Osa 24: Valitusta ja vauvoja (Kummala)

Kummalien aamu alkoi vilkkaasti Ehlan juoksennellessa ympäri taloa. Pieni Olhi oli tuonut olemassa olollaan kiireisempää arkea varsinkin Ehlalle. Esko siitä "rumiluksesta" ei jaksanut välittää.
-Mihin sinulla on taas tuollainen hoppu? Esko kysyi ärsyyntyneenä. Häntä inhotti Ehlan säntäillessä ympäriinsä. Jokin siinä näyssä oli vain niin kuvottavaa.
-Mindä menben hoitamaaan Olhia, häsn tarvditsee mianua, Ehla kertoi.
-Eiköhän se kakara tarvitse apuasi silloin, kun se huutaa. Täällä ei kuulu pihaustakaan, Esko kertoi oman näkemyksensä asiasta, muttei Ehla silti hidastanut vauhtiaan.

Päästyään lastenhuoneeseen Ehla nappasi heti pikkuisen kehdosta ja rutisti tätä itseään vasten. Olhi inahti Ehlan puristuksen voimasta, mutta onneksi äiti ymmärsi löysätä otettaan. Ehla katsoi pientä poikaansa silmiin. Äitiys oli parasta, mitä Ehlalle oli ikinä tapahtunut! Kerrankin hänellä oli joku, joka ei lähtenyt pois tai nauranut hänelle seläntakana. (Mitenkäs se vauva edes pääsisi lähtemään pois? .--D)

-Sisnä olett tniin ihanda. Minuma harömittaa jfo tulevauosuus, kuny joudutmme eroqamaan toiösistamme ikuisåesti, Ehla höpötti. Olhi ei oikein ymmärtänyt, mitä äiti sanoillaan tarkoitti. Hän keskittyi enemmän vaipanvaihtoon, jonka Ehla toteutti erittäin kummallisesti. Hän heitti Olhin ilmaan, jolloin vanha vaippa lensi lattialle, ja uusi ilmestyi tilalle. Olhista oli hauskaa, kun mami heitteli häntä korkeuksiin.

Saatuaan Olhin kuntoon täytyi Ehlan kiiruhtaa vauhdilla vessaan pahoinvoinnin vuoksi. Ikävä kyllä Ehla ei tajunnut nostaa pöntön kantta, ja oksennus levisi vähän joka paikkaan. Ehla ei kuitenkaan piitannut vahongosta, vaan poistui hyvillä mielen likaisesta vessasta. Hän arveli tietävänsä, mitä äskeinen merkitsi.

Ehla kävi tekemässä kummallisine resepteineen itselleen syötävää. Juuri kun hän oli aloittamassa ruokailua, saapui Esko paikalle.
-Yäh, mitä sinä taas olet mennyt tekemään? Vessa oli aivan oksennuksen peitossa, saisit siivota jälkesi! Eikä tuo syöminen ole kovin järkevää, jos olet mahataudissa. Siivosin nimittäin juuri vessan, enkä kyllä halua tehdä sitä toista kertaa! Esko vaahtosi minkä ehti.
-End minhä oli sasiras, milnä oledn raskghaana, Ehla selitti, mutta Esko ei jäänyt kuuntelemaan tämän epäselvää sönkötystä, vaan jatkoi omia valituksiaan:
-Koko talo on muutenkin aivan roskien peitossa! Pöytä on täynnä saastaisia lautasia, joilta kärpäset syövät, ja se etoo minua. Lisäksi nuo sinun piskisi tekevät tarpeensa ympäri taloa, ja äsken löysin yhden Olhin käytetyista vaipoista jääkaapista...

Esko ei kestänyt sisällä vallitsevaa kaaosta. Hän tunsi puhuvansa seinälle, kun Ehla ei taaskaan reagoinut mitenkään hänen puheisiinsa. Niinpä Esko päätti mennä ulos raikkaaseen ilmaan ja törmäsikin siellä James Suniin. Esko kiiruhti heti kellariin, jossa he säilyttivät täysinäisiä satopaketteja, ja ne oli kätevä antaa suoraan muille.
-Kiitos taas näista herkuista. Mitenkäs sinulla muuten menee? James tiedusteli
-Ei kehumista. Mennäänkö vaikka sisälle jutustelemaan? Esko ehdotti.

James suostui, ja miehet siirtyivät pelinurkkaukseen, jossa ei ollut niin saastaista, sillä Esko piti sitä paikkaa kunnossa opiskellessaan siellä. Miehet pölisivät kaikenlaista Eskon arjesta. James jaksoi hyvin kuunnella vähempiarvoistenkin elämästä. Hän oli itsekin ihan tavallinen, toisin kuin Aurora.
-Miksi käytät takkia sisällä? Esko kysäisi yllättäen.
-Auroran kanssa asuminen on tehnyt minut vähän araksi kylmille ilmoille, James selitti. Esko itse ei ollut huomannut mitään erityisen kylmää ilmaa ja ihmettei hieman, mutta antoi asian olla. Eskoa kammotti ajatus, että Ehlan kanssa asuminen saattaisi tartuttaa hänellekin Ehlan piirteitä.

Shakkipeluun jälkeen Esko kävi kipaisemassa varastolla hakemassa hiukan ekstraa.
-Olit niin mukavaa peliseuraa, että sallittehan minun tarjota teille lisää syötävää? Esko kysyi.
-Voi, eihän teidän olisi tarvinnut, James naurahti nöyrästi.
-Toki minun tarvitsee. Tule toinenkin kerta pelailemaan, niin, jos vain Aurorasi päästää sinua pois luotaan. Taidatte olla aika läheiset? Esko huomautti.
-Niin olemmekin. Ehkä juuri siksi olen saanut tällaisen kylmäkammon. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä, ettei ole ihmekään, että alan ajatella joistakin asioista samalla tavoin hänen kanssaan, James pölisi ottaen paketin. Esko huokasi helpotuksesta; tuskinpa hän tulisi omaksumaan Ehlan tapoja, he kun eivät todellakaan olleet erityisen läheiset.

Jamesin mentyä muualle Eskon oli taas keskityttävä arkisiin rutiineihinsa. Sinä iltana talossa oli niin likaista ja haisevaa, että jopa Eskon oli tartuttava tuumasta toimeen.
-Eihän täällä mahdu edes kokkaamaan! Ja vaikka mahtuisinkin, potisin kuitenkin niin paljon ällötystä, että menettäisin täysin ruokahaluni. Kumma sen Ehlan kanssa, se akka ei onnistu tekemään mitään hyvää! Onhan täällä normaalistikin likaista, mutta viime viikkoina saastemuurit ovat lisääntyneet kasapäiten. Tässähän menettää hermonsa! Mur! Vihaan tätä! Vihaan Ehlaa ja sitä ällö kakrua! Esko purki tunteensa karjuen itsekseen vihoittelevia sanoja.

Siivottuaan tarpeeksi pääsi nälkäinen Esko viimeinkin valmistamaan itselleen, ja vain itselleen, iltapalaa. Sattumalta myös Ehla sattui samaan aikaan syöttämään hellyyttävästi pientä poikaansa, Olhia. Ehlasta oli hienoa olla äiti, ja hän halusi kiinnittää kaiken huomionsa esikoispoikaansa. Esko sen sijaan tätä ei osannut ymmärtää...
-Mikset kokkaa minulle enää ikinä? Ei sillä, että olisin nauttinut ruokiesi syönnistä, ne olivatkin pahoja. Viime aikoina en ole vain saanut nähdä sinua tarpeeksi. En sillä, että haluaisinkaan nähdä sinua, olet ruma ja ällöttävä, ja saan vaan päänsärkyä tuijotellessani sinua. Olet vain jossain piilossa, enkä saa motkottaa sinulle. Ja sehän tarkoittaa sitä, että normi-rutiininen motkottamisen tarpeeni on nollassa. Ja vain sen takia, että leikit joka päivä tuon rumilus-vauvasi kanssa. Et sitten yhtään mieti minua käyttäytymiselläsi! Esko marisi.
-Joas vievttäisit aikwaa enemåmän Olhin kanässa, ymmärtzäisit. Häan ona sulcoisin poikaa, jobnka olezn kosktaan nähdnyt, Ehla kertoi Eskon hengähtäessä syvään.

Sinä päivänä monet olivatkin käyneet Kummalilla. Kaikki olivat saaneet vihiä uuden vauvan syntymästä, ja kaikkia suorastaan kiinnosti nähdä tämä uusi ilmestys. Kaikki kuitenkin kyllästyivät pojan katsomiseen päivän myöten. Vauva oli rumin, mitä kukaan oli eläissään nähnyt. Illalla Eskon ruokaa odotellessa James ja Meri viettivätkin aikaa tyynysotaa leikkien Hauen tarkkaillessa raivokkaana taustalta. Nykyään Hauesta oli alkanut tuntua, että koko ajan taikapölyläiset leikkivät väärien henkilöiden kanssa... Hän oli edelleen katkera, kun Aamu ei valinnutkaan häntä, vaikka he hyvissä väleissä olivatkin.

Esko halusikin saada herkkua aikaan, jotta hän saisi paremman maineen kansalaisten keskuudessa. Semmoiset saavutukset aloitetaan tietenkin maukkaalla ruoalla. Esko kuitenkin jännitti ruoanlaittoa niin, että poltti sapuskan vahingossa pohjaan.
-Voi himpura! Ehla, senkin julmetus! Olit tahallasi pistänyt uunin kuumemmalle voimakkuudelle kuin sen olisi pitänyt olla! Nyt ruoka on pilalla! Miksi sinun aina täytyy tulla pilaamaan kaikki?! Esko karjui koko talon kaikuessa, vaikka Esko itse oli tehnyt mokan. Siitä oli vain helppoa syytellä muita.

Meri kuitenkin kuuli karjunnan ja selitteli, ettei hätä ollut tämän näköinen. Meri nappasi huonosti pestyn lautasellisen täyteen ruokaa vakuuttaen syövänsä kaiken. Silloin Eskokin rohkaistui ja otti oman lautasensa täyteen. Yhdessä he menivät sitten sohvalle mäyssäämään ruokaa, ja yllätyksekseen Esko huomasi ruoan maistuneen. Hän tosiaan oli omaksunut Ehlaa itseensä, kun muiden mielestä pahanmakuinen ruoka olikin yllättävän hyvää.
-Kiitos, kun käskit minua syömään tätä, herkullistahan tämä, Esko kertoi iloisena.
-Niin, tosiaan, Meri vastaili yökkäillen.
Kun Esko ei nähnyt, kippasi Meri ruoat lautaselta lattialle koirien herkuteltavaksi, aivan kuin hän olisi ehtinyt syödä annoksensa ennen Eskoa. Taisi miehen suunnitelma arvostetummaksi tulemisesta romahtaa samana iltana pohjalukemiin.

Vaikka Eskon suunnitelma ei tuottanutkaan tulosta, oli Ehlan menestymisen hetket kuitenkin esiin tuloilla. Uusi vauva nimittäin ilmoitteli saapumistaan mahan kasvaessa suuremmaksi. Ehla oli tiedosta tietenkin hyvin onnellinen.
-Jaos tvällä kertfaa syantyisi tyttbö, muusttuisi kaaikki takas hyvärksi, Ehla mietiskeli hymyillen leveästi. Sitä päivää hän ei malttaisi odottaa.

Eskokin olisi halunnut uskoa upeaan ja loistekaaseen tulevaisuuteen, mutta hänen asenteellaan siitä ei kuitenkaan tulisi mitään.
-Mikseivät asiat voi muuttua? En minäkään jaksa yrittää loputtomiin, vaikka en luovuttaa tahtoisikaan. Ehla ei ole siivonnut talossa viikkoihin, eikä häntä saa enää siivoamaan, vaikka huutaisinkin sille. Lisäksi en saa Jessicaan mitään yhteyttä, pitää hänenkin olla niin kiinni siinä Samissaan. Jonna Pilvilinnasta en ole kuullut aikoihin. Voi, miten surkeaksi tämä elämä on mennyt. Olisin niin onnellinen, jos saisin jollain keinoin häädettyä Ehlan lopullisesti, Esko harmitteli. Hän alkoi olla jo aika masentunut tilanteeseensa.

Kesken mietteidensä ja aamupalan laiton Esko hämmästyi todella: Ehla ilmestyi hänen viereensä, ja alkoi tiskata likaisia lautasia! Esko tuijotti tuota näkyä aivan ihmeissään suu auki, ja kaatoasentoon jääneen muropaketin murot alkoivat tulla yli lautaselta.
-Sinä siivoat? Mitä ihmettä? Esko huudahti ääneen. Hetkeksi Eskon mielestä häipyivät ilkeät suunnitelmat Ehlan pois ajamisesta. Miksi tekisi niin, kun voisi hyötyä? Ehkäpä siivoamisesta tulisi päivittäinen tapa. Esko siirsi katseensa takaisin muroihin, ja suustä pääsi muutama vahva sana. Koko työtaso lainehti muroista.
-Katso nyt, mitä sait aikaan! Jos et olisi tullut siivoamaan, ei minun katseeni olisi ollut sinussa, eikä tätä olisi käynyt! Esko syytteli jälleen muita omista virheistään.

Eskon mieli muuttuu kyllä joka toinen sekunti. Äskeisen muro-ongelman jälkeen hän oli jälleen saanut tarpeekseen tuosta rumiluksesta, ja hän päätti keksiä jotain, mikä varmasti saisi Ehlan suuttumaan.
-Minulla onkin kolme rakastettua, hahhahhaa! Esko lesoili saavutuksillaan. Kukaan vaimo ei voisi sietää tämmöistä uutista, ja Esko oli varma, että Ehla häipyisi pian Olhinsa kanssa.

Eskon kummastukseksi Ehla ei reagoinut uutiseen negatiivisesti - päin vastoin! Ehla toivotti sönkläys-kielellään onnea Eskolle ja tämän rakastetuille. Sen jälkeen hän jatkoi syömistään aivan normaalisti, eikä ollut moksiskaan äskeisestä uutisesta.

Esko ei voinut uskoa korviaan. Oliko Ehla tosiaan onnitellut häntä, eikä järjestänyt mitään raivokohtausta? Ehla oli kuulostanut ihan vilpittömältä, tosin siitä sönkötyksestä ei aina voi saada aivan 100%:sta selkeyttä.
-Ehla on vaikeampi kuin luulinkaan! Mitä minä nyt keksin, jotta pääsisin siitä eroon? Esko harmitteli loistosuunnitelmansa epäonnistumista.

Kun ei mitään parempaakaan saanut mieleensä, päätti Esko jatkaa vanhalla taktiikalla: ruikutuksellaan.
-Voi ällötys, katso nyt tuota koiraasi! Sehän syö meidän simien ruokaa! Nyt menee koirien ruuaksi vaivalla tekemäni murot, sillä minähän en ainakaan aio sormellanikaan hipaista tuota kulhoa! Opettaisit koirillesi tapoja! Esko karjui.

-Hyvdä koirua, hiehnosti toidmittu! Ehla kehui Elhiä, jolloin koulutustaso lähti laskuun.
-Mitä ihmettä sinä teet? Nythän se ei suostu syömään enää ollenkaan omaa ruokaansa, kun kehut sitä tuosta! Esko kauhisteli.
-Sinälhän itsfge käjskit minkun opettsaa tapioja koi7rilleni, Ehla puolustautui.
-Tarkoitin kunnollisia tapoja. Sitä paitsi tuo koira haisee hirveälle, mikset edes pidä niitä puhtaina? Esko alkoi puhua asiasta, joka ei edes mitenkään liittynyt koulutukseen. Hän halusi keksiä kaikesta mahdollisesta valittamista.

Ei kyllä mikään ihme, että simien muonat maistuvat koirille paremmin, kun ruokakuppi on tuollaisessa kunnossa. .-S

Sinä aamuna ilmaantui ensilumi Kummaloidenkin pihalle. Sadot olivat tietenkin vielä kasvimaalla hoitamattomina, sillä kumpikaan ei ollut kovin innokas nyppimään rikkaruohoja. Sentään Kummalat eivät ehtineet kylvää uutta satoa, joten sen kanssa ei ongelmia tulisi. Lumisadetta ei jatkunut kuitenkaan kauaa, mutta ilmassa oli selvä talven tuoksu.

Eräänä päivänä sattui Jessica kulkemaan Kummalien talon ohi, tarkoituksenaan tulla katsomaan Päivin tulevaa puolisoa, Olhia. Jessican helpotuksesti häntä tuli tervehtimään Ehla, eikä Esko. Jessica oli huomannut olevansa onnellinen Samin kanssa, mutta nähdessään Eskon, aika tuntui pysähtyvän, ja hän näki vain ne suklaanruskeat silmät, ihanan pörrötukan, sekä tietysti terävät parransänget, jotka kutittivat, kun niihin osui. Jessica pyyhkäisi mietteensä kuitenkin pois ja tiedusteli Ehlalta, missä Olhin huone oli.
-Msene vasdemmasta ovestea sisäbän, Ehla opasti.
Jessica ei ollut aivan varma, mitä ovea Ehla tarkoitti, muttei kehdannut kysyäkään enää uudelleen, Ehlahan pitäisi häntä tyhmänä! Jessica uskoi olevansa edes sen verran viisas, että löytäisi oikean huoneen ominkin avuin, vaikka käymällä läpi kaikki talon ovet.

Jessican olisi ehkä sittenkin pitänyt kertoa, ettei ymmärtänyt ohjetta. Hän nimittäin avasi suunnitelmansa mukaan kaikkia ovia, mutta sattumalta hän avasikin vahingossa vessan oven. Ja mikä pahinta, Esko oli vielä kylvyssä parhaillaan. Jessicaan iski paniikki, ja hän asteli vahingossa vessaan pamauttaen oven kiinni samalla. Vessan ovi meni itsellään lukkoon, eikä Jessica saanut sitä millään auki liialla hoppuilullaan.
-Anteeksi, en katso! Jessica pahoitteli peittäen silmänsä ja kääntyen selin Eskoa päin lopettaessaan yrittämisen.
-Haha, ettet vain olisi tarkoituksella yrittänyt tulla tänne katselemaan minua. Pienemmällä vaivallakin suunnitelmasi olisi onnistunut. Olisit vain kertonut asiasta minulle, Esko naurahti viekkaasti.

-Älä viitsi, tiedät ihan hyvin, etten haikaile enää perääsi, Jessica tiuskaisi.
-Voisitko vain ystävällisesti kertoa, miten saan oven auki. Saisit sinäkin kylpyrauhaa, Jessica jatkoi rauhallisemmin.
-Entä jos en halua? Esko naurahti jälleen, mikä sai Jessican lähes sekoamaan.
-Olet kuvottavin, inhottavin ja epäkohteliain mies, jonka olen ikinä tavannutkaan! Jessica kertoi totisesti.
-Ai, mutta varmasti Samiasi hurmaavampi. Tiedät sen itsekin, et vain halua myöntää sitä, Esko väitti.
-Kuule, alanko kiljumaan? Kerro, miten ovi avataan, Jessica käski.
-Oikeastaan, pidän kiljumisestasi, eikä se Ehlaakaan häiritse. Ja ihan tiedoksi vaan, ovemme lukkojärjestelmä on sama, kuin mitä teillä kotonakin on, Esko kertoi kiusaamatta Jessicaa sen enempää. Jessica huokaisi syvään ja avasi oven poistuen samantien.

Jessican lähdettyä Esko nousi ammeesta iloisin virnein. Hän huomasi selvästi, että Jessica vieläkin haikaili hänen peräänsä, mistä Esko oli erittäin tyytyväinen. Jessica puhui selvästi valetta yrittäen vain unohtaa hänet. Jessica sekoili aina Eskon luona, mikä kertoi jonkin sortin jännittymisestä ja haikailuista.
-Pienen hienosäädön ja juonittelun jälkeen hän on kokonaan minun. Hän ei voi vastustaa minua, mitä voin käyttää hyväkseni, Esko naurahti viekkaasti silmät kiiluen.

Sillä välin Jessica oli löytänyt oikeaan huoneeseen huonoilla mielin. Miten hän oli saattanut säheltää niin pahasti, ja miksei hän onnistunut unohtamaan Eskoa, vaikka olisi halunnutkin? Olhi oli viimeinen asia, joka piti hänet Eskon kanssa yhteydessä koko loppu elämän. Jessicaa inhotti suunnattomasti miesten välinen sopimus naimisiinmenosta lapsien kesken. Jessica olisi halunnut vain purkaa sen, muttei tiennyt enää, miten. Varsinkin Sami ihmettelisi suuresti moista, eikä Jessica voinut muuta kuin hyväksyä asian. Jessica katsahti pieneen viattomaan vauvaan, joka kuitenkin oli jo onnistunut pilannut kaiken. Millainen puoliso Ehlan ällöyden ja Eskon kamaluuden sekoituksesta tulisikaan Päiville? Jessica pudisti päätään. Se ei olisi reilua hänen ihanalle tyttärelleen.

Loppu päivän Esko olikin hyvällä tuulella aamulla sattuneen vessakohtauksen takia. Edes likaiset lautaset ruokapöydällä eivät saaneet häntä ärsyyntymään. Uusia suunnitelmia Jessican saamisesta kokonaan hänelle itselleen tuli mieleen aina vaan lisää ja lisää. Hän oli saanut jälleen uskon, että Jessica todella haikaili hänen peräänsä, ja siksi mies oli innoissaan.
-Hmm... Pahin ongelma tässä on se Sami. Jos häntä ei olisi, Jessica haluaisi varmasti minut... Mutta miten muka pääsisin Samista eroon? Esko mietteet keskeytyivät, kun hän tunsi jonkun kiskovan housunlahjettaan.
-Senkin vammaiset koirat, läipykää! Esko huusi potkaisten olion irti itsestään.

Kauhukseen Esko huomasi, ettei siinä ollut kumpikaan vammaisista koirista, vaan pieni poika. Hetken tuumailtuaan Esko yhditi näyn heidän Olhi-poikaansa. Mutta missä välissä Olhista oli noin iso poika tullut? Esko ei tosiaan viettänyt paljon aikaa lastenhuoneessa. Esko vain tuijotti tuota pikkuista, joka tuijotti takaisin. Vahvaa tekoa poju kyllä tuntui olevan, kun ei isän potkusta säikähtänyt pahemmin.
-Voi kauhea, sillähän on samanlaiset hiukset kuin minulla! Nyt kaikki näkevät, että olen sukua tuolle, voi pyhä Pilvilinna! Esko kirosi, kunnes muisti, että Pilvilinna-sanan väärinkäytöstä tuli huonoa onnea.

Niin siitä tulikin; Peter Pilvilinna oli keskellä yötä saapunut Kummaloiden tontille vaatimaan ekstra satoja. Hän ei todellakaan pitänyt siitä, että Pilvilinnojen sukunimeä käytettiin voimasanana milloin missäkin tilanteessa. Ehkä tämä odottamaton vierailu opettaisi Eskolle jotakin.

Esko saapui hoitamaan Peterin lepyttämisen. Eihän Ehla sitä tietenkään voisi hoitaa, sillä se seko ämmä saisi tilanteen vain pahemmaksi Eskon mielestä.
-Mitä teette tähän aikaan täällä? Esko tiedusteli.
-Tiedät kyllä hyvin, anna sato ja kunnon bonuksilla, Peter määräsi, eikä Eskon auttanut muu kuin totella. Kun läski satopaketti oli Peterin taskussa, tämä pyysi vielä lisäksi, että Esko tarjoaisi illallisen hänelle ja Lilli-kissalle, joka oli Peterin mukana tullut kylään. Eskon ilme mutristui, ja tämä mutisi hiljaa inhoavansa koirien ja vauvojen lisäksi myös kissoja.

Lillille Esko ei suostunut antamaan muuta kuin koiranruokaa. Lilli ei oikein tykännyt, kun Kummaloiden koirilla ei ollut pöytätäpoja; ne hotkivat ruokaa niin, että sitä lensi Lillin päälle, kun tämä oli jäänyt köllimään ruokakulhon lähettyville. Kaiken kukkuraksi Elhi-hauvis astui Lillin silkkisille varpaille, mikä sai kissan erittäin huonolle tuulelle ja vihaamaan Kummaloita.

Koska Peter piti Eskon kiireisinä, päätti Olhi mennä vaatimaan huomiota Ehlalta. Jonkin aikaa siinä meni, kun Olhi piti meteliä makuuhuoneessa, jotta Ehla heräisi.
-Misä sinjä siingtä oölet? Olertko sinäbkin väsyinyt? Mianä viehn sinmut nukklumaan, Ehla höpötti noustessaan istumaan sängyn reunalle.

Ehla kantoi pojan kehtoon toivottaen hyvä yöt. Hän jumittui hetkeksi tuijottamaan poikaansa. Oli se vain niin hienoa olla äiti! Ehla heräsi ajatuksistaan Olhin koskettaessa hänen nenästään. Ehlaa alkoi hymyilyttämään vieläkin enemmän. Hän ei haluaisi ikinä luopua lapsistaan. Onneksi vielä oli aikaa antautua äitiyden vietäväksi, ja tehdä kaikkensa pikkuistensa puolesta.
-Äisti rakvastaa sinaua, hyvvää yötäa, Ehla kuiskasi. Olhi vilkutti vielä äitinsä perään.

Olhia ei kuitenkaan väsyttänyt, joten tylsistyneenä hän jäi istuskelemaan kehtoon kyllästyneenä. Olisipa siellä leikkitoverina vessanpönttö, josta roiskia vettä, tai vaikkapa roskaläjä, josta voisi heitellä jätteitä ympäriinsä, mutta ei. Hetken Olhi yritti kiivetä pois sängystään, mutta todettuaan sen mahdottomaksi Olhi päätti vain jäädä kaivelemaan nenäänsä. Sepä se vasta jännittävää olikin!

Aamulla Esko tuli herättelemään poikaansa, vaikka tämä olisi mielellään jäänyt nukkumaankin yöllisen valvomisen tähden. Esko kuitenkin ärisi, ettei jaksaisi odottaa pojan heräämistä ja kiskaisi lapsensa sängystään.
-Nyt opetellaan puhumista. Minä haluan sinusta kunnon taikapölyläisen, ja sinun on parasta osata silloin puhua, Ehlan sönkötyksistä ei saa mitään selvää. Kiitä onneasi, että jaksan edes vaivautua, Esko sanoi tiukasti. Olhi kuuntelikin ihan kohtalaisen hyvin. Esko ei missään nimessä halunnut saada huonompaa mainetta lapsiensa vuoksi, joten hän näki parhaaksi opettaa poijalleen puhumisen jalon taidon ihan ensimmäisistä sanoista asti.
-Sano, minä olen kova jätkä, ja haluan hurmata koko Taikapölyn naiset, Esko opasti.
-Minä olevn kova jättkä, ja havuan hulmata koko Taikapölyn naiset, Olhi toisti parhaansa mukaan.
-Hm, ei hassummin. Kyllähän me sinusta hurmuri saadaan! Esko huudahti onnessaan. Hän ei olisi ikinä voinut uskoa poikansa olevan noin häkellyttävän taitava.

Hetken päästä Olhi valitti nälästä, ja Esko näki parhaakseen hakea pojalle jotain syötävää. Olisi hänen hyvä saada jotkin "normaalit" ruokatottumukset. Sekin on askel Ehlasta irtautumis-haasteessa. Esko tahtoi kasvattaa ainakin tästä yhdestä pojasta kaltaisensa, hän oli Eskosta juuri sopiva "kunniaan".

Jostain syystä Esko oli alkanut kiintymään tähän pikkuiseen. Varsinaista syytä siihen ei ollut, pikkuinen vauva oli onnistunut hurmaamaan jopa isänsäkin taidoillaan. Oikein syvällisesti ajateltuna Eskosta oli hienoa olla isä ja nähdä poikansa edistyvän. Hänelle oli tullut tarve suojella tätä pikkuista kaikelta pahalta, ja saada pojalleen mainio tulevaisuus Paljuloiden Päivin vaimona. Poika pystyisi ehkä auttamaan jopa Eskoa suunnitelmassa saada Jessica kokonaan itselleen. Olhi sai Eskon jopa hymyilemään. Ehlan ällöpiirteetkään eivät haitanneet enää kamalasti. Eihän ihonväri mitään merkitse, kun muuten on isänsä näköinen.

Myös Ehla saattoi olla ylpeä miehestään tämän yllättävän suvaitsevuus-kohtauksensa vuoksi. Ehlan voimat nimittäin tuntuivat vähenevän entistäkin enemmän raskauden alkaessa tulla näkyviin. Mikäs siinä oli lepäillessä, kun mies kerrankin suostui huolehtimaan Olhista, ja teki sen jopa mielellään. Ehla pystyi täysillä rentoutumaan ja lepäämään, ja Eskokin alkoi viihtyä kotona enemmän.

Aika kului, ja Kummalien ilmapiiri alkoi olla paranemaan päin. Esko hoiti mielellään sato-lahjojen jakelua muille taikapölyläisille ylhäisille. Nämä taas olivat tyytyväisiä palveluun, ja Esko sai todellakin nostettua asemaansa, omansa lisäksi vielä Ehlan ja Olhinkin. Esko oli asiasta tyytyväinen, ja tavoitteisiinsa välipykälille pääsemisen kunniaksi hän jaksoi olla aina vain ystävällisempi muille.

Raskaus meni sutjakasti, ja eräänä iltana Ehla tunsi saman karkean tunteen, kun Olhinkin syntyessä. Viime synnytyksessä hän oli saanut hoitaa kaiken itse, joten eipä Ehla tälläkään kertaa kutsunut miestään apuun.

Synnyttäminen ei ollut Ehlan mielipuuhaa, mutta hän silti yritti tehdä kaikkensa ollakseen pitämättä turhaa melua. Tällä kertaa iloa taustalla toi Olhi, joka kyseli innoissaan kysymyksiään:
-Mitä äiti tekee?
-Ärrn, äaiti sybnnyttää sinullec siasarusksen, ihaan hetqki vienlä, Ehla vastasi tuskiensa välistä.
Olhi ei tainnut kunnolla ymmärtää, vaan nauroi makeasti.

Hetken päästä maailmaan putkahti jo toinen poikavauva Kummalien perheessä. Poika äännähti suloisesti, mikä sai Ehlan sydämen sulamaan jälleen onnellisuudesta.
-Oleatpa csinä sauloinen, äidcin pikaku Ohli, Ehla leperteli katsellen poikaansa päin. Ehla olisi mielellään saanut jo perijän, mutta oli poikakin mukava yllätys perheen arkeen. Hetken leikitettyään, syötettyään ja juteltuaan uudelle vauvalle Ehla laittoi Ohlin nukkumaan kehtoon.

Kun Ohli nukahti tyytyväisenä, alkoi Ehla hoitaa taas toista lastaan, Olhia.
-Äiti! Olhi kiljaisi ryömien Ehlan luo.
-Onspa sivnusta tulwlut job isoa jab vikkeelä, Ehla huokaisi haikeasti. Näin lapset vain kasvavat, ihan huomaamatta.
Olhi naurahti ihanalla naurullaan, mihin Ehlankin oli pakko vastata onnellisella hymyllään. Oli hän vain saanut hyvän pojan.

Pian Ehla kuitenkin kuuli Eskon kolistelevan ovella. Ehla kyllä tiesi, ettei mies olisi mielissään toisen pojan syntymästä. Salaman nopeasti Ehla viskoi Olhin kehtoon kiiruhtaen sen jälkeen makuuhuoneeseen odottamaan Eskon saapuvan sinne. Ei mennyt kauaakaan, kun Esko ilmestyi makuuhuoneen ovelle ja pysähtyi kuin seinään nähdessään Ehlan makaavan sängyllä alusvaatteisillaan.
-Mitä tämä tarkoittaa? Esko kysyi.
-Egi tulleut tyttoöä, metdän täytiuyy yrittälä vieulä, Ehla selitti. Esko voihkaisi.
-Miksi? Voi miksi? Huoh, pakko kai se on, Esko ajatteli.

Aamulla Eskon oli aivan pakko tulla varmistamaan, että Ehla oli puhunut totta. Ja tottahan Ehla olikin puhunut, kehdossa köllötteli poikavauva. Eskoa ärsytti jälleen Ehlan ihon periytyminen ja muutenkin kaikki. Vaikka Esko oli muutaman päivän käyttäytynyt paremmin, alkoi ärsyyntyneisyys jälleen purkautua ulos. Ei ole helppoa muuttaa persoonaa toisenlaiseksi.

Vuodatuksesta kopioidut kommentit & vastaukset