Osa 22: Pakkotyötä (Puska)

Paulan ja Paavon päivä oli lähtenyt kiireellisin hommin käyntiin. Uusi sato olisi istutettava tänä päivänä, jotta sen ehtisi korjata juuri ennen ensimmäisten lumisateiden piiskoutumista maahan. Monen vuoden maanviljelijän kokemus auttoi tunnistamaan parhaimmat kylvämisen ajankohdat.
-Miten niin muka Floora ja Eemeli eivät voineet tulla auttamaan meitä? Paula kysyi kiukusta kihisten. Jokaisen kädet olisivat olleet avuksi kiireellisillä ajanjaksoilla.
-Selitinhän jo. Niilo-vauva syntyi muutama tunti sitten, ja lupasin nuorelle parille, että he saavat viettää aamupäivän vauvanhoidossa. Laatuaikaa poikien kanssa, katsos, Paavo selitteli.
-Vauvanhoito. Ei meidän ajallamme ollut varaa pitää lomaa vauvan syntymän yhteydessä. Miksi meidän pitää paapoa heitä? Paula kysyi.
-Ajat ovat muuttuneet. Minusta he ansaitsevat välillä vapaata, Paavo kertoi.
Jopa Paula kyllästyi väittelemään, ja hän hiljeni mietiskellen kaikenlaista. Kyllä hänkin haluaisi pian taukoa pitää, ja silloin hänen toiveensa oli parasta toteuttaa!

Hetken päästä Pekko Paholainen käveli Puskien talon luokse, ja Paula ilmoitti heti, ettei jaksaisi väitellä juuri nyt tämän kanssa lahjuksista: Paholaiset kun olivat tunnettuja tinkimään ylimääräistä tuoreita vihanneksia heille.
-Huomenta herra Paholainen. Kuinka voisin olla avuksenne? Tai pitäisikö minun kysyä, mitkä raaka-ainekset ovat jääkaapistanne loppu? Paavo kysyi ystävällisesti.
-Tietysti kaikki aina kelpaa. Tällä hetkellä vain kirpsakat sitruunat puuttuvat. Olisiko teillä niitä? Pekko kysyi.
Paavo nielaisi, juuri tätä hän oli pelännyt. Jostain syystä appelsiini- ja sitruunapuista oli viime aikoina tullut hiukan huonompaa satoa, mutta monien kiireiden vuoksi syytä ei oltu ehditty vielä selvittää.
-Anteeksi, meillä ei ole niitä juuri nyt, Paavo kertoi katse maassa.
-Äh, no mitäs pienistä. Ensi kerralla sitten tupla-annos niitä. Antakaa jotain muuta sitruunan tilalle, Pekko ehdotti Paavon yllätykseksi. Paholaiset eivät koskaan suostuneet kompromisseihin. Paavo ei kuitenkaan ymmärtänyt pahaa taka-ajatusta ja antoi kunnon satsin muita hedelmiä ja vihanneksia.

Selvittyään Pekosta oli Paavolla jo kiire auttamaan Paulaa lastenhoidossa.
-Tällä menolla emme ikinä pääse hoitamaan kasvimaatamme, Paula harmitteli.
-Ehkä asia voisi olla toisin, jos antaisit Florankin hoitaa omia lapsiaan välillä, Paavo huomautti.
-Kumman puolella oikein olet? Flora ei ole kypsä äidiksi! Minä vain ajattelen lapsenlasteni parasta! Paula puolustautui.
-Tiedän sinun tarkoittavan hyvää, muttei tuollainen omistamishaluisuus ole hyväksi. Et sinäkään ikuisesti elä, Paavo huomautti.
-Minussa kuule henki pihisee vielä pitkään! Ja jonkunhan täytyy huolehtia tästä "vanhasta" lapsesta, kun "uusi" tuli. Ei Flora enää edes huomaa muuta kuin Niilonsa! Paula huomautti, mutta Paavo ei jaksanut enää tiuskia. Hän lähti viemään potan sisältöä vessanpönttöön.

Sillä välin Flora oli syöttämässä pikku-Niiloa.
-Onneksi äiti ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, niin minäkin pääsen tuntemaan pienen lapseni läheisyyden, Flora totesi onnekkaana. Hän tunsi oppivansa joka päivä jotain uutta äitiydestä ja koko elämästään, kun hän vietti aikaansa rakkaiden poikiensa kanssa.

Vähän ajan päästä Niilo valitti ähkyyttään, joten Flora pisti tuttipullon pois ja otti tukevamman haliotteen pojastaan.
-Et voi tietääkään, kuinka onnelliseksi saat minut, Flora sanoi hennosti Niilon korvaan.
Myös Paavo oli saapunut huoneeseen tyhjennettyään potan. Hän katseli tyytyväisenä lapsensa onnea. Vauvanhoito oli parasta lääkettä, mitä nuori äiti vain tarvitsisi. Paavo tiesi Florankin pärjäävän, kunhan hänelle vain annettiin mahdollisuus siihen.

Flora tunsi olonsa niin elinvoimaiseksi, että päätti tulla auttamaan Eemeliä kasvimaanhoidon kanssa.
-Voi kauhistus, ovatko näin monet kukat kuolleet? Flora hämmästeli katsellen ympärilleen.
-Ovat, ikävä kyllä. Nämäkin kasvit lähtevät kasvamaan niin hitaasti. Ei sitten mitään elonmerkkejä, Eemeli harmitteli.

Flora tuli Eemelin luo ja otti tätä käsistä kiinni.
-Ei meillä ole syytä huoleen. Joskus kesäisinkään kasvit eivät kasva nopeasti, ja tällä kertaa on sellainen kesä. Kuitenkin, aina siemenet ovat ehtineet kasvaa satoisaksi ennen talven tuloa, ja niin käy nytkin. Sentään jotain oppii monen vuoden elämisestä täällä, Flora kertoi  muistellen menneitä.
-Niin, miksi suotta pelkäisin? Onneksi minulla on noin viisas vaimo, Eemeli ylpeili.
-Voi sinua, Flora vastasi naureskellen.

Tauoille ei ollut aikaa. Heti illalla oli kiire taas hoitaa lapsia. Flora kulutti aikansa opettaen Eetua puhumaan. Poika olikin nopea oppimaan ja toisti innoissaan äitinsä sanomia sanoja. Eemeli taas piti huolta Niilon sosiaalisuudesta. Vaippojen vaihdon jälkeen kaksikko leikki hauskoja lentokone-leikkejä, ja välillä Eemeli puhalsi Niilon mahaan, ja siitä kuului kiva ääni.

Kun pikkuiset oli saatu unille, hiippailivat Flora ja Eemeli keittiöön ottamaan kaapista illalliselta yli jääneet kasvikeitot. Paavo ja Paulakin olivat jo nukkumassa, sillä heillä olisi aamuvuoro kasvimaalla. Kerrankin Floralla ja Eemelillä oli kahdenkeskistä aikaa, kun muut eivät hälisseet ympärillä.
-Tämä on ihanaa, saisimmepa olla useamminkin näin kahden, Eemeli haaveili ääneen.
-Sellaista ei vain kovin helpolla järjesty suurissa perheissä, Flora totesi.
-Niin. Siksipä meidän on nyt nautittava tästä hetkestä oikein kunnolla! Eemeli päätti.

Kello kävi, ja pian täytyi Eemelin ja Floran alkaa valmistautua nukkumaan. He joutuisivat kuitenkin heräämään melkein samaan aikaan vanhusten kanssa, sillä vauvat tarvitsivat hoitoa, melkein kuin kasvitkin. Floran kaivaessa pyjamaa vaatekaapista Eemeli suoristi vuoteen peittoa aivan kuin valmistellakseen jotain.
-Hassu, miksi petaat pedin, kun me olemme nukkumaan menossa? Flora naureskeli.

Eemeli käveli Floran luo tarttuen häntä käsistä.
-Mietin vaan, kun meillä ei ole vielä perijää, niin eikö meidän pitäisi..? Eemeli vihjasi.
-Äh, eikö meidän pitäsi nyt nukkua? Kahdessa vauvassa on ihan tarpeeksi hoitamista. Meillä ei vain yksinkertaisesti riitä aikaa uusille lapsille nyt, Flora esteli.
-Jos tulisit nyt raskaaksi, vauva syntyisi vasta talven alettua. Silloin meillä on enemmän kuin tarpeeksi aikaa lapsillemme. Eihän talvella mikään kasva, Eemeli huomautti.
-No...

-..sait ylipuhuttua! Flora naurahti kaataen miehensä sängylle.

Seuraavana päivänä oltiin koko perheen (vauvoja lukuunottamatta) voimin kasvimaan kimpussa. Siemenet olivat viimein itäneet, ja mullan alta pilkisti esiin pieniä taimenalkuja. Floran ja Eemelin nukkumaan meno oli hieman venähtänyt edellisenä iltana, ja nyt he olivat puoli nukuksissa, minkä takia aurinko ei paistanut, varsinkaan Floralle.
-Ärn, tyhmät rikkaruohot! Miksi niiden pitää kasvaa, minä en jaksa kumarrella koko ajan! Flora märisi.
-Etkö nyt voisi yrittää? Tiedät varsin hyvin, ettei meidän vanhusten selät taivu kurkottelemaan maata koko aikaa, Paavo huomautti.
-Ja tekeehän Eemelikin tuota hommaa koko ajan, eikä valita yhtään, Paula puuttui keskusteluun.
-Kyllä minä jaksan yksinkin kitkeä. Flora voi ihan hyvin tehdä jotain muuta, Eemeli huusi taustalta.

Flora tarttui ilomielin kastelukannuun saatuaan luvan jättää rikkaruohot Eemelin hommaksi. Hän siirtyi kastelemaan Paulan juuri kylvämiä palstoja.
-Keskity paremmin, kastelit sen kohdan jo äsken, Paula huomautti.
-Oho, en tajunnut, Flora pahoitteli. Väsymyksen lisäksi mahassa myllersi ikävästi, ja Flora arvelikin tietävänsä syyn siihen.

Pekko Paholaisen astellessa Puskille kylään näki Flora oivan tilaisuuden paeta pois puutarhahommista. Pekko kävi nykyään hakemassa ruokaa lähes joka päivä, tietenkin Camillan käskystä. Pekko jopa itsekin ihmetteli, mihin ihmeeseen he niin paljon ruokaa tarvitsivat, mutta Camillan sana oli laki, ellei halunnut pyörremyrskyä kotiinsa. Camilla osasi kaikki keinot, eikä hän paljoa kertonut edes omalle aviomiehelleen.
-Annamme mielellämme teille satojamme, Flora kertoi unellisen hilpeästi ja ojensi normaalia painavamman paketin.
-Voi kiitos, Pekko totesi. Hän huomasi Floran antaneen tuplatun määrän sovitusta, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Mitäpä he Camillan kanssa tästä menettäisivät, Puskille moinen oli tappiota.

Päivät kuluivat, ja Paula tunsi viihtyvänsä entistä enemmän lapsenlapsiensa parissa. Kylväntäaikana hänellä ei ollut oikein aikaa lelliä ja omia Floran ja Eemelin lapsia, joten jonkinlaista yhteissopua oli ylläpidettävä. Siksi Paula antoi kaikkensa jokaisena lyhyenäkin hetkenä vauvoja hoidettaessa.

Eräänä iltana tapahtuikin kummia. Taikapöly kiertyi Eetun ympärille, ja tämä nousi lentoon. Pikkuinen kasvaisi seuraavaan ikävaiheeseen.

Tässä kuva kasvaneesta Eetusta. Hänestä tulikin aika hauska! Pidän noista jännistä piirteistä.

Eetusta kuoriutuikin avulias ja kiltti poika, joka mielellään hoiti kasvimaata, minkä koulutuskiireiltään ehti. Eetu myös nautti olostaan kasvien luona, ja hänestä oli hauskaa kastella ja poimia rikkaruohoja kasveista. Poika oli myös ketterä puuhissaan, ja muu perhe saikin nykyään useammin vapaa-aikaa Eetun auttavan käden ansiosta.

Paula oli ainakin otettu vanhana siminä ystävällisestä eleestä. Hän jäi mieluisasti sisälle leikkimään Niilon kanssa kuin viettäisi koko päivän kasvimaan parissa. Tämä kesä oli muutenkin muuttunut yllättäen harvinaisen kylmäksi, mikä tarkoitti kaikkien ylimääräistä apua. Vaikka kaikkien pitikin käyttää usein talvivaatteitaan, ei Paula ajatellut tilanteessa olevan mitään mätää. Hetken päästä ilmat kuitenkin lämpenevisivät, ja kasvien kasvu aloittaisi uuden ajanjakson!

Hetken päästä myös Paavo saapui sisälle, ja yhteinen ateria saatiin aluilleen. Flora oli keittänyt tuttua ja turvallista kasvissoppaa, eikä Paulallakaan jostain syystä ollut mitään marmatettavaa huonoista keittotaidoista.
-Onpa ulkosalla kylmä, meidänkin pitää jo talvitakkia pitää päällämme, Paavo kertoi.
-En minä ole huomannut mitään erityistä kylmyyttä, Eemeli kertoi kummissaan.
-Me synnynnäiset kasvisimit tunnemme kylmyyden nopeammin suonissamme, ja siksi tunnemme suurta kylmyyttä. Pihalla olevat kasvit aistivat meille viileyttään. Opit kaiken, kunhan vain vietät tarpeeksi aikaa kasvien kanssa, Flora selitti.

Miesten syötyä he suunnistivat jälleen kasvimaalle, mutta naiset jäivät vielä sisälle. Flora huomasi Paulan hidastelevan tahallaan syömisen kanssa, mistä hän arvasi, että tällä olisi jotakin kahdenkeskistä asiaa.
-Mitä asiaa sinulla on, äiti? Flora lopulta kysyi, kun Paula ei saanut aloitettuta keskustelua asiastaan. Paula katsoi vaivaantuneena soppalautastaan. Miten hänen tyttärensä tunsikin hänet noin hyvin? Pian Paula alkoi selostaa asiaansa:
-Olen miettinyt asioita ja tajunnut kohdelleeni sinua väärin. Sinusta tulee Puskien suvun seuraava perijä, joten minun olisi aika luovuttaa perijän tehtävä virallisesti sinulle. Flora oli innoissaan. Tätä hän oli odottanut kauan. Paula ojensi siemenen näköisen esineen Floralle. Siemen sisälsi kaikkien aiempien perijöiden kokemuksia, ja sen haltijalla oli suuret voimat. Flora ei pystynyt olla pidättelemättä iloa ja kiitteli vuolaasti. Viimenkin äiti oli hyväksynyt hänet!

Kasvimaalla työskentely jatkui kylmistä ilmoista huolimatta. Paavo oli tänä aamuna huomannut hedelmäpuiden siirtyneen talviunille, ja hän ihmetteli sitä kovasti. Nythän kuuluisi olla vasta alkusyksy eikä mikään talvi. Ilmaston kylmyys kuitenkin enteili talven saapuvan todella varhain tänä vuonna. Kaikki olivat siitä todella huolissaan, sillä kasvit eivät kestäisi liikaa kylmyyttä. Sadonkorjuuseen olisi vielä pitkä aika eikä ollut varmaa, jaksaisivatko kasvit sinnitella niin pitkään, jos ilmasto pysyisi samanlaisena.
-Johan on sitkeitä rikkaruohoja. Niiden kasvua kylmyys ei ainakaan häiritse, Paavo puhisi.

Kaikkia huoletti myös se, miten saataisiin annettua ylemmille perheille heille kuuluvat sadot. Asiaa ei helpottanut yhtään Paholaisten jatkuva kylässä ravaaminen, kun muillekin piti saada jätettyä satoja.
-Valitettavasti meillä ei ole paljoa annettavaa, ja uuden sadon valmistuminen kestää, sillä kylmyys hidastaa sitä, Flora yritti puhua Peterille. Olihan tämä noloa. Hallitsijaperheelle ei riittänyt heille kuuluvaa satoa!

Vaikka Peter yleensä olikin kiltti ja mukava heppu, tässä asiassa hän ei halunnut joustaa.
-Miten niin teillä ei muka ole satoa? Sama selitys kuin viime kerralla! Peter karjaisi.
-Mutta se on totta! Kasvit eivät kasva liian kylmässä, Flora yritti puolustella.
-Jos vielä ensikerralla saamme puuttellisen sadon, langetamme teille huonoa tulevaisuutta. Onko selvä? Peter puhui vihaiseen äänensävyyn.

-Ky-kyllä on, Flora sönkötti. Huonoa tulevaisuutta he viimeiseksi toivoivat. Flora ojensi vähäiset antimensa Peterille, minkä jälkeen tämä talsi pois.

Iloinen asia kuitenkin piristi kaikkien mieltä; pikkuinen Niilo vietti synttäreitään!!

Tässä Niilo, ja hän muistuttaa kovasti veljeään Eetua - seinäkiipeilyä myöten. .--D

Jälleen kerran Eetu meni väsyneenä nukkumaan. Kova raataminen kasvimalla oli rankkaa pienelle, muttei hän halunnut näyttää heikkouttaan. Vaikka Eetu olikin nuori, hän ymmärsi kriisitilanteen ja halusi olla mahdollisimman hyväksi avuksi. Eetun katse kiinnittyi huoneen toisessa päässä olevaan sänkyyn, joka oli hankittu Niiloa varten. Eetua ärsytti huoneen jakaminen, mutta sentään hän saisi nauttia yksityisyydestä vielä jonkin aikaa, sillä Niilo asuisi taapero-ikänsä kehtohuoneessa.


Niilo olikin kaikkien suosikki. Jokainen halusi olla hoivaamassa ja hellimässä pikkuista ilopilleriä, joka nauroi koko ajan. Niilon kanssa ikävät asiat unohtuivat väkisinkin. Oikea ihmelapsi tuo Niilo, joka osaa poistaa murheet. .--)

Kukaan ei kuitenkaan voinut unohtaa toistakaan lasta, Eetua, joka toimi perheen voimanlähteenä. Avuliaisuuden ja huikeiden sosiaalisten taitojen ansiosta Eetu sai käännettyä jopa Peter Pilvilinnan päätä satojen kanssa. Ainakin poika sai Peterin ymmärtämään, ettei hän voinut vaatia Puskia antamaan kaikkia satojaan huonoina aikoina. Aikuisia Peter ei suostunut kuuntelemaan, mutta lapsi sai tämän täysin sulamaan pakkasmuuristaan.
-Toki minä ymmärrän, anteeksi, että edes pelottelin äitiäsi, Peter sanoi katuvana. Häntä hävetti kaikki vaatimansa.
Eemeli oli ylpeä pojastaan. Hänestä kasvaisi vielä kunnon mies.

Eemeli pitikin Eetulle kaikenlaisia ylimääräisiä oppitunteja. Poika kuunteli mielellään isänsä ovelia näkemyksiä ja opetuksia. Läksyjä tehdessäkin Eemeli osasi kertoa juuri oikeat neuvon sanat pojalleen. Eetu tosiaan kehittyi silmissä!

Kaiken askareen keskellä Eetun piti vielä viettää riittävästi aikaa toisten mumminsa ja vaarinsa kanssa. Eemeli halusi lesoilla vanhemmilleen, miten hyvän pojan hän olikaan kasvattanut. Eetu oli tietenkin otettu kaikesta huomiosta, mutta hänelle alkoi tulla paineita kaikkien miellyttämisessä. Hänellä ei ollut aikaa itselleen, kun kaikki ympärillä tarvitsivat apua. Siksi Eetu olikin hiukan hakosissa, kuka halusi oikeasti olla.

Aina ilmeni jokin uusi käänne, milloin apua tarvittaisiin enemmän kuin ennen... Eräänä yönä pakkasta oli ollut erityisen paljon. Satopalstan kasvit olivat kuolla! Heti seuraavana päivänä taivaalta oli pyrähtänyt pieni lumikuuro, milloin Paulan ja Floran ajatukset todella heräsivät. Tämä ei ollut normaali syksy, jotain oli vialla. Flora käytti kaikkia puutarhallisia voimiaan kasvien lämmittämiseksi, minkä vuoksi hän itse olikin voimattomana flunssassa. Epäluulot heräsivät tietenkin taas Paulaan. Jostain syystä hän oli antanut voimansa juuri pois, kun ilmiö moninkertaistui. Niin myös äidin ja tyttären välit viilenivät sään mukana.


Jokainen joutui ylikierroksille. Kasvitöitä oli tehtävä iltamyöhään joka ilta, ja aamulla oli taas herättävä aikaisin pelastamaan kasveja yön pakkasilta. Jonkinlaisen lämpökeskuksen Puskat olivat saaneet rakennettua, mutta se peitti vain puolet pellosta, ja rahatilanne alkoi käydä vähiin. Vanhukset väsyivät ja vanhenivat ennätysvauhtia. Flora tunsi taas olonsa erityisen heikoksi. Hänen energiansa loppui nopeasti, ja päätä alkoi särkeä joka päivä vietävästi.
-Minä en pysty kävelemään! Jalat eivät kanna! Flora huudahti onnettomana edellä kulkevalle äidilleen.
-Lopeta, olemme kaikki uupuneita, ja sinun kasvivoimien johtajana kuuluu kestää pienet takaiskut! Paula huudahti kipakasti takaisin. Kukaan ei kestänyt pientäkään ärsykettä tämmöisessä tilassa.

-Tulithan sinä viimein, Eemeli totesi Floran kaaduttua sängylle. Eemelillä oli ollut tänään lastenhoitovuoro, jonka vuoksi hän ei ollut muiden mukana kasvimaalla.
-Olen ihan uupunut. Paula laittoi minut kauheaan rääkkiin! Viime aikoina vointini on muutenkin ollut heikompi kuin yleensä, Flora mutisi.
-Ihmekös se, kun niin ahkerasti teet töitä, Eemeli vastasi. Flora nyökkäili, vaikka hän arveli kaiken johtuvan raskaudesta. Hän ei kuitenkaan halunnut luistaa tehtävistään, vaan ahkeroida, niin kuin muutkin.

Merithaimenten porukat kävivät usein vierailemassa Puskien luona. Melkein joka päivä joku heistä saapui kyläilemään. Marin ja Eetun tulevan avioliiton lisäksi he keskustelivat kylmenneestä säästä. Se kun oli onglema molemmille perheille.
-Eilen emme päässeet ollenkaan kalaan, sillä lampi oli jäässä, Mika selitti.
-Ei täälläkään paremmin suju. Sato ei kasva kunnolla, ja suuri osa siitä näyttää tuhoutuvan. Silti yritämme elvyttää niitä, mutta pahasti näyttää siltä, että täydellistä siitä ei tule, Eemeli sanoi murheellisena.

Ystävien lisäksi kylässä kävi sadonhakijoita ylemmistä perheistä.
-Harmillista, jos satonne on huono. Vaimoni on nimittäin kerrankin energinen, kun aurinko ei paahda koko aikaa, Jorma Jääpuikko selitti.
-Niin, yksi asia on toisille mieluinen, toisille ei, Flora totesi. Häntä hiukan ärsytti Jorman kepeä suhtautuminen kylmään ilmaan. Mies tuntui ajattelevan vain oman perheensä hyötyjä eikä yhtään sitä, miten muut joutuivat kärsimään, jos satoja ei tulisi.

Joitakin uusia satoja oli saatu jo kerättyä, ja ne sopivat mitä parhaiten Jääpuikoille. Ne olivat nimittäin kasvaneet kylämässä ympäristössä.
-Sentään jollekin saamme annettua oikean määrän satoa, kun teille kelpaavat nuo nuutuneemmatkin, Flora huomautti.
-Aivan. Jasmina aina sanoo, että suurin merkitys on kasvien kasvuympäristön lämpötilalla, Jorma selitti.

Floran masu kasvoi kaiken aikaa, ja uusi vauva ilmoitti yhä näkyvämmin olemassaolostaan.
-Hellittäisit vähän niistä kasvimaahommista. Maha-asukkisi ei tykkää, kun kumartuessasi maha ryttääntyy, Eemeli ilmoitti silitellessään Floran mahaa.
-Tälle ei mahda mitään. Minunkin on tehtävä osuuteni kasvimaalla, jottei äiti alkaisi taas valittaa, Flora selitti.
-Luulisi hänellekin tärkeämpää olevan lapsen terveys kuin työt, Eemeli mutisi hiljaa, mutta tarpeeksi kovaa, jotta Flora kuulisi.
-Uskoisit nyt! Vauvamme ei kärsi tästä mitenkään, Flora vakuutteli.

Masun kasvaessa myös ruokahalu suureni moninkertaisesti. Floran täytyi syödä entistä enemmän, mutta silti hänellä oli suuret paineet kasvien jäätymisestä, eikä hän osannut rauhoittua. Vauvan täytyikin sitten tulla esille juuri tällaisella hetkellä. Flora tunsi koko ajan huonoa omatuntoa, ettei paiskinut töitä yhtä paljon kuin muut. Paavo rauhoitteli tilannetta, ja Paulastakin Floran kuului saada keskittyä vauvan hyvinvointiin, mikä helpotti jo hiukan Floran oloa.
-On minulla vain rakkaat vanhemmat kaiken sen sotimisen jälkeen. En tiedä, mitä tekisin tässä tilanteessa, jos heitä ei olisi auttamassa, Flora mietiskeli tyytyväisenä.

Paulalle asia ei kyllä ollut yhtä helppo, mitä hän väitti. Hän yritti pitää suuret tunnepuuskansa sisällään. Eihän vauvallekaan tietäisi mitään hyvää, jos äiti olisi jatkuvasti pahalla päällä. Paulalla oli kyllä paheita, johon hän sortui usein. Hänestä oli mahdottoman kiva juoruta "rakkaasta tyttärestään" muille.
-Mikäkin laiskamato! Täällä olisi Florallekin kädet täynnä työtä, mutta siellä sisällä vaan lämmittelee. Onpa hän vastuuton! Paula totesi.
-Mutta itsehän annoit hänelle luvan jäädä sisälle lepäilemään. Luulisi sinunkin kokemuksesta tietävän, ettei raskaana ollessa jaksa tehdä kaikkea, Eemeli puolusti vaimoaan ties kuinka monetta kertaa. Paula jatkoi inttämistä, mutta Eemelillä ei ollut halua kuunnella sitä ainaista valitusta. Niinpä hän pisti tehovaihteen päälle ja teki töitä, minkä pystyi.

Sisälle mennessä tapahtui kuitenkin suuri kauhunaihe. Herra Viikatemies oli tullut hakemaan Paulaa luokseen vainajien maahan.
-En minä voi kuolla vielä! Olen niin pirteässä kunnossa, Paula karjaisi.
-Myönnä, olet väsynyt raatamisesta kasvimaalla. Olisit onnellinen minun valtakunnassani, Viikatemies taivutteli Paulaa mukaansa.
-Mutta... Paula vielä yritti, mutta silloin Viikatemiehen hermot menivät lopullisesti:
-Jos et nyt tule suosiolla, otan mukaani vielä yhden jos toisenkin perheenjäsenen!
-Hyvä on, Paula lupautui. Ei hän kenellekään kuolemaa halunnut tuottaa.

Paavo itki katkerasti vaimonsa muuttuessa läpinäkyväksi ja lopulta kadotessa kokonaan.
-Miten niin hyväkuntoinen Paula saatettiinkin viedä ennen minua? Kärsin jatkuvasti kaikista kivuista, ja nyt joudun elämään vielä ilman rakasta vaimoani! Tämä ei voi olla totta! Paavo julisti onnettomana.

Paulasta oli jäänyt jäljelle vain typerä hautakivi.
-Paula, tekisin mitä vain, jotta pääsisin takaisin luoksesi! Paavo huudahti murheen murtamana.
Paavo päätti kuitenkin ryhdistäytyä. Hänen täytyisi pystyä jatkamaan elämäänsä, vaikka se niin vaikeaa olikin.

Yllätykset eivät kuitenkaan lakanneet siihen. Viikatemies hiippaili Paavon selän taakse muutaman tunnin kuluttua.
-Kuulin pyyntösi, ja kyllästyin jo Paulankin ainaiseen valitukseen. Tule sinäkin kuolleiden valtakuntaan! Viikatemies puhui jäisellä äänellään.
Paavo kääntyi. Hän ei ollut huomannutkaan Viikatemiehen palanneen.

-Mutta entä lapseni! En voi jättää Floraa pulaan. Hän tarvitsee apuani ja elämänkokemustani. Paulan on ymmärrettävä, etten voi tulla vielä! Paavo huudahti yrittäen napata tiimalasin Viikatemiehen kädestä.
-Vaiti, sinä et voi päättää, milloin olet valmis kuolemaan. En piittaa tunteista tai toiveistasi! Minä nappaan sinut silloin kun itse haluan! Viikatemies karjaisi kiskoen Paavon mukaansa ikuiseen kuolemaan.

Eemeli oli saapunut paikalle juuri, kun Paavo oli katoamassa. Hän rauhoitti mielensä, vaikkei Viikatemiehen näkeminen todellakaan tehnyt hyvää kenellekään. Eemeli kuuli puhelimen alkavan soida, ja hän meni vastaamaan sinne heti, kun oli saanut hengityksensä tasatuksi.
-Hei, kyselisin puhelimeen Paavoa. Ajattelin vain kertoa... puhelimen toisesta päästä kuuluva Mika Merithaimenen ääni aloitti.
-Ikävä kyllä Paavo ei ole nyt saatavilla! Eemeli karjaisi nopeasti, minkä jälkeen hän sulki puhelimen takaisin telineeseen selittelemättä mitään. Pahin oli vielä edessä, kun vanhusten kuolemasta olisi kerrottava muulle perheelle.

Eemeli käväisi katsomassa, miten Niilo kehdossaan voi. Hän päätti opettaa poikaansa samalla potalle kertoessaan ikiviä uutisia. Hetken päästä myös Flora saapui huoneeseen.
-Miten täällä on näin haamun vakava ilmapiiri meneillään? Saan tästä kylmiä väreitä selkääni, Flora kertoi. Hän oli ollut nukkumassa päiväunilla vanhempiensa kuoleman hetkellä.
-Flora, minun on kurja kertoa tämä sinulle, mutta... Eemeli aloitti. Asiasta oli erityisen vaikea puhua. Sanat takertelivat miten sattuivat, eikä Eemeli tiennyt, kuinka saisi tämän kerrottua tarpeeksi hienovaraisesti. Flora näytti odottelevan.
-...vanhempasi ovat kuolleet, Eemeli lopulta vain sanoi katsellen lattiaa.
-Mitä? Flora huudahti. Hän ei voinut uskoa. Eemeli ei kuitenkaan ollut valehdellut. Hän oli itsekin aivan tolaltaan. Mitään sanomatta Flora juoksi pois huoneesta. Eemeli ei mennyt vaimonsa perään, tämä varmastikin halusi olla yksikseen.

Flora purki suruaan siivoamiseen. Hän ei osannut hahmottaa asioiden oikeaa muotoa. Ajatella, äsken hän ei olisi millään jaksanut kuunnella Paulan ainaista jäkätystä, mutta nyt Flora kaipasi sitä enemmän kuin jaksoikaan uskoa. Paavo oli aina niin ymmärtäväinen, ja Florasta tuntui, ettei ollut koskaan antanut samanlaista kohtelua takaisin rakkaalle isällee, ja nyt kaikki oli jo liian myöhäistä.

Eetulle isovanhempien kuolema oli kova paikka. Poika lukkuitui vessaan suremaan. Hän halusi jälleen esittää vahvenpaa kuin oli. Eetu ei halunnut vanhempien joutuvan huolehtimaan hänestä, kyllä hän pärjäisi. Eetun mieleen muistui, kuinka Paula oli aina leikkinyt hänen kanssaan pienenä, jolloin mummin ja pojan välille oli syntynyt vahva side. Myös Paavo-papasta olivat jääneet monet muistot, kun tämä oli opettanut Eetua puutarhan hoidossa.

Eemeli oli laittamassa Niiloa nukkumaan, kun hänen takaansa kuului ääni. Eemeli tunnisti tulijan Eetuksi.
-Eetu, onko kaikki hyvin? Eemeli kysyi.
-Joo... Eetu sanoi, muttei saanut pidäteltyä kyyneleitään. Eemeli sulki pojan syleilyynsä.
-Minulla on niin ikävä heitä! Eetu nyyhki.
-Voi sinua pientä, kaikki muuttuu kyllä paremmaksi, Eemeli yritti lohduttaa.

Eemeli vahti, että kumpikin pojista nukahti ja hiippaili sitten hiljaa keittiöön. Siellä hän näkikin Floran istuvan pöydän ääressä.
-Mikä on vointisi? Eemeli kysäisi.

Hän käveli Floran luo ja kävi istumaan tämän eteen. Flora oli itkenyt, hänen silmänsä olivat aivan punaiset ja poskilla näkyi kyyneleitä.
-Ihan hyvä kai. Olihan tämä odotettavissa. Kaikki kuolevat joskus, ja nyt oli vanhempieni vuoro. Vaikka se pahalta tuntuukin, meidän on vain päästävä surusta huolimatta takaisin normaaleihin rutiineihin. Kasvimaa on nyt tärkein, ja sadot on korjattava ennen kuin ne kylmettyvät liikaa, Flora puhui ja oli jo nousemassa, mutta Eemeli tarttui vaimonsa käteen.

Eemeli kaappasi Floran syliinsä, ja Florankin takertui toiseen. Tätä hän juuri kaipasi - olkapäätä, jota vasten saisi surra.
-Rauhoitu nyt, ei niillä kasveilla ole mikään hätä. Jos sato menee pilalle, niin sitten se menee. Muut varmasti ymmärtävät tilanteemme, Eemeli koitti rauhoitella Floraa.
-Eivät he ymmärrä! He ajattelevat vain itseään ja jääkaappiaan, eikä mitään, miltä meistä tuntuu! Saan tarpeeksi pahaa oloa vanhempieni poismenosta, en halua kuunnella muiden valituksia! Flora melkein kiljui.
-Mennään nyt nukkumaan, sinäkin olet niin väsyksissä ja pois tolaltasi, että alat kiukutella. Ehtii ne sadot aamullakin korjata, Eemeli yritti puhua järkeä, mutta Flora riuhtoi itsensä irti ja juoksi vessaan.

-Flora, älä viitsi pelleillä, avaa nyt se ovi! Eemeli huuteli ties kuinka monetta kertaa oven toiselta puolen.
-Usko nyt, en tule! Flora tiuskaisi. Aikansa odotettuaan Flora kuuli oven takaa Eemelin loittonevat askeleet. Mies oli viimeinkin luovuttanut. Flora pesi kasvonsa kylmällä vedellä, kun oli viimein saanut itkunsa lopetettua. Pian kyyneleet kuitenkin pyrkivät uudelleen esiin muistojen vallatessa mielen.

"Muistan, kun Paula tervehti Ehla Kummalaa. Vaikka Ehla sössötti ja puhui sekavia, Paula hoiti tilanteen hienosti ja säi käännytettyä sen sekopään pois tontilta..."

"Tai kun Niilo oli juuri syntynyt, ja esittelin pikkuista Paavolle. Hän oli niin iloinen toisesta lapsenlapsestaan ja kertoi odottavansa näkevänsä perijän..."

Flora huokasi. Hänen täytyisi lopettaa vanhojen hyvien aikojen muistelu. Nyt olisi muuta tehtävää. Floralle oli tullut hyvin selväksi Paulan lukuisista mäkätyksistä se, että pelto oli tärkein kaikista, sen oli tuotettava hyvää satoa.
-En voi pettää luottamustanne, minä hoidan aloittamanne uran loppuun saakka, Flora sanoi päättäväisenä.

Kaiken kestävänä ja tarmokkaana Flora lähti pihalle lumen ja tuulen sekoittamaan viimaan. Ulkovaatteetkaan eivät enää mahtuneet Floran päälle tämän ison mahan vuoksi, mutta luovuttaa hän ei aikonut. Kaikessa kylmyydessä Flora pinnisteli lumen läpi kasvimaalle.
-Älkää pelätkö, minä en anna teidän kenenkään kuolla. Vaikka joutuisin omin käsin raivaamaan lumet pois kimpustanne, en aio luovuttaa. Haluan vain Paavon ja Paulan olevan ylpeitä minusta! Flora karjui kylmissään.
Tuuli piiskoi kovemmin, mutta Flora alkoi olla jo niin kohmeissaan, että kylmyyden tunne hävisi.

Levätkää kunniakkaasti, Paula ja Paavo Puskat!

Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset