torstai 27. helmikuuta 2020

Osa 10: Raivonpuuskia (Paholainen)

Eräänä tavallista kylmempänä sadepäivänä Jasmina tuli tapaamaan parasta ystäväänsä tämän pyynnöstä.
-Todella mahtavaa, että jaksoit tulla käymään, Camilla totesi.
-Kyllähän minun nyt joskus täytyy tulla kesälläkin tapaamaan sinua, vaikka vähän pyörryttää, Jasmina tuumaili.
-Ja täällä minun luonani on aina pimeää, ettet valossa joutuisi olemaan, Camilla huomautti.
-Tosiaan, täällä on hyvä olla, Jasmina tajusi.
-Mutta eiköhän mennä jo sisälle, ettet joudu täällä pihalla kitumaan, Camilla kiltteili.
-Voi, ajatteletpa sinä nyt minua, Jasmina intoili.

Sisälle päästyään ystävykset jatkoivat keskusteluaan.
-Voi, olisipa täällä jälleen talvi. Silloin voisin hyvin, ja jaksaisin käydä luonasi vaikka joka päivä, Jasmina unelmoi.
-Olisi kyllä yksi mahdollisuus nauttia talvesta kauemmin, Camilla kertoi juonittelevalla äänellä.
-Oikeasti? Millä tavoin? Jasmina innostui.
-Teemme vallankaappauksen! Camilla paljasti suunnitelmansa.

Jasmina kauhistui Camillan ehdotusta. Olisihan se kiva nauttia talvesta enemmän, mutta jos se pitäisi tehdä vallankaappauksella...
-Miten me sen muka tekisimme? Emmehän me pärjäisi mitenkään kaikille, sillä muut olisivat varmasti Jonnan puolella, ja mitä jos se ei onnistuisikaan? Meidät karkoitettaisiin Taikapölyn maasta, jos epäonnistuisimme. Ja miten meidän silloin kävisi? Jasmina hätäili.

-Emme me tule häviämään, saatpahan nähdä. Olen suunnitellut kaiken alusta loppuun, Camilla kertoi viekkaan näköisenä. Jasmina ei sanonut siihen mitään, joten Camilla päätti jatkaa:
-Yksin emme pysty tekemään asialle mitään, mutta jos yhdistäisimme voimamme, se voisi onnistua. Vaikka Jonna onkin maamme hallitsija, ei hän varmasti pysty murtamaan loitsuamme, varsinkaan sen masennuksensa takia, Camilla paljasti suunnitelmansa.

-Mut... En silti tiedä. Mitä jos jotain menee vikaan ja suunnitelmasi epäonnistuu? Jasmina empi edelleen.
-Olen suunnitellut kaiken tarkasti, mikään ei voi mennä pieleen! Camilla alkoi jo ärtyä. Hänen täytyi kuitenkin yrittää olla raivostumatta ja suututtamasta Jasminaa, sillä ilman hänen apuaan Camillan laatima suunnitelma ei onnistuisi.
-No... Mietin asiaa. Nyt minun täytyy mennä, päätä jomottaa hirveästi tuo auringonpaiste, Jasmina kertoi.
-Minun avullani voisit päästä siitä eroon. Mutta mieti vain rauhassa, Camilla sanoi.

Camillalle tuli tylsää Jasminan häivyttyä takaisin jääpalatsiinsa. Camilla oli suunnitellut vallankaappauksesta lähes kaiken, minkä vuoksi hänestä tuntui turhalta suunnitella lisää pieniä yksityiskohtia. Varsinkaan kuin ei ollut vielä edes varmaa, suostuisiko Jasmina olemaan apurina. Camilla kuitenkin uskoi Jasminan suostuvan lopulta ottaen huomioon iljettävän kesän. Camilla tunsi olevansa voiton puolella ja erittäin itsevarma.
-Minusta tuntuu, että lumi sataa tänä vuonna aikaisin, Camilla kertoi Paavo Puskalle.

-Niin, voihan se olla, mutta onneksi lämpöisiä päiviä riittää vielä. Onhan kesä, Paavo vastasi.
-Kylmä ja pitkä talvi tuleekin, Camilla naurahti.
-Öh, niin varmasti. Täytyy mennä, Paavo sanoi nopeasti, jotta pääsisi Camillan keskustelusta eroon.
-Hah. Miksi talvi tulisi etuajassa tai olisi normaalia pidempi? Ilmastomme täällä Taikapölyssä on ollut vuosikausia samankaltaista, Paavo mietiskeli.

Eräänä päivänä Camilla huomasi mahansa kasvaneen. Hän oli viimein tullut raskaaksi ja odotti innolla vauvan syntymää.
-Sitten kun lapset ovat isoja, he auttavat minua vallankumouksessa, vaikka uskonkin, että siihen mennessä valta on jo minulla! Hahhahhahhaa! Camilla mietiskeli.
-Kivaa, kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Tulen vielä onnistumaan. Monet asiat vain riippuvat siitä, suostuuko Jasmina olemaan yhteistyökumppanini. Hänestä ei ole kuulunut mitään vähään aikaan, Camilla tuumaili.

Raskauden ilmettyä Camilla alkoi tuntea itsensä kovin väsyneeksi ja nälkäiseksi koko ajan. Jopa Pekko oli huomannut Camillan käytöksessä jotakin outoa, muttei vain keksinyt mitä. Nytkin pahisnainen vain piti käsiään masunsa päällä ja vaikeroi rajusti.
-Onko kaikki hyvin? Pekko varmisti.
-On, vauva vain potkaisi, Camilla lipsautti.
-Mitä? Sanoitko vauva? Pekko kummasteli ajatellen kuulleensa väärin.
-Todellakin sanoin. Etkö muka ole tajunnut? Camilla moitti.
-En, Pekko vastasi.

-Voi että, meidänkin taloon saapuupi vauveliini! Pekko innostui entisestään tullen hieromaan Camillan massua.
-Mitä? Vauvako tulossa? palvelijakin kuuli.
-Kyllä, aivan tavattoman mahtava juttu! Ehkäpä jopa perijä! Pekko haaveili.
-Turha miettiä semmoisia vielä. Meillä on muutakin pohdittavaa! Camilla ärähti.
-Mutta mikä voisi olla mukavampaa kuin vauvastamme puhuminen? Olen kyllä niin innoissani, Pekko kertoi.
-Tyhmyri! Meidän täytyy käyttää nyt kaikki ylimääräinen energiamme suunnittelemalla vallankaappausta, Camilla vihoitteli.

-Mutta mitään ei voi suunnitella tyhjällä vatsalla. Käykäähän pöytään, palvelija komensi.
-Ah, nälkä tässä onkin tullut! Vauva vie puolet voimistani, Camilla kiukutteli entistä huonotuulisempana. Raskauden vuoksi Camilla ärtyi nopeammin, mutta Pekkoa moinen ei haitannut. Hän odotti niin innoissaan vauvaa, ettei välttämättä edes huomannut Camillan pottumaisuutta.

Yöllä Camilla ja Pekko päättivät mennä pehkuihin rankan päivän päätteeksi. Camilla nukahti heti päästyään peiton alle, mikä harmitti Pekkoa hiukan.
-Höh, nyt hän jo nukahti, emmekä saakaan juteltua yökeskustelujamme, kuten tavallisesti, Pekko harmitteli. Pekko kömpi itsekin peiton alle mietiskellen kaikkia mukavia ja julmuuksia kunnes nukahti lopulta.

Camillan masu oli kasvanut vauhdikkaasti, ja nyt se oli jo tosi iso. Jopa Pahis-kisu katseli lattialta kummissaan pyöristyvää emäntäänsä.

Camillalle oli alkanut masun kasvun myötä nousta vauvakuume, ja hänellä oli pakkomielle helliä jotakin. Ensimmäisenä silmiin osui Pahis, joka vastasi parhaiten vauvan kokoa. Pahis, nimensä mukaan paha, ei pitänyt ollenkaan Camillan lepertelyistä, eikä se päässyt riuhtoutumaan irti, sillä Camillan ote oli luja.

Camillan halien jälkeen Pahis käyttäyti miten sattui: Ensin se oli hellimisen jäljiltä rauhallinen ja kölli kiltisti maassa...

... Mutta sitten se saattoi aivan yllättäen pompata pystyyn ja alkaa sähistä milloin millekkin esineelle, joka sen edessä sattui silloin olemaan.

Ja sen jälkeen se oli aivan ymmällään.

Esko oli taas jälleen kerran karannut kotoa, ja tänään hän suunnisti Paholaisten tontille. Esko ei huomannut, että Ehlan pelastama kulkukoira, Memmä, seurasi häntä.
-Senkin ilkiö! Väität Ehlalle meneväsi töihin, vaikka oikeasti vain kiertelet ympäri kesoa! Minä vielä kerron tästä Ehlalle, ja silloin sinä olet pahassa pulassa! Memmä mietti muristen vihaisesti, mutta Esko ei kuullut sitä, sillä hän vihelteli niin kovaa.

Memmä oli niin raivoissaan, että sen järsintähammasta alkoi kolottaa. Koska Paholaisilla asuu vain kissa, ei siellä oltu varauduttu koirien järsintätarpeisiin, joten Memmän täytyi tyytyä pöydän jalkojen pureskeluun. Huonoksi onneksi se valitsi tietokonepöydän juuri silloin, kun Pekko sattui olemaan koneella. Pekko ei pitänyt siitä, että joku rähjäinen kulkukoira rikkoi heidän huonekalujaan.
-Nyt sinä haiseva ällötys poistut meidän talostamme! Täällä ei ole kulkukoirilla asiaa! Pekko huusi vihaisena Memmälle.
-En minä mikään kulkukoira ole, minulla on nykyään koti! Ja en myöskään haise, sillä minut kylvetettiin juuri aamulla, Memmä murisi Pekolle, mutta päätti kuitenkin jättää huonekalut rauhaan.

Raskauden edetessä Camillalla oli entistä hirveämpi nälkä ja väsy. Palvelija koitti parhaansa mukaan auttaa ja istui aina Camillan seurassa pöydässätökkien tämän hereille aina, kun Camilla sattui torkahtamaan ruokansa päälle.
-Camillaaa! palvelija huusi, kun Camilla pää lähestyi uhkaavasti lautasta.

-Mi-mitä? Camilla säpsähti, ja katsoi silmät suurina palvelijaa.
-Meinasit nukahtaa taas äsken, palvelija selitti.
-En varm... Camilla aloitti lauseen, mutta se jäi kesken...

...Camillan nukahtaessa uudelleen, ja tällä kertaa hän horjahti ihan tuolilta pudoten lattialle. Palvelijan mielestä se oli huvittavaa, ja hän jäi hihittelemään paikalleen, ennen kuin meni auttamaan.

Palvelija ei kuitenkaan ehtinyt muuta kuin nousta tuolilta, kun Camilla jo heräili.
-Miksi minä nukun maassa? Camilla kysyi nojaten käsillään lattiaan.
-Sinä, hih, nukahdit, palvelija kertoi.
-Nukahdin vai? Itse kun en muista yhtään, Camilla muisteli väsyneenä.
-Ehkäpä teidän olisi mentävä päivänokosille, kun ei tuolilla istuminenkaan näytä enää onnistuvan, palvelija neuvoi.

-Taidanpa tästä lähteäkin torkkumaan. Väsyttää niin kauhiasti, Camilla tuumaili lähtien kävelemään hiukan huterasti väsymyksen takia.
-Huoh, syntyisipä tämä vauva jo. Haluaisin keskittyä täysillä juonitteluihini, Camilla raivosi.

Camilla päätti mennä loikoilemaan lepotuolille ihan vain hetkeksi, mutta nukahdettuaan hän ei herännytkään moniin tunteihin. Camilla näki mahtavan unen siitä, kuinka hän toimi maan hallitsijana ja sai laittaa muut kärsimään oikein kunnolla. Sellaisen maailman Camilla halusi vielä nähdä. Hänestä olisi ihanaa katsella, kun muut kansalaiset kärsisivät.

Seuraavana päivänä Paholaisten tontille saapui piinaava Ehla, joka iljetti Camillaa hirveästi; Ehla oli niin ihmeellinen, että hymyili aivan koko ajan, ja hymyily oli Camillasta turhaa.
-Täällä zitten on aina niin lepqpoiza tunnelyma, Ehla puhui kummia. Paholaisilla leppoisuutta ei oltu koskaan nähtykään.

Camilla ei jaksanut jäädä kuuntelemaan enää Ehlaa ja tämän typeriä juttuja, joten hän päätti mennä syömään, kun kerran hiukan nälkäkin oli.
-Taikapölyn alueella on niin tyhmää porukkaa. Pääsisinpä jo valtaan, ja antaisin niille oikein kunnon opetuksen, Camilla ajatteli jälleen maanjohtajuutta tietenkin.
-Nam, on muuten hyvää ruokaa. Palvelija osaa hommansa, Camilla mietiskeli pistäessään suuren lusikallisen suuhunsa.

Hetken kuluttua Pekkokin saapui keittiöön, ja hänen katseensa osui Camillan onnettomaan ilmeeseen.
-Mikä sinulla on? Ihan kuin jotain kauhiaa olisi tapahtunut, Pekko tuumaili.
-Äh, ei ehkä vielä ole tapahtunut, mutta kohta tapahtuu! Camilla ulisi nousten tuoliltaan.

-Vauva syntyy! Pekko, haetko palvelijan tänne? Camilla kysyi pidellen vatsastaan kiinni.
-Kohta se syntyy, viimein, Camilla ajatteli Pekon lähtiessä nopeaan juoksuun.

Heti, kun palvelija sai tietää vauvan syntymästä, hän ampaisi keittiöön tukemaan Camillaa.
-Hyvin se menee! Kohta kaikki on ohi! palvelija kannusti.
-Ole hiljaa siinä! Häiritset keskittymistäni! Camilla raivosi, minkä jälkeen palvelija oli vaiti.

-Aiiij! Tietäisitpä vaan, kuinka rankkaa tämä on! Hyvähän sinun on siinä virnuilla, kun et joudu ikinä synnyttämään! Camilla kiljaisi.
-Niin, saisinpa minäkin perheen ja kaikki, eikä minun tarvitsisi vain siivoilla taloa, palvelija haaveili.

Lopulta Camillan tuska helpotti, ja hän sai kätösiinsä pikkuisen poikavauvan.
-Oletpa sinä kieroilijan näköinen, äitiisi tullut, Camilla sanoi heti nähdessään vauvelinsa.

Lopulta palvelijakin uskaltautui tulla katsomaan lähemmäs uutta perheenjäsentä.
-Voi, olet niin onnellisen näköinen, palvelija kertoi.
-Onnellisen? Pöh, pikemminkin tyytyväisen, Camilla korjasi.
-No, vaikkapa. Minkäs nimen ajattelit antaa pojalle? palvelija tiedusteli.
-Oletpa kärsimätön. En minä vielä voi tietää vaavilleni sopivaa nimeä. Täytyy ensin odottaa muutama päivä, Camilla ilmoitti.
-Ja silloinko sitten tiedät? palvelija ihmetteli.

-Tottakai tiedän! Otapa tämä ja syötä se. Vauvani näyttää nääntyvältä, Camilla vihoitteli tuupaten pojan palvelijan syliin.
-Kieltämättä teissä on hiukan samaa näköä, palvelija totesi.
-Tietenkin meissä on samaa näköä, olenhan pojun äiti! Camilla karjaisi jälleen, minkä jälkeen palvelija päätti olla kommentoimatta hetkeen mitenkään.

Poikavauva sai vähän aikaa sitten sisustetun huoneen omakseen.
-Hyvää unia, pikkuinen! palvelija toivotti lähtiessään.

Kauaa vauva ei kuitenkaan saanut olla rauhassa, sillä Camilla ja Pekko tulivat katsomaan sitä. Pekko oli ollut synnytyksen ajan vessassa piilossa, eikä siis ollut vielä nähnyt uutta tulokasta. Camilla nosti vauvan kehdosta, ja näytti sitä Pekolle.
-Voi miten suloinen! Aivan äitinsä näköinen! Pekko ihasteli.
-Niin, toivottavasti hänestä tulee myös luonteeltaan minun kaltaiseni, Camilla toivoi.

Camilla oli raskautensa aikana pitänyt taukoa maailmanvalloitus suunnitelmistaan, mutta nyt hän kaivoi jälleen kirjansa esille, sen missä kerrottiin vallankumouksista.
-Jasminan on pakko suostua ehtooni, jos ei muuten, niin pakotan! Camilla mietti silmät kiiluen.

Camilla piti vauvastaan ihan hirveästi! Välillä hän saattoi jopa vaihtaa vaipat, kun palvelija ei ollut ehtinyt sitä tehdä. Kun vauva oli hoidettu, Camilla laittoi sen kehtoon, ja oli itsekin aikeissa mennä jo nukkumaan.

Makuuhuoneessa häntä odotti kuitenkin yllätys; Pekko oli laittanut radiosta soimaan Camillan lempimusiikkia ja pyysi tätä tanssimaan. Camilla suostui ilomielin Pekon tanssipyyntöön.
-Milloin päätämme vauvan nimen? Pekko uteli.
-Sitten, kun on oikea aika, ajattelin että voisimme järjestää juhlat sen kunniaksi, Camilla paljasti.
-Voi, se kuulostaa hienolta, Pekkokin ihasteli ajatusta.

Kun tanssit oli tanssittu, Pekko huomautti:
-Muuten... Koska vauvasta tuli poika, niin eihän hänestä voi tulla perijää.
-Tiedän sen, Camilla sanoi silmää iskien. Ja sitten he menivät vähän rentoutumaan. ,-)

Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset

1 kommentti:

iikku kirjoitti...

Tää oli jotenkin tosi suloinen osa, kun Camillasta nähtiin pehmeämpi puoli. .--) Pahis-polo joutui kestämään hellyyttä. .---DDD Ja samalla aikaa, kun Camilla synnyttää ja luo valloitussuunnitelmaansa, hän tuleekin raskaaksi ja saa luoda uutta elämää! ♥ Ajatella, että Camilla ryhtyi jopa vaipanvaihtopuuhiin. .-o Hän todella nauttii salaa äitiydestä, vaikkei se sovikaan hänen maineeseensa. .--D Ei ihme että valloitussuunnitelmat jäävät kaikissa muutoksissa taustalle. .-) Vähän ihmetyttää, miksi Camilla on niin huolissaan Jasminan mielipiteestä. Tai no, kyllähän hän lopulta päätti pakottavansa jäänaisen liittolaisekseen, jos tämä ei muuten suostuisi. .--DD Onneksi Pekko osaa rentouttaa tunnelmaa yllätystansseilla, vaikka oli vähän nössöä mennä synnytyksen ajaksi piiloon. .---DD Pekko kyllä tietää, missä tilanteissa on hyvä häipyä paikalta. .-D Huvittavaa, kun Nikolaksen nimi sillä lailla unohtui. .-D Unohtuukohan ne nimenjulistusjuhlatkin? .--D