreimpia kaloja.
Itse synttärisankari oli häipynyt vieraista välittämättä ulos hämärään kesäiltaan. Pian paikalle saapui myös myös toinen suunnilleen samanikäinen sim, Eetu Puska nimittäin.
-Tulithan sinä! Mari hihkaisi rynnäten halaamaan ystäväänsä.
-Tietysti, kun kerran lupasin. Anteeksi että kesti, minun piti hoitaa pari juttua kasvimalla loppuun, ennen kuin sain luvan lähteä, Eetu selitteli.
-Ei se haittaa. Ajattele, sitten tulevaisuudessa sinä jätät kasvihommat taaksesi, kun muutamme omaan taloon ja alamme pyörittää kalabisnestä, Mari sanoi punastuen hiukan puhuessaan heidän yhteisestä tulevaisuudestaan.
Eetunkin kasvot olivat saaneet vähän samaa sävyä kuin pojan hiuksetkin olivat. Hän katsoi ihaillen edessä seisovaa tyttöä, ja tunsi sisällään lämpimän ja ihanan tunteen - rakkauden. Eetun täytyi myöntää, että joskus lapsiaikoina hän oli vähän tykännyt Marista, mutta nyt se oli muuttunut aidoksi rakkaudeksi. Poika aisti myös Marin tuntevan samoin.
-Vaikka siirtyisimme kalabisneksiin, en aio luopua kokonaan kasvieista. Sinä nimittäin olet kaunis kukkaseni, jota aion hoivata huolellisesti, Eetu runoili.
-Olen mielelläni kukkasesi, Mari kuiskasi tarttuen poikaa kädestä.
Myöhemmin, kun ilta oli jo kääntynyt yöksi, hiippaili Eetu jälleen Merithaimenten tontilla. Varovasti poika asteli oven luo ja laski siihen maljakossa olevan ruusun. Kukan mukana tuli myös pieni viestilappunen, jossa Eetu kiitti Maria mukavasta illasta. Eetu huokaili rakastuneesti pohtiessaan, mitä Mari tykkäisi hänen lahjastaan, kunnes hän alkoi kuulla puhetta:
-Mari pitää varmasti kukastasi, tosin sininen on enemmän hänen värinsä, kuistilla joogaamassa ollut Ahven totesi.
-Oho, en huomannutkaan sinua, Eetu ihmetteli ja hieraisi vielä silmiään nähdäkseen Ahvenen todella olevan siinä.
-Rakkaus tekee sokeaksi, Ahven naurahti keskittyen sitten taas joogaamiseen.
Seuraavana aamuna Mikalla oli jotenkin levoton olo, ja hetkeä myöhemmin Merithaimenten tien ohitse tallusteli aivan uusi näky Mikalle. Mies kiiruhti tervehtimään vierasta naista samalla, kun positiivinen ja aivan yllättävä tunne valtasi hänen mielensä. Mika ei voinut kuin kiristää tahtiaan.
-Kuka te mahdatte olla? En ennen ole nähnyt teitä, Mika huusi etuovelta vaalealle naiselle, joka pysähtyi.
-Olen Aimée, Taikapölyn uusin asukas, nainen kertoi, kun Mika oli päässyt hänen luokseen.
-Hauska tavata, minä olen Mika ja tässä on taloni, Mika esitteli.
-Minusta on niin mukavaa tutustua uusiin simeihin! Erityisen mukavaa on, kun vastassa on sinun kaltaisiasi herrasmiehiä, Aimée kertoi.
-Noh, noin upeita naisia kävelee tien ohi niin harvoin, että täytyy olla heti valppaana, kun sinunlaisesi kaunokaisen huomaa, Mika huokaisi viekkaana.
-Kiitos kovasti! Minun on kuitenkin lähdettävä. Oikeastaan kiertelen kaupungissanne, sillä haluan pelastaa murskaantuneita sieluja. Haluan auttaa jokaista ja antaa elämäniloa, Aimée kertoi suunnitelmistaan hurmaavasti hymyillen.
-Elämäniloa te todellakin tuotte. Ottakaa hiukan kalaa mukaan ja muistelkaa minua, Mika ojensi.
-Kiitos taas! Minun on kuitenkin lähdettävä. Nähdään taas, Aimée sanoi väläyttäen hullaannuttavan hymyn. Mika jäi katsomaan naisen askelia sydän vieläkin villisti pompottaen. Mika hymyili ja huokaisi kaukaisuuteen. Ihan käsittämätöntä, miten joku sai hänelle niin voimakkaan tunteen. Kuitenkin Aiméen ehtiessä tarpeeksi kauas Mikan olotila palautui entiselleen. Silti mies toivoi näkevänsä hurmaavan naisen mahdollisimman pian uudestaan.
Ahven puolestaan oli viettänyt päivän urheillen ja makoillen sängyllään. Nyt kun mies tiesi, että Johanna oli täysin voimissaan ja aika lähettyvillä, näki Ahven voivansa laiskotella taas enemmän. Mitä suotta yrittää pitää hyvät välit perheen kanssa, kun hänellä olisi sittenkin vielä mahdollisuudet päästä viettämään elämäänsä unelmien siminsä kanssa? Vaikka Johanna ei pääsisikään takaisin hallitsijaksi, voisivat Johanna ja Ahven karata jonnekin yhdessä. Elämästä tuli kummasti arvokkaamman oloista, kun sai tehdä asioita, joista itse nautti, eikä täytynyt kuunnella perheenjäsenten ruikutusta.
Mari rentoutui toisinaan laulamalla karaokea. Ostos oli vaikuttanut alun perinkin mukavalta, ja toisten laulua kuunnellessa alkoi itseäkin pakolla hiukan laulattaa. Mari lauloi kyllä aika harvoin. Usein hän odotti, että Mika lähtee kalaan Nerin ja Mari-tytön lähtiessä puolestaan kouluun, ennen kuin tarttui mikkiin. Ahven saattoi olla sisällä, mutta usein hän urheili pihalla. Mari ei laulanut yleensä paljoa, mutta pieniin osiin ja kaukaisiin ajankohtiin jaettuna laulamisesta tuli ilo, joka tuntui mahtavalta, kun aika viimein koitti.
Koulusta tullessaan Mari huomasi maassa punaisen ruusun, eikä hän voinut olla arvaamatta, kuka hänen ystävistään sen olisi lähettänyt, eteenkin Eetun ollessa tunnettu perheensä kasvivoimasta ja hyvin huolletusta pihasta.
-Oi, onpa Eetu ihana! Hän on tuonut minulle taas kauniin ruusun. Oi, ja tässä pinkissä lapussakin lukee: "Minun hennoimmalleni ja kauneimmalleni kukalleni!<3" En ole kokenut ikinä mitään vastaavaa, Mari huokaisi ihastuksissaan pihapenkillä makaavalle siskolleen.
-No onnea. Antti ei ole ikinä antanut minulle mitään tuollaista, Neri tokaisi ärsyyntyneenä. Miksi hänestä tuntui, että aina pikkusisko-Marilla kävi parempi tuuri. Oli kyseessä sitten lellintä taikka poikaystävän lahjat.
-Ehkä sinun tulisi kertoa Antille, että haluaisit kukkia. Tehkää jotain kivaa yhdessä, Mari ehdotti kävellen viemään kukkansa hänen ja Nerin huoneeseen.
Kun Mari tuli takaisin kuistille, olivat niin Neri kuin sadekin kadonneet tuhka tuuleen. Samaan aikaan sattumoisin ohitse köpötteli Päivi Paljula, jota Mari meni ehdottomasti tervehtimään.
-Ah, ystäväni! Olen niin rakastunut ja onnellinen! Eetu on ihana sim. Tänään hän oli lähettänyt minulle yllätyskukan! Mitenkäs sinun romanssisi edistyy Olhi Kummalan kanssa? Mari tiedusteli vinkaten silmää.
-Itse asiassa ei oikein edisty. Olhin äiti katosi, ja poika tuskin haluaa nähdä minua silloin tunkeilemassa, vaikka menemmekin naimisiin aikuisina, Päivi selitti.
-No aivan takuulla haluaa! Sinullahan on oiva syy mennä pojan juttusille. Kuuntele häntä vähän, niin johan alkaa lämmetä, Mari kehotti.
-Huomaa kyllä, että olet sekaisin rakkaudesta, Päivi naurahti kaverilleen. Tämä oli niin hyvätuulinen ja toisten yhteenliittäjä!
Samassa takaoven terassin luota kuului kova karjahdus - Ahveneen nimittäin osui salama tämän harjoitellessa uuden nyrkkeilysäkkinsä kanssa. Ahven parahti kivusta, ja samassa hutera olo oli yllättänyt hänet. Ahven kiiruhti sisälle mennäkseen kylpyhuoneeseen hieman rentouttamaan itseään kuumaan kylpyyn. Koettelemuksen jälkeen Ahven vannoi itselleen, ettei enää koskaan hakkaisi nyrkkeilysäkkiään ukonilmalla.
Lilluttuaan ammeessa tarpeeksi kauan, palautuivat Ahvenen voimat vähitellen, ja mies uskaltautui taas pistämään nokkansa ulos, varmistettuaan kuitenkin ensin, ettei taivaalla ollut enää tummia pilviä. Ahvenen onneksi taivaalla paistoi jälleen aurinko, ja miehen juuri pestyt kosteat hiukset kuivuivat nopeasti. Ahven ei kuitenkaan ehtinyt jäädä ihailemaan upeaa säätä pitkäksi aikaa, kun Jorma Jääpuikko saapui tontille.
-Anteeksi, että häiritsen taas, mutta voisiko olla mahdollista saada vähän enemmän kalaa, vanhat loppuivat jo, Jorma aneli, ja Ahven suostui antamaan vähän ekstraa.
Neri oli miettinyt siskonsa ehdotusta jonkin aikaa ja päätti lopulta kutsua poikaystävänsä kylään.
-Minulla on tänään meille suunniteltuna erityistä ohjelmaa, Neri paljasti perinteisten tehvehdys-suukkojen jälkeen.
-Ahaa, hienoa! Antti hihkaisi innoissaan. Romantiikkatavoitteisena siminä hänellä oli tietenkin omat ajatuksensa "erityisestä ohjelmasta".
-Joo, mennään tuonne lammelle, Neri opasti tarttuen poikaa kädestä ja kaksikko lähti kulkemaan loivasti laskevaa polkua kohti lammenrantaa.
Kaksikon päästyä lammelle Neri käski pojan sulkea silmänsä hetkeksi. Antti teki niin kuin käskettiin ja tytön antaessa luvan avata silmät, luuli Antti näkevänsä Nerin paljastavassa uimapuvussa, mutta sen sijaan tytöllä oli kädessään kaksi onkivapaa.
-Mitä me näillä tehdään? Antilta pääsi hölmistyyneellä äänellä, eikä Neri voinut estää nauruntirskahdusta.
-Kalastetaan tietenkin, luulisi sinun tietävän. Ajattelin, että sinun olisi jo hyvä alkaa treenata kalastamista, naimisiin mentyämme tästä tulee kuitenkin ammattisi, Neri infosi, ja Antillekin alkoi vähitellen valjeta, että illan ohjelma olisikin hiukan erilainen kuin hän oli odottanut.
Anttia iljetti koko homma jo heti syöttimadon koukkuun kiinnityksestä lähtien, pojalla ei ollut minkäänlaista innostusta moiseen hommaan.
-Tää on tylsää, Antti marisi kyllästyttyään kalastamiseen. He olivat jo tovin seisoneet vavat kädessä, eikä kala ollut syönyt.
-Malttia nyt, älä heiluttele onkea koko ajan, se pelästyttää kalat, Neri neuvoi, mutta kala ei silti tuntunut tarttuvan koukkuun. Sitten, aivan yllättäen Antti tunsi jotain painavaa siiman päässä, ja alkoi varovasti kelata sitä ylös, kunnes saalis oli kuivalla maalla.
-Onko tämä sitten joku kala? Antti pohdiskeli roikottaen kulunutta saapasta silmiensä edessä, eikä Neri voinut olla tirskumatta pohtiessaan, oliko poika ollut aivan hereillä biologian tunnilla kaloista puhuttaessa.
Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti