Camilla vietti lokoisia aikoja seuraillen muiden taikapölyläisten kärsimyksiä. Hän oli elämäänsä erittäin tyytyväinen, kunnes linnaan hiippaili eräs yö murtovaras. Camilla hätääntyi ja pelkäsi, että joku saisi selville hänen olevan oikeasti paha, eikä mukava hallitsija, kuten kansa luuli. Camilla päätti, ettei kukaan saisi enää vierailla linnassa, sillä ei voinut tietää, kuka oli urkkija ja kuka ei. Camilla rakennutti kansalaisten kustannuksella huipputurvatun muurin.
Pekko rauhoitteli Camillaa ja piti hauskaa. Mies järjesti salaa juhlia, jonne kutsui taikapölyläisiä Camillan kielloista huolimatta.
Nikolas eli tyytyväisenä, koska Camilla ei enää piinannut häntä niin paljon, ja pojalla jäi aikaa omiin harrastuksiin. Nikolaksen suhde Nina-siskoon lujittui.
Nina kärsi kovasti Camillan laittamasta vierailukiellosta, kun hän ei saanut tavata kavereitaan. Välillä tyttö sai salakuljetettua kavereita linnaan, mutta usein hän sai tyytyä vain puhelinsoittoihin.
Osan lopussa Camilla synnytti kaksoistytöt nimeltä Nea ja Noora.
Paholaisten perheen arjen ilmapiiri oli muuttunut nopeasti hyvin kipakaksi, kun Pahis ja Paloma olivat jääneet kaksistaan talon kuningattariksi, ja kissat tappelivat jatkuvasti, kumpi heistä oli parempi. Enää rauhaa rakastava Olli ei päässyt puuttumaan kahden itsepäisen tyttökissan väliin, jolloin riidoista tuli heti rajumpia ja julmempia.
-Minä olen paras, sillä olen nuori ja kaunis, toisin kuin sinä, vanha ja rupsahtanut ikäloppu! Paloma kertoi.
-Vanhuuden kokemus se kattikuningattaren tiellä pitää! Minä olin täällä jo ennen kuin sinä olit syntynyt, joten turha tulla minulle urputtamaan, Pahis sähähti. Kissat riitelivät vielä hetken ennen kuin kumpikin juoksi omiin oloihinsa.
Sillä välin toisella puolella linnaketta palvelija kattoi paistettua ahventa pöytään aamiaiseksi.
-Tarjoatko minulle todellakin jotain vanhoja jämiä? En voi uskoa, miten huonosti kohtelet minua! Olen sentään kuningatar. Olen tuonut rutkasti uutta ruokaa, kun kiristän vain alamaisia, joten meidän ei pidä tyytyä vanhoihin rippeisiin, Camilla sähisi kuin talon kissat toisilleen.
-Anteeksi, ylhäisyys. Ruokaa jäi vain edelliseltä kerralta niin paljon yli, enkä tiedä, mitä kaikelle ruoalle pitää tehdä, kun sitä täyttyy niin kovin jääkaappiin. Ei tämä ollenkaan pahaa ole. Minulla ei ole aikaa tehdä uutta, kun vauvat vievät niin kovasti aikaa, palvelija puhui.
-Kyllä tämä meille kelpaa, Pekko kertoi. Palvelijan kasvoille kohosi hymy, ja hän pakeni huoneesta ennen kuin Camilla ehti huutaa uutta käskyä hänelle.
-Ärsyttävää! Ettekö te moukat tajua, että minä olen tämän talon johtaja, eikä sinulla ole sananvaltaa puuttua minun päätöksiini! Camilla raivosi.
-Ymmärrän toki, olet vain niin suloinen kiihtyessäsi, Pekko kertoi, minkä jälkeen Camilla yritti esittää, ettei häntä olisi kiinnostanut koko juttu, mutta Pekko pystyi näkemään vaimonsa esityksen läpi, että tämä oikeasti oli otettu. Yllättäen Camillan mielikin parani, eikä ruoka maistunutkaan niin pahalta, kuin mitä hän oli olettanut.
-Vieläkö olemme eristyksessä muulta Taikapölyltä? Pekko kysäisi.
-No tietenkin, minä en ota mitään riskejä. Joku saattaa lavastaa minut hallitsijaksi, joka ajattelee vain itseään. Edes minä, mahtava Camilla, en pärjää koko valtakunnalle, jos kaikki ovat minua vastaan, Camilla selitti Pekon nyökkäillessä.
Koulupäivän jälkeen Nina päätti hiukan tanssahdella. Samalla hän ajatteli, kuinka aika kului nopeasti. Kohta hänestä kasvaisi jo teini, ja sen jälkeen odottikin pian yliopisto ja perijyys. Nina huokaisi. Hän toden totta pelkäsi tulevaisuuttaan, eikä tyttö ollut varma, olisiko Camilla tyytyväinen hänen suorituksiinsa ikinä. Sisimmissään Nina tunsi olevansa hyvä, eikä hän osaisi olla paha hallitsija. Nina suunnittelikin tekevänsä työnsä omalla, kiltimmällä tyylillään, mutta ikävä kyllä hän ei tiennyt Camillan aikeista juottaa hänelle pahuusjuomaa.
Hetken tanssimisen jälkeen Nina saapui veljensä seuraan tekemään läksyjä. Nikolas oli parhain veli, jota kukaan saattoi toivoa. Tämä aina suostui neuvomaan läksyissä ja tukemaan asioissa. Yhdessä he sävelsivät musiikkia ja toivoivat pääsevänsä vielä suosion huipulle, ilman huippu-Paholaisen asemaa.
-Mä en osaa. Inhottavaa pilkun viilausta tämä äidinkieli! Miksei musiikista tule ikinä läksyä? Nina ärähti.
-Mäkään en kauheasti äidinkielelle perusta, mutta se on hyvää perustietoa etenkin sinulle, tulevalle hallitsijalle. Annas, kun tulen katsomaan, niin mietitään asiaa yhdessä, Nikolas totesi ja jätti omat kirjansa sivuun. Nina huokaisi, nykyään kaikki, mitä hän teki, liittyisi jollain tavalla hallitsijuuteen.
Palvelijalla riitti kiirettä muutama kuukausi sitten syntyneiden kaksostyttöjen kanssa, jotka olivat osoittautuneet aivan mahdottomiksi riiviöiksi. Pienistäkin asioista piti nostaa valtava meteli, jos kaikki ei mennyt niin kuin pikkuiset halusivat. Heti, kun lastenhuoneesta alkoi kuulua vauvan itkua, oli palvelijan rynnättävä välittömästi paikalle, sillä siitä vasta meteli syntyisikin, jos tytöt joutuisivat odottamaan minuutinkin liian kauan. Pahinta oli, jos Nea ja Noora alkoivat mellastaa samaan aikaan.
-Näillä vauvoilla on varmasti joku salaliitto minua vastaan, jolla ne testaavat sietokykyäni, palvelija parkui saadessaan jälleen oksennukset päälleen vauvan viihdytyksen yhteydessä.
Ilta koitti vähitellen, ja Nina oli mennyt tylsistyksissään kasvattamaan käsilihaksiaan nyrkkeilysäkin kanssa. Vaikka tyttö murehtikin tulevaa hallitsijakauttaan ja ajan rientämistä, päivät tuntuivat matelevan välillä turhankin hitaasti. Nina on sosiaalinen sim, ja hän kaipasi ystäviään, muttei tietenkään voinut kutsua ketään kylään, koska Camilla kielsi vieraiden tulon Paholaisten linnalle. Juuri, kun Nina oli alkanut saada jonkinlaisen rytmin iskuillensa, saapuivat makuuhuoneeseen Camilla ja Pekko, jotka alkoivat kovasti hätistellä tyttöä muualle.
-Menes nyt, meillä on nyt tärkeitä keskusteluja, jotka eivät sovi lapsille, Camilla ilmoitti, ja Pekkokin viittoi kättään heilutellen Ninaa muualle.
Ninan mentyä Camilla ja Pekko ryhtyivät heti hommiin.
-Vai täytyy meidän keskustella, Pekko naureskeli imitoiden Camillan äskeistä repliikkiä.
-Toki, tämä on tärkeä keskustelu, Camilla naurahti itsekin, minkä jälkeen aviopari loikkasi peiton alle.
Nina odotteli kärsivällisesti vessassa, jonne hänet oli hätistetty, vanhempiensa keskustelun päättymistä. Lopulta äänet Camillan ja Pekon huoneesta vaimentuivat, jolloin Nina uskaltautui tulemaan esille piilostaan. Tyttö ei ollut vielä väsynyt, joten hän päätti jäädä käyttämään virkeitä aivonystyröitään shakin peluuseen. Vaikka yksinpeli hiukan hölmöä olikin, oli se parempi vaihtoehto kuin mennä sänkyyn pyörimään unenpuutteen vuoksi. Varmistettuaan, että vanhemmat todella nukkuivat, asettui Nina shakkipöydän ääreen valkoisten nappuloiden puolelle. Camillan mielestä musta oli Paholaisten väri, mutta nyt kun hän ei ollut näkemässä, uskalsi Nina ottaa puolekseen valkoisen värin. Sen jälkeen Nina alkoi pelaamaan omakeksimäänsä peliä, jossa hän napsi laudalta yksitellen mustia nappuloita, ja lopulta jäljelle jäivät vain hyvät, valkoiset nappulat. Nina toivoi, että hänen tulevalla hallintokaudellaan Taikapöly pääsisi mustista nappuloista eroon, ja hyvät valkoiset johtaisivat.
Aamulla talossa raikui iloinen onnenkiljaisu, joka oli lähtöisin Nikolaksen suusta. Poika oli hiusten laittelun ohessa huomannut peilistä leukansa alla pieniä partakarvoja. Nikolas oli aina ihannoinut isänsä komeaa sänkirivistöä, ja poika halusi itsekin kovasti saada sellaisen. Ylpeänä Nikolas jäi pitkäksi aikaa vessaan ihastelemaan tätä upeaa näkymää peilistä ja hiplasi leukaansa innoissaan tunteakseen pienten sänkien aiheuttaman karheuden ihollaan.
Saatuaan tarpeekseen leukansa ihailusta, siirtyi Nikolas suihkun kautta ruokapöydän ääreen aamiaista odottamaan. Pian palvelija saapuikin paikalle Noora sylissään, ja Nikolas halusi heti esitellä sänkileukaansa palvelijalle.
-Huomaatko minussa jotain uutta? Nikolas kysyi kääntyen palvelijaan päin ja sivellen leukaansa vihjailevasti. Kaksoset olivat pitäneet palvelija kiireisenä koko yön, eikä tämä ollut saanut nukuttua kuin pari tuntia edellisen yön aikana, ja nytkin hän vain tihrusteli ylpeää teiniä unisien silmiensä kanssa.
-Anteeksi, en kyllä huomaa mitään erityistä, palvelija lopulta tokaisi kadoten keittiöön ruokaa odottavan Nooran kanssa.
Nikolas jäi tuijottamaan tyrmistyneenä keittiökomeroon menevää palvelijaa. Vielä tänä aamuna Nikolas oli riemuinnut kasvaneista partakarvoistaan, mutta ilmeisesti kukaan muu sim ei osannut kiinnittää niihin huomiota. Eivät ne niin huomaamattomilta voineet näyttää! Nikolas huokaisi raskaasi. Ensin hän oli kasvattanut partaa ikuisuuden, ja sitten kun viimein tulosta alkaa tulla, pitääkin odottaa vielä pitkä aika kunnon parran saamiseksi. Samalla Nikolas sai kuitenkin tahdonvoimaa: hänhän kasvattaisi parran vaikka väkisin, eikä kukaan voisi estää häntä!
Pekkokin heräsi aika samoihin aikoihin, hitusen myöhemmin vain, kamalaan lemuun. Mies haisteli ensin peittojaan, kunnes keksi huomioida sängyn juurella seisoskelevan Pahiksen. Kun Pekko kummasteli, mitä Pahis niin kiinnostuneena katseli, selvisi, että hiekkalaatikko löyhkäsi pöyristyttävältä. Pekon piti panna nopeasti kämmen nenän tielle sierainten tukikkeeksi, ettei kauhea löyhkä olisi vienyt häneltä jalkoja alta. Pekko pohdiskeli, miksei palvelija ollut hoitanut asiaa. Nykyään palvelija jumitteli kaikissa töissään, eikä saanut mitään aikaa. Pekko ei itse ollut asiantuntija valittamisessa, mutta tänään hän kertoisi palvelijalle, että tämän täytyisi taistella hiukan enemmän talon siivoamisessa.
Pekko päätti käydä vielä kylvyssä, ja kun hän sieltä tuli, oli palvelija jo kattanut pöydän aamiaisella, ja nälkäinen Pekko säntäsi nopeasti muiden perheenjäsenten seuraan. Palvelijan onneksi nälkäiselle Pekolle tuli tyytyväisempi olo kuin aikaisemmin, ja niinpä hän päätti unohtaa valituspuheensa. Sen sijaan Pekko keskittyi kuuntelemaan perheen naisten keskustelua.
-Äiti... Nina aloitti, kunnes Camilla keskeytti.
-Sano teidän pahuutenne, Camilla korjasi.
-Teidän pahuutenne... Tänäänhän minä täytän vuosia ja mietin, saisinko synttäreideni kunniaksi pyytää kavereita kylään, Nina puhui varovasti.
-Et! Et todellakaan saa! Tästähän on jo puhuttu. Kehenkään ei voi luottaa täysin! Joku ärsyttävä pikku tenava kumminkin olisi tullut vain tonkimaan tietoja minusta! Camilla sähähti.
Nina näytti aluksi kovin murheen murtamalta. Tyttö olisi kovasti halunnut viettää aikaa kavereidensa kanssa, koska hän oli kovin seurallinen, ja on aika masentavaa, kun ainut seura vapaa-ajalla on aina oma perhe. Nikolas huomasi siskonsa surun, joten hän päätti piristää tunnelmaa. Nikolas otti pienestä ruoan palasta kiinni ja pamautti sen pikkusiskonsa naamalle. Nina räjähti nauruun ja päätti kostaa, ja siitä lähtikin liikkeelle suuri ruokasota.
-Nyt kunnolla ääliöt! Taikapölyn väki arvostaa paljon enemmän sivistynyttä käytöstä kuin päätöntä aaseilua. Teidän tulee oppia käyttäytymään kunnolla tai pilaatte Paholaisten tulevaisuuden! Camilla karjaisi, minkä jälkeen perhe jatkoi ruokailuaan hiljaisuudessa.
Illalla Nina oli saanut kutsua ainostaan paikalle Justus Jääpuikon, tulevan aviopuolisonsa. Camilla oli "hyvyyttään" tehnyt poikkeuksen laatimiinsa sääntöihin, sillä jos Nina ja Justus tutustuisivat paremmin tai kenties rakastuisivat, olisi Jasminan entistä vaikeampi vetää rakastuneita nuoria erilleen. Nina ja Justus tervehtivät toisiaan lämpimällä halauksella. He eivät olleetkaan nähneet aikoihin, kun Justus kävi nykyään teineille tarkoitettua jää-koulua. Kaverukset vaihtoivat nopeasti kuulumiset, minkä jälkeen heidän oli aika siirtyä olohuoneeseen.
Kasvu kävi hyvin sivistyneissä merkeissä. Paholaisten perhe + palvelija ja Justus katselivat sivusta, kun taikapölyä kerääntyi Ninan ympärille ja lopulta nosti tytön ilmaan tehden tästä teini-ikäisen. Yleisö taputti onnistuneelle kasvulle, ja Camillakin oli tällä kertaa tyytyväinen lastensa käyttäytymiseen.
Tällainen Ninasta kasvoi.
Kasvettuaan teiniksi Nina tajusi heti, kuinka hurmaava ja suloinen poika Justus oli. Tytöstä tuntui, ettei tunne ollut yksipuolinen, sillä Justus oli ajatuksissaan jäänyt tuijottamaan tyttöä jo useita kertoja, ja hän oli vielä jäänyt moisesta touhusta kiinni. Kahden teinin välillä suorastaan salamoi! Nina oli tuonut Justuksen omaan huoneeseensa, jotta kaksikko saisi olla rauhassa muulta melskeeltä.
-Justus, pidän sinusta tosi kovasti. Olen todella onnellinen, että jonain päivänä meistä tulee aviopari, Nina kertoi hieman ujostellen.
-Olen iloinen, että olet tuota mieltä. Sinusta kasvoi tosi kaunis, ja on ihanaa muuttaa joskus luoksesi linnaasi, ja voimme elää yhdessä onnellisina, Justus puhui myös. Kummankin suupielet nousivat väkisinkin hymyyn.
Sillä hetkellä Nina unohti sivistyneet keskustelut tulevaisuudesta. Hän viihtyi juuri tässä hetkessä, yhdessä Justuksen kanssa. Nina katsoi poikaa lumoutuneena, ja hetken nuoret vain seisoivat hiljaa paikoillaan toisiaan tuijotellen. Tilanne kuitenkin keskeytyi Justuksen todettua kellon olevan ja paljon. Syvä pettymys vihlaisi Ninan sisällä, ei Justus saisi vielä lähteä! Justus oli jo kääntymässä, kun Nina sen enempiä ajattelematta tarttui poikaa olkapäästä hivuttaen samalla kasvonsa Justuksen kasvojen eteen. Nina hyvästeli pojan toivottaen tälle hyvää yötä, ja aivan lopuksi nuoren parin huulet sipaisivat nopeasti toisiaan.
Koko loppu illan Nina oli iloisella mielellä. Yhtäkkiä tulevaisuus Taikapölyn hallitsijana tai Camillan säännöt kavereiden kyläänkutsumattomuudesta tuntuivat aivan mitättömiltä ja turhilta surunaiheilta, tytölle riittäisi, kun hän saisi vain olla Justuksen kanssa. Nina oli varma, että hän oli rakastunut. Illallisella ruoka ei meinannut millään mennä alas, kun maha tuntui olevan täynnä perhosia, jotka alkoivat aina kutitella tytön ajatellessa Justusta. Vaikka suun kautta ei ruoka mennyt alas, tuli sieltä puhetta tiuhaan tahtiin. Nina hehkutti, miten hyvin hänen ja Justuksen tapaaminen oli mennyt ja kuinka mahtava sim Justus oli. Nikolaskin oli onnellinen siskonsa puolesta, mutta Camillaa alkoi pikkuhiljaa tympimään tyttärensä pehmopuheet.
Hetken päästä Camilla keskeyttikin Ninan puheet kovaäänisellä rykäisyllä. Kaikki pöydässä olijat siirsivät katseensa lautasellaan hehkuvaan kala-annokseen päin, sillä Camillan äänensävy kuulosti ärtyneeltä, ja silloin oli parempi olla hiljaa.
-Hyvä kuulla, että tulet juttuun sen Justuksesi kanssa. Ymmärrät varmasti kuitenkin, että vieraidentapaamiskielto koskee myös Justusta, Camilla ilmoitti. Nina katsoi äitiään selvästi järkyttyneenä, ja hänen kädessään ollut haarukkakin putosi kilahtaen lautasen reunaa vasten.
-Mu-mut... Miksi? Justushan tulee kuitenkin tulevaisuudessa muuttamaan tänne, eikö hän kuitenkin saisi käydä täällä? Nina aneli, mutta Camillan asettamiin sääntöihin ei poikkeuksia tehty.
-Mistä sitä tietää, jos poika vain esitti mukavaa päästäkseen käsiksi salaisiin tietoihini. Näette seuraavan kerran yliopistossa. Ja tämä on nyt loppuun käsitelty juttu, Camilla päätti jatkaen ruokailuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nina sen sijaan nousi pyödästä tuoli paukkuen ja ryntäsi pois ruokasalista.
Ninan rajun liikehdinnän seurauksena yksi pöydällä ollut ruoka-astia putosi levittäen sisältönsä ympäri ruokasalin lattioita. Camilla ei kuitenkaan ihme kyllä puuttunut tilanteeseen sen kummemmin, käski vain palvelijan siivota lattia ruokailun jälkeen. Palvelijan hommat helpottuivat nälkäisten kissojen rientäessä lattialle pudonneiden herkkupalojen kimppuun. Kaksosten hoito vei palvelijalta niin paljon aikaa, ettei hän aina muistanut täyttää kissojen ruokakulhoja, ja raukat joutuivat nälissään olemaan.
Nina oli rynnännyt läksykirjojensa kimppuun. Tehtävät eivät kuitenkaan edistyneet, sillä tytön päässä myllersivät täysin muut asiat kuin läksyvihkon jutut. Kyynel vierähti Ninan poskelle ja sieltä läksyvihkolle saaden musteen leviämään. Ajatuskin siitä, että hän saisi nähdä rakkaansa vasta vuosien päästä yliopistolla sai suuren ikävän tunteen vellomaan tytön sisällä. Nina kuitenkin ryhdistäytyi ja pyyhki kyyneleensä huomattuaan veljensä saapuneen huoneeseen. Nikolas asettui tietokoneen ääreen, ja hetken päästä lumilautailupelin tunnari alkoi kaikumaan huoneessa. Luminen peli toi Ninalle mieleen Justuksen.
-Ihan typerää, etten saa tavata Justusta enää! Nina murahti vihoissaan.
-Mutta mietipä tätä: minä tulen kohtamaan puolisoni vasta yliopistolla. En edes tiedä, pidänkö hänestä, mutta minun on pakko silti mennä hänen kanssaan naimisiin. Sinä ja Justus sentään rakastatte toisianne, joten teille tulee vielä hieno elämä yhdessä, Nikolas yritti saada Ninan näkemään muitakin puolia asiasta.
Seuraavana päivänä oli onneksi lauantai, ja koska Nina oli tehnyt läksynsä loppuun jo perjantaina, olisi hänellä nyt hyvää aikaa tehdä, mitä tykkäsi. Vaikka mitäpä hän nyt rupeaisi tekemään. Ninasta elämä tuntui matelevalta ja tylsältä ilman kenenkään kaverin tai poikaystävän seuraa. Tyttö oli ollut kuuliainen äitinsä typerille säännöille ties kuinka kauan, ja vihdoin Nina ymmärsi miettiä, miksi.
-Äiti ei kyllä välitä minusta tosissaan, jos hän aikoo pilata elämäni pitämällä minua erossa ystävistäni vapaa-ajalla. Hän vain hokee, kuinka minusta tulee paha. Millaista itse asiassa edes on pahuus? Ehkäpä minustakin pitää tulla sitten ilkeä ja juonitteleva, kun kaikki kiva viedään minulta pois. En aio enää alistua Camillan tahtoon, se vasta pahaa on, Nina pohdiskeli hiljaa naureskellen. Hän päätti, ettei enää pelkäisi Camillaa ja samalla myös alkaisi elämään täysillä!
Nina puki ylleen arkiasunsa ja soitti salaa lapsuuden aikaiselle ystävälleen, Aleksanteri Sunille, kutsuakseen tämän kylään. Nina hipsi portille salaa muilta. Jännitys vain yltyi ja yltyi, mikä tuntui mahtavalta. Oli ihanaa tehdä jotakin, mitä ei koskaan ennen ollut uskaltanut tehdä. Hetken päästä Aleksanteri saapuikin, ja samalla myös Ninan olo tuli tukalaksi. Tyttö mietti, oliko hänen touhussaan mitään järkeä. Ninalle tuli paha mieli, kun hän ajatteli, miten paljon Camilla tästä suuttuisi, jos tämä lapsensa salakutsumiset tietäisi. Nina oli jo kääntymässä ja pyytämässä Aleksanteria lähtemään takaisin kotiinsa, kunnes hän muisti, miten tylsää hänellä oli yksin sisällä. Tätä hän halusi. Nina toivoi kovasti pystyvänsä kokeilemaan viimeinkin rajojaan, olla onnellinen ja vapaa. Nina rohkaisi itsensä ja asteli epävarmoin askelin Aleksanterin luokse.
-Nina! Sinähän olet kasvanut hurjasti sitten viime näkemän! Aleksanteri huudahti innoissaan tehden samalla jonkin ihmeellisen asennon. Nina nielaisi kuuluvasti ja oli peloissaan. Mahassa pisti ikävästi. Samaan aikaan tyttö tunsi itsensä vapaaksi ja sidotuksi. Olo tuntui kovin vieraalta. Nina jopa epäili, oliko hän enää sama sim kuin ennen.
-Silloin lapsenahan puhuimme paljon musiikista. Ja myöhemmin kerroit puhelimessa, että voisimme säveltää omaa musiikkia, kunnes äitisi päästää taas vieraita kylään. Ilmeisesti tänään on se päivä, jes! Aleksanteri vielä juhli.
-Shh! Hiljempaa, et saa puhua noin kovaa! Äiti ei ole todellakaan antanut minulle lupaa kutsua ketään, mutta minä alan kyllästyä yksinoloon, Nina kuiskasi. Aleksanterin silmät aukenivat yllättäen innostuksesta.
-Olen siis salavisiitillä! Sovitaan sitten niin. Miten haluat toimia? Aleksanteri puhui tällä kertaa hieman hiljempaa.
-Hiippaillaan vaan huoneeseeni. Kukaan ei saa kuitenkaan nähdä sinua. Muuten olen pulassa, Nina kuiskasi.
-Kuulostaa ihan toimivalta suunnitelmalta. Menen vaikka piiloon pakon edessä, Aleksanteri totesi. Yhdessä he hiippailivat pihan läpi Ninan huoneeseen.
Sisällä Nina vihdoinkin uskalsi rauhoittua, kun Aleksanteri soitti omatekoisensa kappaleen, joka oli tarkoitettu Ninalle syntymäpäivälahjaksi. Ninan hymystä ei meinannut tulla loppua. Teinit keskustelivat mukavia ja opettivat toisilleen ovelia soitintemppuja. Nina tunsi itsensä kovin onnelliseksi. Hänellä ei ollut pitkään aikaan ollut niin hauskaa. Nina ymmärsi, ettei häntä oltu luotu olemaan yksinään, vaan hän kaipasi vierelleen useita simejä. Tyhjyyden ja tylsyyden tunne suorastaan haihtui ilmaan musiikin mukana.
Hetkessä kumminkin ovi pamahti auki, ja sisään astui erittäin raivoisan näköinen Camilla, jonka päästä olisi tupruttanut savua, jos se vain olisi ollut mahdollista.
-Kuinka sinä uskallatkin uhmata minun määräystäni, ettei tänne kutsuta ketään väkeä? Miten voit olla noin ajattelematon ja typerä? Minä olen sanonut ties kuinka monta kertaa, että Paholaisten linnaan ei kutsuta vieraita. Sinun pitäisi tietää se perijänä, Camilla puhui totisesti. Nina puristi huulensa tiukasti yhteen ja hengitti syvään. Hän ei enää pelkäisi Camillaa.
-Mitä sinä siinä toljotat? Ulos talostani! Camilla karjaisi Aleksanterille, joka oli kauhusta jähmettynyt paikoilleen.
Aleksanteri luikahti ovesta ulos antaen vielä rohkaisevan katseen ystävälleen. Nina heilautti kättään pojalle ja valmistautui kuuntelemaan äitinsä asian.
-Typerä tyttö! Et saa olla noin sinisilmäinen ja huijattavissa oleva! Tuo poju saattoi hyvin tulla onkimaan vain salaisia tietoja! Camilla ärähti.
-Sinä olet vainoharhainen! Olen tuntenut Aleksanterin jo lapsesta asti, eikä hän ole paha, Nina puolusti ystäväänsä.
-Se poika on aivopessyt sinut! Mitä oikein ajattelet? Camilla tiuskaisi.
-Haluatko tietää, mitä ajattelen? Tässäpähän kuulet! Et voi pitää minua erossa ystävistäni! Minulla on kovin ikävystyttävää yksin kotona! Et ole tehnyt koskaan hyväkseni mitään. Olet tehnyt minusta onnettoman. Minulla on oma elämäni, jonka haluan käyttää valitsemallani tavalla. Sinä et antanut minulle muita vaihtoehtoja! Minun oli pakko toimia salassa, koska sinun hullu pääsi ei koskaan pysty kuvittelemaan, että simit voivat olla myös hyviä ja vilpittömiä! Luulisi, että olet tyytyväinen, kun kerrankin uskallan tehdä jotain pahaa ja sääntöjen vastaisia juttuja! Nina kiljui ja lähti puheenvuoronsa jälkeen pois huoneestaan.
Camilla lähti Ninan perään, mutta vikkelä jalkainen tyttö ehti lukittautua vessaan. Voimiensa avulla nainen olisi kyllä saanut oven auki, mutta hän päätti antaa asian toistaiseksi olla ja pohdiskella sitä joogaamisen yhteydessä. Camilla yllättyi todella hissukka-Ninan raivokkaan puolen esiintulosta. Tilanne tuntui ristiriitaiselta, sillä toisaalta Camilla oli ylpeä siitä, että Ninalla oli ilkeilypuolensakin, mutta nainen ei vain voinut sietää sitä, että joku toimi hänen laatimien sääntöjen vastaisesti. Camilla vaihtoi juuri asentoa, kun Pekko rynniköi huoneeseen ja ilmoitti, että Camillalle olisi eräs vieras.
-Kuka kehtaakin häiriköidä minua juuri nyt? Camilla murahti, mutta päätti kuitenkin keskeyttää joogatuokionsa ja vastaanottaa vieraan.
Camilla ei halunnut odotuttaa vierastaan, joten hän ryntäsi suoraan ulos urheiluasussaan. Portille päästyään Camilla näki edessään tuntemattoman naisen.
-Hyvää päivää arvoisa Taikapölyn hallitsija! Olen Aimée Amor, ja vastikään muuttanut näille kulmille, Aiméeksi esittäytynyt nainen kertoi ja ojensi kättään Camillaa kohti.
-Hei, Camilla sai sanotuksi hämmästykseltään puristaessaan Aiméen kättä. Missä välissä tuollainen naikkonen oli Taikapölyyn pöllähtänyt?
-Olen oleskellut näillä seuduilla jo jonkin aikaa, mutta ajattelin, että minun tulisi vielä erikseen varmistaa hallitsijalta asumislupa, Aimée selitti.
Camillan mielestä asia olisi paras hoitaa saman tien alta pois, joten hän päätti tehdä itsekin pienen poikkeuksen sääntöihinsä ja kutsua Aiméen sisälle. Naiset asettuivat sohvalle istumaan, ja Camilla alkoi heti tiedustella Aiméelta kaikkea oleellista tämän muutosta Taikapölyyn.
-Edellisessä asuinpaikassani jouduin vähän ikäviin tilanteisiin, ja ajattelin maisemanvaihdoksen auttavan asiaa. Nyt olen asunut Sunien perheen luona jonkin aikaa, mutta ajattelin, että minun olisi soveliasta käydä anomassa vielä erikseen hallitsijalta lupaa ryhtyä virallisesti Taikapölyn kansalaiseksi, Aimée kertoi lyhyesti tarinansa jättämällä turhat yksityiskohdat pois.
-En näe mitään syytä, mikset voisi asua täällä. Laita hakemus palvelijatehtaalle, niin saat kotiorjan käyttöösi ja tonttialueesi saat itse päättää, Camilla antoi neuvoja. Kun asumisasiat oli saatu sovittua, lähti Aimée jo takaisin kotiaan kohti.
Nikolaksen musiikki-innostus oli lähtenyt pikkuhiljaa laskuun, kun haaveet hänen ja Ninan perustamasta bändistä kariutuivat Camillan vieraiden kyläänkutsumiskiellon vuoksi, joten poika oli alkanut hakea innostusta muista asioista, ja uusin kokeilu oli kuntoilu. Se oli hyvä valinta siinä mielessä, että Pekko oli oikea alan ammattilainen treenattuaan aikoinaan itseään hyvään kuntoon Taikapölyn valloitussuunnitelmiaan varten, mutta kun päätös uudesta hallitsijasta hoidettiinkin demokratian avulla, oli Pekko kokonaan unohtanut urheilun. Mies ryhtyi kuitenkin mielellään Nikolaksen henkilökohtaiseksi valmentajaksi. Välillä treenit yltyivät aika rajuiksikin Pekon ottaessa homman ehkä turhankin tosissaan, mutta Nikolas ei antanut sen häiritä. Hän haaveili saavansa stipendin kuntoilusta ja pääsevänsä sen voimin yliopiston urheilujoukkueeseen.
Kaksostyttöjen kasvun aika koitti, ja lähes yhtä aikaa Noora ja Nea siirtyivät seuraavaan ikävaiheeseensa.
Nea sai aika samanlaiset piirteet kuin Nikolas ja Ninakin, mutta...
...Noora sen sijaan peri kasvoihinsa hiukan erilaisempia piirteitä, kivaa!
Palvelija oli hetken saanut toivoa, että riehuvista vauvoista olisi kasvanut vähemmän työläitä taaperoita. Kaksosten kasvettua tulivat myös Camilla ja Pekko viettämään enemmän aikaa pienokaistensa kanssa opettaen elämän perustaitoja. Palvelijalle itse jäisi vain likaiset työt, kuten ruokkiminen, pottaopetus ja muu satunnainen vaippojen vaihto. Sinä aamuna Camilla opetti Neaa kävelemään, kun palvelija yritti saada Nooraa istumaan potalla. Periaatteessa työmäärän pitäisi vähentyä, ainakaan palvelijan ei tarvinut enää vahtia kahta lasta samaan aikaan.
Työmäärän vähentyminen oli kuitenkin vain toiveajattelua, kun Noora loikkasi heti pois potalta ja ryömi kohti luovuuslelua. Samaan aikaan Nea karkasi Camillan opeista aikeinaan päästä myös soittamaan kivalla lelulla. Palvelija huokaisi, mutta Camilla sen sijaan nauroi.
-Teillä sitten näkyy Paholaisten päättäväisyys heti pienestä pitäen! Teette eri tavalla kuin muut toivovat, ja tulevaisuudessa tulette aiheuttamaan varmasti muille simeille paljon harmia! Hienoa tytöt! Camilla hihkui. Palvelija sen sijaan huokaisi. Hänellä oli paljon muutakin tekemistä kuin viettää koko päivä vakuuttaen itsepäiselle Nooralle pottaopin tärkeyttä. Sitä paitsi palvelija tulisi saamaan moitteita, jos tytöt eivät oppisi käymään potalla!
Samassa myös Nikolas juoksahti huoneeseen.
-Mulla on nälkä! Miksei meillä ole tarjolla mitään syötävää? Nikolas ärähti nälkäisenä, ja vatsakin päästeli tuskallisen nälkiintyneitä ääniä. Palvelijan jo ennestään laiska asento lötkähti vielä enemmän, ja nainen nosti katseensa ylös huokaisten raskaasti.
-Anteeksi. Olin todella huolimaton, kun en tajunnut laittaa sinulle ruokaa, palvelija vain totesi. Ruoanlaitto olisi kyllä kuulunut tehtävälistalle, mutta Nooran kanssa oli mennyt enemmän aikaa, kuin palvelija oli odottanut, ja sen takia hän oli aikataulusta jäljessä.
Viime aikoina palvelijasta oli tuntunut, että hänen täytyi vain säntäillä paikasta toiseen ja yrittää tehdä kaikki työt mahdollisimman nopeasti, mutta kuitenkin huolellisesti. Nean ja Nooran kanssa taistellessa palvelijalta oli loppunut aika, ja työmäärästä oli tullut liian iso yhdelle simille. Palvelija oli opetettu palvomaan muita, mutta oli hänelläkin rajalliset mittasuhteet, joihin hän pystyisi venymään. Palvelija säästi aikaa juoksemalla paikasta toiseen, eikä hänelle jäänyt ollenkaan hengähdystaukoa, ja samalla univelkakin kertyi.
Onnekseen palvelija löysi jääkaapista lautasellisen kalaa, ja loppuruoaksi hän toi Nikolakselle salaattiannoksen. Nikolasta ei haitannut syödä hitusen vanhoja ruokia, eivätkä muut perheenjäseneet olleet nälkäisiä, jolloin uutta ruokaa ei tarvinnut vamistaa. Juuri kun palvelija oli asettanut ruokalautaset pöydälle, sumeni nopeasti hänen silmissään ja jalat pettivät alta. Palvelija oli tehnyt liikaa töitä viime aikoina, ja seuraukset ilmenivät näin. Nikolas oli kuin ei olisikaan huomannut tilannetta, sillä hänellä oli mielessä vain oma nälkänsä.
Nina tappoi aikaa paukuttelemalla rumpuja huoneessaan. Rummut saivat kyllä hiukan rajumpaa paikuttelua kuin niille oli soveliasta Ninan purkaessa myös kiukkuaan lyömäsoittimeen. Tyttö oli turhautunut äitiinsä, joka valvoi nykyään tyttärensä tekemisiä entistä tarkemmin. Nina suorastaan ihmetteli, miten Camilla uskalsi päästää hänet kouluun. Nykyään Nina jätti suosiolla kokoontumatta muun perheen kanssa yhteiseen ruokapöytään, sillä hän halusi kaikin tavoin välttää kohtaamisia Camillan kanssa. Kaksosten kasvettua kuitenkin taaperoiksi oli Camillan huomio kiinnittynyt enemmän heihin, ja Nina oli alkanut suunnitella seuraavaa salaista kaveritapaamistaan. Asian ajattelukin sai vatsan kipristelemään jännityksestä, ja Nina odotti todella kovasti kylään kutsumansa simin tapaamista.
Sovittuun aikaa Nina hiippaili huoneestaan alakertaan. Varmistettuaan, ettei kukaan huomannut hänen lähtöään, Nina livahti Paholaisten linnakkeen muusta Taikapölystä eristävän muurin portista ulos kadulle. Siellä häntä olikin jo odottamassa Justus. Nina syöksyi poikaystävänsä kaulaan ja suukotti tätä useaan kertaan. Poika oli hiukan hämillään raivokkaan romanttisesta vastaanotosta, muttei pistänyt sitä pahakseenkaan, oli hänkin ikävöinyt Ninaa.
-Ihana nähdä! Tuntuu, kuin viime kerrasta olisi monta vuotta, Justus pulisi saatuaan suunsa vapaaksi.
Yllättäen Nina puristi Justuksen entistä tiukempaan halaukseen ja laski pään pojan olalle.
-Mit..? Justus hämmentyi, mutta Nina hiljensi pojan asettamalla etusormensa tämän suun eteen.
-Ollaan hetki vaan näin, Nina sanoi hiljaa, tuskin sitä edes kuuli, mutta Justus näytti ymmärtäneen pointin. Nina hiplasi poikaystävänsä selkää ja yritti saada mahdollisimman tarkan muistikuvan Justuksesta, joka toisi hänelle lohtua heidän ollessa erossa toisistaan. Tyttö painoi nenänsä pojan niskaan ja yritti varastoida nenäänsä mahdollisimman paljon Justuksen tuoksua. Kaikki riidat ja vihanpito Camillan kanssa kaikkosivat Ninan mielestä tytön ollessa Justuksen seurassa, silloin ei vain kertakaikkiaan voinut ajatella ikäviä asioita!
Vanhemmat olivat opettamassa kaksosia, joten Nina arveli voivansa kutsua Justuksen hetkeksi sisälle. Ninan olisi kyllä hoidettava päivärutiineihinsa kuuluvat opiskelut, mutta hän ajatteli, ettei Justuksen läsnäolosta haittaakaan olisi, joten hän käski pojan olla kuin kotonaan. Nina asettui hyvillä mielin kirjansa kanssa sohvalle ja alkoi lukea. Kova kolahdus kuitenkin sai Ninan säpsähtämään, Justus oli nimittäin mennyt magne-hytkyttimeen leikkimään.
-Ootko sä hullu, tule pois sieltä! Nina sähähti peläten melun tuovan yleisöä paikalle, mutta ainakaan heti ketään ei ilmaantunut katsomaan kolinan syytä. Sen verran Nina pelkäsi jäävänsä kiinni Justuksen kylään kutsumisesta, että päätti hyvästellä pojan nyt, kun se ei vielä ollut liian myöhäistä tehdä kenenkään huomaamatta.
Camilla ei kuitenkaan ollut kiinnittänyt mitään huomiota äskeiseen mekastukseen, niin kaksostensa lumoissa hän oli. Tytöt olivat oikein kunnon pahiksia ja vastaanpanevia Nikolakseen ja Ninaan verrattuna, ja Camilla olikin hiukan harmissaan siitä, ettei kumpikaan hänen uusista suosikkilapsistaan tulisi perimään hänen voimiaan. Kyllähän pahuusjuomalla sai simin kuin simin ilkeäksi, mutta ainahan olisi parempi, jos sim olisi jo valmiiksi luonnostaan paha. Camilla herätteli kehdossa uinuvaa Nooraa vielä pikaista opetustuokiota varten ennen yöunille käymistä. Nea puolestaan oli juuri oppinut kävelun salat, ja tallusteli hiukan huohuvin, mutta muuten varmoin askelin huonetta ympäri. Kävely oli oikeastaan mukavampaa ajanvietettä kuin leluilla leikkiminen!
Camilla alkoi heti opettaa Nooraa puhumaan, eivätkä he olleet ehtineetkään paljoa harjoitella, kun Pekko tallusteli huoneeseen toisten seuraksi.
-Oho! Onkos Nea oppinut jo kävelemään, kun niin hienosti seisoo! Sittenhän minä voinkin opettaa sinulle hitusen puheoppia, Pekko huudahti innoissaan. Homma oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä pikkuinen Nea ei millään suostunut istahtamaan maahan opetettavaksi.
-Sinulla pitää olla kovemmat ja vaativammat otteet pelissä! Ei sinua muuten kukaan usko, Camilla tiuskaisi, kun oli puolisilmällä nähnyt miehensä yritykset.
-Taitaa pikkuneidillä vain olla liikaa energiaa. Ehkä minun kannattaa suosiolla jättää opettaminen toiseen kertaan. Jospa vaikka saisimme lapset nopeammin nukahtamaan, Pekko totesi. Camilla mulkaisi vielä parilla katseella, kunnes hän taas keskittyi täysin omaan opettamiseensa.
Kello alkoi lähestyä jo keskiyötä, kun Nina taisteli nyrkkeilysäkin kanssa. Viime aikoina Camilla oli käynyt niin kovasti tytön hermoille, että tämän oli pakko vääntää kaikenlaisia vihanpäästöharjoituksia. Tänä iltana Nina oli päättänyt vetää normaalia rankemmat treenit, ja hän otti homman ihan tosissaan. Välillä Nina karjahteli, ja vihainen ilme oli koko ajan hänen kasvoillaan. Treenien päätyttyä Nina havahtui, miten paljon kello jo oli, ja hän meni rentouttavan kylvyn kautta nukkumaan.
Kun talonväki oli löytänyt tiensä nukkumaan, hiippaili tontille ei-kutsuttu vieras. Murtovaras tiiraili tiiliaitausta etsien samalla mahdollisimman epäsäännöllistä kohtaa, josta olisi helppo kiivetä yli. Murtovaras muisteli edellistä epäonnistunutta vierailuaan Paholaisten luona, ja vaikka kaikki silloin ei mennytkään suunnitelmien mukaan, toi epäonnistunutkin kokemus enemmän varmuutta kuin tiedottomuus. Viime kerralla murtovaras ei ollut löytänyt haluamaansa, mutta tällä kertaa hän oli päättänyt, ettei lähtisi ilman onnistumista. Hetkessä sopiva kohta aidan ylittämiseen löytyikin, ja murtovaras lähti kiipeämään.
Samassa tapahtuikin jotain odottamatonta: Aita nielaisi varkaan sisäänsä. Murtovaras yritti riuhtoa itsensä irti, mutta vielä äsken löysä tiilimömmö kovettui takaisin ennalleen. Hetken päästä murtovaras katsoi eteensä, ja hän tajusi häntä tarkkailtavan.
-Pekko! murtovaras huudahti.
-Pirkko. Sinulla ei ole asiaa tänne. Camilla teki huipputurvallisen aidan viime vierailusi jäljiltä. Tajuatko, sinua ei kaivata täällä! Pekko ärähti.
-Kuinka voit kohdella omaa siskoasi näin? Camilla on aivopessyt sinut! Et ollut ennen tuollainen! Pirkko-niminen nainen huudahti.
-Ole hiljaa, Pekko kivahti.
Mies tallusteli Pirkon viereen ja katsoi tämän kurjuuden sekoittamia kasvoja.
-Älä arvostele Camillaa. Sano vain se asiasi. Sinullahan on jokin asia! Myönnä, että tulit sen takia. Ja kun olet asiasi kertonut, sinulla ei ole enää milloinkaan asiaa tänne, Pekko tokaisi kylmästi. Pirkko oli hetken hiljaa, minkä jälkeen hän huokaisi:
-Äiti on kuolemansairas. Hän ei elä enää pitkään, ja hänen suurin toiveensa olisi, että tulisit katsomaan häntä, yhden ainoan kerran.
-Lasketko leikkiä? En ole käynyt luonanne vuosiin! Miksi yhtäkkiä tulisin nolaamaan itseni teidän edessäni. Minä en enää tunne teitä, ja haluan olla täällä Camillan tukena. Minulla on nyt oma perhe. En kaipaa teitä, Pekko kertoi.
-Mi...Miten? Kuinka voit puhua meistä noin!? Camilla ei ole sinulle hyvää seuraa. Et ole enää entinen itsesi! Pekko kiltti, se oli äidin ainoa toive. Hän ei elä enää pitkään. Hän kasvatti sinut ja piti sinusta huolen. Näinkö sinä palkitset hänet? Pirkko huudahti järkyttyneenä.
-En jaksa enää kuunnella tätä, Pekko huokaisi.
Siipiveikko kaivoi taskustaan esiin kaukosäädintä muistuttavan kapulan, ja painaessaan siinä olevaa nappulaa, antoi tiukka tiiliseinä sen verran periksi, että siinä kiinni ollut Pirkko pääsi irti ja putosi maahan. Nainen ei osannut olenkaan varautua äkkipudotukseen, ja löikin päänsä ikävästi asfalttiin.
-Saat kiittää minua, kun annan sinun mennä ja jätän kertomatta vierailustasi Camillalle. Häivy nyt täältä äläkä enää koskaan näyttäydy Taikapölyssä! Pekko saneli ehdot.
-Jos luulet olevasi jotenkin jalo päästäessäsi minut karkuun, niin sitä et kyllä ole. Olet pelkuri, joka ei uskalla kohdata todellisia ongelmia! Pirkko tuhahti. Muurin takaa kuuluvasta murahduksesta päätellen Pekko oli raivoissaan, mutta antoi kuitenkin asian olla. Hiljaisuus rikkoutui hetkeksi Pekon astellessa takaisin linnakkeeseensa.
Päätään pidellen Pirkko kompuroi lopulta ylös maasta. Olisi todellakin parempi häipyä, jos vaikka Pekko muuttaisikin suunnitelmiaan ja juoruaisi Camillalle hänen uudesta vierailustaan. Päähän koski jonkin verran, mutta fyysistä kipua suurempi oli Pekon aiheuttama mielipaha. Pirkko ei voinut uskoa, ettei isoveli halunnut tulla katsomaan sairasta äitiään. Miten toinen saattoi ollakaan niin sydämetön? Pirkko, Pekko ja heidän äitinsä oli ollut onnellinen perhe, mutta Pekon muutettua Camillan luokse Taikapölyyn oli mies lopettanut tyystin yhteydenpidon perheeseensä. Pirkko ei ollut aivan varma, mutta hänestä tuntui, että Camillalla oli jotenkin hyppysensä pelissä tässä. Hän oli varmasti aivopessyt Pekon jotenkin. Naisen kädet puristuivat nyrkkiin, mutta vihan tilalle palasi melko pian huoli äidistä ja siitä, miten tälle voisi selittää sen, ettei Pekko halunnut tulla katsomaan häntä.
Pirkko oli ollut niin ajatustensa pauloissa, ettei ollenkaan huomannut saapuneensa metsän reunalle. Vielä enemmän naista kuitenkin hämmästytti vähän matkan päässä pienen lammen rannalla oleva nuotio ja sen vieressä häärivä sim. Ajatus toisesta yössä seikkailevasta innosti Pirkkoa, mutta nainen katsoi kuitenkin parhaaksi olla puuttumatta enää kenenkään taikapölyläisen elämään. Pahaksi onneksi nuotion vierellä oleva Hauki* oli huomannut liikettä hämärässä yössä.
-Onko siellä joku? Hauki kysäisi tähystellen pimeyteen. Pirkko oli kahden vaiheilla: hän voisi joko näyttäytyä tai livistää paikalta välttääkseen kontaktin tuohon simiin.
*Hauki lähti kotoaan Aamua etsiäkseen edellisessä Merithaimenien osassa.
-Huhuu? Hauki huhuili, ja silloin Pirkko päätti astua lähemmäksi. Nuotion valaistessa Pirkon, hätkähti Hauki huomattuaan naisen yllä murtovarkaan asun. Pirkko huomasi toisen säikähdyksen, ja kiiruhti rauhoittelemaan tilannetta.
-Älä pelkää, en ole varas, vaikka siltä ehkä näytänkin, Pirkko yritti selitellä.
-Ihan sama, vaikka varas olisitkin. Minulla ei nimittäin ole mitään ryöstämisen arvoista tavaraa mukana, Hauki kertoi, ja kumpikin naurahti hieman.
-Jos sinulla ei ole kiire, niin pyytäisin sinua jäämään hetkeksi kanssani. En ole nähnyt ketään moneen päivään, ja olisi mukava välillä keskustella muillekin kuin puille ja kukkasille, Hauki lopulta ehdotti, eikä Pirkko kehdannut kieltäytyä kutsusta.
Naisen istahdettua nuotion toiselle puolelle, joutui hän Hauen tuijottelun kohteeksi.
-Mitä katsot? Pirkko kysyi lopulta hiukan hämillään.
-Olet tutun näköinen, mutten muista nähneeni sinua ennen, Hauki sanoi mietteliäänä.
-Olet varmaankin tavannut Pekon, veljeni, Pirkko sanoi. Hauen silmät levisivät lautasen kokoisiksi moisesta uutisesta.
-Siis Paholaisen Pekon? En tiennyt, että hänellä on sisaruksia, Hauki sai sanotuksi hämmästykseltään.
-Ihmekös tuo, kun se mies leikkii, ettei hänellä muuta perhettä olekaan kuin se Camilla ja heidän yhteiset lapset, Pirkko tuhahti halveksivasti. Hauen pään ympärillä pyöri pelkkiä kysymysmerkkejä, hän oli taas pudonnut kärryiltä.
-Haluatko tarkentaa? Hauki uteli.
Pirkko avasi jo suunsa vuodattaakseen ulos jutut Pekon itsekkyydestä ja kuolemansairaasta äidistä, mutta hän sulki lopulta empien suunsa. Nainen mietti, olisko järkevää avatua perheen asioista tuntemattomalle, mutta lopulta hän koki sen oikeastaan velvollisuudekseen, olihan tuo ystävällinen mies tarjonnut hänelle lämpimän nuotiopaikan.
-Pekon muutettua tänne Taikapölyyn hän unohti täysin yhteydenpidon minuun ja äitiin. Noh, elelimme sitten monia vuoria eroon kasvaneina, mutta muutama viikko sitten äidillä todettiin olevan sairaus, josta hän ei enää voi parantua. Äidin viimeinen toive oli nähdä Pekko vielä kerran, ja siksi tulinkin tiedottamaan uutista veljelleni. Hän ei kuitenkaan tuntunut olevan yhtään kiinnostunut asiasta ja ajoi minut pois. Ei sitten äidin toivekaan toteudu... Pirkon ääni vaimeni palan juuttuessa kurkkuun.
-Tuo on varmasti ikävää, mutta tuskin Pekko niin tahallaan teki, Hauki totesi.
-En minäkään usko. Camillan on täytynyt aivopestä veljeni! Se nainen on paha ja petollinen! Moiset ilmestykset eivät tiedä hyvää kenellekään, Pirkko huokaisi syvään.
-Aika kovaa puhetta Taikapölyn nykyisestä hallitsijasta! Ei Camillakaan läpimätä ole. Hän palautti Taikapölyyn takaisin kansan rakastaman kesän. Nyt sentään tulemme toimeen, Hauki huomautti.
-Kyllä hän haluaa varmaan esittää teille niin kauhean hyvää hallitsijaa. Minä en kuitenkaan luottaisi sen naisen sanomisiin, omaa etuaan se vain hakee! Pirkko tokaisi.
-Luulet siis, että Camillalla on jokin suurempi päämäärä kuin kansansa auttaminen. Mutta mikä se sitten olisi? Hauki pohdiskeli.
-En tiedä, mutta varmasti jotain erittäin katalaa, Pirkko huokaisi. Keskustelu hiljeni hetkeksi aikaa. Hauesta Pirkon näkemys oli aika mielenkiintoinen. Hän ei itse ollut tullut ajatelleeksi mitään tuollaista. Toisaalta, ei naisen sanoihin välttämättä voinut luottaa. Tämä saattoi olla vain henkilökohtaisesti vihainen Camillalle.
Hauen pohdinnat kuitenkin keskeytyivät Pirkon vaihtaessa puheenaihetta.
-Entäpä sinun tarinasi? Ilmeisesti olet jonkinlainen eräretkeilijä. Onko tämä jokin huviretki vai yritätkö löytää sisäisen rauhan askeettisella elämäntyylilläsi? Pirkko uteli.
-Noh, miksikään huviretkeksi en tätä kyllä nimittäisi... Etsin nimittäin kadoksissa olevaa hyvää ystävääni, Aamu Sunia. Hän katosi jokin aika sitten, eikä kukaan ole sen jälkeen häntä nähnyt. Ajattelin hänen harhailevan jossain Taikapölyn syrjäisessä nurkassa yksinään ja peloissaan, ja siksi päätin etsiä hänet käsiini, Hauki selitti.
-Olet siis yksin haravoimassa koko Taikapölyn aluetta? Hullu homma! Pirkko päivitteli.
-Mikään ei ole hullua, jos välittää jostakin tosissaan, Hauki huomautti.
Pirkko ymmärsi, että Hauella selvästi oli selvästi tunteita tuota kadonnutta tyttöä kohtaan. Asia jopa kipristi pikkaisen naisen sydämessä - mustasukkaisuus. Pirkko päätti kuitenkin hävittää pienet perhoset pikimmiten vatsastaan, jonne ne olivat ilmaantuneet tämän lyhyen juttutuokion aikana. Ystävyys olisi suurin suhde, mitä heidän välilleen voisi tulla.
-Täytyy varmaan alkaa perkaamaan tätä vonkaletta, jonka sain saaliiksi. Tästä riittää kyllä sinullekin, jos haluat jäädä illalliselle, Hauki rikkoi hiljaisuuden alkaessaan hipelöidä maassa köllivää kalaa.
-Jään mielelläni. Ja tuota, jos sinulle vain sopii, voisin jäädä auttamaan sinua Aamun etsimisessä. En kestä kohdata äitini pettyneitä kasvoja, kun hän tajuaa, ettei Pekko halunnutkaan tulla häntä katsomaan. En sitten tiedä, toiminko itsekään oikein, kun hylkään äidin... Pirkko murehti.
-Kertomasi perusteella olet ollut suuri apu äidillesi, eikä sinua ainakaan Pekkoon voi verrata. Matkaseura ei todellakaan olisi pahitteeksi, ja ainahan voit tarpeen vaatiessa lähteä sittenkin kotiisi takaisin, Hauki neuvoi. Pirkko ilahtui saadessaan Hauelta hyväksynnän, ja ryhtyi auttamaan miestä kalan perkauksessa.
Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti